MITÄ AIKUISUUS ON?

13/09/2015

imageimageimageimageimageimage

Tuossa synttäreiden alla rupesin miettimään aikuisuutta ja sitä mitä se sitten oikeasti mahtaakin tarkoittaa. Nuorempana sitä ajatteli aikuiset tylsiksi valittajiksi, jotka eivät halua tehdä mitään hassua vaan ajella töihin bemarillaan, istua illat beessiksi sisutetuissa asunnoissaan keskusteluohjelmia katsellen. Nyt itse kolmea kymppiä kovaa vahtia lähestyvänä ja eri-ikäisiä ystäviä omaavana voin sanoa että tuo mielikuva oli aivan väärä. Toki kaikenlaisia ihmisiä erilaisine mieltymyksineen on, mutta ei se mitenkään aikuisuuteen liity.

Koen että oma lapsuuteni loppui ehkä tavallista aikaisemmin. Olin sisaruksista vanhin ja ainut tyttö. Veljeni vammautui pienenä autokolarissa ja toinen veljeni syntyi kun olin kuusivuotias, jolloin vanhempani olivat jo hetkeä aiemmin eronneet. Mutta vaikka vastuuta tuli enemmän kun saman ikäisille kavereille ja näin että elämä ei tosiaan ole aina kovin kivaa ja helppoa jo nuorena, en minä nyt sentään aikuiseksi muuttunut yhtään sen nopeammin.

Muutin pois kotoa yksin asumaan heti kun täytyin 18-vuotta. Kävin koulussa, töissä ja työharjottelussa. Sitten valmistuin ja sain heti vakituisen työpaikan omalta alatani. Minulla oli luottokortti ja poikaystävä. Mutta olinko aikuinen? Remusin punkkikeikoilla ja festareilla, käytin Hello Kitty-pinnejä, hukkasin avaimeni ja lompakkoni vaikka kuinka monta kertaa. Tuhlasin kaikki rahani hauskanpitoon ja vaatteisiin niin että söin jatkuvasti vain halvinta tomaattimurskaa ja makaroonia. Kerran myöhästyin töistä neljä tuntia ja sain varoituksen. Mutta pääsin pian tämän jälkeen myös esimieheksi.

Onko se aikuisuus sitten sitä vastuun ottamista? Että vaikka kuinka hassuttelisi ja toimisi päinvastaiseti kun stereotypinen aikuinen, mutta jos ottaa tekemisistään vastuun on aikuinen? En tiedä onko se noin yksinkertaista. Aikuisena kun voi tehdä oikeastaan mitä vaan. Onko se vastuun ottaaminen sitten sitä että ettei tee jotakin asiaa, koska siitä voi olla huonoja seurauksia. Entäs jos tekee mitä haluaa ja ottaa vastuun vasta niistä seurauksista kun niitä tulee?

Aikuisuutta on tosi vaikea määritellä. Kuka on aikuinen, mitkä kriteetit pitää täyttyä? Onko se täysi-ikäisyys vai jokin henkisestä kypsyydestä kertova asia? Tapahtuuko aikuiseksi muuttuminen yhdessä yössä? Ja ovatko aikuiset oikeasti muka tylsiä? Ei minun mielestä! Mutta sitten taas, vaikka koen olevani nuorekas, jopa lapsekas ja avara-katseinen, olen varmasti niiden ratikan perällä, ihan liian kovaan ääneen kailottavien, teinien mielestä ihan kalkkis.

Jos itse teininä ihalin niitä nuoria parikymppisiä joilla oli maailma auki ja pidin kolmeakymppiä taas suunilleen kuolemantuomiona, nykyään ihaillen katselen neli-viisikymppisten naisten itsevarmuutta ja elämänkokemusta. Ja olen oikeastaan aika helpottunut etten itse ole enään se pahennusta herättävä teini, vaan mielummin se ärsyttävä sitruunan syönyt vanha-akka joka pyytää sitä teiniä ottamaan jalat pois penkiltä ratikassa.

Oli miten oli, itse koen olevani kyllä aikuinen. Jonain päivinä enemmän ja jonain vähemmän. Mutta olen tajunnut sen, ettei aikuisena olo tarkoita tietyn muotin mukaan elämistä.  Välillä käyttäydyn kuin lapsi, välillä kuin teini, joskus toimin tavalla millä en tahtoisi – mutta siksi että se on järkevintä, välillä en sitten viis veisaa seurauksista ja keräilen sitten perästä päin sirpaleita. Mutta ikinä en ole syyttänyt muita tekemisistäni.

Kavereiden kanssa tästä aiheesta jutellessa olen kuitenkin ollut yllättynyt, miten erilaisia mielepiteitä muilla aikuisuudesta on. Osa ei tunne olevansa aikuinen, toisen mielestä aikuinen on sitten kun vaikkapa omistaa asunnon. Jonkin mielelestä taas lasten saaminen tarkoittaa aikuisuutta, omasta mielestäni taas se miten vastuun lapsesta tai lapsista ottaa määrittelee paljon enemmän.

Mikä teidän mielestä on aikuisuus? Koska on aikuinen ja mistä sen tietää? Mikä määrittelee aikuisen? Oletko sinä aikuinen?

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

8 Responses to “MITÄ AIKUISUUS ON?”

  1. Avatar Helmi sanoo:

    Itse täytän tässä muutaman viikon sisällä 18 ja välillä tuntuu, että olen niin kypsä ja aikuinen että, kunnes tulee hetkiä jolloin olen todella lapsellinen :D Tiedä sitten kasvaako ihminen koskaan ”kunnolla” aikuiseksi?

  2. Avatar Beryl sanoo:

    Aikuisuus on mielestäni sitä, että itseään 10 vuotta nuorempia katsellessa muistaa millainen oli itse samassa iässä ja millainen kuva maailmasta silloin oli, ja voi todeta olevansa vähän viisaampi ja paljon kokeneempi tällä hetkellä :) Aikuisuus on mielentila, jonka voi määritellä vain ihminen itse.

  3. Avatar tiuku sanoo:

    Mun mielestä aikuisuus on mielentila. Valmistuin yliopistosta hetki sitten ja se oli mulle ehkä se viimeinen etappi matkalla aikuisuuteen. Koen todellakin olevani nuori tai nuori aikuinen, mutta silti aikuinen. Varsinkin jos aikuisuuden vastakohta on lapsi, niin en mä nyt mikään lapsi enää ainakaan ole. Paitsi sillon, kun menee tosi huonosti, niin olen vanhempieni lapsi ja pyydän heiltä apua.
    Musta on jotenkin tosi ihanaa ajatella olevansa aikuinen. Ennen musta tuntui, että esim sitä, ettei tykkää baareissa käymisestä täytyi jotenkin perustella muille, mutta nyt voin vaan sanoa, että ei kiinnosta. Voin tehdä tasan mitä haluan, tiedän että selviän omillani, oon vastuussa omassa elämästäni ja ymmärrän, että saan tehdä virheitä. Oon niin ilonen, että kahdenkympin alkupuoli on ohi ja tiedän kaiken etsimisen jälkeen, kuka mä olen.

  4. Avatar Annu sanoo:

    Vastuunottamista muista (lapset) ja itsestään,
    se että ymmärtää elävänsä omaa elämäänsä,
    se että ymmärtää ettei kukaan ole kuolematon ja osaa sitäkin kautta arvostaa niitä rakkaimpiaan ja läheisiään
    Se että taloudellinen tilanne on jollain tapaa hanskassa
    Se että ymmärtää toteuttaa unelmiaan koska aika rajallinen, loppuu jossittelu ja myös se että on unelmia ja unelmia jotka on jo toteutettu
    Se kun tulee ryppyjä ja peilikuva muuttuu
    Se kun osaa katsoa myös elettyä elämää

  5. Avatar Hippu sanoo:

    Tätä tulee usein mietittyä, että onko nyt aikuinen, vaikkei siltä oikein tunnu, vaikka pitäis varmaan tuntua, kun täyttää pian 25 vuotta. Itse liitän aikuisuuden jotenkin tylsyyteen, siis semmoiseen, ettei enää satuta katsomaan Muumeja, jos ne tulee tv:stä, ei pukeuduta donitsi-korvakoruihin tai selata Pinterestistä motivaatioquoteseja peiton alla. Aikuiset ovat harmaita, työssäkäyviä, aivan eri aaltopituudella ja kaikilla on huono huumorintaju. Tulen hirveän huonosti juttuun yli 35-vuotiaiden kanssa, koska ajattelen heidät aikuisiksi joilla ei ole mitään yhteistä mun kanssa. Siksi töissäkin on hankalaa soluttautua vanhempaan työporukkaan, koska pidän itseäni vielä ”lapsena” ja jotenki heitä vähäpätöisempänä.

    Vaikka oonhan mä aikuinen sinänsä, käyn töissä, opiskelen alaa, jota todella moni yli 30-vuotias opiskelee myös, katson keskusteluohjelmia, paheksun huonosti käyttäytyviä teinejä ja luulen olevani viisaampi kuin 18-vuotiaana. Mutta muihin, oikeasti aikuisiin, verrattuna olen vielä arka ja ujo ”tyttö”. Ehkä aikuisena oleminen siis on myös yhtä kuin hyvä itsetunto ja itsevarma olemus, jota mulla ei harmi vain vieläkään ole. Vähitellen siis kohti vahvempaa minäkuvaa ja aikuisuutta!

  6. Avatar Anna-Maria sanoo:

    Hei! Taas me lukijat opimme jotakin uutta sinusta, mikä syventää tulevien kirjoitustesi lukukokemusta. Näitä pidempiä pohdintojasi on mukava lukea. Minulle heräsi kysymys veljestäsi. Kuinka hän voi tänä päivänä? Saako hän elää itsenäistä elämää?

  7. Avatar neito sanoo:

    Olin pitkään sitä mieltä, etten ole aikuinen ja enkä halua aikuiseksi. Luultavasti olen jo pitkään täyttänyt ”aikuisuuden” merkit. ”Järkevä” ammatti, johon valmistuin järkevästi ajallaan, asuntolaina ollut kaverina jo useamman vuoden, sama mies 13 vuotta ja kaksi lasta.

    Itse koen, että lapset ovat kasvattaneet mut aikuiseksi. Ei yhdessä tai kahdessa yössä, vaan hiljalleen. Lasten kanssa on saanut ja joutunut pohtimaan kaikenlaista myös itsestään, ja valintojensa vaikutusta heihin. Varsinkin esikoisen kohdalla on joutunut miettimään asioita. Hänellä on ollut tukea vaativia tarpeita, onneksi suht helposti hoidettavasti olevia, mutta kuitenkin aikaa ja vaivaa vaativia hommia.

    Aikuiseksi kasvetaan kokemustensa perusteella. Toiset nopeammin ja toiset hitaammin. Itselleni on tullut vakavuutta/aikuisuutta kokemusten perusteella ja myös läheisille ihmisille tapahtuneet asiat ovat vaikuttaneet.

  8. Avatar Tintti sanoo:

    Kauhean vaikea kysymys. Olen joskus tai usein miettinyt että milloin sitä on aikuinen? Milloin ei enää tunne että on nuori. Nuorempana luulin että kolmekymppisenä sitä tuntee varmasti itsensä aikuiseksi. No, en tuntenut. Vaikka olin jo tullut äidiksi pari vuotta aiemmin. Nyt olen 32 ja en tiedä mitä viimeisten vuosien aikana on tapahtunut sellaista että nyt tunnen itseni aikuiseksi. Se ei tosin vähennä sitä ettenkö hassuttelisi ja pelleilisi lapsen kanssa tai käyttäytyisin aina järkevästi, ehei. Tunnen kuitenkin mieleltäni itseni aikuiseksi. Ehkä ne vastoinkäymiset joita on viimeiseen kahteen vuoteen mahtunut ovat opettaneet jotain. Mutta aiempien kommentoijien kanssa olen samaa mieltä että aikuisuus taitaa tosiaan olla mielentila. Omistusasunto, lapsi tai avioliitto ei saanut minua tuntemaan itseäni aikuiseksi. Nyt olen hakenut opiskelemaan aivan uutta alaa ja palaan mahdollisesti pian takaisin koulun penkille ja silti tunnen olevani aikuisempi kuin ennen. Tunnen myös enemmän kuin koskaan olevani itse vastuussa elämästäni ja onnestani. Ennen olen jotenkin syyttänyt asioista muita mutta nykyään tiedän että vaan minä itse olen oman onneni ja tulevaisuuteni tiellä jos en usko itseeni.