MINÄ JA MINÄ

2/02/2015

meandi women spring 2015

Hain viime viikolla osallistujaa meandin me&moment päivään. Halusin tarjota ihan oman päivän sellaista kovasti kaipaavalle ja tarvitsevalle. Sain yhteensä yli sata todella koskettavaa hakemusta. Oli ihana myös ottaa vastaan ystävien, lasten ja puolisoiden lähettämiä hakemuksia rakkaittensa puolesta.

Jos yhtään luitte hakemuksia voitte arvata etten minäkään välttynyt kyyneleiltä kun niitä luin. Todella raskaita juttuja, sairauksia ja loppuun palamista. Kiireistä lapsiperhe-arkea jonka aikana moni on kadottanut sen itsensä. Pystyin samaistua niin moneen. Ihan jokainen näistä ansaitsisi ihan oman päivän, pienen irtioton ja keskittymisen vain itseensä. Ihan totta toivon että olisin kaikille voinut sen tarjota.

Koska en kuitenkaan voinut valita kuin yhden osallistujan tahtoisin muistuttaa teitä kaikkia terveestä itstekyydestä. Järjestäkää välillä omaa aikaa, vaikka ihan pieni hetki. Tai sen sijaan että ostatte uusia vaatteita lapsille, ostakaa välillä itsellenne jotain. Ihan pienilläkin jutuilla saa itseään hemmoteltua arjen keskellä.

Vielä kerran kiitos kaikille teille rohkeille naisille jotka haitte mukaan ja niin avoimesti ja koskettavasti kirjoititte tilanteestanne.

Meandin naistenmallisto julkistettiin viime viikolla ja näihin vaatteisiin mekin pääsemme viikon päästä sitten pukeutumaan, me&moment päivästä siis vielä vähän myöhemmin!

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

Kommentoi