MITÄ AIKUISUUS ON?

13/09/2015

imageimageimageimageimageimage

Tuossa synttäreiden alla rupesin miettimään aikuisuutta ja sitä mitä se sitten oikeasti mahtaakin tarkoittaa. Nuorempana sitä ajatteli aikuiset tylsiksi valittajiksi, jotka eivät halua tehdä mitään hassua vaan ajella töihin bemarillaan, istua illat beessiksi sisutetuissa asunnoissaan keskusteluohjelmia katsellen. Nyt itse kolmea kymppiä kovaa vahtia lähestyvänä ja eri-ikäisiä ystäviä omaavana voin sanoa että tuo mielikuva oli aivan väärä. Toki kaikenlaisia ihmisiä erilaisine mieltymyksineen on, mutta ei se mitenkään aikuisuuteen liity.

Koen että oma lapsuuteni loppui ehkä tavallista aikaisemmin. Olin sisaruksista vanhin ja ainut tyttö. Veljeni vammautui pienenä autokolarissa ja toinen veljeni syntyi kun olin kuusivuotias, jolloin vanhempani olivat jo hetkeä aiemmin eronneet. Mutta vaikka vastuuta tuli enemmän kun saman ikäisille kavereille ja näin että elämä ei tosiaan ole aina kovin kivaa ja helppoa jo nuorena, en minä nyt sentään aikuiseksi muuttunut yhtään sen nopeammin.

Muutin pois kotoa yksin asumaan heti kun täytyin 18-vuotta. Kävin koulussa, töissä ja työharjottelussa. Sitten valmistuin ja sain heti vakituisen työpaikan omalta alatani. Minulla oli luottokortti ja poikaystävä. Mutta olinko aikuinen? Remusin punkkikeikoilla ja festareilla, käytin Hello Kitty-pinnejä, hukkasin avaimeni ja lompakkoni vaikka kuinka monta kertaa. Tuhlasin kaikki rahani hauskanpitoon ja vaatteisiin niin että söin jatkuvasti vain halvinta tomaattimurskaa ja makaroonia. Kerran myöhästyin töistä neljä tuntia ja sain varoituksen. Mutta pääsin pian tämän jälkeen myös esimieheksi.

Onko se aikuisuus sitten sitä vastuun ottamista? Että vaikka kuinka hassuttelisi ja toimisi päinvastaiseti kun stereotypinen aikuinen, mutta jos ottaa tekemisistään vastuun on aikuinen? En tiedä onko se noin yksinkertaista. Aikuisena kun voi tehdä oikeastaan mitä vaan. Onko se vastuun ottaaminen sitten sitä että ettei tee jotakin asiaa, koska siitä voi olla huonoja seurauksia. Entäs jos tekee mitä haluaa ja ottaa vastuun vasta niistä seurauksista kun niitä tulee?

Aikuisuutta on tosi vaikea määritellä. Kuka on aikuinen, mitkä kriteetit pitää täyttyä? Onko se täysi-ikäisyys vai jokin henkisestä kypsyydestä kertova asia? Tapahtuuko aikuiseksi muuttuminen yhdessä yössä? Ja ovatko aikuiset oikeasti muka tylsiä? Ei minun mielestä! Mutta sitten taas, vaikka koen olevani nuorekas, jopa lapsekas ja avara-katseinen, olen varmasti niiden ratikan perällä, ihan liian kovaan ääneen kailottavien, teinien mielestä ihan kalkkis.

Jos itse teininä ihalin niitä nuoria parikymppisiä joilla oli maailma auki ja pidin kolmeakymppiä taas suunilleen kuolemantuomiona, nykyään ihaillen katselen neli-viisikymppisten naisten itsevarmuutta ja elämänkokemusta. Ja olen oikeastaan aika helpottunut etten itse ole enään se pahennusta herättävä teini, vaan mielummin se ärsyttävä sitruunan syönyt vanha-akka joka pyytää sitä teiniä ottamaan jalat pois penkiltä ratikassa.

Oli miten oli, itse koen olevani kyllä aikuinen. Jonain päivinä enemmän ja jonain vähemmän. Mutta olen tajunnut sen, ettei aikuisena olo tarkoita tietyn muotin mukaan elämistä.  Välillä käyttäydyn kuin lapsi, välillä kuin teini, joskus toimin tavalla millä en tahtoisi – mutta siksi että se on järkevintä, välillä en sitten viis veisaa seurauksista ja keräilen sitten perästä päin sirpaleita. Mutta ikinä en ole syyttänyt muita tekemisistäni.

Kavereiden kanssa tästä aiheesta jutellessa olen kuitenkin ollut yllättynyt, miten erilaisia mielepiteitä muilla aikuisuudesta on. Osa ei tunne olevansa aikuinen, toisen mielestä aikuinen on sitten kun vaikkapa omistaa asunnon. Jonkin mielelestä taas lasten saaminen tarkoittaa aikuisuutta, omasta mielestäni taas se miten vastuun lapsesta tai lapsista ottaa määrittelee paljon enemmän.

Mikä teidän mielestä on aikuisuus? Koska on aikuinen ja mistä sen tietää? Mikä määrittelee aikuisen? Oletko sinä aikuinen?

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

SE AIKA VUODESTA

12/09/2015

lindex sadevaatteet 2lindex sadevaatteet 1

Se alkaa olla taas se aika vuodesta, kun katseet siirtyvät jo lasten talvipukeutumiseen. Kappoihin alkaa ilmestymään entistä enemmän toppaa ja vaatemainoksissa tuiskuaa jo lumi. Väistämättäkin mieleen hiipii ajatus siitä , että millaisten talvikamppeet tänä vuonna lapsille. Haalarit vai takki ja housut yhdistelmä, tarvitseeko päiväkotikäyttöön oman ulkovaatekerran. Entäs sitten kaikki hatut ja hanskat? Ei nimittäin olisi eka kerta kun lähden niitä metsästämään vasta sitten kun mittari näyttää jo miinusta ja kaupoista tarjotaankin ei oota.

Olen muutamana vuonna testannut isompien ketjumerkkien lasten ulkovaatteita ja todennut ainakkin Lindexin FIX-halarit ja hanskat hyviksi ja kestäviksi. Eikä niitä ole hinnalla pilattu. Muttenkin värit ja mallit ovat olleet mukavan simppeleitä, omaa silmää miellyttäviä.

Nyt noita talvivaatteita tutkiessani törmäsin kuitenkin näihin aivan mahdottoman suloisiin sadeasuihin. Miten ihania! Perus musta toimii kuravaatteissa mielestäni mainiosti ja on lisäksi tyylikäs, mutta näissä on kuitenkin ripaus lapsille sopivaa leikkisyyttä kuosien muodossa. Kerroinkin jo aiemmin, että kahden kodin väliä seilatessa etenkin sadevaatteet tuntuvat jäävään aina väärään paikkaan, joten nyt sain hyvän syyn käydä hakemassa pojille toisen setin niitä.

Onkos teillä muuten jo mietetty tulevan talven ulkovaatehommia? Ja mitäs olette mieltä, onko eskarilaiselle vielä haalari kuitenkin paras, vaiko voisiko mennä jo takki-housut yhdistelmällä?

Käykääs kurkkaamassa vielä Lindexin söpö video talven uutuusvaatteista, näätte miltä nuo näyttävät oikeasti päällä. Samaa kautta pääsee klikkaamaan myös Lindexin verkkokauppaan.

Yhteistyö Be On ja Lindex

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

29-VUOTIAANA

11/09/2015

Minttu MAMI GO GO 4Minttu MAMI GO GO 1Minttu MAMI GO GO 7Minttu MAMI GO GO 2Minttu MAMI GO GO 3

-Olen kohta 6 -ja 4-vuotiaiden poikien äiti
-Olen sinkku
-Asun vuokrakaksiossa
-Olen ammattibloggaaja
-En ole varma mikä minusta tulee isona
-Minulla on silmätulehdus
-Tapailen yhtä, ikävöin toista ja olen vähän ihastunut kolmanteen mieheen
-Otan peiliselfieitä
-Tärkeintä elämässäni on perhe ja ystävät
-Laulan ääneen pyöräillessäni ja tanssin liikennevaloissa
-Harmittaa aina jos unohdan mennä taloyhtiön lenkkisaunaan
-En ole ikinä ajanut autoa
-Haaveenani on viedä lapset Los Angelesin Disney Worldiin
-Olen viimeistä vuotta kaksikymppinen
-Haluaisin ison perheen ja lisää lapsia
-Hiukseni ovat ysäripissablodin väriset
-Olen melko itsevarma ja kiitollinen siitä
-Nautin niin yksinolosta kun porukassakin olemisesta
-Olen vähän huono raha-asioissa
-Luotan kaikessa intuitioon
-Ikävöin usein ulkomailla asuvaa isääni perheineen
-Yritän oppia hyväksymään törröttävän hampaani (tai sitten hankin raudat)
-Minulla on ikänäkö mutten osaa käyttää silmälaseja
-Nukun lasteni kanssa samassa huoneessa
-Aijon ottaa koiranpennun
-En yleensä ajattele mitä ihmiset miettivät minusta
-Minulla on monta parasta ystävää
-Ärsyttää jos joku pitää minua teininä
-En suvaitse eriarvoisuutta
-Lempiradiokanavani on Basso
-Osaan tehdä tosi hyvää Pho keittoa
-En ole ikinä käynyt Kajaania pohjoisemmassa
-Tykkään niin kreisibailata kun viettää rauhallista koti-iltaakin
-Kuljen mieluiten pyörällä tai ratikalla
-Joudun viikottain mitä kummallisimpiin tilanteisiin ja rakastan sitä
-Olen maailman huonoin vastaamaan sähköposteihin
-Haluaisin olla parempi ilmaisemaan itseäni keskusteluissa
-En osaa päättää onko lempivärini vaaleanpunainen vai metsänvihreä
-Mieleni tekee tehdä aina päinvastoin kun säännöissä sanotaan
-Inhokkikotityöni on roskien vienti
-Minua hävettää etten ole kasvissyöjä
-Hukkaan aina kaikki sukat ja ponnarit
-En vieläkään tiedä mitä aikuisuus on
-Tykkään uudesta iästäni

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

HABITARE 2015

10/09/2015

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kävin eilen monen muun tapaan Messukeskuksessa Habitaressa. Siellä onkin tullut pyörähdyttyä nyt monena vuonna putkeen ja täytyy sanoa että pitkästä aikaa messut olivat oikeasti hurjan inspiroivat.

Perinteisten Maskujen ja paljuständien joukossa päätän tuntui nostavan entistä enemmän myös oikeasti kivat ja trendikkäät, pienemmät suomalaiset huonekaluyritykset. Parasta oli kuitenkin taas se messuhallin perällä oleva tila, joka tuntui myös tänä vuonna olevan suurempi kuin koskaan.

Mielenkiintoinen uutuus oli Trash Cuisine, jossa pääsi tutustumaan muunmuassa elintarvikkeista tehtyihin kertakäyttöastioihin. Block oli ihan paras, kun taidenäyttelyssä olisi ollut.

Annan nyt kuvien puhua puolestaan ja kannustan messuilla käymään. Itse meinaan rohjahtaa nyt sänkyyn, iski nimittäin kauhea flunssa!

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

OO TÄSSÄ, OO LÄSNÄ

9/09/2015

imageimageimageimageimage

”Muista että sinun arkesi on toisen lapsuus” – Tämä lause sai minut jokin aika sitten pysähtymään. En muista mistä sen luin, mutta itseasiassa se pysäytti aika kunnolla ja antoi paljon aihetta miettiä asioita. Sitä että onko sieltä päiväkodilta muka aika niin kiire juosta kauppaan ja kotiin, olisiko meillä sittenkin aikaa jäädä tonkimaan ihmeellisyyksiä kuralammikosta? Onko minun pakko selata facebookkia, instaa ja sähköposteja nyt, vai voisinko tehdä sen vasta kun lapset ovat menneet nukkumaan? Onko minun pakko osallistua kaverin synttäribileisiin ja viedä lapset hoitoon, vai voisimmeko me sittenkin tehdä itse yhdessä pitsaa ja pitää leffaillan kotona?

Some vie nykyään ihan hirveästi aikaamme ja vaikka en tahtoisi, niin välillä minun on pakko tehdä töitä silloin kun lapset ovat kotona. Netflix toimii välillä lastenhoitajana. Ei siitä ole turha ottaa huonoa-omaatuntoa, mutta jos tilanne on tämä jatkuvasti on ehkä aika muistuttaa tuo lause mieleen. Vaikka omilla lapsillamme on asiat ihan hurjan hyvin, on uusia leluja, vaatteita, pelejä, harrastuksia, karkkipäivää ja vaikka mitä – tärkein asia kuitenkin, mitä voimme heille antaa on läsnäolo. Sitä ei voi ostaa millään.

Mä olen välillä ihan mahdoton puhelimeni kanssa, tuntuu että se kasvanut käteen kiinni. Mikään siellä ei kuitenkaan ole niin tärkeää, että ajan, jonka voisi viettää lasten kanssa, viettääkin siellä. Tai vastaa jatkuvasti vastaa että ihan kohta. Toki kaikki tarvitsevat hengähdystaukoja ja omaa aikaa, mutta nyt olen ottanut asiakaseni sen, että kun ollaan yhdessä niin ollaan sitä ihan oikeasti.  En halua että pojille jää lapsuusmuistoksi se, että äitillä oli aina kiire tai että se oli kokoajan netissä. Nyt olenkin yrittää entistä enemmän tiedostamaan omaa käyttäytymistäni. Hullua että arki todella on mennyt siihen, että joudun muistuttamaan itselleni että miksi niitä lapsia on tehty ja minkälaisen lapsuuden haluan heille tarjota. Mutta mielummin nyt, kun kymmenen vuoden päästä.

Myös tämänhetkinen pakolaistilanne ja sydäntä raastavat kuvat sodan jaloista pakenevista perheistä ja lapsista on saanut halaamaan vähän kauemmin ja tiukemmin omia lapsia. Eikä noista omista aikuisten menoista kieltäytyminenkään ole tuntunut pahalta. Itseasiassa päinvastoin. Ja siihen kännykkämyyteenkin tottuu tosi nopeasti. Tässä nimittäin myös ainoat kuvat meidän viime viikonlopun kylpyläreissulta. On kumma miten sitä ehtii tehdä niin paljon enemmän, kun sitä facebookkia ei vilkaisekkaan vartin välein. Ehtii vaikka polskutella yhdessä neljä tuntia, käydä syömässä, lukea kirjan ja katsoa leffan alusta loppuun.

Pienenä muistutuksena siis muillekkin, äläkää kiirehtikö jos ei ole pakko ja olkaa läsnä, muulla ei ole väliä.

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.