NÄIN SÄÄSTÄT VETTÄ

28/07/2018

Helteille ei näy loppua ja nyt useana päivänä on uutisoitu myös siitä, että vesi loppuu tätä menoa. Joidenkin kaivojen pinnat ovat laskeneet pahimmillaan jo puoli metriä. Itselleni helpotus kuumassa asunnossa on kylmäkallejen lisäksi kylmässä suihkussa käyminen – kuten varmaan monelle muulekkin. Uutisissa neuvotaan kuitenkin välttämään veden viihdekulutusta, kuten jatkuvaa paljun täyttämistä tai pitkiä suihkuja.

Onneksi veden omaa vedenköyttöä voi vähentää helposti pienilläkin teoilla ja toki sitä kannattaa tehdä muunmuassa energiansäästösyistä muulloinkin kun kesähelteillä. Suhkussa käynti on ehdottomasti suurin veden kuluttaja ja hyvänä kakkosena tuleekin vedenkulutus

12 VINKKIÄ VEDENKULUTUKSEN PIENENTÄMISEEN KEITTIÖSSÄ

1 TIP TIP TIP
Vuotava hana voi kuluttaa yli 100 litraa vettä päivässä. Pidä siis hanat kunnossa ja varmista etteivät ne vuoda, uusi tiiviste maksaa vain muutaman euron.

2 KUPILLINEN VETTÄ KUPILLISEEN TEETÄ
Kun keität teetä, mittaa vesi ensin suoraan mukiin ja kaada se vasta sitten kiehumaan. Tai käytä vedenkeittimeen ylijäävä vesi uudestaan toisella kerralla.

3 HÖYRYVOIMAA & KAIKKI SAMAAN KATTILAAN
Kalan ja vihannesten höyrittäminen on terveellinen kypsennysmenetelmä, joka vaatii vain vähän vettä. Höyrykattilaan riittää usien vain sentti vettä pohjalle. Kattiloissa kannattaa käyttää erilaisia keitto-osia, silloin voi hyödyntää erimerkiksi pastan kiehuvaa nestettä ja valmistaa samalla joko keittämällä tai höryttämällä myös jotain muuta.

4 PORESUUTIN
Helpoin tapa säästää vettä keittiössä on asentaa hanan päähän poresuutin jos siitä ei sellaista jo valmiiksi löydy. Se on pieni ja edullinen keksintö, joka sekoittaa veteen ilmaa ja näin vähentää vedenkulutusta jopa 30%.

5 VÄHEMMÄN LIHAA, ENEMMÄN KASVIKSIA
Runsas lihansyöminen kuluttaa myös runsaasti vettä. Yhden naudanlihakilon tuottamiseen kuluu noin 15 500 litraa vettä! Vertailuna soijapavun kasvattamiseen vettä kuluu noin 1 800 l / kilo ja perunan 250 l / kilo.

6 KANNUT JÄÄKAAPISSA
Monet antavat veden valua hanasta hetken ennen kun täyttävät lasin jotta se olisi kylmpempää. Tässä haaskaantuu yllättävän paljon vettä. Tämän välttääkseen jääkaapissa kannattaa säilyttää kylmää juomavettä kannussa tai pullossa. Lisäksi sen voi maustaa vaikkapa sitruunalla, kurkulla tai tuoreilla yrteillä.

7 KÄYTÄ ALLASTA
Jos et omista astianpesukonetta, pese tiskit altaassa seisovassa vedessä mielummin kun juoksevan veden alla. Hanasta tulee 12 litraa vettä minutissa, mikä on todella suuri määrä.

8 UNOHDA HUUHTELU & TÄYTÄ ASTIANPESUKONE HYVIN
Uudet astianpesukoneet ovat niin tehokkaita että tiskien huuhtelu ennen koneeseen laittoa on tuhlausta. Kun tiskit jättää huuhtelematta, säästyy keskimäärin 60 litraa vettä per koneellinen. Täytä pesukone kunnolla ennen käynnistämistä. Kunnon järjestelyllä se nielee uskomattoman paljon tiskejä.

9 VALITSE A++
Uutta pesukonetta ostaessa kannattaa valita energiatehokkain malli. Ne käyttävät vettä jopa yli puolet vähemmän vanhempiin malleihin verrattuna. Jokatapauksessa astinpesukoneella (täysiä koneellisia) peseminen kuluttaa vähemmän kun käsin tiskaaminen.

10 KEITINVEDESTÄ LIEMEKSI
Kun vihanneksia keitetään, niistä irtoaa veteen paljon makuja ja vitamiineja. Säästä vihannesten keitinvesi, niin saat kotitekoista lientä muuhun käyttöön. Voit esimerkisi pakastaa niitä näppäräksi liemikuutioiksi. Perunoiden keittovesi taas sopii esimerkiksi leipätaikinaan.

11 KÄYTÄ KASTELUUN
Kun huuhtelet vihanneksia, käsiä, yms juoksevan veden alla vesi valuu hukkaan. Ota tavaksi laittaa altaan pohjalle vati. Jos huuhteluvedessä ei ole pesuainetta veden voi hyvin käyttää kukkien kasteluun. Myös kananmunien keitinvesi kannattaa hyödyntää. Anna keitinveden jäähtyä ja käytä se kukkien kasteluun tai vie vaikka nyt helteellä ulos siileille ja oraville juomavedeksi. Kananmunan kuorista irtoaa keitettäessä runsaasti ravinteita joista etenkin kasvit tykkäävät.

12 UNOHDA PULLOTETTU VESI
Pullovesi on kallista eikä se tutkimusten mukaan ole edes yhtä hyvälaatuista/puhdasta kun hanavesi. Muovipulloista syntyy myös hievästi jätettä ja mikromuovia. Pidä mukana esimerkiksi lasista valmistettua uudelleen täytettävää vesipulloa.

Vinkit ovat osittain kirjasta Ruokaa luonnollisesti ja lähteinä käyetty Hoekstran tutkimusta Globalization of water 2008.


PANKKI PUHELIMESSANI

30/03/2017

Kaupallisessa yhteistyössä S-Pankin kanssa, pääsin ensimmäisten joukossa testaamaan S-mobiili-sovellukseen tullutta Siirto-Palvelua.
Siirrolla voi nimensä veroisesti siirtää ja vastaanottaa rahaa ilman tilinumeroa, pelkällä puhelinnumerolla.

Palvelu on tosi kätevä esimerkiksi kirpputorilla tai vaikkapa kavereiden kesken ravintolalaskua jakaessa. Minä ainakin olen usein se, jolla ei yleensä löydy lompakosta hirveästi käteistä tai ainakaan pientä vaihtorahaa. Siirrolla raha liikkuu pankista riippumatta heti tililtä toiselle ja ilmoitus rahan siitymisestä tulee myös heti mobiililaitteelle. Eikä tosiaan tarvitse muistaa muuta, kun puhelinnumero!

Siirron saa käyttöönsä lataamalla puhelimeen S-mobiili-sovelluksen. Siirron käyttöä varten tarvitsee S-Pankin verkkopankkitunnukset, jotka saa ilmaiseksi jos omistat valmiiksi S-Etukortin. Itse kävin hakemassa tunnukset sekä uuden etukortin hukkuneen tilalle Helsingin Sokoksen S-Pankin asiakaspalvelupisteestä. Ensimmäiset tunnukset saapuvat kahden päivän päästä postitse kotiin jonka jälkeen ne voi jatkossa myös käydä hakemassa S-Pankista.

Minulla on tosiaan ollut S-Etukortti jo vaikka kuinka pitkään, mutta noin vuosi sitten se hävisi enkä vain ole muistanut hakea uutta. Vaikka Alepassa lähes päivittäin asioinkin. Entuudestaan minulla ei ole ollut verkkopankkitunnuksia, eikä minulle myöskään ole tullut mitään tiliotteita, joten oli melkoisen iloinen yllätys, kun huomasin tililleni kertyneen vuosien mittaan bonuksia lähes neljäsataa euroa! Meni heti uudet kevätkengät tilaukseen.

S-mobiilin kautta pystyy hyvin siis myös seuraamaan tilitapahtumia, ostoksia ja niitä kertyneitä bonuksia. Jatkossa ajattelinkin pistää merkille vähän tarkemmin ostokäyttäytymistäni. Minulla ei nimittäin ole ikinä ollut mitään käsitystä siitä, paljonko esimerkiksi laitan kuukaudessa ruoka-ostoksiin rahaa. Ja jatkossa muistan todellakin pitää sen S-Etukortin myös mukana, jos sillä saa tuollaisia summia kerrytettyä!

Siirto-palvelu jää myös ehdottomasti käyttöön ja olenkin jo parille kaverillekin vinkannut siitä. On niin paljon helpompi siirtää se muutama euro kaverin tilille ilman ainaista pankkitunnuksien kaivelua. Palvelulla voi myös pyytää rahaa, eli jos vaikka kaveri on unohtanut siirtää, niin napin painalluksella voi lähettää siitä muistutuksen. Ostan ja myyn aika paljon nettikirppisten kautta tavaraa, ja tämä ainakin itselleni paljon mieluisampi tapa, kun rahat saa siirrettyä suoraan tilille. Samalla voi tarkastella niitä tuloja ja menoja, kun kaikki tapahtumat ovat mobiilissa ylhäällä tapahtumahistoriassa. Suosittelen ottamaan käyttöön!

Kerro missä tilanteessa sinä käyttäisit Siirtoa? Vastanneiden kesken arvon 3 x 20 € S-ryhmän lahjakorttia! Osallistumisaikaa on 6.4 saakka ja arvontaan osallistuvat siis kaikki alle kommentoineet!