VINKIT VAUVAN KANSSA MATKUSTAMISEEN

13/08/2019
Kommentit pois päältä artikkelissa VINKIT VAUVAN KANSSA MATKUSTAMISEEN

En sanoisi välttämättä olevani mikään konkari pienen vauvan kanssa lentomatkustamisessa, mutta muutaman kerran on tullut kuitenkin alle vuoden ikäisen kanssa lennettyä – ja useamman kerran sitten vähän isompien vauvojen kanssa. Joten jonkinlainen kokemuspohja kuitenkin löytyy, jotta koen voivani antaa reissua helpottavia vinkkejä.

Alle kaksivuotiaasta, sylissä matkustavasta lapsesta ei yleensä tarvitse maksaa mitään tai jokin ihan pieni, alle muutaman kympin summa. Koko matkan ilman omaa paikkaa matkustava vauva asettaa toki omat haasteensa, mutta kyllä siitäkin selviää.

Kori vauvalle

Etenkin vähän pidemmille reittilennoille on mahdollista varata vauvalle vastapäiseen seinään kiinnitettävä kori / koppa. Korin voi kuitenkin yleensä kiinnittää vain muutamalle tietylle paikalle, joten varauksen kanssa kannattaa olla hyvissä ajoin liikkeellä.

Vauvakopassa voi lennon aikana olla yleensä alle vuoden ikäinen ja alle 9 kiloinen vauva (vaihtelee toki lentoyhtiöittäin), mutta on hyvä huomioida, että seinään kiinnitetyssä kopassa ei saa esimerkiksi istua. Koppa toimii siis parhaiten ihan pienelle tai nukkuvalle lapselle.

Koppaa voi pitää myös lattialla jos jalkatila sen sallii eikä turvavyövalo pala. Tällöin koppaa voi hyödyntää vaikkapa lapsen leikkiessä tai syödessä, sillä silloin siinä ei ole lapsen pakko maata.

Oma koppa

Lennolle on mahdollista ottaa myös oma pehmeä koppa, jos sen saa taiteltua käsimatkatavaroiden vaatimaan kokoon. Voi olla helpompaa nukuttaa ja siirrellä nukkuvaa vauvaa kopassa, mutta ahtaiden tilojen vuoksi se voi myös olla ajoittain tiellä.

Extra jalkatila

Useissa koneissa on mahdollista varata paikka (lisämaksua varstaan) riviltä, jossa on normaalia enemmän jalkatilaa. Kuitenkin usein näillä paikoilla sijaitsee myös hätäpoistumistiet, jolloin niissä ei voi matkustaa lapsen kanssa. Tämä kannattaa siis tarkistaa etukäteen.

Jos varaat lennolle vauvakopan, siihen kuuluu käsittääkseni aina myös suurempi jalkatila.

Keskipaikka vapaaksi

Jos matkustat toisen aikuisen kanssa, voi paikkojen kanssa yrittää kikkailla niin, että sylissä matkustava vauva saa ilmaiseksi tyhjän paikan. Tämä on tosin aina riski, mutta onnistuessaan se auttaa todella paljon.

Eli paikkoja etukäteen varatessa voi jättää esim kolmipaikkaisessa rivissä keskipaikan tyhjäksi ja varata siis yksi paikka ikkunalta ja toinen käytävältä. Jos kone ei tule aivan täyteen, nämä paikat yleensä jäävät vapaaksi ja voit ottaa tyhjän paikan käyttöön vauvalle. Kun käsinojat nostaa ylös, mahtuu vauva hyvin nukkumaan poikittain vapaalla tuolilla. Oman kokemuksen mukaan myös mitä taaempaa konetta varaat paikat, sitä paremmin tämä kikkailu onnistuu.

Nousu ja lasku

Myös sylissä matkustavan vauvan täytyy olla vöissä kasvot menosuuntaan nousun, laskun sekä mahdollisen turbulenssin aikana, oli hän minkä ikäinen tahansa. Tähän tarkoitukseen penkillä odottaa yleensä valmiina vyö, joka liitetään omaan vyöhön kiinni.

Jotkut syöttävät vauvaa aina nousun ja laskun aikana, sillä se auttaa pitämään korvat auki ja vähentämään korvissa tuntuvaa painetta.

Matkarattaat ja turvaistuin

Helsinki-Vantaan kenttää lukuunottamatta, monilla kentillä on mahdollista ottaa matkarattaat kentälle mukaan, jolloin ne luovutetaan ruumaan vasta lentoneeseen mentäessä. Helsingin kentällä rattaita varten saa ison muovipussin, joka kannattaa säilyttää myös kotimatkaa varten. Rattaille voi myös vuokrata suojalaukun kentältä, jos pelkää niiden rikkoutuvan. Suojalaukkuun voi pakata myös muuta tavaraa, kuten vaikka vaippoja.

Vauvan kanssa matkustaessa niin rattaat kuin turvaistuin ovat yleensä ilmaisia ottaa mukaan, vaikka muuten matkatavarat eivät lippuun sisältyisikään. Jos rattaita ei voi ottaa koneeseen saakka, ne jätetään yleensä erikosmatkatavaraluukulle, kuten myös turvaistuin. Eli eri paikkaan kun muut laukut.

Turvatarkastus

Joillain lentokentillä pääsee lasten kanssa matkustaessa jonojen ohi tai heille on varattu kokonaan omat jonot ja portit. Tämä on aika ihana juttu, kun voi rauhassa säätää eikä tarvitse välittää niskaan huohottavista kiireisistä liikematkustajista. Myös Helsinki-vantaalta löytyy perheiden oma turvatarkastusportti.

Vauvan ruoat

Alle kaksivuotiaan kanssa matkustaessa voi koneeseen ottaa mukaan matkan aikana tarvittavan määrän vauvan ruokaa ja juomaa – ja vähän päälle. Eli tässä kohtaa nesterajoitukset eivät päde. Voit siis huoletta pakata käsimatkatavaroihin lähes rajoittamattoman määrän soseita, korviketta tai maitojauhetta, pillimehuja yms. Me olemme saaneet tarkistuksen läpi viedä jopa lämmintä vettä isossa termarissa.

Muista ottaa kaikki nesteet ja muut ruoat esille turvatarkastuksessa ja laittaa ne omaan laatikkoonsa ennen läpivalaisua.

Syöminen koneessa

Lentokoneissa vauvan ruoat lämmitetään yleensä kuumassa vesihauteessa, varaudu siis siihen, että lämmityksessä voi hieman kestää. Jos vauva syö pullosta, suosittelen ottamaan paljon pulloja mukaan, tällöin ei tarvitse miettiä niiden pesemistä.

Muista myös:

Passi vauvalle. Passia hakiessa paikalla pitää olla kaikki huoltajat tai kirjallinen suostumus toiselta sekä tietysti itse vauva.

Koneessa tulee usein kylmä, vauvalle kannattaa pakata lämmitä päälle sekä ottaa mukaan varmuudeksi myös oma peitto.

Vaihtovaatteet itselle. Lasten kanssa syntyy usein sotkua, joten käsmatkatavaroihin kannattaa pakata myös vaihtovaatteet itselleen.

Kantoreppu tai liina. Emme itse harrasta hirveästi kantamista, mutta koin kantorepun hyödylliseksi niin kentällä että koneessa. Vauvan voi esimerkiksi nukuttaa siihen koneessa ja saada näin omat kädet vapaaksi.

Pyydä apua. Lentoemmänniltä tai kanssamatkustajilta, ihan rohkeasti.

Haisevimmat vaipat kannattaa käydä vaihtamassa koneen vessassa, pienestä koostaan huolimatta niistä löytyy alas taitettavat vaipanvaihtoalustat. Muovipusseja saa lentoemänniltä.

Oma asenne. Lasten kanssa reissaaminen voi olla stressaavaa ja lapsi kyllä aistii jos sinua hermostuttaa. Yritä siis säilyttää mahdollisimman leppoisa asenne ja pidä huoli myös omasta verensokeritasostasi. Älä turhaan stressaa mitä muut kanssamatkustajat ovat mieltä mahdollisesti itkevästä lapsestasi – teillä on ihan yhtälainen oikeus matkustaa kun muillakin.

LUE MYÖS: 12 VINKKIÄ LASTEN KANSSA MATKUSTAMISEEN


Comments are closed.