Tarkkasilmäisimmät instagram-seuraajat ovat ehkä huomanneet jotain muutosta erään pojan päässä…
Kaapon hiuksia on muutaman kerran käyty leikaamassa äitini luona kampa sekä itse olen niitä myös napsinut aina silloin tällöin. Viime talvesta saakka niiden on kuitenkin annettu kasvaa. Yhtenä hiusinspiraationa oli tämä Mini Rodinilta tuttu suloisen rento pitkätukkainen poika. Pienillä pojilla näkee harvoin kivoja hiuksia. Ne ovat pääsosin aina otsatukka, potta tai siili. Kaapolla oli usein se otsis.
Tidättehän hiuksia tai niiden mallia kasvattessa on usein pitkään sellainen ärsyttävä välivaihe. Me kyllästyimme siihen, vaikka jo lähellä oli että Kaapon etuhiukset saisi korvan taakse. Muutama ilta sitten päätimme sitten leikata hiukset. Kaapo suostui, sai suklaarusinoita (joten kuinka olisikaan voinut kieltäytyä). K:lla on tosi paksut hiukset jotka tuollaisella menevällä melkein kolmevuotiaalla on usein hiestä märät ja silmien edessä.
Kävi sitten niin klassisesti (eli näin on käynyt kerran aiemminkin), että Lassen partakoneella sivuja ajaessa käänsin terää niin että se vetikin hiukset ihan miliin pituisiksi. Keesi oli siis leikattava. Siitä tuli raju, mutta tosi söötti silti. Kaapo tykkäsi itse.
Mutta ei siinä vielä kaikki. Päätin eilen illalla lyhentää vielä vähän päälle jääneitä hiuksia. Samalla kun K pesi väsyneenä hampaitaan. Mini fiskarsseilla, kun hiussaksia ei löytynyt. Kiemurteleva poika, tylsät sakset, hermostunut äiti. Lopputulos omituinen kynitty kasa sojottavia hiuksia. Voi lapsi raukka. Ja tosiaan, mun äiti on kampaaja. Miksi mä en antanut sen tehdä tätä, oi miksi.
Ei auta kun ajatella postitiivisesti, kyllä se kasvaa. Tänään ne ei enään näyttänyt niiiiiiin pahalta.
Toissa kesänä leikkasin pitkät punaiset hiukseni tosi lyhyiksi ja värjäsin ne tumman ruskeiksi. Moni kyseli minulta kampaamossa olinko nyt ihan varma. Äitini napsiaisi hiukset poikki kyynel silmässä. Niistä tuli aivan ihanat, olin tosi tyytyväinen ja sain paljon kehuja. Lyhyet hiukset ovat ihanat. Kunnes viimeisimmästä kampaamokäynnistä on kulunut kolme viikkoa ja ne ovat jo ylikasvaneet. Lyhyet hiukset vaativat tosi paljon.
Reilun puolivuotta jaksoin niitä yrittää laittaa ja pitää siistinnäköisinä. Sitten tuli liian ikävä pitkiä hiuksiani. Josta taas alkoi rasittava kasvatus. Koska minulla on niskassa pyörteitä, sojottivat niskahiukset pitkään ylöspäin. Sinnikäästi vain jatkoin kasvatusta vaikka olisi tehnyt mieli käydä leikkauttamassa ne. Pikkuhiljaa hiukset alkoivat näyttää siedettävämmiltä. Sellainen pullasutiponnari on myös yksi hiusjuttu josta en pidä. Ja sadan pinnin viritykset. Molempia minulla kuitenkin varmasti nähtiin. Samoihin aikoihin olin myös raskaana Elviksestä niin että näytin kaljamahaiselta pullasutipinnipäältä. Yök.
Ajatus ihanista pitkistä hiuksista auttoi ja pääsin ärsyttävän kasvatusvaiheen yli. 18 kuukautta olen nyt ollut leikkaamatta hiuksia. Siinä ajassa ne ovat kasvaneet lähes 30 senttiä! Alkavat siis olla ihan hyvän mittaiset. Toiset 30 senttiä lisää tosin kelpaisi myös hyvin. Pari kertaa niitä on myös vaalennettu entisen värisiksi.
Pari-kolme kuukautta synnytyksen jälkeen hiuksilleni kävi sama mikä monelle muullekkin. Ne ohenivat, menivät huonoon kuntoon ja jopa hiusrajani pakeni ihan selväsi. Ohimoilla oli kaljut läntit. Parin kuukauden päästä sain kuitenkin huokaista helpotuksesta, kun huomasin tilalle alkaneen kasvaa uudestaan tukkaa. Ja jos en olisi elänyt viimeistä 1,5 kk muistamatta ostaa hoitoainetta olisivat ne varmaan myös ihan hyvässä kunnossa. Toissapäivänä napsaisin poikki kuusihaaraisen (6!). oho.
Syy miksi halusin niin suurta muutosta silloin muutama vuosi sitten oli nuttura. Nuttura josta en tunnu pääsevän eroon. Lyhythiuksisena haaveilin siitä ja nyt mietin taas hiusten leikkaamista. Nuttura päässä. Hätänuttura. Ehkä ilman lapsia minulla olisi aikaa ja energiaa laittaa hiuksia. Tykkään sotukuisista lettikampauksista, kaunista pitkistä auki olevista hiuksista, kiharoista, suorista. Mutta päälaellani keikkuu nuttura. Se on vaan niin helppo. Ja jos minulla joskus olisikin aikaa (mitä ei ole) en todellakaan käyttäisi sitä kylppärissä hiuksiä nypläten. Vaan esimerkiksi juomalla kupin kuumaa kahvia.
No, siellä se nyt on ja keikkuu. Juurikasvukin pitäisi värjätä. Pientä piristystä tuovat uudet COSilta osatamani mintunvihreät ponnarit. Braunilta on tulossa myös uusi muotoilurauta sekä kiharrin. Ehkä uusilla laitteilla jaksaa vähän kokeilla ja laittaa tukkaa. Nähtäväksi jää.
Minkälaisia hiuksia lapsiltanne löytyy (vai löytyykö ollenkaan)? Oletteko vieneet kampaajalle, leikanneet itse vai antaneet vain kasvaa? Mites oma pää? Vinkkejä laiskalle hiustenlaittajalle, joka haluisi kivat laitetut hiukset otetaan ilomielein vastaan 🙂
Minttu
Muistakaa ARVONNAT! Kuvauslahjakortti ja Braun keittiökone! Jos ette ole vielä osallistuneet niin hopi hopi <3 !
ps. Korjasin varmaan ennätysmäärän kirjoitusviheitä. Osa saattoi jäädä huomaamatta. Sen siitä saa kun bloggaa klo 02 yöllä ja katsoo samalla telkkaria.