Kirjoittelin aiemmin lasten vaiheista, ja tunnustettakoon että minullakin meneillään tällä hetkellä eräs kausi. Nimittäin talviuni.

Olen aina ollut kova nukkumaan ja pystynkin helposti nukkumaan yhtämittaa 12 – tai jopa 14 tuntia. Olen useammankin kerran nukkunut jopa vuorokauden ympäri. Pystyn nukahtamaan lähes minne tahansa enkä välttämättä herää kovin helposti. Aamuisin ylösnouseminen on ollut aina enemmän tai vähemmän tuskallisen vaikeaa. Alle kymmenen tunnin yöunet ovat mielestäni liian lyhyet.

Viime kuukausina (tai vuosina) yöunet ovat usein jääneet melko lyhyiksi ja sitäkin enemmän katkonaisiksi. Ja se näkyy naaman lisäksi aika monessa muussakin jutussa. Yleisenä ärtymyksenä, hajamielisyytenä, kiinnostuksen puutteena ja tietenkin väsymyksenä.

Lisääntynyt pimeys ja harmaus ovat yhdessä väsymyksen kanssa aiheuttanut sen, että viime päivinä en ole voinut muuta kuin nukkua. Silmät eivät yksinkertaisesti pysy auki. Öisin on tullut heräiltyä, mutta aamulla olen voinut onneksi ottaa sen takaisin. Parhaimmassa tapauksessa olen nukkunut muutaman tunnin heräämisen jälkeen ensimmäiset tunnin-parin tirsat ja myöhemmin iltapäivällä toiset. Näiden välillä haahuilen yöpaidassa silmät puoliummessa. Illalla, kun normaalit ihmiset menisivät nukkumaan, minä olen pirteimmilläni ja valvon. Ja kierre on valmis. Lisätään tähän vielä minimaalinen ulkoilu ja sitäkin vähäisempi liikunta. Mitä enemmän nukun sitä väsyneempi olen.

Huomisesta alkaen etelään on luvattu lunta. Se taas tarkoittaa enemmän valoa ja kivempia ulkoilusäitä. Ja se taas tarkoittaa sitä, että pystyn toivottavasti heräämän tästä koomastani. Ainakin tänään melkein koko päivä liikkeessä ja metsässä vietetty päivä tuntui antavan paljon energiaa. Ja ihan ilman päiväunia.

Vaiheita, niitä on riittänyt tässä reilun kolmen vuoden aikana. Aina jommalla kummalla lapsella on joku vaihe tai kausi päällä. Niitä tulee ja menee ja sitä se kai on tämän koko lapsuuden, kenties koko elämän.

Nyt kun Kaapo on kolme ja Elvis vuoden, tämän vaihe-kuvion näkee vielä selkeämmin. Suurin osa niistä (ellei kaikki) ovat ikään riippuvaisia. Kaikkia vaiheita en millään pysty luetella, unohtaisin varmaan puolet, mutta ensimmäinen vaihe taitaa monella tiehän imemisen kausi. Sen jälkeen vaikka mitä, osalle löytyy virallinen nimi, kuten vaikka eroahdistus tai melkein kaikkiin sopiva uhmaikä, mutta ei toki kaikille.

Tässä muutama henkilökohtainen suosikkini: Äääää, älä mene ilman mua suihkuun, äääää -kausi, nukun viikon 15 min pätkissä -kausi, nukun vain jos silität mua koko yön -kausi, raivoan ilman tunnistettavaa syytä- kausi, haluan repiä sun kynsinauhoja koko yön, muuten en nuku -kausi, löysin pippelini -kausi, kiipeän kaikkialle- kausi, tukistan kavereita- kausi, en syö- kausi, hieron puuroa tukkaan- kausi, heitän puurot seinään -kausi, heitän puurot sun päälle- kausi, kakkaan aina juuri vaihdettuun vaippaan -kausi, pissaan lattialle- kausi, hakkaan päätä lattiaan -kausi, mutku mä haluun -kausi, ei -kausi, minä ite -kausi, heittäydyn maahan huutamaan -kausi, en (muka) osaa -kausi, mulle kelpaa vain äiti -kausi…. Ja näitähän riittää.

Vaikka suurinosa vaiheista tuntuu negatiiviisilta on niitä ihaniakin. Mutta näitä ei ehkä tarkoituksellakaan halua pitää itse vaiheina, sillä silloinhan sekin loppuu joskus ja tilalle tulee jotain muuta. Esimerkiksi Elviksellä on tällähetkellä sellainen ihan hassu irvitysjuttu, Kaapolla oli ihan samanlainen vähän nuorempana.

Näitä vähän haastavampia vaiheita voisi avata jo aiemmin mainitsemani Uhma-kirja. Lupailuistani (itselleni ja teille) huolimatta en ole saanut kirjaa vielä kokonaan luettua. Noihin uniogelmiin, kuten tämän hetkiseen nukun vain tissi suussa -vaiheeseen, ei tosin taida auttaa kuin unikoulu tai/ja imetyksen lopettaminen. Edellinen kerta kun meni kuitenkin lopulta penkin alle.

 Hyvää Isänpäivää kaikille iseille, isoisille ja isoisoisille.

Yksi pitkäaikainen materiahaaveni toteutui, kun saimme alkuviikosta poikien kerrossänkyyn Beditistä zipit päiväpeitot.
Jos pitäisi valita yksi adjektiivi kuvaamaan tätä, olisi se kätevä. Patjat ja muut petivaatteet sisään ja zip, sänky on pedattu.

 

Varsinkin kerrossängyssä, jota on muutenkin hankala pedata, tämä toimii erityisen hyvin. Mutta nyt tietenkin haluan tällaisen myös runkopatjaamme. Päiväpeiton vetoketjut ovat helppo avata ja sulkea, joten jo melko pieni lapsi oppii nopeasti petaamaan sänkynsä. Päivän mittaan sängyllä voi leikkiä, pomppia ja pötkötellä, ilman että petivaatteet menevät sekaisin tai likaantuvat. Nukkumaan mennessä vetoketjut avataan ja päällisosa vain rullataan jalkopäähän tai jalkopäädyn yli.   

Koska koko patja-petivaate setti on päiväpeiton sisällä, on sitä myös helppo tarvittaessa siirtää. Leffailta, siskonpeti tai pomppurata olkkarissa, onnistuu käden käänteessä. Uutena tuotteena zipit-peittoja saa nyt myös runkopatjoihin ja jenkkisänkyihin, silloin niissä ei vain ole tuota pohjakangasta.

Peitot on helppo pestä. Joko kokonaisena tai vain pelkän kannen. Joka siis irtoaa kokonaan. Halutessaan kannen voi vaihtaa myös myöhemminkin toiseen väriin. Kivaa vaihtelua!

Koska itse tykkään tästä tuotteesta todella ja uskon teidänkin tykkäävän, teen jatkossakin yhteistyötä Beditin kanssa. Tämä tarkoittaa mm sitä, että vielä marraskuun aikana saan tarjota teille hyvän lukijaalennuksen Beditille. Eli nyt värivaihtoehtoja miettimään, ilmoittelen alekoodista sitten pian!

Mitä tykkäätte tuosta meidän vitivalkoisesta yhdistettynä turkooseihin vetoketjuihin? Itse tykkään paljon! Meidän lastenhuoneen sisustusprojekti etenee siis edelleen, hitaasti mutta toivottavasti varmasti. Eilen saatiin uusi lamppu kattoon ja tänään missasin -60% alessa olleen Fermin harlekiini tapetin, vähän harmittaa. Tuo pieni kerrossänky on ollut meillä jo aika pitkään, saimme sen blogin kautta Suwemilta. Koska yläsängyssä ei vielä nuku kukaan emme ole kiinnittäneet portaita. Kaapo ei siis itse pääse sinne kipeämään (putoamaan) vaan luvan kanssa nostetaan sinne vaikka rauhassa pikkulegoilla leikkimään.

edit 13.11.12: Koodilla mamigogo2012 -15% alennus kaikista Beditin omista päiväpeitoista marraskuun ajan!

Tänä aamuna, lasten kerrossängystä Elvis tissillä herätessäni mietin, että nyt kyllä raahaan sen kirkasvalolampun kellarista. Olen ollut viime päivinä ihan hirveän väsynyt ja se johtuu varmaankin siitä, etten öisin saa nukuttua kunnolla. Lapset eivät ole vielä tottuneet nukkumaan keskenään lastenhuoneessa, heräilevät ja herättävät toisiaan, itkevät, huutavat ja ovat myös flunssaisia. Elviksellä korvatulehdus ja kauhea läheisyyden kaipuu.

Voisi kuvitella että tällaisesta upeata ja aurinkoisesta syyspäivästä kun tänään olisi sitten saanut virtaa. Mutta mitä vielä, nukuin melkein koko päivän! Silmät eivät yksinkertaisesti pysyneet auki. Luonnollinen valoterapia jäi siis tältä päivältä saamatta, mutta ai että teki hyvää vain nukkua. Huomenna otan sen lampun taas käyttöön.

Illalla pääsin liikkeellekin, nyt olen ihan virkeänä, kaikki muut nukkuu ja aamulla itse olen varmasti taas silmät ristissä. Toki tämä syksy ja pimeyskin verottaa osansa. Kauheaa vaan että olen jo näin poikki eikä vielä ole edes marraskuu!

Toisenlaista valoterapiaa koimme viikonloppuna. Sää oli ehkä syksyn masentavin, mutta se ei haitannut tätä hattaralta ja popcornilta maistunutta viikonvaihdettamme.

Linnanmäellä viettiin siis Valokarnevaalia, huivipuisto oli upeassa valoloistossaan ja kaikenlaista tapahtumaa oli paljon. Lauantaina käytiin katsomassa Hevisauruksen keikka ja sunnuntaina sitten lintsillä vietettiin kauden päättäjäisiä, jonka lopuksi oli perinteinen ilotulitus.

Jotkut ihmiset valittivat netissä, kuinka vastuutonta Linnanmäeltä on järjestää tällainen tapahtuma. Hirveää energiantuhlausta siis. Tuhlausta tai ei, toi se ainakin meidän muuten harmaaseen ja sateiseen viikonloppuun valoa useassakin muodossa. Vähän olen muuten kateellinen meidän lapsille, kuinka siistiä olisi ollut pienenä asua ihan linnanmäen vieressä ja käydä siellä monta monta kertaa vuodessa.

Yksi asia mitä olen tässä viimepäivinä miettinyt, on se, että miten ihmeessä huonounisten lasten vanhemmat pystyvät käymään töissä? Ei vaan näillä univeloilla pystyisi tekemään mitään älyllistä ennen iltapäivää. Joku, muistaakseni neuvolassa sanoi, ettei univelkoja kuitata noin vain nukkumalla päikkärit tai yö tai pari hyvin. Siihen tarvitaan yhtä paljon unta kun on jäänyt velkaa. Mä ihan vakavissani harkitsen nyt niitä kirkasvalokuulokkeita. Ja jotain kuukauden mittaisia unia.

Kertokaa nyt lohdutukseksi ettei teidänkään lapset nuku ja teillä on elinikäiset univelat. Tai vaihtoehtoisesti jotain vinkkejä tähän väsymykseen. Niin ja kävittekö valokarnevaaleilla?