VÄLIPALAT MENOSSA MUKANA

26/03/2018

KAUPALLINEN YHTEISTYÖ – MUUTI

Hyvin säilyvistä ja helposti mukana kuljetettavista välipaloista on monen perheen ja tilanteen helpottajiksi. Meillä ainakin asustaa sellaista porukkaa, ihan aikuisissa kun lapsissakin, että kun nälkä iskee niin siinä ei ole aikaa hukattavaksi – vaan huikopalaa on saatava hetipaikalla.

Minusta on ollut aina tosi ihana, miten paljon meidän lapset tykkääväät hedelmistä ja vihanneksista ja siksi tosi mielellään heille niitä tarjoankin. Liian monta kertaa kuitenkin babaani on muussaantunut repussa koulupäivän aikana tai oman kassin pohjalta löytyy kovettunut ja valkoiseksi muuttunut mandariini. Siksi nämä Muutin välipalasmothiet tomivat meillä välipalana etenkin mukana, mutta maistuvat hyvin kotonakin vaikkapa leikin lomassa.

Meillä Muutit ovatkin toimineet parhaiten erilaisissa liikkuvissa tilanteissa, koulun iltapäiväkerhon jälkeen kotimatkalla, kun päivällistä pitää vielä odottaa tai pahimmasta tapauksessa mennä kotiin vielä kaupan kautta. Tai siellä itse kaupassa (kyllä olen juuri se vanhempi joka antaa lastensa syödä kaupassa jotain pientä ennen maksamista – säästää muiden ostoksilla olevien korvia ja hermoja).

Kysellesäni lapsilta että missä tilanteissa he tykkäävät eniten syödä välipalasmootehieta sain seuraavanlaisia vastauksia:

– Kirjastossa, kun ne eivät rapise ja häiritse muita
– Ratikassa koulun jälkeen – pieni pussi on juuri matkan pituinen
– Jossain missä ei ole roskista, koska tyhjää pakettia voi kuljettaa taskussa kun siinä on se korkki
– Tyhjään pakettiin voi puhaltaa ilmaa (huom, tärkeä!)
– Omassa huoneessa kun tämä on helppo salakujettaa
– Kesällä kun aurinko paistaa
– Parvekkeella
– Jos mentäisiin joskus uimahalliin, niin sen jälkeen voisi yhdistää syötävän ja juotavan
– Osku voisi juoda tätä samalla kun se ajaa mökille
– Annetaan tätä sitten myös meidän vauvalle jos sille tulee nälkä rattaissa

Pienten (ja vähän isompienkin) kuluttajien mieltymysten mukaisesti valmistetut Muutit ovat terveellinen vaihtoehto välipalaksi, sillä ne sisältävät 100% hedelmiä ja marjoja ilman keinotekoisia väri-, aromi- tai säilöntäaineita. Muutin raaka-aineiden valinnassa korostuvat luomu, laatu ja ekologisuus. Kaikki tuotteet ovat gluteenittomia ja laktoosittomia, eivätkä sisällä kananmunaa tai maitoproteiinia. Valikoima muodostuu Luomu- & Arktinen, pohjoisen maut –sarjoista, ja niihin pääset tarkemmin tutustumaan Muutin sivuilla.

Molempien poikien suosikkamaku on sekä Fantti-Muuti, eli luomu päärynäsoseesta sekä vadelmasta sekä Apina-Muuti, jossa taas on banaania ja mustikkaa. Muutkin maut toki maistuvat, mutta tässä Kaapon kommentti oli että ”ne maistuu ihanasti hedelmän ja marjan sekoitukselta”. Itse voisin taas ajatella, että tuo vähän isompi Voima-Muuti sopisi mahtvasti aktiiviselle lapselle urheiliharrastuksen yhteydessä, sillä se sisältää lisäksi myös riisiproteiinia.

Pakkauksissa seikkailee erilaisia eläimiä ja myös jokaisen maun nimet ovat tosiaan sen mukaisia. Voisinkin kuvitella että vähän nirsommankin lapsen kanssa toimii juuri tällainen kiva leikkisyys ja uusien makujen maistaminen vaikkapa leikin kautta.

Vaikka nämä välipalat toimivat mielestäni parhaiten menossa mukana, tulee niitä syötyä välillä ihan vaan kotona välipalaksi kun en jaksa sillä hetkellä loihtia mitään muuta, tai en ole käynyt kaupassa. Nyt viikonloppuna pojat heräsivät ihmeen aikaisin, joten ohjeistin heitä vaan aluksi ottamaan muutit pahimpaan nälkään ennen aamupalaa. Meillä näitä sälytetään ihan huoneenlämmössä, mutta varsin maistuvia nämä ovat myös jääkaappikylmänä tai maustamattomaan jogurttiin sekoitettuna. Suuttimen ansiosta näillä saa loihdittua kivasti myös erilaisia kuvioita juurikin vaikka sen jogurtin pintaan.

ARVONTA! Missä teillä nautitaan Muutia? Onko Muuti sinulle entuudestaan tuttu? Kommetoi alle niin olet mukana Lapsimessujen perhelipun arvonnassa. Messut järjestetään Helsingin Messukeskuksessa 20.-22.4. Perhelippu sisältää sisäänpääsyn maksimissaan kahdelle aikuiselle ja kolmelle lapselle (4- 15v). Pääpalkinnon lisäksi arvotaan Muutin tuotepaketteja viidelle onnekkaalle. Arvonta päättyy 2.4.


74 Responses to “VÄLIPALAT MENOSSA MUKANA”

  1. Elina Tuomaala sanoo:

    Muuti ei ole meille vielä tuttu. Mutta yleensä näitä tämäntaoaisia valmisteita otamme mukaan retkille tai reissuille.
    Helppo syödä vaikka autossa pikkunälkään.

  2. Anu sanoo:

    Mukana arvonnassa! Muuti toimii meillä kirjastoreissun ja metsäretken helppona eväänä 🙂

  3. Mia sanoo:

    Meillä äiti syö näitä välillä kiireessä

  4. MerviKK sanoo:

    Välipalasmoothiet-pussit kulkevat aina mukana laukussa. Ne ovat helppo ja nopea tapa antaa jotain pientä välipalaa, kun ollaan liikenteessä, bussissa, uinnin jälkeen jne jne. Muutiin en ole vielä tutustunut, mutta menee kyllä heti kokeiluun!

  5. Anniina sanoo:

    Vielä ei olla Muutia maistettu mutta tarkoitus olisi. Ehkä jopa ostamme näitä messuilla

  6. Anu sanoo:

    Meillä lapset söisi näitä vaikka aina, mutta parhaita nämä on esim automatkoilla tai harrastuksen jälkeen.

  7. Suvi sanoo:

    Näitä aina kaapissa vaihtoehtona aamu- väli- ja iltapaloiksi, ja sieltä niitä voi napata mukaan kun lähdetään liikenteeseen, jotta nälkä ei pääse yllättämään lapsia. Eli vähän joka paikassa syödään!

  8. JonnaT sanoo:

    Kaikkialla, ovat niin käteviä ja tulee vähemmän sotkua kuin purkista syödessä. Ja ei tarvitse lusikoita kannella mukana.

  9. Minttu sanoo:

    Ei ole ennestään tuttuja mutta kokeilisin mielelläni, parhaiten toimisi varmasti retkieväänä matkassa mukana!

  10. Emmi sanoo:

    Retkillä, uimahallissa, huvipuistossa, eläintarhassa, metsässä, rannalla, lentokoneessa jne 🙂

  11. Mia sanoo:

    On tuttu merkki! Liikutaan paljon ja muutit kulkee meillä mukana aina hoitolaukussa mm. uimakoulun ja jumpan jälkeen ne päätyy suuhun 🙂

  12. Tina sanoo:

    Ei ole tuttu mutta voisi kokeilla vaikka retkillä!

  13. Riikka sanoo:

    On tuttu. Esikoisella oli jo käytössä Muutin smoothiet. Muutenkin ollaan todettu nuo niin käteviksi kun ollaan reissussa, laiskottaa tai on muuten vain kiire haukata jotain ennen sovittuja menoja. Toimii ja näistä tykkää pienet ja vähän isommatkin.

  14. Anna sanoo:

    Meillä näitä syödään useimmiten kauppareissun jälkeen autossa, ja otanpa tällaisen mukaan usein lenkillekkin, sillä yksivuotiaskin osaa rattaissa istuessaan imeä Muutin suoraan suuhunsa, eikä lusikkaa tarvita tai sotkua synny.

  15. Airi sanoo:

    Mutti on meillä monessa menossa mukana, jopa kotonakin nautitaan ja nyt kun pojat ovat sairaina.

  16. Henna sanoo:

    On tuttu merkki, reissussa on mukana aina.

  17. Ph sanoo:

    Hyvää onkin Mutti, kyllä meillä maistuu hyvin. Ostan isot kasat hyllylle odottamaan ulkoilumatkoille.

  18. Raitarouva sanoo:

    On tuttu nimi, mutta toistaiseksi en ole kaupassa näihin vielä törmännyt. Muuten nuo juotavat hedelmäsoseet/smoothiet on olleet kyllä tilanteiden pelastajia! Esim kerhossa, tai aikaisin aamulla matkalla harrastukseen, sekä loistavia myös lentokoneessa!

  19. Jenni sanoo:

    On nimeltä tuttu, mutta ei olla vielä testattu 🙂

  20. Tinttinen sanoo:

    Ei ole ennestään tuttu. Nyt kolmannen lapsen myötä tulleet nämä smoothiepussit ylipäätään tutuiksija ovat kyllä hyvä keksintö. Muutiet vaikuttavatkin oikein hyvältä vaihtoehdolta! Olisivat automatkojen pikaeväs tai vaikka saunaillan raikas juotava herkku lapsille

  21. Miikku sanoo:

    Ei ole vielä tuttu.
    Rannalle evääksi. Autoon,shoppailureissulle jne…

  22. Riina sanoo:

    Apua mikä määrä roskaa näistä tällaisista yksittäispakatuista välipaloista 🙁

  23. helena sanoo:

    Retkillä eväänä hyviä. Mukana arvonnassa ☺

  24. Maiju sanoo:

    Meillä näitä syödään joskus välipalaksi ja onpa usein mukana lentsikassakin, hyviä ovat!

  25. Hanna sanoo:

    Hei, mistä olet ostanut lastenhuoneen harmaan maton? On niin kaunis!

    • Minttu MAMI GO GO sanoo:

      Moi! Se on entisestä kodin ykkösestä, Annon perus villamatto 🙂

  26. asta sanoo:

    Ei ole entuudestaan tuttu juttu. Luontoretkelle evääksi mukaan otettaisiin.

  27. Eeva sanoo:

    Ei ole entuudestaan tuttu, olisivat hyviä matkaeväitä esim. junamatkoille.

  28. Suvi sanoo:

    On tuttu. Erityisesti pitkillä matkoilla ovat oivia. Harrastusten ja ulkoilun jälkeen myös, nopeasti pikkunälkään, ettei ala nälkäkiukku vaivata.

  29. hanna sanoo:

    Muuti ei ole entuudestaan tuttu, mutta kokeilisin sitä hiihtoeväänä. Viimeisiä hiihtokelejä ja aina on hyvä olla joku välipala matkassa mukana. Muuti toimisi varmasti mainiosti. 🙂

  30. R sanoo:

    päiväkodissa työskennellessä ei oo aina aikaa syödä kunnolla kun siinä vieressä syö muutama pienempi, jotka vielä harjoittelee syömistä ☺ tämmösen välipalan vois napata naamaan vaikka nukkariaikaan pikaisesti jos nälkäpäänsärky iskee

  31. tiu sanoo:

    Ei ole ennestään tuttu! Meillä kulkisi varmaan laukussa/ repussa mukana eväänäö

  32. JonnaNu sanoo:

    Muutit ei ole tuttuja mutta smoothiepussit kyllä! Aina menossa mukana ja kiireessä välipalaksi!

  33. Elluskainen sanoo:

    Muutista olen vain kuullut mutta muita pussismoothieita on kyllä kokeiltu. Todellisia kiirepäivien pelastajia!

  34. Ankata sanoo:

    Toimivat hyvin vaikka riisipiirakan kera kiireisissä siirtymissä esim.päiväkoti – harrastus, jotta jaksaa päivälliseen asti. Myös Pokemon-jahdeissa, saari-, metsäretkillä, luistelemassa, hiihtämässä…

  35. Stina sanoo:

    Tuttuja.

  36. Hanna Koooo sanoo:

    Ei ole tuttu merkki, mutta automatkoilla olisi varmasti kätevä!

  37. Aija sanoo:

    Muutit olivat eväinä junassa talvilomareissulla. Lapset tykkäsivät päärynä-vadelmasta. Terveellisiä pikkuvälipaloja!

  38. minna sanoo:

    Pitkillä automatkoilla. Ihanat hupparit pojilla.

  39. Elise H. sanoo:

    Olen kuullut näistä välipaloista aiemminkin, mutta meille ei ole vielä näitä ostettu. Varmasti näppäriä ovat, olisi kiva testata! 🙂

  40. Salla sanoo:

    Ei ole vielä tuttu mutta täytyypä ottaa testiin!

  41. rosa sanoo:

    Muistatko missä päin teidän Kroatian Hvarin airbnb sijaitsi, kenen vuokraama? Ihastuin siihen terassiin ikihyviksi ja nyt kokeilen onneani jos saisin varattua samanmoisen ens kesänä <3

    • Minttu MAMI GO GO sanoo:

      Moi! Se oli siinä satamassa, muutenkin suosittelen sitä aluetta. En valitettavasti muista herran nimeä enkä nyt pääse omalle aibnb tililleni katsomaan :/ toivottavasti löytyy! 🙂

  42. Niina sanoo:

    Meidän kaupassa tälläisiä välipaloja ei olekkaan.asumme todella pienellä paikkakunnalla.muiden valmistajan pussi välipaloja on testattu mutta nämä olisivat varmasti vaihtelua 1.5v tytölle

  43. Mari sanoo:

    Ei ole tuttu. Kätevä olisi esim. kun tyttö menee koulun jälkeen suoraan treeneihin, niin siinä ennen treenejä helppona välipalana kantaa repussa.

  44. Heidi sanoo:

    Juuri tämä tuote ei ole meille tuttu, mutta sama tyyppisiä tuotteita meillä kulkee aina laukussa. Näin allergisen lapsen vanhempana on aina oltava evästä mukana, koska joka paikasta ei ole saatavilla sopivaa ruokaa.

  45. Kate sanoo:

    Eipä ole tullut vielä just Muutia ostettua, muita samanlaisia nuorimmainen söisi niin paljon kuin vain hänelle niitä antaisi. Kätevät just menossa mukana.

  46. Tanja sanoo:

    Ostan itselleni myös töihin välipalaksi:)

  47. minnamanna sanoo:

    Muutia mussutetaan matkan päällä, kerhoissa, retkillä yms.

  48. Salla sanoo:

    Junamatkalla helppo syödä lapsen rattaissa 🙂
    Ei olla maisteltu näitä vielä.

  49. Heidi sanoo:

    En ole itse käyttänyt, mutta olisi kätevä välipala sujauttaa lapselle mukaan kouluun tai treeneihin.

  50. Juulia sanoo:

    On tuttuja, hyvä välipala kiireessä 🙂

  51. ninna sanoo:

    ei ole tuttu tuote

  52. Miia sanoo:

    Muutit on tuttuja ja niitä lapsonen nautiskelee usein automatkoilla tai julkisissa matkustettaessa kun alkaa matkustaminen käymään tylsäksi.

  53. SaraR sanoo:

    Retkieväinä ollut 🙂

  54. tnt sanoo:

    Muutit ja muut vastaavat pussivälipalat on käteviä reissussa ja retkillä.

  55. Mirka sanoo:

    Ei ole juuri muuti meille tuttu, mutta vastaavia on lapset kyllä syöneet vähän joka paikassa 🙂 Autossa, retkellä, välipalana kotona jne..

  56. pöllö sanoo:

    Nimenomaan reissun päällä lapsi syö vastaavia välipaloja. Muutti ei ole ennestään tuttu, kiva olisi testata 🙂

  57. Halejo sanoo:

    En ole ennen noista kuullut, mutta nyt kiinnostuin kyllä kokeilemaan! 🙂

  58. Anniina sanoo:

    Onpa veikeät pakkaukset! Ei ole Muuti entuudestaan tuttu, mutta esittelyn perusteella kiinnostava ja tutustumisen arvoinen! 🙂

  59. Kotkot sanoo:

    Muutit mukaan rannalle ja autoreissuille 🙂

  60. Miia sanoo:

    Muutit on tuttuja ja meillä lempparimaut ovat juuri samat kuin teilläkin. Muutteja ja muita pussismoothieita meillä syödään lähinnä reissussa ollessa. Esikoinen (kohta 4) ei niitä ollut viimeisen vuoden aikana enää juuri syönyt, mutta nyt vauvan myötä on hänkin taas niitä alkanut välipalaksi vaatimaan 🙂

  61. avaruuskenguru sanoo:

    Olen kuullut Muuteista, mutta koskaan ne eivät ole syystä tai toisesta tarttuneet mukaan kauppareissulla. Täytyy ehdottomasti kokeilla jossain vaiheessa. 🙂 Itse täytettävä smoothiepussi kuitenkin kulkee mukana suunnilleen aina taaperon kanssa liikkuessa.

  62. Hanne sanoo:

    Muutit maistuu harrastusten jälkeen ja reissuissa

  63. Sonja sanoo:

    Muuti ei ole tuttu, mutta muita merkkejä olemme käyttäneet lasten kanssa metsäretkillä, puistoreissuilla ym paikoissa näppäränä välipalana. Täytyypä kokeilla näitä myös!

  64. Johanna sanoo:

    Nautitaan ihan kaikkialla. Ennen ruokaa jos nälkä kasvaa liian suureksi, välipalana ja äidin energiatankkauksena.

  65. Venla sanoo:

    On tuttu, meillä syödään näitä kun ollaan liikenteessä 🙂

  66. anneli sanoo:

    Ei ole ennestään tuttuja.

  67. Katja sanoo:

    Välipalaksi annan lapselle vastaavia tuotteita kun ollaan muualla kuin kotona. Tämä ei ole tuttu, mutta pitääkin testata 🙂 Ja mukana arvonnassa 🙂

  68. Riikka sanoo:

    Missä vaan, milloin vaan! Ronkeli neiti 1v 2kk tykkää syödä pussista,joten näitä syödäänkin ahkerasti vaikka bussimatkalla 😀

  69. Annak sanoo:

    Ei ole tuttu kuin parista blogista. Käteviä nuo kyllä ois nopeiksi pieniksi välipaloiksi 🙂

  70. Heidi sanoo:

    Näitä syödään eniten kiireessä… 😀 välipalana ja aamupalana 🙂

  71. Pajulintu sanoo:

    Tuohan olisi mukava nauttia pyöräretkellä luonnossa.

  72. Siinatar sanoo:

    Aivan uusi tuttavuus minulle, kuulostaa mielenkiintoiselle! Mukaan kivaan arvontaan!

Kommentoi