Minulla on pieni ongelma. Mitä tehdä melkein kaksivuotiaan uhmakkaan lapsen kanssa joka ei vielä kunnolla puhu? Noh, tapella ja kiristellä vaikka hampaita, kuten tähän saakka? Vai mitä kummaa te olette tehneet?
Tämä on TAAS joku vaihe numero miljoona, kohta se jo puhua pälättää ja sitten on taas uudet systeemit. Mutta nyt alkaa jo vähän rassaamaan tämä elo, kun vastaus kaikkeen on huutoa, kiljumista ja sitä ei ei ei ei eitä.
Ja ongelmahan on tuon jo valmiiksi tempperamenttisen uhman lisäksi on oikeasti se, että en ymmärrä mitä lapsi yrittää sanoa. Sillä menee sitten tietysti itsellään vielä enempi hermo. Ja sitten taas huudetaan. Mutsi sä et tajuu!!! Ja hän kutsuu itseään isoveljensä nimellä – ota siitä nyt sitten selvä..
Eihän tuo lapsikaan ei aina taida itse tietää mitä haluaa, joten niitä kommunikaatio-ongelmia on kyllä suuntaan jos toiseenkin. Suureen ääneen ja reippaasti draamalla maustettuna nämä haluamiset aina annetaan kuulua. Voi meidän naapuri-parkoja (itseni lisäksi siis).
Kyllähän Elvis paljon sanoja jo sanoo, nykyisin muutamia peräkanaa. Mutta myös monet sanat ovat vielä vain ensimmäinen tai viimeinen tavu tai jotain sinnepäin. Pitäisi myös itse yritää rauhottaa tätä arkista sirkusta ja hiljentää tahtia, sammuttaa radio, sulkea sähköposti ja pysähtyä kuuntelemaan entistä takermmin. Että ai mitä, äti me ää os kengä e isiin? Ai joo, äiti mennään ulos, kengät ja rattaisiin – joo mennään vaan.