HALUATKO HEMMOTELTAVAKSI JA STAILATTAVAKSI?

26/01/2015

meandi-naisten-mallisto-neule-sydän-boatnek-heart-knitOLYMPUS DIGITAL CAMERAmeandi-naisten-mallisto-minttu-mami-go-goOLYMPUS DIGITAL CAMERAmeandi-naisten-mallisto-syksy-14

Ihana pitkään kestänyt yhteistyö Meandin kanssa jatkuu. Nyt tahdomme tarjota yhdelle lukijalleni aivan ihanan hemmottelupäivän hyvän ruoan ja uusien vaatteiden parissa. Me&momentia vietetään Helsingissä 9.2.

Miltä kuulostaisi päivä johon kuuluisi stailaus, kampaus, meikki ja valokuvaajan ottaman kuvat ihanissa Meandin kevään uutuusvaatteissa? Kuvat saat tietysti itsellesi, samoin yhden valitsemasi asukokonaisuuden. Päivän aikana nautitaan luonnollisesti myös hyvästä ruoasta ja seurasta. Päivän arvo on noin 350 euroa. Kelpaisiko tällainen irtiotto arjesta?

Koska tiedän mitä perhe-arjen pyörittäminen voi pahommillaan olla, huonosti nukuttuja öitä, jatkuvaa hoitamista, siivousta, ruoanlaittoa… Sitä helposti unohtaa itsensä, varsinkin jos omaa aikaa ei yksinkertaisesti ole. Tämä päivä on tarkoitettu kaikille niille äideille jotka ovat ansainneet ihan oman päivän, sellaisen missä keskitytään vain itseen, hyvään oloon ja hemmotteluun kauniiden vaatteiden parissa.

Olisitko sinä henkilö me&moment hemmottelupäivään tai tiedätkö jonkun joka sen ehdottomasti ansaitsisi? Jos pääset maanantaina 9.2 koko päiväksi (n klo 8-16) Helsinkiin niin laita ihmeessä hakemus! Kerro miksi juuri sinä olisit oiva henkilö me&momentiin ja vieteään yhdessä Emilian ja Elisan lukijoineen sekä meandin ihanien naisten kanssa kiva päivä!

Kerro siis perjantaihin 30.1 mennessä että miksi juuri sinä ansaitsisit ihan omaa aikaa. Laita ihmeessä mukaan myös vaatekokosi, niin pääsen sen pikaisesti meandille sitten ilmoittamaan kuvausvaatteita varten. Kiitos jo etukäteen kaikille hakijoille!

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

99 Responses to “HALUATKO HEMMOTELTAVAKSI JA STAILATTAVAKSI?”

  1. Hanna sanoo:

    Kaksi lasta,sairaus joka seuraa lopunikää. Nyt pahentunut pienemmän syntymän jälkeen,mutta töissä silti koitan vaan jaksaa ja lasten kanssa leikkiä ja miehestäkin huolta kantaa,niinkuin viimeiset 17 vuotta,puolet elämästäni. Elämäniloa löytää pienistä asioista,esim nyt 4 kilon painon pudotuksesta…edessä vielä n.20 kg.

    Vaatekokoni xl-xxl ja todellakin tarvitsen rentoutumispäivän ja todellakin ansaitsen sen. Kampaajalla käynnistä on aikaa….kaksi vuotta,silloin kun menimme naimisiin. Alkaa nuo kynsisakset ja fiskarsit jo tempouilla 😀

  2. minna gustafsson sanoo:

    minä joka olen yh ollut 11v ja enpä tietenkään ajattele itseäni ensimäisenä vaan ihanaa poikaani joten olen rapistunut vanhettunut epäsiisti ja vaattekaappini alkaa olemaan muilta saatuja… en juurikaan enään panosta itseeni ulkoisesti enkä juuri muutenkaan … arjen pyörittämistä töitä ja kotia… vapaa aika menee kotona… ja en ole tarvinnut juuri omaa aikaa 🙂 olisin ansainnut itselleni päivän…. vaatekokoni taitaa olla sitä ällää 🙂 ja normi vaate samat farkut ja iso t paita kesät talvet (ja tietenkin tuo pvä täytyee hakea lommoo)

  3. Miia sanoo:

    Ensin ajattelin että tietysti tarvitsen hemmottelupäivän itselleni, mutta luinkin ensin Hannan osallistumisviestin ja päätin etten osallistukaan etten vain vie mahdollisuutta muilta enemmän hemmottelua tarvitsevilta. Sitten päätinkin osallistua ja jos voitan niin menköön voittoni Hannalle , sillä hän tuntuu olevan erityisen hemmottelun tarpeessa 🙂

  4. nanna189 sanoo:

    Tässä minä istun olohuoneessa, tukka rasvassa, eiliset meikit poskilla, kuluneissa kotihousuissa ja miehen huppari päällä. Kaukana glamourista. Ja sellaisesta turha edes haaveilla, kun huoneessa leijailee vahva oksennuksen haju (ihana yrjötauti rantautui meillekkin viime yönä)..aah! Tämän kaiken kurjuuden keskellä, tuollainen hemmottelu löisi kyllä jalat alta!!

  5. Linda sanoo:

    KYLLÄ!
    Vaatekoko on XS ja gradua väännetty viimeiset 4 1/2 vuotta samaan aikaan toisen lapsen puoli vuotta kestäneen koliikin ja vanhemman lapsen Asperger selvittelyjen kanssa. Aika harvoin sitä tässä elämäntilanteessa ehtii pysähtymään, nauttimaan ja olemaan itsekäs, siksi mä.
    Hauskaa päivää kävi miten kävi 🙂

  6. NiinaP. sanoo:

    Kelpaa, hemmottelua tänne suuntaan 😀 Täällä on äiti jolla on melkein eskarilainen poika sekä reipas 3 vuotias. Töissä hoidan toisia ihmisiä ja kotona rakkaita. Tuntuisi tosi ihanalta saada hemmottelua jonka voimin jaksaisi taas puurtaa arkisia askareita. Ihana arvonta, jokaiselle äidille voitto kelpaisi, toivon että se voittaja olisin minä!

  7. Maisa sanoo:

    Hei!

    Minulla ei ole lapsia, mutta lahjoittaisin tämän ihanalta kuulostavan päivän ystävälleni, joka on äiti pienelle 1,5 v. pojalle. Tämän lahjan ansaitsisi varmasti jokainen äiti, niin myös ystäväni. Hänen vaatekokonsa on xs-s. Nyt on peukut pystyssä, että pääsen ilahduttamaan häntä!

  8. Minulla on ystävä, jonka on jaksettava. Vaikka ei jaksa. On kaksi maailman ihaninta poikaa. Työ. Koti. Mutta viimeinen vuosi on ollut liian raskas. Liikaa luopumista ja surua. Liian harvoin hänellä on mahdollisuus antaa aikaa itselleen. Toivoisin sydämeni pohjasta, että hän pääsisi viettämään hemmottelupäivää. Uskon, että se antaisi hänelle enemmän voimavaroja jaksaa.

  9. Aune sanoo:

    Äitini ehdottomasti ansaitsisi päiväksi irtioton arjesta. Hän on maailman kiltein ja ajattelee aina muita sekä meitä lapsia. Hän on yksinhuoltajana meidät kasvattanut suurella rakkaudella ja on tänäpäivänä todella väsynyt henkisesti ja fyysisesti. Hän ajattelee aina muita ja nyt olisi hänen vuoro nauttia hemmottelupäivästä ja elää päivä omaa hyvinvointia ajatellen 🙂
    vaatekoko suunnilleen L

  10. Laura sanoo:

    Hei,
    täällä minä, Laura 30v., pienen ihanan pojan yksinhuoltajaäiti ja Alzheimerin tautiin sairastuneen äitini omaishoitaja. En osaa edes sanoin kuvailla kuinka tarpeeseen tuollainen hemmottelu tulisi. Hoitaessa ja hoivatessa muita unohtaa helposti oman itsensä huoltamisen. Kampaajalla käynnistä on todellakin aikaa, reilu vuosi ainakin. Ex-mieheni oli valokuvaaja ja sanoi useaan otteeseen, että minussa on joku hämärä ”kromosomivääristymä” eikä minusta saa otettua yhtä ainutta onnistunutta valokuvaa. Voi kuinka hienolta se tuntuisi näyttää hänelle, ettei se todellakaan ole mahdotonta!

  11. taru sanoo:

    Mukana kisassa ehdottomasti tavoittelemassa hemmottelua ihan itselleni 😉
    Olen +30-vuotias neljän lapsen äiti, uusperheessä. kotona olen ollut kohta viisi vuotta hoitamassa kahta pienintä lastamme (kaksi teini-ikäistä ja kaksi alle 5-vuotiasta)
    Näiden vuosien ajan arki on rullannut, koti on ollut pääsääntöisesti siisti, lapset on puettu mukaviin ja kivoihin vaatteisiin, on menty ja touhuttu, isommat lapset harrastaa ja minä olen toiminut heidän ja heidän kavereidenkin kuljettajana harrastuksiin, minusta on näiden viiden vuoden aika tullut aikamoinen aikataulujen noudattaja ja muutenkin olen oppinut tekemään hyvinkin monta asiaa samanaikaisesti, kuten tarkistamaan läksyjä, rakentamaan lego linnoituksia, junaratoja sun muita. Osaan ”teini- ikäisten kieltä” sekä oktonauttien,palomies Samin sun muiden kavereiden nimet ja touhut ulkoa.

    Tässä talven aikana olen kuitenkin herännyt asiaan mikä on unohtunut näiden vuosien aikana, minä itse! Se oma aika ja itsestään huolehtiminen on jäänyt tämän kaiken arjen keskelle ihan kuin itsestään ja nyt olenkin tehnyt itselleni ”lupauksen” alkaa huolehtimaan myös itsestäni.. kenties tällä tempaukselle pääsisin siinä projektissa alkuun? On vain niin vaikea löytää sitä voimaa ja ottaa se ensimmäinen askel eteenpäin omana itsenä.
    Vaatekokoni on xs ja innolla jään odottamaan josko pääsisin mukaan 😉

  12. Titta Myllärinen sanoo:

    Mie olen uuden elämänvaiheen alussa. Takana on pitkä, vaikea jakso. Olen joutunut läpikäymään asioita, joiden en koskaan olisi uskonut tulevan eteen. Nyt olen vahvasti uuden edessä. Aloittamassa elämää, jossa pidän itsestäni parempaa huolta. Hemmottelupäivä olisi ihana sinetti tälle elämänmuutokselle. Olen tämmöinen keskikokoinen, naisellinen nainen. Varmaankin se M-koko on vaatteissa yhä sopivin, vaikka muutama ylimääräinen kilo varteen syövereissä kertyikin.

    Ihana juttu, että joku meistä pääsee mukaan tällaiseen hemmotteluun. 🙂

  13. Rakkaudella äiti sanoo:

    Nostan tassut ilmaan!
    Hemmottelu tekisi ehdottomasti hyvää, välillä elämä potkii kovasti eikä voimiakaan aina löydy. (Tiedät varmaan hyvin mistä puhun, olet itse läpikäynyt samat ajatukset ja murheet).
    Olemme molemmat, minä ja lapseni uhmaiässä. Pienin taistelee omien murheitten ja asioitten kanssa. Ja minä omieni. Omat suunnitelmat ja päätökset kohdistuvat meihin molempiin. Molempien uhmajaksoon.

    Olemme molemmat suuren muutoksen edessä, ja olisin ehdottomasti nokka kohti uutta ja tuntematonta uusilla ihanilla vaatteilla, kauniilla meikillä ja hiuksilla!

  14. KaisaR sanoo:

    Toivoisin hemmottelua maailman ihanimmalle ystävälle, jolla on neljä suloista pientä lasta, joiden kanssa paljon erilaisia elämän haasteita… Hän jaksaa kuitenkin olla aina iloinen, kiitollinen ja positiivinen kaikesta siitä, mitä maailma tuo tullessaan

  15. KaisaR sanoo:

    Toivoisin hemmottelua maailman ihanimmalle ystävälle, jolla on neljä suloista pientä lasta, joiden kanssa paljon erilaisia elämän haasteita… Hän jaksaa kuitenkin olla aina iloinen, kiitollinen ja positiivinen kaikesta siitä, mitä maailma tuo tullessaan

  16. Peppi sanoo:

    Aaaaah, onks tommosia päiviä olemassa, huikeeta♡ Tahon mukaan niin kovin, että korvat irtoo!Uuteen kotiin, uuteen elämäntilanteeseen, vuoden taistelun jälkeen uuteen minään totutellessa ja omaan poikaseen keskittyessä todellakin oma peilikuva jää liian vähälle huomiolle! Rakastan palavasti asusteita, kenkiä, muotia ylipäänsä…mut koskahan ehtisi OIKEESTI katsoa edes kahta sekuntia pidempään omaan komeroon, maybe one day♡

  17. Sannis sanoo:

    Ehdottomasti mukana arvonnassa! Ihana palkinto! Oma aika todella kortilla, hemmottelusta ja uusista vaatteista puhumattakaan. Olen m-kokoinen opiskelija ja 2-vuotiaan pojan totaaliyksinhuoltajaäiti.

  18. outi sanoo:

    Neljä lasta, erityistä tukea vaativa esikoinen ja pikkusiskot (2v9kk sisään syntyneet kolme siskoa), pitävät tämän kotiäidin arjen kiireisenä. Nyt olisi aika pieneen hemmotteluun ja jättää lapset isän huomaan 🙂
    Vaatekoko olisi xl, aina ihaillut miikkareita mutta kotiäitinä tulee ostettua vain lastenvaatteita 😉

    T. Outi

  19. riksu sanoo:

    Tämän ansaitsisi ihan jokainen äiti! Niin tärkeää ja vaativaa työtä tehdään kaikki!

    Itse olen vuoden ikäisen tytön äiti. En oikein osaa ottaa omaa aikaa. Ei ole kyse siitä etten sitä saisi tai minulla ei olisi siihen mahdollisuutta. Olen ollut ilman lasta vuoden aikana muutaman tunnin. Vasta nyt olen ymmärtänyt, että tekisi välillä hyvää tehdä jotain itsekseen!

    Vaatekokoni on noin s-m.

  20. MrsS sanoo:

    Viimeiset 3,5 vuotta olen antanut kaikkeni. Kaksi refluksilasta, yksi yritys ja yksi taloprojekti. Tänä vuonna päätin, että myös itsestä on pidettävä huolta jos haluaa olla hyvä äiti. Olisi ihana viettää päivä rauhassa laittautuen ja syöden ilman että samalla kaksi pientä roikkuu lahkeessa ja pitää hoitaa kymmenen juoksevaa asiaa. Vaatekaapissakin uusimmat vaatteet ovat varmaan vuodelta 2010, eikä taatusti sovi muuttuneelle vartalolle. Me&I on ihana ja olen haaveillut niistä housuista jo pitkään. Vaatekokoni on XS-S ja sanoinko jo, että päivä olisi I-HA-NA! <3

  21. Nannil sanoo:

    Raskauspahoinvointini on kestänyt nyt 13 viikkoa, rv 4 alkaen. Vellova maha ja oksentelu on pitänyt huolen, ettei oma ulkonäkö ole juurikaan päässyt panostuksen alle. Niin odottelen keskiraskauden kukoistusta, missä lienee piileviä. Olisin ikionnellinen (maha-asukin lisäksi) hemmottelua ja make-overista! :} Koko xs

  22. AMN sanoo:

    Haluan!

    Olisi hienoa saada palkinto, jossa kerrankin saisin hyvällä omatunnolla nauttia huomiosta ja hemmottelusta. Yleensä suon sen perheen kahdelle villi viikarille, jotka vie työpäivän jälkeen kaiken ajan.

    Palkinto osuisi hienoon saumaan siinä mielessä, että olen kohta ollut yhtäjaksoisesti työelämässä vuoden (opiskelujen ja lasten jälkeen) ja jona aikana olen rehkinyt itselleni vakituisen työpaikan.

    Olen joskus ollut todella väsynyt. Nyt olen saanut paljon aikaseksi ja jaksanut – jollain tavalla haluaisin itseni siitä palkita.

  23. Ruut sanoo:

    Minulla olisi monta ystävää, jotka pyörittävät yksinään arkea lasten kanssa kuten minäkin suurimmaksi osaksi. Mutta haluaisin lahjoittaa hemmotelupäivän juuri eronneelle ystävälleni, joka taistelee narsistista miestään vastaan lasten huoltajuudesta. Mies käytti ja käyttää henkistä väkivaltaa ystävääni kohtaan. Ystäväni asui lastensa kanssa turvakodissa pari viikkoa kunnes sai asunnon johon hän ei saanut mieheltä kuin omat vaatteensa mukaan. Kaikki muu on tullut lahjoituksina. Ystäväni itsetunto on murskattu aivan täysin. Tämä äiti / nainen tarvitsisi ehdottomasti päivän jolloin voisi vain ajatella itseään. Hänen vaatekokonsa on luultavimmin l- xl. Olisi ihana yllättää ystävä näin ihanalla yllätyksellä 🙂

  24. PP sanoo:

    Olen ihan tavallinen kahden lapsen äiti. Elämässäni ei ole niinkään mitään suuria vastoinkäymisiä, lähinnä tasaista arkea oravanpyörässä ajoittaisine onnenpilkahduksineen. Olen äitiyden myötä kadottanut jaksamisen panostaa kovin paljoa omaan ulkomuotooni ja huomaan yhä useammin poistuvani kotiovesta joko työvaatteet tai urheiluvaatteet päällä. En ole koskaan ollut minkäänlaisessa meikisstä tms. Viime vuonna tuli 30 v. täyteen ja senkin kunniaksi olen päättänyt alkaa panostaa myös omaan hyvinvointiini enemmän. Vaatekokoni on M.

  25. Henna sanoo:

    Piristys ja kaunistautuminen tekis kyllä gutaa 😉
    Oon viime vuodet laihduttanu (kovinkaan hyvin onnistumatta), pyörittäny arki rumbaa, yrittäny harrastaa ym.. Nykyään usein kun katon peilistä aattelen et hyi ku oon ruma!! Haluaisin edes yhen päivän tuntea olevani kaunis ja kauniisti ja naisellisesti puettu. Omin avuin siitä ei tulis mittää 😀
    Syksy oli äärimmäisen raskas, olin väsyneempi kuin koskaan… Kevät oliskii kiva alottaa muuttumisleikillä 🙂
    Mukavaa kevättä ja onnea uuteen kotiin 🙂

  26. Saila sanoo:

    Olen kaksivuotiaan tyttären yksinhuoltajaäiti.Vaatteeni/pukeutumistyylini ei ole muuttunut sitten lukioaikojeni (kirjoitin 1999), hiukseni lanaavat päätäni, kasvurajakin päässyt yli puoleen päähän. Eli toisin sanoen en ole pitänyt itsestäni huolta, mutta nyt olen ajatellut laittaa elämäni järjestykseen kaiken tämän kaaoksen jälkeen. Tänään itseasiassa aloitin, otin silmäneulan ja annoin miiliumeille kyytiä 🙂 juu, tiedän, että parasta olisi mennä ammattilaisen käsittelyyn, mutta tilanteeni ei salli muita keinoja kuin ”tee se itse”. Vaatekokoni olen saanut S kokoon. Olisi mielettömän upeata päästä ammattilaisen käsittelyyn ja pois 90-luvulta, vihdoinkin…

  27. Meri sanoo:

    Haluan ehdottomasti hemmoteltavaksi. Miksi juuri minä? Siksi, että elämä meinaa raakuudessaan ja hektisyydessään musertaa mut. Lisäksi ois siistiä olla stailattavana juuri tuon brändin vaatteisiin, koska unelmoin aina hommaavani niitä, mutten tiedä kuinka istutan ne vaaleanpunaiseen tavistyyliini 🙂
    T. 4.:ttä kuukautta evakossa hometalosta 3:n lapsen ja puolison kanssa

  28. Maria Sepp sanoo:

    Ensimmäisenä tulee mieleen ettei tästä Suomen maasta löydy varmastikaan yhtään äitiä (tai isää) joka ei tätä palkintoa ansaitsisi. Olit sitten kotona lastesi kanssa tai yrittäisit tasapainoilla työn, kodin hoidon, lasten harrastusten ja kaiken muun kanssa mitä elämä eteesi heittää kunnon kierteellä, olet sen varmasti ansainnut!

    Itse lukeudun niihin jotka yrittävät tasapainoilla oman uran luomisen, kolmen lapsen, parisuhteen hoitamisen, harrastusten, kodinhoidon ja sen loputtoman ”pakko saada aikaan” listan kanssa jonka me nykyihmiset itsellemme luomme. Elämämme on yhä kiireisempää, aina vaativampaa ja jopa kuluttavaa. Toisinaan on siis hyvä hengähtää, istua alas ja elää tässä hetkessä murehtimatta huomenna odottavista palavereista, loputtomista pyykkivuorista, esikoisen yläasteelle menosta ja vain elää. Yksi hyvä arvo mitä voimme lapsillemmekin opettaa on pysähtyminen. Aina ei tarvitse olla jotain tekemistä, tärkeämpää on olla läsnä, olla yhdessä sekä huolehtia omasta hyvinvoinnista jotta jaksaa huolehtia myös muista.

    Niinpä minäkin, pysähtymättömässä juoksupyörässä juokseva, ruuhkavuosia läpikäyvä äiti, tahtoisin pysähtyä, nauttia hetken ja elää tässä ja nyt. Joskus, vain itseni vuoksi.

  29. Heikki sanoo:

    Rakkaalle vaimolleni toivoisin tällaisen päivän. Kahden pienen lapsen äiti joka pyörittää kotia ja haasteita täynnä olevaa työyhteisöä, ansaitsee ehdottomasti silloin tällöin omaa aikaa.

  30. Alli sanoo:

    Osallistuminen mietinnässä, vaikka mahdollisuus olisi aivan ihana! Erittäin kiireinen kevät tulossa.

    Eli täällä minä yritän epätoivoisesti pyörittää sekä kotiarkea kylläkin vain yhden lapsen kanssa, lukea kirjotuksiin ja katsella vierestä kun mies opiskelee loppututkintoaan valmiiksi, eli meillä lentelee niin ärräpäitä kuin soppakauhojakin välillä, kun yritetään miettiä kumpi laittaa lasta nukkumaan tai ”saa” opiskella. Toimeentulon kanssa on välillä ongelmia, vaikka kuinka yritän laskea perheen varat ja miettiä mistä taas säästetään.

  31. Lyde sanoo:

    Jokainen nainen ansaitsee varmasti joskus hemmottelua, oli äiti tai ei! Minä olen vähän huono pyytämään itselleni oikein mitään, mutta tämä hemmottelu tulisi kyllä todella tarpeeseen. Olen kuuden lapsen äiti, ja ollut nyt 7 vuotta putkeen kotona. Näiden kotiäitivuosien aikana meillä on menossa jo toinen talonrakennusprojekti ja tosiaan monta pientä lasta ja suurperheen arjen pyörteet. Pakko myöntää, että itsensä on laittanut liian usein sivuun ”odottamaan”, että kunhan nyt selviydytään tästä kaikesta hässäkästä. Ja kuitenkin siitä itsensä huolehtimisesta saisi niin paljon voimia! Tämä on varmaan yleistä kaikilla äideillä… Vaatekokoni on m tai l.
    Vaikka en nyt tätä hemmottelupäivää voittaisikaan, niin lupaan tehdä sitten jotakin muuta mukavaa joka on ihan vain itselleni 🙂

  32. Jessoca sanoo:

    Haluaisin ystäväni hemmottelupäivään. Ystävällä ihana tyttö 2v3kk ja nyt raskaana laskettu aika maaliskuun alussa. Ei järjestetä babyshowereita koska ”jo toinen” tulossa mutta tällai yllätys olis ihana. Lisäksi ystäväni näyttää ärsyttävän hyvältä ja luonnolliselta valokuvissa. Vaatekoko M/L, vatsan kanssa on mahtunut mm. miikkarin yogapantseihin ja sydänmekkoon 😉

  33. Anita1984 sanoo:

    Olen 1,3kk pojan äiti. Pojan elämän aikana olemme miehen kanssa menneet naimisiin ja olen täyttänyt 30. Kumpiakaan en päässyt juhlimaan pikku pomon vaativuuden takia. Muutenkin oma hyvinvointi ja hemmottelu on ollut aivan toisijanen juttu. Lähden maaliskuussa takaisin työelämään ja olisi ihana päästä edes hetkeksi rentoutumaan ennen sitä ja muistamaan että vaikka olen äiti niin olen myös nainen sen takana. Vaate kokoni on M/38.

  34. Marianne sanoo:

    No todellakin ansaitsen hemmottelua:
    -täytän 30 vuotta edellispäivänä (8.2.): tämä olisi syntymäpäivälahja, MINULLE!
    – olen juuri palannut lähes neljän vuoden kotiäitiyden jälkeen työelämään ja vaatekaappini huutaa päivitystä!!
    -eikai tähän muuta tarvitse lisätä 😀

    Vaatekoko s/m

  35. Heidi sanoo:

    Mää haluun tällasen päivän!! Haluun kokonaisen päivän kerrankin kokonaan itselleni! Itsekästä? Ehkäpä, mutta 2 pienen lapsen äitinä, ei sellaista päivää ole mulla vielä koskaan ollut. Kotihoidontuella elellessä ei myöskään tällaista mahdollisuutta ei lähitulevaisuudessa taida olla tiedossakaan. Lapseni ovat maailman parhaita, mutta pieni irtiotto tekisi terää.

  36. Sara sanoo:

    Heippa!

    Jos joku ansaitsisi tälläisen päivän, niin mun äiti. Äiti on 44-vuotias sairaanhoitaja, ja aika harvoin laittautuu, koska ei tule kauheasti käytyä missään. Minä ja mun kaksoissisisko ollaan jo muuttamassa pois kotoa, ja enää kotiin jää pikkuveli. Äiti jäi mun ja siskoni syntyessä kotiin, ja jäikin kotiin moneksi vuodeksi kotiäidiksi mun pikkuveljen syntymän jälkeen, sillä pikkuveljen harvinaisen sairauden vuoksi hän tarvitsi hoitoa. Monta vuotta äidin elämä pyöri vain meidän ympärillä, kunnes vihdoin mun ja kaksoissiskoni mennessä yläasteelle äitikin meni takaisin töihin.
    Vasta viimevuosina musta on tuntunut että äiti on alkanut ottaa aikaa itselleen. Musta olis kiva, että voisin jonkun tälläisen järjestää äidille, koska äiti sen varmaasti ansaitsis. Kai me ollaan perheessä huonoja sanomaan tällaisia kiitoksia ääneen, mutta jos teot puhuis sen puolesta.
    Äidin vaatekoko on 38/M 🙂

  37. Tarjaliisa sanoo:

    täällä viittaan minä, valmiina hemmotteluun. Olen elänyt jo viisi vuotta vain pojilleni(16,13) ja rakkaalle työlleni. Minä Oy on jäänyt kauaaaaaaksi taka-alalle. Paljon olisi valitettavaa. Mutta en katso taaksepäin, koska en ole sinne suuntaan menossa. Täytän 15.2 52vee. Jäi viiskymppisetkin juhlimatta. Tämä olisi minulle takautuvasti 50vee lahja. Ikuisesti muistaisin sen. Suljen silmät ja heitän maaliman kaikkeuteen toiveet; oisko nyt minun vuoro? Olla päivä itselle?

    Öitä ja toiveet on heitetty.

  38. Elina sanoo:

    Pyhitettyäni viimeiset kolme vuotta lähes kokonaan kahden pienen lapseni hoitamiselle, voin hyvällä omallatunnolla sanoa ansaitsevani hemmottelupäivän! Arki vaikean uhmaikäisen kanssa on rankkaa ja jaksamiseni on koetuksella päivittäin. Kyyneliä ja ahdistusta riittää ja ilon hetket ovat vähissä. Tiukka taloudellinen tilanne ja juuri entisestään pudonneet perheen tulot eivät mahdollista juuri minkäänlaista hemmottelua tai uusia vaatteita minulle. Hemmottelupäivä tulisi todella kipeästi tarpeeseen ja pieni irtiotto kodin ankeudesta olisi juuri se mistä väsyneenä ja rahattomana voin vain haaveilla! Vaatekoko M.

  39. Riikka sanoo:

    Olen 34-vuotias 6-vuotiaan koeputkihedelmöityksellä alkunsa saaneen vilkkaan pojan äiti. Sisaruksia ei pojalle yrityksistä huolimatta ole siunaantunut. Yritän työskennellä psykiatrisena sairaanhoitajana nivelreumasta, ms-taudista ja fibromyalgiasta huolimatta. Haastetta ja vastoinkäymisiä perusarjessa on riittämiin. Omaa aikaa en edes osaa ottaa saati kuvitella rentoutuvani hemmoteltavana jossakin. Vaatekoko L-XL.

  40. liisa sanoo:

    minä minä minä!
    Ai miksi minä? Koska en ole koskaan kokenut mitään vastaava. Vauvavuosi on meillä ohi ja selvisimme siitä oikein mallikkaasti. Tytärtä on juhlittu ja mieskin täytti vuosia nyt olis äidin aika saada hemmottelua ja hupia, koska mun syntymäpäivät on vasta kesällä enkä jaksa odottaa sinne asti ja äitienpäiväänkin on ikuisuus! Ja kokoni on s/m 🙂

  41. Jonna sanoo:

    No eihän monialayrittäjä ole mitään verrattuna muihin, vai onko? Jos äiti hoitaa kahden yrityksen ja lapsen niin miksi hän ei ole yhtä hyvä? Jos yritys sekä lapsi menee kaiken edelle niin joskus pitää saada se oma hetki. Tänään jouduin perumaan kampaamon, jossa kävin viimeksi vuosi sitten. Työnantajalle voi kertoa, että lapsi on kipeä, mutta miten kerrot itsellesi, että lapsi on kipeä, mutta kaksi firmaa pitää kuitenkin hoitaa? Lapsi on ensimmäisenä, mutta firman pitää tulla seuraavana, jotta voit elättää lapsesi. Siksi minä.

  42. Karoliina sanoo:

    Hemmottelu ja aikaa itselle olisi ihanista ihaninta! Olen kotiäitinä kahdelle pojalle ja nyt kevään aikana olisi tarkotus saada opinnot valmiiksi, ennen kesää ja uutta tulokasta. Elämä on perushyvää, mutta itselle tulee järjestettyä omaa aikaa ihan liian harvoin. Tämä olisi hauskaa! Vaatekokoni on normaalisti M (nyt voi vaatia jo L joihinkin vaatteisiin).

  43. Päivi Kantola sanoo:

    Rouva-51
    Kyllä vanhakin rouva tarvitsee välillä hemmottelua. Seitsemän lapsen äitinä ja kolmen pienen mummona tietää jo mitä elämä on. Vapaaehtoistyö on sydämessäni, jota teen viikottain nuorten perheitten kanssa. Luonteeni mukaisesti etusijalla on aina muut ennen itseäni. Paljon elämää nähneenä ja kokenaana, olisi hienoa saada laittaa itsensä likoon välittämästä muista… Yksi päivä elämässä vain minua varten… Sairastan fibromyrarkiaa ja välillä on elämä ihan hukassa kipujen ja vaivojen kanssa. Mottoni on: Periksi ei anneta, tuli mitä tuli, suomalainen sisu se on mikä minussa jyllää. Vaatekokoni on L tai M, kiitos sisukkuuteni 20kg pois viime keväästä. Uudis olisi todella mukava yllätys !

  44. Helen sanoo:

    Oi, hemmottelupäivä kuulostaa niin ihanalta, juuri sitä piristystä arkeen mitä tällainen kotimamma kaipaa. Kotiäitinä ollaan oltu jo 3,5vuotta ja siltä kyllä näytänkin. Olen juurikin se harmaa, meikitön lökäpöksy kotiäiti mitä minusta ei pitänyt tulla. Arjen pyörittämistä kahden pojan äitinä ja yhden 3-vuorotyötä tekevän miehen vaimona ei ole aina ruusuilla tanssimista ja yleensä päävastuu lapsista ja huushollista on minulla. Pojat kyllä yritän pukea nätisti mutta yleensä unohdan itseni kokonaan. Nyt kun miehellä sattuu olemaan vielä lomaakin 9.2. niin tämä äiti voisi lähteä hemmoteltavaksi ja mies saisi pyörittää kotirumbaa ihan yksin!

  45. Minna sanoo:

    En olisi ikinä uskonut ottavani tällaisen osaa, mutta tässä sitä ollaan.
    Olen 3n lapsen yksinhuoltajaäiti. Yksinhuoltajalla tarkoitan tässä yhteydessä tilannetta, jossa sitä toista vanhempaa ei kertakaikkiaan ole. Mieheni, lasteni isä teki itsemurhan 6 vuotta sitten.
    Tätä edelsi monen vuoden mittainen jakso, jolloin elimme jatkuvan kauhun vallassa sekä mieheni, sukulaistemme että oman turvallisuutemme vuoksi. Hänen mielenterveytensä oli jo pitkään ollut heikko, mutta viimeiset vuodet olivat suorastaan helvetillisiä hänen väkivaltaisten fantasioidensa saadessa yhä vain rajumpia ilmenemismuotoja. Koskaan hän ei kuitenkaan kokenut olevansa sairas tai avun tarpeessa, joten kaikki yritykseni saad hänet sairaalaan tai edes lääkäriin olivat turhia. Jopa lääkäri kotiuttivat hänet kerta toisensa jälkeen kieltäytyen tahdosnvastaiseen hoitoon pakottamisesta
    Kun mieheni sitten päätyi itsemurhaan, seurasi sitä yhä jossain määrin jatkuava lasten terapiatarve. Pahimmillaan istuin joka ilta autossa odottamassa jotakuta terapiasta ja valmiina kyyditsemään seuraavaa. Tähän kului sekä aika että kaikki liikenevät rahat. Olenkin siis kulkenut vuosia siskoltani saamissa vaatteissa. Onneksi hänellä on hyvä maku ja olemme suunnilleen saman kokoisia!
    Luulen, etten enää edes osaa ostaa itselleni vaatteita, mutta ajattelisin sen olevan mukava kokemus erityisesti jonkun taitavamman seurassa. Luvalla iloita naisena olemisesta ilman syyllisyyttä. huimaava ajatus!
    Täällä oli monia, monia hyviä perusteita sille, miksi joku meistä. Mukavaa päivää sille, joka mukaasi pääsee! Ihailen positiivista ja rohkeaa asennettasi! Blogiasi on ilo seurata. Kiitos siitä!

    M

  46. Pimpula sanoo:

    5 lapsen (13,12,11,6,2-vuotiaat) äiti, jolla ei vaan ole ollut aikaa eikä rahaa laittaa itseensä. Katsahdus peiliin ja kyllä piristys tekis hyvää. Irtiotto arjesta, hetken hengähdystauko vain itselle. Vaatekoko L.

  47. Hilla sanoo:

    Vaatekaappi täynnä vaatteita, mutta ei mitään päälle laitettavaa.. Sama ongelma tuntuu olevan aina, varsinkin nyt kun olen pudottanut 7kg, mikään ei istu ja kaikki näyttää kamalalta päällä. Yksikin hyvä ja istuva vaate tulisi tarpeen 🙂

    Kahden lapsen äitinä ja omaishoitajana, itsestä huolta pitäminen jää aina kaiken muun varjoon. Kunhan lapsilla on puhtaat vaatteet, hiukset harjattu ym. Tämä vuosi on muutosten vuosi, nyt laitetaan omat tarpeet ja hyvinvointi kerrankin etusijalle. Tästä olisi hyvä aloittaa hemmottelun merkeissä. Saada olla ja nauttia, hengähtää arjesta.

  48. PK sanoo:

    Tahtoisin tällaisen mahdollisuuden itselleni. Olen 3- ja 4-vuotiaiden lasten yhäiti. Olen yliopisto-opiskelija, vielä 1,5v jäljellä, joten rahat ovat todella tiukilla jatkuvasti. En muista, koska olen viimeksi käynyt kampaajalla, siitä on useampia vuosia (onneksi on pitkä suora tukka!) ja vaatehankinnat ovat pääasiassa Lidlin halpakamaa. Tukiverkkoa ei juuri ole tässä lähellä eikä minulla ole omaa aikaa muulloin kuin silloin, kun vanhempani sattuvat olemaan kylässä. Aloitin vuoden alussa elämäntapamuutoksen, joka toivottavasti auttaa sulattamaan nämä ylimääräiset kilot, joita on jo pitkään kertynyt. Hyvin on alkanut. Koko on vielä xl

  49. Päivi sanoo:

    Haluaisin kovasti antaa tämän hyvälle ystävälleni, jolla on yksi ensi syksynä kouluun menevä poika ja pari vuotta nuoremmat kaksospojat, joista toinen on hoitovirheen seurauksena cp-vammainen ja viimeisimpänä diagnoosina lähes kuuro. Hänellä onneksi on auttavainen ja rakastava mies, mutta vaativan poikakatraan ja työn ja kodin yhteensovittaminen ottaa voimille ja olisi ihanaa, jos hän saisi yhden päivän omaa aikaa. Vaatekoko on noin s.

  50. Hanna sanoo:

    Oma asuntomme aädesienen peitossa, täydesaä remontissa ollut lokakuusta saakka, ehkä toiveissa päästä takaisin toukokuuksi. Makselemme siis vuokra-asuntoa, lainaa ja hirmuista yhtiövastiketta. Mieheni lomautettiin, itse olen äitiyslomalla. Olen kahden pienen miehen äiti 1kk sekä 2v. Pienempi valvottaa kun koliikki. TODELLA tarttisin oman päivän ja olisihan siistit vaatteetkin kivat noiden äitoysvaatteiden jälkeen. Rupeaa tämä äiti olemaan melko viimeisillä energian rippeillä pystyssä

  51. Riinukka sanoo:

    Jokainen ruuhkavuosiaan elävä äiti varmasti ansaitsisi kerran elämässään hemmottelupäivän! Minä olen työssäkäyvä kolmen lapsen äiti ja oma aika ja itseen panostaminen on todella jäänyt muun elämän alle. Pakko on kokeilla onnea, joskos saisin ihan ikioman hemmottelupäivän ja vielä lempimerkkini parissa! 🙂
    …ja kyllä, varmasti olen valmis ottamaan virkavapaan tuohon päivään ja matkustamaan Keski-Suomesta Helsinkiin, jos onni osuu kohdalle!
    Vaatekokoni on M, mutta me&i paidoissa usein myös S.

  52. Minna M sanoo:

    Neljä lasta, 1-9v. Elämä on mennyt viime vuodet lasten ehdoilla. Itsestä huolehtiminen on jäänyt. Nyt kun vauvavuosi on takana, niin meillä alkoi harrastusrumba. Kuskausta lätkään, salibandyyn ja luistelukouluun. Olisi ihana hetkeksi pysähtyä ja nauttia.

  53. Minna M sanoo:

    Niin ja se vaatekoko unohtui. M-L.

  54. Tähtianis sanoo:

    Luin muutaman ensimmäisen kommentin ja mietin tässä että kehtaanko osallistua vaiko en. Mutta toisaalta kaikilla meillähän on joskus lupa tavoitella pientä arjen luksusta!
    Olen tuleva äiti, melko kulahtanut sellainen. Neljä kuukautta takana raskauspahoinvointia yhdistettynä äärimmäiseen raskaus väsymykseen. Pikku hiljaa alkaa pahin olla ohi. Nyt jos koskaan olisi mahdollisuus aloittaa tuleva äitiys freessinä ja ihanana! Olen n. kokoa 44-46, pienen masulisän kera 🙂

  55. Satu sanoo:

    Haluan ystäväni mukaan.

    Jenni on kahden pienen lapsen ja koiran äiti. Hän on yrittäjä ja lisäksi tekee palkkatyötä. Hänen ja perheensä elämään on kuulunut isojakin murheita viime aikoina. Silti Jenni on aina iloinen, jaksava ja puuhakas. Hän ottaa osaa toistenkin iloihin ja suruihin ja jaksaa tukea murheen hetkellä. Jenni on yksi sydämellisimpiä ihmisiä, mitä tiedän ja todella antsaitsee hemmottelua. Työnsä kautta hän tarjoaa hemmottelua ja irtiottoja toisille. Vaatekooksi veikkaa M:ää tai 40:ä (?):)

  56. Sari sanoo:

    Kuulostaa mahtavalta! Mikäli voitan lahjoitan voittoni sitä enemmän kaipaavalle!

  57. Elina sanoo:

    Toivoisin muutosta rakkaalle ystävälleni, hän on kolmen pienen lapsen äiti joka on arjen uuvuttama ja hän kaipaisi kipeästi piristystä. Hän rakastaa kauniita vaatteita, mutta tärkeämpien asioiden edessä aina luopuu omastaan. Hiuksia hän ei ole värjännyt vuosiin enää sen kalleuden takia. Olen sivusta seurannut ystäväni elämää jo pitkään ja tiedän, että tällainen yllätys olisi hänelle valtavan suuri ilo ja onni, jotain vain hänelle itselleen! <3

  58. Maarus sanoo:

    Jokainen äiti ansaitsisi kyllä tuollaisen hemmottelupäivän <3

    Itseensä ei kyllä ole tullut panostettua, eikä sitä omaa aikaakaan kauheasti ole ollut tässä reilun 9kk:n äitiyden aikana. Hemmottelupäivä olisi todellista luksusta arjen keskellä!
    Vaatekoko on s/m

  59. Krisse P. sanoo:

    Minulla ei ole mitään sydäntäriipaisevaa tarinaa, joka antaisi syyn haluta valinnan osuvan juuri minuun. Olen vain äiti ja avopuoliso, juuri tuossa järjestyksessä, ja tuosta lyhyestä luettelosta on unohtunut kokonaan, että olen myös nainen. Se naiseus, itsensä hemmottelusta puhumattakaan, on jäänyt kokonaan taka-alalle kiireisen perhe-elämän myötä. Juurikasvustani, sameasta ihostani ja kahden lapsen synnyttäneestä vartalostani sen huomaa. Pienten lasten äitinä ja vielä jonkin aikaa kotona lapsia hoitavana on helppo ”unohtaa” itsensä. Nyt, noin viiden vuoden jälkeen, haluan jälleen tuntea itseni naiseksi, kauniiksi, ja oloni mukavaksi – muussa kuin imetyspaidassa ja kotihousuissa. En itse oikein enää osaa itsestäni etsiä tätä naista – tarvitsen siihen hommaan osaavaa apua.

    (Mikäli hahmotan vartaloni edes jotenkinpäin ja raskauksien ja synnytysten jälkeen elimet ovat suunnilleen vaihtaneet paikkaa ja massaa on siirtynyt paikasta toiseen, luulen silti olevani kokoa S.)

  60. Anna sanoo:

    Kuulostaa kyllä niin hyvältä, että pakko yrittää. =)
    Olen 4 tyttölapsen äiti. Kotiäitivuosia on kertynyt elämän varrella kevyet 9 vuotta. Välillä kävin työelämässäkin. Nyt kotona työttömänä hoitaen samalla pian kolme vuotta täyttävää kuopustamme. Loput on eskarissa ja koulussa. Tytöt on mennyt aina oman ulkonäön edelle, joten oma vaatekaappi on aika köykänen ja kampaamökäynnit ihan minimissään.
    Mies opiskelee tällä hetkellä. Opiskelijan ja työttömän vanhemman budjetti on hyvin rajallinen. Olen keliaakikko ja mies gluteeniyliherkkä, joten gluteeniton ruokavalio jo itsellään kuluttaa budjettia kovalla otteella.
    Oma terveys on vähän sitä ja tätä tällä hetkellä. Vaivana paheneva lonkkakipu, joka rajoittaa liikkumista. Ilmeisesti tästä johtuen koko vasen puoli vartalosta kipuileva ja lihasspasmit joka päiväistä. En anna sen kuitenkaan pilata elämää ja pyrin iloitsemaan pienistäkin asioista!

    Olen iloinen ja peruspositiivinen 32-vuotias äiti, vaimo ja nainen. Niin ja koko yleensä 40-42.

  61. Sanna sanoo:

    Kuulostaisi ihanalta arjen pyörityksen keskellä. Olen 32v kahden pienen pojan äiti (1/13&12/13) tähän pakettiin kuuluu myös keskeneräinen omakotitalo sekä täyspäiväisesti töissä kulkeminen. Lapset vielä kotihoidossa ja isällä vain osa-aikatyö mutta omaa aikaa ei ihan helposti saa irroitettua.
    Olen kokoa S/M

  62. Noora sanoo:

    Jos totta puhutaan, on varmasti monia ja taas monia äitejä, jotka ansaitsevat hemmottelua enemmän kuin minä, ainakin kun noita kommentteja lukee. Toisaalta ei varmasti ole olemassa äitiä, joka ei ansaitsisi hemmottelua 😀

    Tänään on taas sellainen päivä, että ottaa vaan huolella päähän olla kotona, maalla, keskellä ei mitään. Kakara on kipeä, kämppä kuin räjähdyksen jäljiltä, remontti junnaa paikallaan, menkatki varmaan tulossa kun v*tuttaa niin lujaa.

    Onneks työt alkaa huhtikuun alussa, ja sitä varten olisikin huikeeta, jos olis naama, frisyyri ja vaatteet kunnossa! Joten pick me!

  63. Krista sanoo:

    Autismi lapsen äitinä sitä tarvis jonkinlaisen breikin. Muutto ulkomailta takaisin Suomeen on ollut kaikessa ihanuudessaan kovin rasittava, varsinkin kun kolmesta lapsesta yksi on erilainen.

    Ja kauan haaveilemani koulu alkaa helmikuussa niin olis kiva näyttää hyvälle kun palaa takaisin koulun penkille 😀

    olen kokona 44/46 tai XL

  64. Iina sanoo:

    Toivoisin rakkaalle äidilleni tälläistä päivää, koska hänellä on ollut todella rankkaa henkisesti ja fyysisesti sairauden ja monien leikkauksien takia, hänet on leikattu 3vuoden sisällä seitsemän kertaa ja viime vuoden puolella hänelle diagnosoitiin munuaisten vajaatoiminta ja lopulta munuainen petti kokonaan, nyt hän on odotellut jotta pääsisi munuaisten siirtoon ja sitä ennen hän joutuu käymään todella raskaissa dialyysihoidoissa. Äitini tekee paljon töitä pienellä palkalla eikä koskaan käytä vähäisiä rahojaan itseensä en edes muista milloin viimeksi hän olisi ostanut itselleen vaatteita, pari kertaa olen pakottamalla pakottanut häntä edes sovittamaan joitain uusia vaatteita, mutta hänen huono itsetunto ja oman ulkonäkönsä hyväksyminen leikkauksista johtuneen painon nousun takia on vienyt häneltä innon pukea päälleen mitään uutta ja kaunista. Äitini on vielä nuori 43 vuotias ja haluaisin, että hän nauttisi elämästään. Päivä toivottavasti toisi äidilleni kipinän takaisin ja hän pääsisi näkemään itsensä viimeisen päälle laitettuna meikeissä ja ihanissa vaatteissa, ja uskoisi olevansa oikeasti kaunis.
    Hänen kokonsa on XL 44-46
    Innolla jään odottamaan jospa pääsisi äitille tälläisen ihana päivän antamaan, valoisaa päivän jatkoa 🙂

  65. JenniA sanoo:

    Kuuden lapsen äiti todellakin kaipaisi hemmottelua- 12 vuotta kotiäidin työtä kohta takana 🙂 ja sopivasti olisi syntymäpäiväni lähettyvillä tuo hemmottelu päivää 😉
    koko on L (-niinkuin LADY,jonka varmasti tuntisin olevani päivän jälkeen ♡ )

  66. Susanna Stolpe sanoo:

    Me&I ja minä olen kulkenut käsi kädessä teidän vaatteiden kanssa jo kohta 12 vuotta! Iloisesti yllätyin , kun naisten vaatteetkin tulivat lasten vaatteiden lisäksi – tarjonta on juuri sitä, mitä 3 lapsen työssäkäyvä äiti toivoo! Rentoa, laatua ja tätä päivää! Parhaimmillaan Me& I ei ole pelkästään vaatteita, vaan myös ystäviä ja ylellisyyttä lapsiperheen arkeen ! Ja eipä parempaa palvelua voi toivoa. Tykkäisin päästä hemmoteltavaksi, olen sen tarpeessa!

  67. Maria sanoo:

    Minäkin lahjoittaisin voittoni jos se kohdalle osuu, nimittäin lapseni kummitädille ja ihanan kummipoikani äidille, joka on yksin kasvattanut kolme lasta, päässyt irti myrkyllisistä pari-ja ihmissuhteista ja vielä sen päälle tehnyt hurjan elämäntaparemontin ja laihduttanut hurjasti. Oma aika on hänellä todella kortilla ja uudet, pienemmät vaatteet saisivat varmasti lämpimän vastaanoton 🙂 koko varmaan suunnilleen M.

  68. Sanna sanoo:

    Tämähän olisi aivan täydellistä. Arki menee töissä ja illat lasten (8 ja 3v) kanssa. Olisi ihanaa päästä yhdeksi pieneksi hetkeksi irti arjesta.

    Vaatekokoni on s

  69. Äitee sanoo:

    Pian tulee kuluneeksi vuosi siitä kun jäin yksinhuoltajaksi ja kolmestaan kahden alle kouluikäisen lapsen kanssa. Lasten isä muutti taivaan kotiin, omasta tahdostaan. Hemmottelu olisi siis enemmän kuin paikallaan. Vaatekoko on L-XL

  70. Äiti sanoo:

    Mahtavaa! Mielettömiä ”selviytymistarinoita”, joista varmaan jokainen olisi hemmottelupäivän arvoinen.

    Miksipä siis juuri minä? Tavallinen suomalainen yhden lapsen kotiäiti. Minusta tuntuu siltä, että olen hukassa itseni ja ulkoisen olemukseni kanssa. Saattaa kuulostaa mitättömältä syyltä, mutta haluaisin ilahduttaa itseni lisäksi myös läheisiäni laittautumalla kerrankin ammattilaisten käsissä ja toivoisin hemmottelupäivästä jäävän jotain neuvoja korvan taaksekin. Ehkä harmaavarpusesta saisi aikaiseksi paratiisilinnun, edes yhden päivän ajaksi;)

    Kokoni on L tai M, edes se ei ole selvä;)

  71. mimmi sanoo:

    Toki minä hemmottelua haluan, ja uusia vaatteita sovittelemaan..:) Olisin mukava piristysruiske tähän elämään, joka uhkaa kaatua päälle. Viimeiset 3,5 vuotta olen ollut lapsen kanssa kotona ja viime keväästä saakka olen etsinyt työtä / opiskelupaikkaa. Kumpikaan ei vaan tahdo onnistua. Asun paikkakunnalla, jossa on vähän töitä tarjolla ja paljon kilpailua. En todellakaan ole ronkeli työpaikan suhteen, melkein kaikki kelpaisi, mutta ei kutsuta edes haastatteluun. Masennus alkaa painaa päälle, vaikka kuinka yrittäisi positiivisesti ajatella. Tuntuu siltä, kuin minun parasta ennen -päiväys olisi mennyt umpeen!

    Lisäksi kun asuu täällä sivukylällä, niin ihmisiä näkee vain jos lähtee erikseen keskustaan. Joten olisi enemmän kuin kivaa päästä edes päiväksi ihmisten ilmoille oikeaan kaupunkiin! 🙂 Niin joo, ja jos käy parempi tuuri kuin työpaikan suhteen, niin minulle käy L koko..:)

  72. Heini sanoo:

    Ehdottomasti mukana jos vaan nelikuisen vauvan saa ottaa mukaan! Yllä on kyllä mielettömiä arjen sankareita hakemuksineen, mutta laitan silti omanikin jos vaikka lykästäisi. Meillä on kolme lasta (4v,2v ja 4kk), viimeisin oli semmonen onnellinen ylläri ja plussan tein samoihin aikoihin kuin mies sairastui ja joutui sairaalaan kesken mun työharjotteluputken. Mies on ollut nyt vuoden saikulla ja edelleen jatkuu. Itse olen elokuun loppuun kotona ja sitten lähden tekemään opinnot loppuun. Hemmottelu ois aivan ihanaa! En ole ikinä missään tommosessa ollut! Oma aika on kortilla ja välillä pää kieltämättä hajoilee. Vaatekoko on joku m-l, raskauskiloja on vielä kiinni aikalailla eikä uutta vaatetta oo tullut hankittua…

  73. Maikku sanoo:

    Minulla on 1v 2kk vanha ihana tytär ja odotan toista lastamme. Vauvavuosi oli rankka, koska esikoisellamme oli koliikki ja hän nukkui koko ensimmäisen vuoden todella huonosti. Unohdin pitää huolta itsestäni ja parisuhteestamme. Nyt moni asia on jo paremmin, vaikka kärsin pahasta raskauspahoinvoinnista. Olisi kiva hemmotella itseään ja taputtaa itseään vähän olkapäälle: ”Ihan hyvin sä pärjäät!”.

  74. Anu sanoo:

    Olen totaaliyksinhuoltaja jonka 3-vuotias poika sairastui 1 tyypin diabetekseen reilu vuosi sitten. Asuinpaikkakunnallani ei yksikään ole halunnut opetella poikani hoitoa eikä edes perhetyöstä saa apua koska ”he eivät diabeetikkoja hoida”. Omaa aikaani ovat ainoastaan bussimatkat tarhalta töihin ja takaisin. Helsingissä olisi hoitaja ja mahdollisuus irtiottoon jos sellainen ihmeen kautta minulle tarjottaisiin 🙂

  75. Katariina sanoo:

    Kuulostaa ihanalle päivälle! Olen ehdottomasti mukana, toivottavasti onni suosii 🙂 olen neljän lapsen äiti. Vanhin on esikoulussa. Taidan elää ruuhkavuosia. Arki on hektistä, vaikkakin usein sitä samaa -arjen pyöritystä. Rakastan vaatteita, mutta näin kotiäitinä sitä jää itse usein vähemmälle. Tulee ostettua lapsille kauniita vaatteita eikä itselle juurikaan. Olisi ihana päästä päiväksi irti arjesta ja hemmoteltavaksi 🙂 vaatekokoni on xs.

  76. Heidi sanoo:

    Kuullostaa aivan ihanalta hemmottelupäivältä! Mutta miksi juuri minä olisin sen ansainnut enemmän kuin joku muu. Aloitin loppiaisen jälkeen elämäntaparemontin superdieetillä ja nyt 3 viikkoa takana ja monta kiloa kevyempänä. Mietin juuri, että sitten kun tämän kuuden viikon dieetti on loppu, niin kehitän itselleni jonkun kivan hemmottelupalkinnon. Ja sitten jatkan kyllä varmasti vielä koko kevään, koska matkaa vanhan minän löytymiseen vielä on reilu 20 kiloa. Alkuvuosi on myös tullut painettua kovasti töitä, tänäänkin 12 tuntia, jotta saamme erään ison, hankalan ja useita vuosia valmistellun hankkeen toivottavasti maaliin. Sen osalta hemmottelupäivää edeltävä perjantai on eräänlainen ratkaiseva päivä. Todettakoon lopuksi, että olen melkoinen me & i fani ollut viimeiset 3,5 vuotta, siis poikani syntymästä alkaen. Olen hostannut kutsuja siitä lähtien joka kauden alussa ja nytkin on kutsut kalenterissa! Me & & I vaatteissa tykkään niiden iloisista väreistä, yhdisteltävyydestä, käytännöllisyydestä, toimivuudesta, laadusta ja siitä, että ovat mukavia päällä. Miikkarikokoni on L, ehkä projektini myötä saattaisi jo M-kokokin mennä.

  77. Emmi sanoo:

    Varmasti jokainen äiti ansaitsisi kyseisen hemmotteluillan. Minä siksi, että olen lähestulkoon unohtanut itseni 🙂 Neljäs lapsemme on nyt vuoden. Hän on äärimmäisen huono nukkuja. Unohtelen asioita ja olen muutenkin välillä kuin haamu järjettömän univelan takia. Kolme isompaa sisarusta tarvitsevat tietysti myös paljon äitiä ja tuntuu, ettei vuorokaudessa riitä tunnit. Usein sitä jääkin omat tarpeet taka-alalle. Joskus huomaan illalla, että istun ensimmäistä kertaa koko päivässä. Mies tekee epäsäännöllistä vuorotyötä, joten koti ja lapset ovat hyvin pitkälti minun vastuulla. Rakastan elämääni, eikä asiat voisi olla paremmin. Minulla on maailman ihanimmat lapset, jotka ansaitsisivat hemmotellun, omaa aikaa saaneen äidin, joka saisi päivästä paljon energiaa taas jaksaa huolehtia arjen tohinoista 🙂 Vaatekokoni on M, me&i:n vaatteissa s

  78. Elsa-Aalia sanoo:

    Mitenhän arpa osuisi tänne? Ei ole rankkaa taustaa. Ihan omaa takakireyttä kaikki 🙂 Kolmen lapsen äiti, lastentarhaopettaja. Koti, työ, kahvakuulaa kotona lasten iltavillien jälkeen. Tarvitsen stailausta, sillä käyn juuri nyt läpi ulkonäköäni. Mietin vartalotyyppiäni, värejäni, korostettavia ja häivytettäviä kohtia kasvoissani. Olisi IHANAA kokea jonkun ammattilaisen näkemys 🙂

  79. Taija sanoo:

    Olen mukana hemmottelupäivän arvonnassa. Me&i -faniutta takana viisi vuotta. Olen kahden ihanan lapsen äiti. Tukiverkoston puutteessa oma hemmottelu on jäänyt vähemmälle. Olisi ihana hypätä junaan, viettää hieno päivä ja palata entistä virkeämpänä takaisin arkeen. Vaatekoko on S / M.

  80. Johanna Sillanpää.Kilpiä sanoo:

    Hei. olen pitkään haaveillut hemmottelupäivästä, tunteikkaana katson televisiosta ohjelmia, missä ihmiItken ja mietin, että josksu minäkin.sten elämä saa muuttumisleikin kautta kickstartin kohti parempaa. Uskon, että mihin keskittyy, sitä tilaa lisää elämäänsä, vetovoiman lain mukaan.Asenteeni on postiivinen, mutta olen hieman kokenut viime vuodet kovia ja todella raikas uusi alku tulisi taråeeseen.

    Itse toivon stailausta siski, etten koskaan ole päässyt moiseen mukaan.

    Viimeiset kaksi vuotta oavt olleet erityisen rankkoja ja se näkyy ulkomuodossa ja elämässä. Silti uskon parempaan huomiseen.

    Minulla oli keskenmeno 2013 keväällä, halusimme mieheni kanssa kovasti lasta, pientä Taimityttöä. Minulla oli rankka jakso huonoja miessuhteita takana ja yksinhuoltajuutta (tulin teiniäidiksi 17-vuotiaana), mutta eipä mitä, ajattelin että elämä tarkoitti toisin. Voin tulla vielä äisdiksi ihanan mieheni kanssa. (Menneessä olin haudannut isäni ja pikkuveljeni teki itsemurhan, oli rankkaa pitkään)Sairastuin homeisessa työpaikassa ja home varmaan osaltaan vaikutti siihen, että sain keskenmenon. Keskenmenon jälkeen sairastuuin vielä kohtutulehdukseen ja ajattelin, että lapsilykky oli mennyt. Eipä ollut ja vaikean raskauden jälkeen pieni Taimityttö saapui elämäämme viime helmikuussa kympin pistein. Neljän tunnin ikäisenä hänen vointinsa romahti: tyttö muuttui siniseksi isänsä sylissä ja hänet kiidätettiin pois. Näimme hänet vilaukselta Lappeenrannan vauvojen tehohoidossa intuboituna ja letku-ja johtomeren keskellä. Huone, joka oli täynnä ihmisiä, lääkäreitä ja hoitajia kertoivat ettei häntä täällä pystytä hoitamaan vaan ambulanssi lähtee viemään pientä vauvaamme kohti Hyksiä. Vointi oli kriititinen ja meiltä kysyttiin nimi hätäkastetta varten.Kukaan ei tiennyt, mikä häntä tarkalleen vaivasi ja selviäisikö matkasta. Minä lähdin perässä taksilla kohti Helsinkiä vastasynnyttäneenä, toipuminen synnytyksestä jäi siihen. Kotiin jäi teini-ikäinen poikani ja kissat. Kaikki oli kaaosta. IHelsingissä sanottiin aivoissa olevan infarktin ja tyttö ehkä selviää vaikeavammaisena. 4 päivää olimme maailman parhaassa tehohoidossa vastasyntydeinen tehohoito osasto k/:llä. Rukoilimme ja niin tuntui rukoilevan koko Suomi: saimme valtavatsi viestejä ja enkeleitä. Taimi selvisi ja pian diagnoosi helpottui: kyseessä olikin ”vain” aivoverenvuoto. 2-viikkoisena saimme hänet kotiin, mutta huoli kulki rinnalla:kuntoutusta, päänympäryksen mittailua, valvomista, sairaalakäyntekä… ei todellakaan tavallista pikkuvauva-arkea..En uskaltanut nauttia äitiydestä, vaikka tyttö kasvoi ja kehittyi hienosti.Sairastelin itse ja kun sain lopulta imetyksne onnistumaan se oli lottovoitto, mutta tyttö osotrautui hyvin pian rminusta riippuvaiseksi. Mieleni kulki aallonpohjasta aallonharjalle. imetin vain, koko kesä meni sumussa. Tärkeintä että hän oli elossa. Sappikohtaukset vaivasivat minua kuten raskausaikanakin ja kun tyttö oli 7 kk minut leikattiin. Siitä alkoi paha eroahdistus, kun lähdin yhäkkiä vierelläni ja vauvan yhä tiiviimmät yöheäilyt(pahimmillaan 20 kertaa yössä) syöksiivät minut syväänuupumukseen ja masennukseen. Unet olivat kateissa kummallakin ja leikkauksesta toipuminen jäi vauvanhoidon alle.

    Lopulta saimme apua mieheni kanssa, olen pitänyt ryhmää Facebookissa niin sen kautta ja otsikoissa oli äitien uupumus, se herätti ihmiset ymmärtämään ja pieniä valonpilkahduksia on ollut havaittavissa, niitä on sadellut kuin tähtdenlentoja.Asiat ovat kääntyneet kohti valoisampaan, roikun elämän reunassa kiinni kera pienen perheeni, mutta olen edelleen ulkomuodoltani kuin uitettu koira. Ryhti on kumara, silmäpussit silmien alla, kroppa voi kehnosti, on turvotusta ja arpia. En tiedä, pitääkö mieheni minusta enää tai minua kauniina: avioliitto on rakoillut kaiken tämän keskellä. Haluaisin että Hän näkisi minut taas naisena ja vaimonaan, olisi ylpeä minusta kuin joskus.

    Nyt kirjoittaessa tätä tyttöni nukkuu. eAjattelen isäpuoltani, hänen kuolemansa viime perjantaina saa minut surulliseksi, samoin vesivahinko kotonamme. Väsyttää niin paljon vastoinkäymiset, vaikka kaikella on tarkoituksena.. Kaipaan valoa ja Naiseuden Voimaa, heräämistä uuteen aamuun uusin silmin.

    Kiitos, että sain osallistua arvontaan. Mentävä nukkumaan sillä aamu yhtä touhua:vauva oppi juuri vuodenvaihteessa kävelemään ja ihan vahdittavissa.

    Olisi vielä paljonkin kaikesta, mitä on ollut, mutta jätetään se nyt,Oi, niistä saisi aikamoisen kirjan niistä vaiheista. Toivon todella, että saisi olla kerran elämässni ”chosen one”.
    (Vaatekoossa S/M)
    Johanna S-K

  81. Aija sanoo:

    Neljän alle kouluikäisen lapsen äitinä harvoin ehtii itseensä panostamaan. Kuopuksen vauvavuosi on ohi ja kahdeksan vuoden raskaus-imetysputken jälkeen oma tyyli haussa. Eikä sitä tässä allergia/erityislapsiarjessa ehdi edes miettimään. Vaatekoko s/m.

  82. Raakel sanoo:

    Hei! Haluaisin tarjota hemmottelupäivän arjen sankarille äidilleni! Meillä on ollut rankkaa nyt n.18 vuotta. Kun olin vielä lapsi, isäni masentui ja lopulta joutui taistelemaan hengestään sairaalassa. Tästä johtuen jouduimme myymään kotimme ja muutimme erille isästä. Äidillä oli yh-äitinä tiukkaa kolmen lapsen kanssa. ( Äitini tekee töitä autististen pienten lasten hyväksi ja on hyvä työssään, mutta työ on todella rankkaa.) Samoihin aikoihin mummini tila huononi ja äitini hoiti äitiään töiden lomassa ja lopulta hän kuoli. Isäni selvisi ja ajankanssa isä lopulta alkoi palaamaan kotiin, vanhempani päättivät vielä yrittää. Sitten siskoni valinnat elämässä huolestuttivat vuosia meitä kaikkia, sitä ei ollut mukavaa seurata ja yrittää saada toista paremmille raiteille. Veljeni työuupumus ja masennus päällekkäin siskon tilanteen kanssa on jättänttänyt äitiin jälkensä. Lisäksi äidin isä kuoli heti perään. Perinnön jako oli osittain riitaisa ja äiti yritti pysyä kaikkien puolella. Siskoni tilanne on vasta alkanut helpottaa ja viime vuonna isäni sairastui uudelleen, mutta nyt sydän ja keuhot tuottavat meille muille huolta ja sydämmentykytystä. Emme voi yhtään tietää kauanko isäni on täällä. Koko tänä aikana äitini on olut lempeä ja ymmärtäväinen, tukenut kaikkia muita ja auttanut jaksamaan eikä ole valittanut. Todella harvoin olen nähnyt äitini itkevän. Tiedän hänen olevan aivan loppu ja itkevän välillä yksin ollessaan. Uupumuksen näkee kasvoista vaikka hän kuinka yrittää olla vahva. Olisi ihanaa saada hänelle mukava päivä ja ja iloa tähän 18 vuotta kestäneeseen suruun perheessämme, toivon todella sydämeni pohjasta, että meillekkin vielä paistaa aurinko.
    Äitini vaatekoko on S/M .

  83. Bianca** sanoo:

    Ihana palkinto jollekin onnekkaalle! En välitä listata arkeani hankaavia asioita, mutta ilonhippusia ja hyviä fiiliksiä tykkään jakaa eteenpäin! Jos hemmottelupäivän voittaisin, nauttisin täysin sydämin, keräisin ideoita ja järjestäisin samankaltaisia elämyksiä omille tutuille 🙂 Kokoni on S-M

  84. erica sanoo:

    Olen kahden kouluikäisen, paljon harrastavan pojan ja yhden 10kk ikäisen koiralapsen yh-äiti. Oma päivä hemmotteluineen olisi taivaallista! Teen ajoittain useita töitä päätyöni lisäksi, että pystyn mahdollistamaan lasten harrastusten jatkumisen vaikean eron jälkeen. En halua luopua lasten harrastuskista, koska molemmat rakastavat näitä valtavasti. Sen vuoksi olen valmis tekemään useampaa työtä samanaikaisesti, että lapset voivat harrastaa ja pitää omat ystävänsä lähellä ja edes jokin heillä säilyy muuttumattomana elämässä!

    En ole kohta kahteen vuoteen käynyt lainkaan kampaajalla, puhumattakaan vaatekaapin uusimisesta tai kasvohoidosta tai kunnollisista meikeistä! Tiedän, että halukkaita on useita ja pidän peukkuja, että pääsisin edes kerran viettämään varmasti ikimuistoista päivää! =)
    Vaatekokoni on xl-xxl

  85. helmin sanoo:

    Söin eilen homeista leipää.. en vaan jaksanut tehdä uusia. Armoton väsy. T. Kolmen lapsen äiti, yh.

  86. laura sanoo:

    Kaikenlaisia tarinoita. Täällä kolmen alle kouluikäisen kotiäiti. Joka ajattelee yleensä aina ensin muita sitten itseään. Meikkaus on jäänyt meikkipuuterin ja ripsivärin käyttöön ja hiukset pidetty sen verta pitkinä että saa pidettyä kiinni. Otsa tukkaa leikattu itse kun rupeaa silmille tulla. Pikku hiljaa kun lapset kasvaa . Saa omaa aikaa niin ei tiedä edes mitä sillä omalla ajalla tekisi. Viime viikolla pääsin elokuviin . Olipas Hassua Ja Ihanaa Valita irto karkkia vaan itselle. Tästä Olisi Ihana Seuraava Askel Hemmottelua Itselle. Jos sen jälkeen kuntoilu projekti kin saisi taas tuulta alleen .

  87. Onneli sanoo:

    Tämän parempaa syntymäpäivälahjaa en siskolleni saattaisi toivoakaan. Hän muutti juuri Helsinkiin kahden pienen poikansa kanssa ja jätti pohjoisen pakkaseen kaiken eletyn elämänsä – iloineen ja suruineen. Siskoni on elänyt useampia vuosia taloudellisessa ahdingossa ja joutunut lujille ihmissuhteissansa. Nyt hänellä on käännettynä uusi lehti elämässänsä: opiskelupaikka, uusi ympäristö, koti ja kulttuuri. Uusi kampaus ja vaatetus täydentäisi tämän tuhkimotarinan sekä antaisi energiaa tuleviin haasteisiin.

  88. Eufrosyyne sanoo:

    Hei!

    Liikutuin tarinoistanne ja pyyteettömyydestä -monta toivomusta on toisen puolesta tuuleen heitetty.

    Olen pian keski-ikäinen (tulipahan ekan kerran kirjoitettua) kahden alakoululaisen mutsi. Pojat ovat elämäni valo ja suurimmat haastajat<3 Minusta ei ole montaakaan valokuvaa elämäni varrelta, joten olen innokkaasti kuvannut tyyppejäni (7v. ja 10v.). Uskon, että valokuviin taltioituu tunne -olen tärkeä! Minulla on vieno toivomus, että voisin olla kaunis ja se kauneus olisi myös valokuvasta nähtävissä;) Vaatekokoni XL/XXL.

  89. Nasu sanoo:

    Hemmottelu…kuulostaa aivan uskomattomalta!!
    Olisin kuitenkin juuri nyt sen tarpeessa kaiken tämän väsymyksen keskellä.
    Vietän aikaani kotona uhmaikäisen ja pienen vauvan kera. Lapseni ovat ihania ja rakkaita, mutta omat voimat eivät vaan meinaa kertakaikkiaan riittää aina tämän rumban pyöritämiseen. Eikä sitä helpota ollenkaan miehen matkatyö… Eikä suklaalakko 😉
    Olisi aivan ihanaa saada koko päivä omaa aikaa ja nauttia siitä, että joku hemmottelee minua:D

  90. Päkkänä sanoo:

    Tiedän ihmisen kenelle toivoisin palkinnon menevän. Ihminen jonka arkea tämä piristäisi ja toisi hetken omaa aikaa.

    Veljeni vaimoke on ehdottomasti epäitsekkäin ihminen jonka tiedän. Hän jättää aina omat tarpeensa toiseksi ja huolehtii perheen asiat ja hyvinvoinnin ennen mitään muuta. Pienin lapsista, kohta 2 kk vanha (tädin silmäterä) on ollut lonkkalastassa melkein koko ikänsä. Nyt juuri koittaa vapaus siitä ja seuraava viikonloppuna on neidin ristiäiset. Iso sisko, (tädin isokulta) on reipas 2 vuotias joka on tomera apulainen, mutta myös tarvittaessa jääräpäisyyden huippu. Tähän yhtälöön kun vielä laskee perheen 4 muuta lasta ja 6 päivää töitä tekevä veljeni, niin on sanomattakin selvää että omaa aikaa ei ole vähään aikaan perheen äidillä ollut.

    Tälläisen vapaapäivän järjestäminen ei taatusti helpolla onnistu, mutta lupaan tehdä kaikkeni jotta lapset saadaan hoidettua tuon päivän aikana jos tälläinen ihana päivä sattuisi hänen kohdalleen. Ristiäisjärjestelyjen jälkeen päivän hemmottelu on varmaan parasta mitä voisi ystävälleen toivoa!

  91. Pikkupirtin Emma sanoo:

    Esikoiseni täytti juuri 1-vuotta ja ihanan vauvavuoden jälkeen tämä mamma olisi vailla hemmotelua. Viimeinen vuosi mennyt täysin ajatellen tytärtäni ja vielä totaali yhnä pienen perheemme pyöritys labradorinnoutajamme kanssa vie välillä tältä mammalla mehut ! Hemmottelupäivä siis minulle jonka omistaisin kaikille iloista,onnellista ja vähän myös hupsun sekaista arkea pyörittäville mammoille! Peace and love ✌️

  92. Johanna Perttunen sanoo:

    Hemmottelu ja stailaus. Se kuulostaa ihanalta. Minulla on kaksi maailman ihaninta poikaa. Oliver 6 v. ja Noel 3 v. Kun vien lapset hoitoon,lähden töihin,jossa olen muiden ihanaakin ihanampia lapsia varten.
    Tämä päivä kuulostaa sellaiselta jossa joku olisi minua varten… <3
    T. Erityisen äiti.

  93. Anne Koo sanoo:

    Jokainen äiti ansaitsee päivän prinsessana. Iso elämäntapamuutos taustalla. Urheilijatytöstä -sohvaperunaksi ja sohvaperunasta taas himotreenaajaksi.Tosin inhimillisempikin muutos olisi käynyt. Kaksikymmentä vuotta parisuhdetta takana. Kaksi ihanaa lasta, jotka olen aina laittanut etusijalle elämässä. Ja sit big boom. Mies kertoo, että haluaakin alkaa elämään vaan itselleen. Käyty pohjalla ja nyt ainoa suunta on vain ylöspäin uskoen, että kaikkiin vastoinkäymisiin liittyy piilotettu siunaus. <3

  94. Eija sanoo:

    Hei. Tuollainen päivä kuulostaa upealta. Helsingissä en ole vuosiin käynytkään, pienyrittäjänä ei monia vapaita (just maanantai olis sopivasti vapaa), eikä etenkään ylimääräistä rahaa ole. Teini- ja leikki-ikäiset lapsukaiset pärjäilis isukin kanssa kotona, jos tämä äiti pääsisi tuollaiseen ihanaan hemmottelupäivään. Jos onni potkaisee arvonnassa, niin kokoni on s.

  95. Lilia sanoo:

    Tälläinen hemmottelupäivään on mahtava osallistua. Jokainen meistä tekee omat valinnat elämänsä aikana, ja on parempia aikoja ja sitten todella raskaita hetkiä. olen 30 v ja 2 lasta (10 v ja 3 v) , thank God minulla on terveet lapset! Käyn töissä, haen pienemmän hoidosta, vien isomman harrastukseen, ruokakauppa ja ruan laitto, niin varmaan muutkin tekevät, onko muita vaihtoehtoja? ! Saan paljon voima lapsista, mutta ilman muuta välillä väsyttää.
    Me ollaan niin erilaisia kaikki, parasta on elää ja tehdä niin kuin parhaaksi nähdään ja mihin uskotaan.
    Olen rohkea ja toivoisin, että saan osallistua tälläiseen ihan super päivään suunnittelemmatta mitään. Itse järjestän töissä erilaisia iltoja/teema viikkoja/ yksilöohjauksia ihmisten parhaaksi. Ihan jokainen meistä ansaitse olla tärkeä, kaunis, hoidettu, naisellinen ja onnellinen. Tässä vaiheessa tuntuu olevansa kiire aina johonkin, nyt oli todella mukava pysähtyä. Kiitos Minttu sinulle jälleen kerran tälläisestä mahdollisuudestä, olet uskomatoman ihminen kun olet valmis jakamaan tärkeän päivän jonkun meistä kanssa. Inspiroit ihmisiä, jaat henkilökohtaisia asioita ja pohdiskelet ääneet, olet tehnyt jo paljon 🙂
    Minusta olisi ihan huippua tutustua uusiin ihmisiin, sitä kyllä kaipaan tällä hetkellä. Vaatekoko on M.

    Terveisin, Lilia

Kommentoi