Serla on pistänyt perinteisen talouspaperirullan uusiksi ja pakannutkin sen tiiliskiven malliseen pakettiin, Talousarkiksi. Monen paikan talousarkkeja on helppo käyttää vaikka yhdellä kädellä (mikä on aina plussaa lapsiperheessä), eikä se tarvitse erillistä suojaa tai telinettä. Talousarkki-pakkaus on tavallista talouspaperirullaa riittoisampi, yksi pakkaus vastaa 2,5 rullaa perinteistä talouspaperia. Tiivis pakkaus tehostaa kuljetusta ja varastointia, ja tuotesuunnittelussa on muutenkin kiinnitetty huomiota ympäristöasioihin. Osittain kierrätyskuidusta valmistetut arkit ovat pakattu sokeriruo´osta valmistettuun ohueen muoviin jonka voi kierrättää tai polttaa. Talousarkit valmistetaan Suomessa ja niille on myönnetty siitä hyvästä Avainlippu sekä Joutsenmerkki.
Testaamme muutaman viikon ajan mihin kaikkiin arjen tilanteisiin Talousarkki käytössämme taipuu. Tähän saakka kovimmassa käytössä arkit ovat olleet keittiössä, mutta matkanneet myös muunmuassa rattaissa mukana. Palaan siis aiheeseen vielä muutaman viikon kuluttua!
Myös viidellä lukijalla on mahdollisuus päästä testamaan näitä uutuusarkkeja. Testiryhmäläisenä saat kahdeksan pakettia Serlan Talousarkkeja sekä oravapehmon. 1,5 viikon testailujakson jälkeen toivon sinun vastaavaan pieneen palautekyselyyn Talousarkeista.
Samanlainen testiryhmä on toteutettu myös kolmessa muussa blogissa ja kaikkien testiryhmään (20 hlöä) osallistuneiden kesken arvotaan 250 euron arvosta kodin siivouspalveluita! Palkinnon voi käyttää miten itse haluaa, ikkunanpesuun tai vaikka perusteelliseen Joulusiivoukseen.
Osallistu testiryhmään postauksen alle kommentin kera, arvon mukaan pääsevät testiryhmäläiset torstaina 12.9.
– ARVONTA ON PÄÄTTYNYT! KIITOS KAIKILLE OSALLISTUNEILLE! –
Tuula: Talkkari on meillä kuin perheenjäsen. Poijjaat 6v. ja 9v. rappaa ja välillä roiskuu;) Mukana ollaan.
Senni: Talouspaperia meilläkin kuluu rulla toisensa perään, sotkijana kaksi pientä poikaa ja koira (ja joskus ehkä vanhemmatkin).. 😉
Mamma: Meillä kuluu talouspaperia niin ettei meinaa ehtiä kaupasta roudata! Lapsia on kolme kouluikäistä (!) eli 10-11 vuotiaita ja ne jostain syystä vaan sotkee koko ajan. 🙂 Sitten on puolivuotias lapsenlapsi uutena sotkijana eli paprua kuluu…
Marle: Totta kai mukana!
Sansane: Ehdottomasti mukana, olisi kiva testata uutuutta! Ja ensi viikolla vuoden täyttävä pikkuinen kyllä pitää huolen siitä, että paperia kuluu. Nimimerkillä tänään hän veti puurolautasen pöydältä väärinpäin lattialle… 🙂

















Moi! Haluaisin mukaan testiryhmään. Minulla on 3 pientä sotkijaa, 5 vuotias, 4 vuotias ja 1,5 vuotias niin meillä menee aika paljon talouspaperia ja olemme kokillut monta erillaista merkkiä.
Haluaisin mukaan testiryhmään. Mulla on kaksi pientä sottapyttyä, poika 3v, tyttö 10,5kk. Talouspaperia kuluu, tämmönen paketti oiski aika kätevä, kun ois paremmin otettavissakin ko normi talouspaperi.
Olen yksinasuva city-nuori, mutta jotenkin saan kuitenkin sotkua aikaiseksi. Kahdeksan pakettia talousarkkeja kestäisi tässä taloudessa pienen ikuisuuden, voi kun nyt arpaonni suosisi!
Ja 250 euron siivouslahjakortti tulisi myös tarpeeseen, siivouttaisin kylppärini jokaista millimetriä myöden. Ei se mitenkään inha ole mutta jotenkin vuokrakämpässä tulee sellainen olo, että tekisi mieli desinfioida kaikki. Voisin myös laittaa koko 250 euroa siihen että joku tyhjentäisi lattiakaivon hiuksista.
Mukaan olisi upea päästä! Paperia kuluu perheessämme melkoisesti.
Olis kyllä huippua päästä testiryhmään! Mulla on tollanen 8kk ikäinen sottapytty ja talouspaperia kuluu keittiössä varsinkin 😀
ja ikinä en mitään en oo ikinä voittanu……. 😀
Osallistutaanpa, erityisesti tuo siivouslahjakortti houkuttaa 😀
Haluan mukaan! Terveisin, perheen tahmatassut
Kiva arvonta! Tulisi tarpeeseen tässä taloudessa…
Oijoi! Näähän on kätevä keksintö! Haluan ehdottomasti mukaan testiryhmään, mukana arvonnassa siis! 🙂
Me oltaisiin oikein mainioita testaajia. Yksi mummeli, 3 parikymppistä ja 3 koiraa. Paljon sotkua syntyy kun joku laittaa ruokaa, täytyy siivota isoa taloa tai sitten joku koirista oksentaa lattialle kolme kertaa putkeen. Siinä vasta koetinkivi tälle paperille.
Meidän perhe tulee mielellään testaajaksi! Kaksi aikuista ja kaksi pikkupoikaa, 6kk sekä pian 3 vee. Sotkua syntyy! 🙂
täälläkin haluttais mukaan! Sotkottamassa lapsi ja kolme koiraa…
Mukaan mukaan 🙂
Olisipa kiva päästä testailuun mukaan! 🙂
Haluaisin mielelläni testiryhmään.
Meillä 8 kuukautinen suursotkija syöjä, joten talouspaperia kuluu melkoisesti 🙂
Meidän poppookin ottaisi mielellään arkkeja testaukseen! Hyppäämme siis mukaan arvontaasi.
Mekin voitas haluta mukaan 🙂 Nytkun harjotellaan tän kohta 11kuukautisen tytön kanssa ”itsenäistä” syömistä ni sotkua tulee enemmän ku koskaan. Kaatuu mukit ja lentelee ruokalautaset, jee e. On täällä toki toi mieskin sotkemassa 😀
Toivottavasti arpaonni suosis!
Meillä kuluu talouspaperia niin ettei meinaa ehtiä kaupasta roudata! Lapsia on kolme kouluikäistä (!) eli 10-11 vuotiaita ja ne jostain syystä vaan sotkee koko ajan. 🙂 Sitten on puolivuotias lapsenlapsi uutena sotkijana eli paprua kuluu…
täältä myös halukkaita testiryhmään 🙂
Meidän perhe testaisi mielellään. Kaksi aikuista, kaksi lasta ja kaksi kissaa tuottavat täällä sotkua.
Mukana, testiryhmään halutaan ehdottomasti 🙂
Jes!! Tässä neljän sutun kans elossa voisin testata 😉 Toivotaan et arpaonni suosii 😉
Olispa kiva päästä kahden pikkusen mukelon + koiran pennun omistajana testaamaan Serlaa. 😉 Taipuuko serla siivoon koiranpennun jätöksiä! 😀 Sitä meinaan kuluu! 😀
Sellainen kilpailu ettei vaan voi olla osallistumatta kun tuota talouspaperia kuluu enemmän kuin laki sallii 🙂 eli mukana!
Voi vitsit, meillä olisi kovasti käyttöä näille, talouspaperia kuluu aivan tuhottoman paljon, kun kotona on alle vuoden ikäinen ja 3 vuotias. 😀
Kolmen pienen lapsen kanssa sotkua todellakin riittää, eli eeeeerittäin mieluusti kyllä kiitos testiryhmään!!
Osallistuisin mielellään testiryhmään! Pakkaus näyttää hyvänkokoiselta, ei edes kauhean pahannäköiseltä mutta aloin silti miettiä minkä korin tuohon ympärille keksisin sisustukseen sopivaksi! JA pääsisi talouspaperirullasta eroon…
Tätä tarvitaan testaamaan myös yksi single ja koira! 🙂 Me olemme kekseliäitä suurkuluttajia!
Meidän suurpereessä tämä ois mainio! Niin monta käyttökohdetta löytyy jo tavis paperirullan kanssa. Tämä olisi kätevämpi tämä uusi pakkaus ja ei tarvisi niin paljoa kantaa kotia.
Aivan siis meidän juttu!
Kyllä kitos! 3 lasta (5v, 2v ja 3kk) ja mies jonka käsissä ei pysy mikään. Meillä menee rulla jos toinenki viikossa. Toki vois pyyhkeitä, luutujaki käyttää, mutta talouspaperi on vaan niin helppo!
mukana arvonnassa.meillä sotkijoina 4wee ,1v4kk ,MIES ja pari elukkaa…sotkua riittää ja paperi tulis tarpeeseen.pieni sormiruokailija vielä ajoittain saa aikamoisen sotkun aikaan ja isommalla tuppaa lentelemään maitolasit pitkin ja poikin.
me halutaan kisa arvontaan.. tai oikeestaa täytyy päästä tähän testiryhmään! Näitä lapsia on 2, pahin sottapytty täytti juuri 1v ja hänen syöminen on harjoittelua kun haluaa itse yrittää syödä, sitä on sitten joka paikassa varsinkin juoma on yleensä lattialla 🙂 ja toinen on 3,5v. sekä minä itse 🙂
Voi olisipa mukava päästä mukaan testaamaan! Vaikka meidän perheessä ei ihan pikkuisia enää olekaan, saavat nuo neiti esiteini 12v ja pikkusiskonsa 8v aikaan edelleen ihan kiitettävää sotkua 🙂 Tarpeeseen siis tulisivat sekä paperit, että siivous!
Haluan hurjasti päästä perheineni mukaan testiryhmään 🙂
Mekin mielellään osallistuttais testaukseen, paperia kuluu! t. YH-mama ja 2v hulivilipoika
Jes…Olis kiva päästä testiryhmään. Meillä kuluu talouspaperia todella paljon. Käytän sitä joka tilanteessa.
Kuten varmasti jokaisessa lapsiperheessä, tarpeeseen tulisi niin paperit kuin lahjakorttikin 🙂
Nyt olis tarjolla kahden normiperheen kokoinen, mutta muuten ihan tavallinen perhe -yhden hinnalla! 😉
Testaajiksi ilmoittautuisi siis 2 aikuista, 6 lasta, 2 kissaa ja koira!
Haluaisin testiryhmään. Meillä on kolmihenkinen perhe, jonka nuorin jäsen on 2-vuotias.
Mukana ehdottomasti! Paperia kuluu paljon kotona, sekä meidän vanhempien töissä; miehellä tatuoidessa ja minulla kauneudenhoitohommissa. Tuo olisi superkätevä kun monesti on vain yksi käsi käytössä!
Myöskin täällä tultaisiin mielellämme testiryhmään. Neljäs muksu syntymässä lokakuussa, vanhin meni nyt eskariin (tähän saakka ollut kotona kanssani syntymästä saakka), keskimmäiset 4v ja 1v9kk kotihoidossa. Sotkua, kiirettä ja elämänmakua riittää tässä(kin) perheessä!
Minäki mukaan arvontaan. Lähinnä miehen iloksi – se kun tykkää käyttää talouspaperia vähän kaikkeen. Eihän sitä tiiä, jos iteki innostuis, kun sais kokeiltavaksi uutta pakkausta. 🙂
Minäkin tahtoisin mukaan! 🙂 Olen loputtoman kyllästynyt rullien raahaamiseen, joten jos sitä voisi edes vähän vähentää niin olisin onnellinen.
Täällä kans yksi väsynyt äiti ilmoittautuu mukaan, ja toivoo että lykästäisi. Perheessä minun ja miehen lisäksi 5- vuotias tyttö. Mun mies on ihana, mut se sotkee ihan liikaa! Me voitas testata siis myös miesnäkökulmasta ;D – ja mielellään aloitettais testaus heti. Mä olen itse kuumeessa, ja talouspaperia ois tarvittu tänään monesti. Tietenkin se on nyt loppu. Ja se sotkeva mies työmatkalla, joten nyt on oltava ilman talouspaperia 🙂
Mukana ehdottomasti! Pienen ruokaleikit kuin hävittää talouspaperin telineestään! Ja välillä paperit pääsevät nukkeni peitoksi. Arvonta oiva ratkaisu äidin kauppakassien keventämiseen;)
Ehdottomasti mukana arvonnassa! Sotkijoina 2 aikuista, 7v, 6v, 3v ja 1kk.
Heips! Mukana kans. Meidän perheen pojat ( 2 ja 4v) pitävät kyllä huolta, että menekki talouspaperilla on kova.
Minäkin tahtoisin testiryhmään mukaan! Meillä kuluu paperia paljon myös, varsinkin mieheni toimesta.. Siivouslahjakortti tulisi myös tosi tarpeeseen – juuri tänään mietin että en kyllä jaksa enää pestä ikkunoita, jääköön ensi kesään 😀
Mukana arvonnassa!
Meillä on täällä 7kk ikäinen neiti joka saa aikaan jos jonkinmoista pyyhittävää koko ajan. Eniten käyttöä on tietysti keittiössä. Talouspaperi on myös sellainen asia joka AINA unohtuu kaupasta ostaa.. 🙂 ja siis kyllä tässä huushollissa myös kaksi aikuista saa aikaan sotkua 😀
Haluaisin myös mukaan testiryhmään. Meidän perheessä sotkijoita löytyy äidin ja isin lisäksi poika 8kk ja kaksi karvakorvaa. Meillä treenataan sormiruokailua ja osataan vastustella syöttämistä siinä mittakaavassa, että pyyhkimistä riittää! 🙂
Haluaisin mukaan testiryhmään. Perheessämme ei ole lainkaan lapsia, mutta kahden aikuisen lisäksi talossa asustaa myös kaksi pörröistä kissaneitiä 🙂
Mukana!
Mukaan osallistun minäkin! Taloudessa äiti,isi,6 vuotias ja kohta 2 vuotias pojan kloppi ja koira! Tulevilla viikoilla puuhastellaan pienemmän synttärijuhlia siis leivontaa,ikkunanpesua jne.sotkua riittää taatusti 😀
ja toisaalta,siivousapu ei ikinä ainakaan pahaksi ole!
Täällä myös yksi kiinnostunut! Voisin lähteä testiryhmään. Taloudessa on yksi äiti, isä ja poika 9 kk sekä koira. Äiti ja nykyään myös isä on talouspaperin suurkuluttajia, nimimerkillä ”ai miten niin rätitkin on keksitty?” ja ”taasko se talouspaperi on loppu?”.
Mukana
Mä olen monesti tuskastellut, kuinka rasittavaa on repiä talouspaperia rullasta yhdellä kädellä, kun toinen on jossain epämääräisessä tahmassa. Tokihan se onnistuu, mutta tuollainen paketti olisi varmasti kätevämpi! Sotkua, noh sitähän riittää, kun perheessä asustaa MIES (kyllä, melkein pahin kaikista) ja kaksi lasta (1v 2kk ja 3,5kk). Ilmoittaudumme siis mukaan testiryhmään ja toivomme arpaonnen (kerrankin!) suosivan! 🙂
Osallistun arvontaan yhdessä tytön 3 kk ja pojan 4 v kanssa. Ja kyllä isikin paperia tarttee. 🙂
Mukana 6-henkinen perhe! Äiti siivooja, mutta eihän töitä saa tuoda kotiin 😉
Kyllä kelpaisi testata, sotataan kaikki melkoisesti… Tosin vielä enemmän mua kiinnostaisi se siivouspalvelulahjakortti 😉
Mukana ollaan. Meidän perheeseen kuuluu vauva, taapero, minä, hän ja koira, muttei meillä koskaan ikinä ole talouspaperia! Olis hauska päästä kokeileen 😀
Voi kelpaisi kyllä päästä kokeilemaan, monesti manannut kun talouspaperia joutuu repimään rullasta kaksin käsin ja tahmatassuinen tyttö on jo livistänyt sotkemaan jotain.
Tämä kahden pienen pojan (joista toinen sormiruokailee ja toinen on omatoiminen sotkuisin seurauksin) siivoushullu äiti olisi enemmän, kuin onnessaan päästessään mukaan testiryhmään!!! 🙂
3 tyttöä ( 8,5 ja 2 v) + isäntä ja siivoushullu äiti.Ei tarvinne enempää sanoa…… 😉
Mukana tietenkin 🙂 Talouteemme kuuluu äiti, isä ja yksi hieman isompi poika ja yksi hieman pienempi poika.
Osallistutaan! Kotosalla suttaa äidin ja iskän kera Tyttö 3v ja Poika 4v 🙂
ME mukaan testiryhmään!:) Kämppää sotkemassa 9kk poju ja sen äiti ja iskä.
Mukaan,mukaan. Paperia kuluu lapsi- ja koirataloudessa.
Mukaan 🙂 Talouspaperia kuluu kiitettävästi meidän kolmilapsisessa perheessä 🙂
haluasin mukaan 🙂 Meiltä löytyy 6- ja 4-vuotiaat neidit ja 1v pieni poika ja kaksi koiraakin ja sotkun tulee ja paperia kuluu ja PALJON!!!! ja tahdon NIIIIIN mukaan 🙂
Mielellään olisin mukana! 1,5-vuotias on jo aika sotkija =)
Miekin mielelläni kokeilisin. Kotona käytetään pääpiirteissään kestopyyhkeitä, mutta uutta on aina mielenkiintoista kokeilla.
Mukaan! 🙂 Äitin ja isän lisäksi löytyy puolitoista vuotias sotkia.
kyllä oikein mielelläni olisin testiryhmässä. perheessä on seitsemän henkilöä ja teinien tyttöystävät vielä kaupan päälle 😀
Tähän olisi kiva ja mielenkiintoista päästä mukaan. Olen vasta vuosi sitten ostanut elämäni ensimmäisen talouspaperirullan. Siis uusi löytö meidän kolmen lapsen perheessä. Katja
Testiryhmäksi ilmoittautuu perheemme tahmatassut 🙂 äiti,isä,1,3v neiti ja hulivilihaukku 🙂
Mukana ollaan jos vaan se kunnia suodaan 😀 meillä asuu kaksi sottapytty mukulaa ja kaks karvasta elukkaa jotka sotkee, joten sekä paperit että lahjakortti tulis tarpeeseen 🙂
Me, me, me, me!!!! Halutaan mukaan testiryhmään! Nimim. Serlan suurkuluttajat
Olisipa kätevää pulautteleva vauva toisessa kädessä siivota yhdellä kädellä kolmen kolulaisen ja kahden kerhoikäisen ja koiran sotkuja. Plus niitä omia aamukahveja jotka kaatuilee turhan usein…
Kovaan käyttöön pääsisivät meilläkin. Ehdottomasti mukana.
Haluan mukaan, pliis!
Mukaan! 🙂
Sotta ja pytty ottaisivat innolla testihaasteen vastaa. Eivätkä lapsetkaan sitä pahakseen panisi 😉
Täällä kolmensottaisesti syöpöttelevän lapsen (5v, 3v ja 5kk) äiti, kohta nuorinkin liittyy ruokapöydän ääressä syöviin, joten sotkulta ei voi välttyä! Enkä väitä, etteikö me vanhemmatkin välillä sotketa. Olisi varmasti oikein kätevä pakkaus tuollainen meidänkin keittiöön : )
Todellakin mukana; talouspaperin suurkuluttajaperhe haluaa kanssa testailla 🙂
Vau, kiva että tällaiset arkisetkin asiat uudistuu. Mielellään osallistuisin testaukseen. 🙂
Ehdottomasti mukana arvonnassa! olisi hauska kokeilla testiryhmässä oloa.
Haluan ehdottomasti mukaan! Mulla on yksi 2v9kk tyttö, jonka kanssa tuommoinen paketti olisi kyllä varsin kätevä testata. Meillä on tapana pyyhkiä aina kädet paperilla kaiken syömisen jälkeen, jos ei ihan kauhean tahmeaksi ole äitynyt, joten tuommoisesta olisi helppo pimusen itsekin ottaa paperinsa.
Ehdottomasti mukaan arvontaan…kiinnostaisi kovasti testata noita…meillä kun noita suttaajia löytyy…
Minulla kotona vain yksi pieni sotkija ja me kaksi isompaa. Tää vaikuttaa tosi hyvältä vaihtoehdolta rullalle ja paljon hygieenisemmältäkin.
Olisin mielelläni testiryhmäläinen. Sotkua tulee ja siivoan mielelläni heti ja helposti talouspaperilla. Vastailen mielelläni kyselyihin ja olen aika kriittinen.
Juuri keräsin lapsen levittämän rullan takaisin rullaksi joten tuo onkin paljon kätevämpi, kun ihan sekunnissa ei saa kaikkia papereita levitettyä 🙂
Me tultaisiin mieluusti testaamaan näitä, sillä supersotkijat, 6v., 4v. ja 1v. sekä rähmäkäpälä äiti kuluttavat talouspaperia melkoisia määriä. 🙂
Tää testi on niin meille tehty. Meidän perheessä asuu 3 henkeä ja kaikilla kaatuu lasit käsistä. Huh ! Ollaan varmaan keskenään sukua tai jotain.
Mukaan!
Tämä Kiljusen herrasväki ilmottautuu ilomielin testiryhmään kera parin karvaranteen = lemmikin. Toinen niistä on erittäin herkkämahainen, oksenteleva uros. Serlaa menee ensiapuna, kun pyyhin lattiolta ensin paperilla ja sitten moppaan. Huoh.
Mie haluun mukkaan! Ei oo lapsia mutta ite osaan hienosti sotkea ja koirakin 😀 jaa ihanaa, joku muu pesemään puutalon ruutuikkunat 😉
Nyt olisi sopiva testituote meidän perheelle. Kaksi koulu ikäistä sotkijaa sekä minä ja mies. Laittiat on välillä sellaisessa kunnossa ettei kävellä ilkeä. Joka päivä saisi olla luutuamassa.
Tää ois niin meidän perheen testiryhmä! Talouspaperia kuluu rulla jos toinenkin viikossa. Rullia on ripoteltu ympäri kämppää niin että ne olisi aina edes suunnilleen käden ulottuvilla. Sotkijoita meidän perheestä löytyy kuusi kappaletta, kaksi aikuismallia ja neljä lasta!
Ehdottomasti arvonnassa mukana! Meilläkin näyttää kuluvan sen verta paljon talouspaperia, et olishan se hauska olla testiryhmässä mukana.
Minä minä minä haluaisin mukaan! 😀 mä oon siivousfriikki ja omistan 2-vuotiaan pikkusotkijan! Tarviin hyvän ja nopean tavan saada lisää paperia kun molemmat kädet on varattuina ;D
Oih! Meillä paperia kuluu, vaikka huushollissa majailee vain 4,5 v. prinsessa ja kuningatar äippä. Olisi mahtavaa päästä mukaan testiryhmään. Testaajiksi pääsisivät myös lukuisat pikkuvieraat ( ja vähän vanhemmatkin) joita meillä käy kyläilemässä todella usein! 🙂
Heips! Haluaisin mukaan testiryhmään. Meillä on talouspaperi kovassa käytössä, tuntuu että vähän väliä saa vaihtaa rullaan. Testiryhmänä meiltä löytyy minun ja mieheni lisäksi kaksi lasta, 1v. ja pian 4v.
Olisi hienoa päästä testaamaan serlan uutta talouspaperi pakettia. Meillä menee tosi paljon talouspaperia, tuossa muodossa se olisi tosi kätevä. Meillä on 8- ja 5-vuotiaat lapset, jotka sotkevat tooosi paljon 😀
Ehdottamasti kiinnostunut testiryhmästä! Meillä kuluu talouspaperia useita rullia viikossa ja enemmänkin kuluisi, jos vaan jaksettaisiin sitä enemmän kotiin kantaa:) Siivouslahjakorttikaan ei oli pahitteeksi…koiraperheessä kun riittää siivottavaa…
Haluaisin mukaan testiryhmään! Kahden pienen tahmatassun kanssa talouspaperia ja märkäpyyhkeitä kuluu pilvin pimein päivässä!! Eikä siivouskaan olisi pahitteeksi.. 😀
Ehdottomasti mukana! Pelkkä ajatuskin, että talouspaperia voisi napata vain yhdellä kädellä, lämmittää 🙂
Mukana ehdottomasti! 🙂
Mukana ollaan! Talouspaperia kuluu älyttömät määrät, mutta reilu parivuotiaan pojanviikarin kanssa sotkuakin tulee…. Olisi mahtavaa päästä mukaan! C:
Kyllä kelpais, perheestä löytyy, äiti isä ja tyttö 2wee 4kk äiti on siivous hullu ja isä ja tytär mahottomia sotkijoita. 😀 vaatteitaa löytyy ympäri asuntoa, läikynyttä kahvia maitoo, puuroo ymt lattioilta pöydiltä seinistä. talouspaperia menee todella paljon kun joutuu muitten jälkiä perässä siivoilemaan
Yksivuotiaan, itse syömään opettelevan taaperon äidille talouspaperi on kutlaakin arvokkaampaa. Innolla arvonnassa mukana!
Mukana! Meidän pikkuneiti tarvii paperia _ihankokoajan_, jokainen pienen pieni vesipisarakin vaatii uuden paperin, ja minut sitä antamaan, nuo olis niin käteviä ko neiti sais itsekki sieltä paperin napattua tarvittaessa.
Mukaan 🙂
Mukana arvonnassa 🙂
Tahottais kans testiryhmään mukaan. Talouspaperin suurkuluttajia ollaan tässä pesueessa. Tahmasormia täällä vaeltaa 7.v, 4.v & kaks aikuista. Talouspaperi ku on loppu niin olo on vähä hukassa oleva. Yhdellä kädellä otettava paperi on kyllä enemmän ku tervetullut. 🙂
Haluaisin todellakin mukaan testiryhmään! Kohta puolitoistavuotias täystuhomme pitää huolen siitä että meillä nykyään kuluu rulla talouspaperia päivässä…
Ehdottomasti mukana! Meillä 2v sotkupekka:)
Meillä 1v kaksoset jotka opettelee syömään itse:) sotkua siis riittää:)
minäminäminä! 🙂
Opiskelija ilmoittautuu ehdokkaaksi, huippu juttu!
Ilmottaudun halukkaaksi testiryhmään! Meidän perheessä kaksi aikuista, kolme lasta ja yksi koira sotkemassa 🙂
Mukaan haluaa hän! Paperia kuluu, kun 2vuotias termiitti viilettää ympäri huushollia 🙂
Nuorehko perheen äiti mukana kera koululaisen ja isän.Meillä ei aijemmin ole taloupaperia lainkaan käytetty juuri sen takia kun se teline on niin ruma minun silmääni.Kun sille paperille olisi kuitenkin useinki tarvis niin jäin miettimään olisiko tässä se meidän puuttuva kulmakivi!
Mukana arvonnassa 🙂
voi haluaisin niin mielelläni mukaan testiryhmään! Meillä löytyy 5 pientä tahmatassua + 2 isompaa jotka sottaa kyllä oikein urakalla! Kuopuksemme, p e rheen Rinsessa on perinyt äidin kaikenkaato sekä sottaus-taidon taidon joten paperia kuluu mahottomia määriä 😀
Moikka! Ehdottomasti mukaan geimeihin! Meidän bändi koostuu äidistä, isistä, 5v. isosiskosta ja 2v. pikkusiskosta. 🙂 ja sotkua riittää varsinkin kolmen jälkimmäisen osalta ihan riittämiin! 😉
Mukana ehdottomasti kera sottapyttyjen 3,5v ja 2v 🙂
Oi, voi, ois niin tarpeen! Meillä maitolaseja kaatelee 2 vuotias poika.
Testiryhmään ja tuloksia saadaankin sopottamassa olisi, äiti ja viisi lasta!
Mukaan arvontaan! 😀 1-vuotias puuropropelli-ihanuus pitää huolen että siivottavaa piisaa. 😀
Mä olen joku luonnonoikku kotiäidiksi koska meillä ei ole ikinä talouspaperia – nyt olisi siis tarjolla sellainen tabula rasa-perhe! Säästettäisiin pyykkiä (koska paperi on korvattu harsoilla tai lähimmällä t-paidalla) ja myös meidän vieraat lakkaisivat pitämästä meitä ihan hulttioina, kun ei ikinä ole talouspaperia tarjolla.
Mukana ehdottomasti! Palkinto on ihan omaa luokkaansa 🙂
Siis ehdottomasti haluan mukaan! Mahtavaa!! Meillä on ihana puoltitoista vuotias kikkarapää pikkuherra, jonka kans sattuu ja tapahtuu =D
Oijoijoi, mukaan olis ihana päästä.. 5-vuotias, 2-vuotias, koira ja mies, siinä on sotkua kerrakseen 🙂
Mukana ollaan! Tiesin, että lapset sotkevat paljon, mutta olen hämmästynyt kuinka paljon yksi 1-vuotias voikaan sotkea!!
Opiskelija ilmoittautuu mukaan, huippu juttu!
Osallistuisimme enemmän kuin mielellämme!
Tää olis meille niin hyvä! Talouspaperia kuluu meidän perheessä enemmän kuin tarpeeksi, joten todellakin haluaisin päästä kokeilemaan uutta versiota ko. tuotteesta:)
Ja tuo palkintokin houkuttelee oikein kivasti–niin paljon mä olen turhaan siivonnut…..;))
Olisi kiva päästä mukaan testiryhmään! 🙂
Meidän sirkus haluaa myös mukaan! Mamma, pappa, tytöt 3v ja 2v, poika 9kk, koiravanhus ja 5kk ikäinen pentu 🙂
Räkää,maitoa,pullanmuruja,mehua,hilloa,hunajaa,jätskiä,maitoa,voita,muroja,viiliä,maitoa ja ai niin,muistinko mainita pikku räkänokkia? Niistä on meidän talouspaperia kaipaavat mukavat päivät tehty :).
Olispa mahtava saada perhe sottasuu mukaan tähän 🙂
Tahdon ehdottomasti mukaan :)!
Olisi hienoa päästä mukaan testiryhmään! Minulla on 1,5 vuotias pikku tyllerö ja paperia kuluu pitkin päivää jos jonkinmoiseen sotkuun.
Heei, ihan mahtava arvonta ja ehdottomasti haluaisin osallistua! Iloista syksyä teidän triolle! 🙂
Testiryhmään mars! Jostain kumman syystä meiltä unohtuu aina talouspaperi kauppaan ja vessapaperilla sitten hinkataan, huoh! Taloudesta löytyy pikku mies 2,5v joka kyllä osaa sotkemisen jalon taidon, liekkö saanut esimerkkiä talouden toiselta isommalta mieheltä joka ei vaan osaa kaataa kahvia kuppiin tiputtelematta pöydille.. Meiltä löytyy lisäksi oksenteleva kissa, siihenkin tarkoitukseen pääsisi testattavaksi 😀
Testiryhmään olisi mukava päästä. Poika 7kk on aloittanut juuri ruokailemaan syöttötuolissa ja sotku on sen mukaista… kosteita vauvapyyhkeitä kuluu liikaa.
mukana ollaan, kokeillaan jos olis arpa onnikin matkassa ! 🙂
Tahtoisimme mukaan testaamaan! Minä ja pojat olemme kovia sotkemaan 😀
Mukana kivassa arvonnassa! Kuulostaa kätevältä ja tulisi kyllä tarpeeseen!
Hei! Olen kohta vuoden täyttävän tytön tyllerön äiti. Meillä on meneillään ihana vaihe (sormet ja varpaat ristissä että loppuisi pian) missä päristellään ruokaa ihan ympäri keittiötä. Sitä tehdään kun kiukuttaa, harmittaa, väsyttää , halutaan hauskuttaa.. jne melkeinpä joka ruualla. Ja voin sanoa että vajaa vuosikas osaa päristellä paremmin kuin 6kk vauva. 🙂 paperit tulisivat tarpeeseen 🙂
Mukana ehdottomasti!
Mukana arvonnassa! Näitä vois ottaa johonkin mukaankin kun vaikuttaa näppärämmältä ku tavallinen rulla.
Olisipa ihana päästä mukaan!
Talouspaperia kuluu meilläkin varsin kiitettävästi, liekö tuollainen järjestely voittaisikin perinteisen rulla-teline-yhdistelmän.. :b
6-henkinen talouspaperin-suurkuluttaja-testiryhmä olis valmiudessa täällä!
Haluaisin mukaan tähän testiryhmään. Tähän asti perheemme suosikit ovat olleet ns. puoliarkit.
Olispa huikeeta päästä mukaan testaamaan noita! Meillä on kaksi sottapyttyä, mutta harvoin talouspaperia. Syylle nauraa kaikki, mutta kun ne telineet on aina niin rumia 😉 Tuonhan saisi johonkin nättiin peltiboksiin tai johonkin ujutettua ja se vois olla koko ajan pöydällä. Eipä hermostuis mieskään siihen, että joutuu aina kiikuttaa sottapytyn vessaan pesulle 😉
hieno uudistus! voi kun onni suosisi minua sillä talouspaperia kuluu kovasti kolmen alle kouluikäisen lapsen perheessä ja toi siivous palkintokin ois mahtava =)
Olisi mahtavaa päästä mukaan, kun tälläisessä 6-hengen suurperheessä talouspaperia kuluu aikamoisen paljon. 😉
Mielelläni haluaisin päästä mukaan testaamaan. Neljän lapsen ja useamman lemmikin kanssa talouspaperia kuluu melkoisesti!
Sotkuista kansaa asuu täälläkin, joten mielelläni ilmoittaudun arvontaan 🙂
Oi vitsit TÄHÄN MÄ TAHON 😀
Meillä on kaks poikaa, 5v ja 3,5v ja Talousarkeille riittäis käyttöä 🙂 meillä ei ole ollut vuosiin enää käytössä talouspaperia mutta usein sitä kaipaisi ja tarvitsisi kipeästi…! Toivon todella, että onni ois myöten ja pääsisin testiryhmään 🙂
Olisipa mahtavaa päästä mukaan.:) Taloudessamme sotkee äiti, isä ja 4-vuotias muksu. Talouspaperin kulutus on melkoista.
Pöydällä parhaillaan maito-oivariini-puurolammikko, josta virtaa puro tuolille ja missä talouspaperit?jossain kuopuksen jemmassa, missä sijaitsee myös kauko-ohjaimet, jotka mystisesti kadonneet toissaviikolla. lapset 6 v, 4v. ja se pahin tornado 1’5 v. Voih..Ehdottomasti tarvittaisi kuulua testikompanjaan:)
Arvonnassa mukana! Lapsiperheessä riittää sotkujen siivoamista 😉
Onpa yksinkertaisen toimivalta kuullostava tuotekehittely. Olisin mieluusti testaajana mukana minäkin..
sellainen testiryhmä, johon ois kiva päästä.
hieno juttu kokeilen päästä mukaan testaamaan.
Mukana! 🙂
Voi, tuota olisikin mukava päästä kokeilemaan! Ei oikein tavallisen talouspaperin ottaminen huutava käärö sylissä ja uhmaava 3v. jaloissa ole sieltä helpoimmasta päästä. Sotkua riittää pyyhittäväksi myös vielä ekaluokkalaisenkin toimesta ja ehkä jonkun verran meidän vanhempienkin 🙂
Kuulostaapa kätevältä – tätä olisi mukava päästä testaamaan. Kotona meillä on pieni 4-jalkainen karvatassu jonka mukana kulkeutuu tolkuttomasti hiekkaa ja kuraa. Sopisivatkohan arkit lattian pikaiseen pyyhkäisyyn hiekasta ja kurasta?
Vihaan tiskirättejä, rakastan talouspaperia, tahdon testaamaan.
Osallistun miekin, toivottavasti onnetar suosisi, koska arjen vauhdissa syntyy toisinaan sotkua, kun itse häseltää tohinalla ja mukana on myös reipas 6-vuotis eskarilainen. 🙂
Moi,
mielelläni tulisin mukaan testiryhmään. Meillä on 4- ja 2-vuotiaat pojat, sotkua syntyy etenkin nuoremmalla ruokaillessa.
Talouspaperia kuluu runsaasti ja tiivis pakkaus arkkeja kuulostaa oikein hyvältä!
Mikä jottei! 😀 Kyllä siivoamista ja pyyhkimistä täällä aina riittää!
Kuullostaa kätevältä pakkaukselta. Meillä 4kk pieni on juuri aloittanut lusikkaruokailuharjoitukset, joten sotkua on taatusti luvassa, nyt ja tulevaisuudessa.
Ennen kesää meidän perheessä ei käytetty ollenkaan talouspaperia. Nätit servetit hoitivat sitä hommaa. Kesällä ensimmäinen lapsi aloitti kiinteät ja nykyään talouspaperia kulutus on melkoista. Muutenkin kuin lapsen ruokailun yhteydessä. Miten mie pärjäsinkään joskus ilman…
Arvontaan ilmoittautuu myös sottapyttyveljekset O 2v8kk ja Ukko 9,5kk…sekä heidän vanhempansa 🙂
Mukana! Perheessämme kahden (myös sotkevan) aikuisen lisäksi puolivuotias ja pian kolmevuotias, joten paperille on käyttöä.
Talouspaperia meilläkin kuluu rulla toisensa perään, sotkijana kaksi pientä poikaa ja koira (ja joskus ehkä vanhemmatkin).. 😉
Täällä kolme sottapyttyä ilmottautuu mukaan; vain yksi lapsi 😉
Kolme lasta kotona, kaksi koiraa, kaksi kissaa, hamsteri. Häsää ja härdelliä riittää ja toinen käsi aina kiinni jossain. Olisipa mahtavaa päästä testailemaan tiiliskiviserlaa.
Totta ihmeessä haluame!! Perheessä 5 mukeloa , kissa ja liian innokas 1,5v koira!!! Sutta ja sekundaa sutun kanssa tulee jatkuvalla syötöllä ..jostain :)))
JA tiskirätti on aina hukassa jotenka talouspaperi liene pelastus 🙂 JA jos se imee kuin norsu 🙂
Talouspaperia kuluu tässä perheessä siihen malliin että mielellään oltas mukana testiryhmässä. nimim. sottapytty 2v:n äiti
Olisin mielelläni mukana testiryhmässä! Täällä sormiruokailee yksi kahdeksankuinen ja kaksivuotias nyt on muuten vaan hyvin sotjkevaa tyyppiä! 😉 Papertit kelpaisi. 🙂
Osallistun arvontaan! Meillä ei ruokaillessa niinkään kulu paperia mutta taiteillessa sitäkin enemmän:)
Jopas on käytännöllinen testiryhmä sananmukaisesti. Mukaan vaan!
t. Heidi
Mukana! Sotkua riittää 2vee tytön kanssa. 🙂
Haluaisin mukaan testiryhmään! Meitä on 4,5vuotias ja 1v11kk totaalisotkija, sekä vanhemmat. Talouspaperia kuluuuuuuuuuu.. 😀
Mukana! 6 hengen perheessä (vahvistettuna 2 koiralla) talouspaperille on paljon menekkiä 🙂
Ehdottomasti mukana!
3 lasta, 2 aikuista, 1 koira, 3 naapurin lasta, 2 naapuria – paperinkulutus valtava.
Talouspaperi on meidän viisihenkisen perheen vakkariostos. Ilman paperia=arki pilalla.
Osallistuisin mielelläni testaamaan!
Ehdottomasti mukana, olisi kiva testata uutuutta! Ja ensi viikolla vuoden täyttävä pikkuinen kyllä pitää huolen siitä, että paperia kuluu. Nimimerkillä tänään hän veti puurolautasen pöydältä väärinpäin lattialle… 🙂
Mukana! 🙂
Mukana. Lopetettiin talouspaperin käyttö vuonna 2008, eka lapsi syntyi 2009. Olisi hauska kokeilla, onko noista hyötyä vai toimiiko nykyiset meiningit paremmin.
2009 syntynyt sai aikoinaan mun tädiltä Serlan oravan, joka oli sille kaikki kaikessa. Toiset lapset fanitti autoja, meidän pieni oravia. Sitten se kerran katosi. Yritin saada uutta Serlalta, mutta ei ollut saatavilla.
Täällä kolmehenkinen perhe ja sillointällöin ihana ”lainakoira” ilahduttamassa arkeamme, kuten juuri kaksi viikkoa neljäntenä jäsenenä perheessämme:) meillä kuluu paperia hirmuisesti jo muutenkin, etenkin mies ihmettelee taasko ne on loppu, niin ehkä tämän myötä tulisi itsekin enemmän kiinnitettyä huomioon mihin kaikkeen sitä meneekään ja nyt ”lainakoiran” myötä, sitä menee vieläkin enemmän 😉
Mukana.. Paperia kuluu täälläkin…ja noi irtopaperit vaikuttaa niin helpoilta…
Heippa! Mielellään tultaisiin mukaan arvontaan! Paperia kuluu 1,5v pojan kanssa! Myö siivouspalvelu olisi ihana arjen helpotus, kun pyöritän taloutta käytännössä yksin ja oma aika = yöt menevät siivoamiseen!
Täällä kans talouspaperin suurkuluttajat, 6-henkinen perhe (ja koira) mukana arvonnassa 🙂
Olisipa kiva päästä testaamaan, kotoa löytyy kolme ja neljävuotiaat. Paperia kuluu suun pyyhkimiseen, sotkujen siivoamiseen, askartelusotkujen selvitykseen, nenän niistoon, lasten pyöräilyyn, retkeilyyn ja makkaranpaistoon… autossakin on aina rulla mukana! Olisi kiva testata miten valmiit arkit eroavat perinteisistä rullista tositoimissa!
Mukana :)! Joulusiivous kiiltää jo mielessä, haha 😀
Arvonnassa mukana, mielelläni kuuluisin testiryhmään. Kolmen pienen lapsen kanssa talouspaperia meinaan kyllä kuluu. 🙂
Täällä yksi osallistuja myös! Kahden lapsen perheessä talouspaperi on kyllä ehdoton ”kapistus”, sitä kuluu ja paljon!
Kuin meille tehty, sottapyttyperhe ilmoittautuu!1v.poika,2 sinne sun tänne pissivää kissaa,kyllä paperia menee ja mettää kaatuu…
arvontaa ehottomasti mukaan pyrin, koska inhoon rullamaisia talouspapereita, mutta paperia tosissaankin tarvitaan laps perheessä.
Juu, jos vain pääsisi mukaan. Paperia (talous, vessa ja käsi) menee PALJON meidän taloudessa. Talousrullat on hankalia ilman telinettä ja normi käsipaperit on huonoja kaatuneiden juomien siivoukseen.
Mukaan arvontaan! 🙂 Vuoden ikäisen kanssa paperia kuluu 😀
Moi,
Ehdottomasti haluan mukaan testaajaksi. Meillä kolme koululaista ja talouspaperia kuluu paljon.
T:Pia
Haluan mukaan! Meillä on 11kk sotkija. Koko elämäni olen ollut sitä mieltä, että talouspaperi on ihan turha keksintö ja tähän asti olenkin pärjännyt ilman. Viime aikoina on alkanut mietityttää, että ehkäpä se olisi sittenkin ihan hyödyllistä. 😀
Osallistun mielellään! 1v6kk poika tahtoo ruokailla itse ja jälki on senmukainen 🙂
No minä tuun jonon jatkoksi halukkaaksi. Etenkin tuo siivouslahjakortti olisi aika rock! Ja paperit saadaan kyllä kulumaan, kiitos 2v ja 4v muksujen.
Viisihenkinen perhe ilmoittautuu mukaan arvontaan! Talouspaperia kuluu meilläkin valtavasti ja tuo pakettisysteemi voi olla kyllä kätevä: kun kiireessä riuhtoo rullasta paperia niin helposti on koko rulla pian lattialla 🙂
Voih, nyt voisi arpaonni suosia meitä. Meillä kolme lasta ja ainainen sotku keittiössä. Talouspaperia ei voi olla kotona liikaa. 🙂
Olis näiden kahden sotkupekan kanssa kiva päästä testaamaan! Hätäsessä tilanteessa noi rullat on kyllä surkeet!
Olispa onnetar meille myötäinen 🙂
Ilman muuta haluaisin testiryhmään mukaan. Meiltä nimittäin löytyy tahmatassuja monenikäistä ja -kokoista. 11 henkilön taloudessa kuluu paperia ja vaikka minkälaista rättiä käsien sekä suun pyyhkimiseen.
Testaajaksi halutaan kovasti! Nyt lapsen kanssahan sitä vasta on päässyt talouspaperin makuun oikein kunnolla, ennen pärjäsi ilmankin. Voi miten näppärältä tuo vaikuttaa!
Mukana ollaan!
Vaikuttaa kätevältä! Meillä on kolme sotkijaa, 3v ja 2*11kk. Sotkun määrä on melkoinen ja käsipaperia kuluu melkein rulla päivässä, kun kaksikko harjoittelee syömään itse 🙂 toivottavasti onni suosisi ja päästäisiin testaamaan. Eikä se siivouslahjakorttikaan pahalta kuulostanut 🙂
Meillekin tulis niiin tarpeeseen tuollanen talouspaperimäärä ja mielellään kerrottas mielipidettä uuen paperi-idean toimivuuesta kahen (tai no, neljän) sottapytyn talouessa. Tuo tekis muuten mieli laittaa johonki kivannäköseen boksiin pöyän kulmalle. 🙂 vaikka suoraviivanen muotoilu viehättää muutenki enemmän ku rullan pyöreys. 😀
Haluaisimme kovasti testaajaksi. Toivottavasti onni suosii meitä talouspaperin suurkuluttajia.
Haluaisin meidän perheen, itseni ja 2-vuotiaan tyttäreni, testaajiksi. Tuo pienempi neiti on niin kova siivoamaan joka paikkaa talouspaperilla, ettei hän muuta tarvitsisi! 🙂 ”Mun pitää siivota, äiti mun pitää siivota” kuuluu vain kun hän on puuhassaan 🙂
Meillä kuluu talouspaperi ihan sairaan paljon, kun tuo 1,5v opettelee juomaan mukista ja syödessäkin välillä vähän tippuu ruokaa lattialle.
Mukaan testiryhmään olisi kiva päästä 🙂 Huushollissa 3 pientä lasta ja 2 koiraa joista toinen vielä ei-sisäsiisti pentu, talouspaperia kuluu aivan tolkuttomasti… 😀
Mukana! 🙂
Testiryhmään tahdomme kyllä! Lapsi, 8 kuukautta viskoo soseet kattoon asti. Serla pelastaisi, eikä tarvitsisi hikisellä Lidl rullalla pyyhkiä puuroja seinistä.
Perheessämme on viisi lasta ikähaitarilla 1-10v ja kaksi aikuista…. joten paperia kuluu aika mukavasti ja testiin pääsee monessa asiassa :D. Toivottavasti arpaonni suosisi :).
Perheessämme on viisi lasta ikähaitarilla 1-10v ja kaksi aikuista…. joten paperia kuluu aika mukavasti ja testiin pääsee monessa asiassa :D. Toivottavasti arpaonni suosisi :).
Serlan ”suurkuluttajana” osallistun ehdottomasti tähän! Yhdenkin lapsen perheessä Serlaa kuluu yllättävän paljon ja nykyään ei vaan pärjää ilman. Mukana siis!! 🙂
Mukaan arvontaan! Perheessämme on 3 sotkijaa 4 -vuotias, 2-vuotias ja 4 kk:n ikäinen. Vauva kun on toisessa kädenmutkassa niin olisi kiva kun saisi vapaalla kädellä otettua paperia. Lisäksi tuo olisi kätevaa pikkukädenkin hyppysiin. Rullasta kun vetää niin siinä onkin jo useampi paperipala (pitkin lattiaa)…
Meillä ei ole pieniä lapsia, mutta talouspaperia kuluu tuhottomasti siitä huolimatta – kissanoksuihin, läikytyksiin ja ties mihin! Ehdottomasti tahtoo mukaan 😀
Halutaan kans puolvuotiaan sotkijan kanssa testaajiksi 😀
Kiva uutuus, mielelläni testaisin 🙂 Talouspaperia kuluu meilläkin ihan hulluna ja rullasta tulee aina otettua enemmän kun mitä oikeesti tarvitsisi.
Meillä 5 ihmisen ja 3 eläimen taloudessa riittää pyyhittävää! Olen ollut hieman skeptinen talouspaperin tarpeellisuudesta (pärjäämme tiskirätillä, pyyhkeillä ja wc-paperilla yleensä), mutta nyt olisi oiva tilaisuus testata onko meidän huushollissa käyttöä myös talouspaperille. Eli mukana tähän arvontaan.
Mukana arvonnassa!
Tämä olisi kun lottovoitto meille!
Perheessämme on kaksi lasta 1½ vuotias ja 3 vuotias, joten etenkin ruokailussa sotkua tulee ja talouspaperia kuluu valtava määrä kun pienempi haluaa syödä itse… 🙂
Mukana siis ehdottomasti ja peukut pystyssä että arpaonni suosii meitä! 🙂
Jee, mukana arvonnassa!
Talouspaperin suurkuluttajaperhe ilmoittautuu mukaan arvontaan viiden sottapytyn voimin!
Talouspaperin suurkuluttajina ilmoittaudun mukaan testiryhmä-arvontaan! 🙂
Mukana! Meillä on kolme pientä sottapyttyä ja niiden yhtä sotkuinen iskä, talouspaperia todella kuuluu :)!
Mukana arvonnassa myös!
Haluaa mukaan 🙂 Sottapyttyjä löytyy
Olen valmis ottamaan haasteen vastaan. Sotkuja tulee ja menee! Perheeseeni kuuluu minun lisäkseni mies, 2 vuotias poika ja koira.
Täällä vihoviimeinen vilttitossu ja pikku-muru ilmoittautuvat myös mielellään testaajiksi! Meillä on ruokailussa vahva ”minä itse” vaihe 1-v neitillä, sotku sen mukaista! 🙂
Mukana arvonnassa :)!
Mä voisin kyllä osallistua testaukseen..mutta kyllähän tuo jonkun suojan vaatis..tai tyylikkäämmät muovit ympärilleen..heh!
Totta kai mukana!
Kolmen pikkupojan testipartio valmiina tehtävään 😉 N-Y-T..NYT !
Ehdottomasti haluaisin mukaan.. 🙂 Täällä meillä sotkee vilkas Samu-poika 3v ja äitinsä (+ muut satunnaiset kyläilijät). Talouspaperi on käytössä ahkeraan muutenkin, nimenomaan keittiössä. 🙂
Mukana, täällä kaksi pientä lasta eli paperia kuluu…
Talouspaperia kuluu 10kk pojan kanssa paljon:) Tulisi tarpeeseen=) Blogiasi on kivaa lukea ja se piristää päivääni ja antaa kivoja vinkkoja poikani pukeutumiseen:) Kiitoksia Minttu 🙂
Mukaan! Pottaharjoittelu. Need I say more…
Mukana ollaan! 8-vee ja ”ei tartte auttaa” 4-vuotias saavat jatkuvasti maitopurkit kaatumaan ja jugurtit lenteleen ympäriinsä, paperia kuluu rullakaupalla…Puhumattakaan miehestä joka ei voi niistää nessuun vaan aina talouspaperiin 🙂
2- ja 4-vuotiaat saavat sotkua kiitettävästi aikaan. Haluan mukaan! 🙂
Minäkin tahdon mukaan! 2v. ja 9kk ikäiset pojat pitävät huolen siitä että pyyhittävää löytyy PALJON… Eikähän tässä juur oo joutanut huushollia paremmin siivoomaan aikoihin…
Mukaan ehdottomasti 🙂 Meillä talouspaperia kuluu reilusti, joten testaaminen onnistuu kyllä 🙂
Mukana!
Mielelläni mukana arvonnassa!
Juuri äsken kirosin kun yritin vetäistä arkin rullasta ja sain palkinnoksi kierittää paperit uudelleen rullaan. Aaarh!
Kohta 3-vuotias sotkija, sekä mies ja koira (ja minä tietty) 😀 Sotkuja siis riittää!
Ja meillä siivotaan ei niin ekologisesti monesti juurikin talouspaperilla eikä rätillä, eli sitä kuluu!!! 🙂
Haluaisin mukaan, sillä meillä kaksi lasta, joista nuorempi moniruoka-aineallergikko ja siten kaikki roiskeet, sotkut yms. tulee pyyhkiä aina välittömästi, ettei neiti saa suuhunsa isoveikan ruokia… ja mitä kätevämmin tuo käy, sitä parempi tietty olis 🙂
Ruuhkavuosien keskellä elävänä vauhtia ja vaaratilanteita riittää. Kotona 4 sottapyttyä (2 aikuista ja 2 teiniä) 1 kiharakarvainen kamu vaativat metreittäin puhdistusvälineitä ja siivouspaperia eli tervetuloa Serlan uutuus kovaan testaukseen :-D. Eikä tuo siivousyllätyskään olisi ollenkaan huono juttu, näkisittepä meijän ikkunat :-O!
5-henkisen perheen äiti ilmoittautuu mukaan. Siivottavaa ja pyyhittävää riittää :). Unohtui muuten tänään taloupaperit kauppaan… Innolla mukana.
9 hengen taloudessa sotkua tulee ja paperia kuluu!! Mielelläni olisin mukana!
ehdottomasti mukaan 🙂 10kk tyttö ja kaksi koiraa saavat ihan kiitettävästi sotkua aikaan 🙂
Meitäkin kiinnostaisi päästä testaamaan, lapset 2 ja 4 v eli sotkua riittää 😀
Mies, 1v10kk ja 3v6kk pojat sotkemassa, myös kaksi pystykorvaa myös löytyy jotka aiheuttaa sotkua yllättävän paljon 🙂
Mukaan ehdottomasti !
Oih ja Voih! Minä tahdon testaajaksi, sen verran paperia kuluu täystuhon kanssa! Milloin rullat on levitetty keittiöstä olkkarrin asti tai milloin wc-paperi rulla löytyy vessanpöntöstä! 😀
Tahtoo mukaan, täällä 3 lapsinen + 1 koira jotka tuhoaa talouspaperia sekä äidin että omasta toimesta yllin kyllin. 🙂
Toi kuulostaa erittäin hyvältä
Oi kyllä! Vuoden ikäerolla kaksi pientä poikaa tietää taattua sotkua aamusta iltaan. Olisi huippua olla mukana! Talouspaperihan on lapsiperheessä vaippapaketin ohella lempituliainen!
Haluan ehdottomasti mukaan arvontaan. Meillä menee talouspaperia todella paljon. Taloudessa kolme lasta (5.v, 3.v ja 3kk) 3 vuotias on todella kova kaatamaan esim mehuja ym juotavaa pöydälle ja jne..
löytyy 4 & 7 vuotiaat lapset sekä koira, joten siivottavaa piisaa. 🙂
Oi että vieläkö kerkesin arvontaan…me talouspaperin suurkuluttajat ehdottomasti haluttais testailemaan 🙂
perheessä : äippä, isi ja tytöt 7v & 4v
Viime hetkellä tää suttuperheen mama ryntää mukaan arvontaan 😀
Meillä tulee sotkua vilkkaan taaperon ja eläinten takia enemmän kun tarpeeksi. Paperia siis kuluu ja koti on kaaoksen vallassa ihan hetkessä, aika ei meinaa riittää kaikkeen.
Talkkari on meillä kuin perheenjäsen. Poijjaat 6v. ja 9v. rappaa ja välillä roiskuu;) Mukana ollaan.
–
!!!!!!!! ARVONTA ON PÄÄTTYNYT !!!!!!!!!
–
Jos Serla haluaa vastata kovaan haasteeseen, niin siinä tapauksessa tervetuloa meille testiin! Talouteen kuuluu 4-vuotias taiteilijanalku, touhukas koira, sokea kissa, suurpiirteinen isäntä ja siivousneurootikko emäntä 🙂
Olisi ihanaa päästä testiryhmään tämän 6 henkisen perheen kanssa, johon kuuluu lisäksi kaksi koiraa ja kissa, eli sotkua riittää ja siivoushullua äitiä koetellaan, joten pienikin helpotus arkeen olis enemmän kuin tervetullut. 🙂
Olispa kivaa päästä teestaamaan talouspaperia.Serla on pop.
Valitettavasti arvonta on jo päättynyt :-
https://www.weecos.com/fi/item/talouspaperiarkkikori
Ihan oli pakko linkittää tuo ^
Hirmu ruman paketin saapi hirmu nätisti piiloon! 🙂
[…] kun kuukausi takaperin kerroin uusista Serlan talousarkeista? Talouspaperi on siis saanut uuden muodon ja entistä enemmän paperia on saatu mahtumaan toimivaan […]