Syyskuun alussa kerroin, kuinka meillä aloitettiin unikoulu, eli lopetimme yömaitojen antamisen ja rauhoitelimme taaperon takaisin unille lähinnä laitamalla tutin suuhun ja peiton takaisin päälle. Tosiaan, unikoulu meni alusta saakka lähes näin helposti. Jo tätä ennen hän nukahti itsekseen illalla sänkyyn ja siitä oli varmasti apua myös keskellä yötä uudellen unenpäästä kiinni saamisesta.

Yömaidon lopettamisen jälkeen jotkut yöt menivät paremmin kun toiset, joskus hän heräsi muutaman kerran, aina välillä hän sattui nukkumaan läpi yön. Ainut mikä tuntui rankalta, olivat aikaiset aamuherätykset. Mutta pikkuhiljaa 5.30 herääminenkin vaihtui kuuteen ja siitä puoli seitsemään ja joskus jopa vielä pidempään. Itsehän olin heräillyt niin pitkään niin paljon, että vaikka lapsi nukkui, omat yöni olivat silti katkonaisia. Ja ova edelleen. Onneksi joukkoon on myös mahtunut paremmin nukuttuja öitä, ja vielä niin, että kaikki nukkuvat samana yönä hyvin.

Jossain vaiheessa tilanne meni kuitenkin öisin siihen, ettei enää auttanutkaan pelkkä silittely, jotta baby nukahti uudestaan unilleen. Saatettiin vaatia pidempiä nukutussessioita, syliin ottamista ja pitkää rauhoittelua. Pahimmillaan keskellä yötä oltiin kaikki 1,5 tuntia hereillä itkuisen taaperon kanssa.

Kerran olimme muutaman yön mummolassa, jossa Myy nukkui vieressäni parisängyssä. Huomasin, että jos hän yöllä heräsikin, hänelle riitti pelkästään se, että hän huomasi minun olevan vieressä ja jatkoi itsekseen unia. Kaivaitui ehkä vain vähän lähemmäs kainaloa, mutta saatoimme nukkua levollisesti koko yön ilman sängystä nousemista – ja mikä parasta nukuimme aamulla pitkään, jopa reippaasti yli kahdeksaan.

Aamuöiset huudot kotona kuitenkin jatkuivat ja tunnin rauhoitelun sijasta otinkin hänet viereeni ja saatoimme jatkaa heti unia. Mieheni oli tosin väsistyttävä tässä vaiheessa aina muualle nukkumaan, sillä emme mahdu kaikki 140 leveään sänkyymme. Mietin kyllä jo tässä vaiheessa, että teenkö virheen opettessani lapsen nukkumaan vieressä.

Toisaalta, monet nukkuvat perhepedissä, eikä se tuskin olisi ongelma jos päivittäisimme sänkymme leveämpään – patja kun pitäisi muutenkin vaihtaa parempaan. Järkeilin itselleni myös sen, että monet lapset tulevat jokatapauksessa vanhempien sänkyyn yöllä nukkumaan, viimeisään kun osaavat / pääsevät pois itse sängystään. Että olisihan tämä jokatapauksessa meillä edessä. Jos kerta nukkuisimme kaikki paremmin samassa sängyssä, mikä ongelma?

Mutta sitten tuli se ongelma. Yöt alkoivat muuttumaan taas levottomammiksi. Taapero saattoi herätä ja vaatia pääsyyä meidän sänkyyn jo ennen kun olimme itse nukahtaneet. Kello aamuviideltä viereen ottaminen aikaistui usein jo kello kahdeksitoista. Taapero myös hyöri, pyöri, potki löi ja hyppi päälle unissaan ja yöllä herätessään. Yritin tehdä välimme peitoista ja tyynyistä ”muureja”, mutta se ei auttanut – hän halusi olla mahdollisimman lähellä tai huomioni jos heräsi itse yöllä. Kuitenkin olimme niin väsyneitä, että jatkoimme viereen ottamista, muuten hän protestoi kovaa ja pitkään huutamalla. Sellaista ei yksinkertaisesti vain jaksa keskellä yötä.

Samalla pahenivat taas omat uniongelmat. Oli vaikea saada unta, myös silloin kun olisi saanut nukkua rauhassa. Heräilin paljon ja unen päästä oli vaikea saada kiinni. Aamulla tosin olisi nukuttanut, ja jos taaperon otti viereen sai todennäköisesti nukkuakin ainakin tunnin pidempään. Onneksi tämä on jo vähän helpottanut (oman paksun ja lämpimän peiton vaihtaminen ohuempaan auttoi jo paljon), mutta keholla kestää tosiaan aika kauan palautua parin vuoden pätkäunista.

Meillä oli lähestulkoon jo ostoskorissa uusi 180 leveä sänky, mutta päätimme nyt kuitenkin aloittaa uuden unikoulun. Eli emme ota taaperoa enää viereen nukkumaan. Kumpikaan meistä ei jaksaisi yhtään, mutta pidemmällä juoksulla varmasti parempi valvoa muutamana yönä, kun venkslata ja nukkua huonosti jokikisenä. Tiedän, että perhepeti-systeemi toimii monilla eikä nukkumisjärjestelyillä ei ole sinänsä väliä – kunhan kaikki saavat nukutuksi. Meillä samassa sängyssä nukkuminen ei kuitenkaan tunnu toimivan.

Kyselin muutama viikko instassa, että miten muut nukkuvat ja minkälaisia unijärjestelyitä muilla on. Vastauksia oli yhtä monta kun vastaajiakin. Sain myös muutamia neuvoja, vaikka en kysynyt. Joku ehdotti lapsen siirtämistä toiseen huoneeseen nukkumaan. Vaikka meillä onkin täällä joka toinen viikko kaksi makuuhuonetta tyhjillään, tarvitsevat isommat lapset omaa tilaa eikä olisi heitä kohtaan reilua laittaa pikkusiskoa samaan huoneeseen nukkumaan. Eli se ei ole meillä vaihtoehto, vaan nukumme siis silti samassa huoneessa, koska taaperolla ei ole omaa huonetta – enkä itse edes usko sen olevan meidän kohdalla ongelma.

Ensimmäinen, eli viime yö unikoulua meni onneksi ilman yöhuutoja. Taapero heräsi himpun yli kuusi ja vaati pääsyä viereemme. Mieheni nousi kuitenkin tässä vaihessa hänen kanssaan aamutoimiin. Eli hei vaan taas aikaiset aamut.