YKSI PELASTETTU PÄIVÄ

24/04/2015

mcdonalds 365 pelastettua päivää 1OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAmcdonalds 365 pelastettua päivää 3

Meillä mäkkärissä käynti on yleensä jonkinsortin spesiaalitapaus. Mäkissä käynti toimii meillä lasten kanssa yleensä palkintona. Kuten vaikka lääkärireissun tai onnistuneen kaupungilla shoppailun jälkeen. Esimerkiksi rokotusten ottaminen ei varmaan onnistuisi, ellei tiedossa olisi palkinto-Happy Mealeja. Ja vielä kun syömisen jälkeen pääsee leikkipaikalle riekkumaan niin onhan se kaiken sen arvoista.

McDonald´silla on nyt käynnissä 365 pelastettua päivää-kampanja. Myös meille tarjottiin päivän pelastusta. Pääsimme nimittäin tutustumaan Mäkkärin keittiöön ja tekemään ihan itse omat ateriat. Jännitimme päivää aika paljon etukäteen, viikkon ajan pojat kyselivät joka aamu että ”päästäänkö tänään sinne?”. Olen itse saanut tehdä oman hampparin 6-vuotis mäkkisynttäreilläni ja muistan sen edelleen. Ja olihan se keittiö edelleen jännä paikka ihan näin aikuisiälläkin.

Mäkissä meitä oli vastassa Vilma, jonka opastuksella, käsienpesun kautta, pääsimme keittiöön tutustumaan. Kaapo teki meille hampparit oman maunsa mukaan, juustot viidellä tomaatilla nimittäin. Hyvää oli. Elvis ilmoitti jo sisään astuessamme haluavansa nugetteja. Noissa lastenaterioissa on kivaa että ranskalaisen tilalle saa valittua porkkanat tai omenalohkot sekä juomaksi luomu maitoa. Saa omaatuntoa livennettyä paremmilla valinnoilla.

Meitä kaikkia jännitti aika paljon, kaikki kummalliset ja kuumat sekä jääkylmät laitteet ja asiat, nappulat ja piipitykset… Ymmärsin myös kuinka kiire keittiössä on. Siinä ajassa kun Kaapo meille hampparit hienosti rakensi, tehdään normaalisti reilu kaksikymmentä juustoa. Kyllä siinä arvostus mäkkärin työntekijöistä kohtaan nousi. Kuitenkin keittiössä vallitsi iloinen ja hauska tunnelma.

Koko vierailumme myös ikuistettiin videolle! Siitä hauskasti näkee jännittyneet ilmeemme ja Kaapon ihanan keskittymisen hamppareita tehdessä. Ja se kuullemma olikin kaikista hauskinta. Käykääs kurkkaamassa TÄÄLTÄ video :-)

Millainen muuten olisi teidän pelastettu päivänne? Mäkkäri pelastaa yhden joka päivä, vuoden ajan. Kiitos hauskasta kokemuksesta, lapset tulevat varmasti muistamaan tämän vielä pitkään. Kuten minäkin :-)

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

LASTEN KANSSA LASTENPÄIVILLÄ SYÖMÄSSÄ

17/04/2014

martina ravintolat lasten päivät ruoholahtimartina lastenpäivä salaattipöytä alkusalaatti lasten kanssamartina ravontola s pellecrinomartina lasten päivät syömässä lasten kanssamartina lasten päivät sohva ruoholahtimartina lastenpäivä lastenlista lehtipihvimartina lasten kanssa ravintolassa kanakorimartina bacilica lasten kanssa syömässämartina lasten kanssa syömässä leikkipaikkamartina syömässä lasten kanssa ateriakisa voita vip passimartina lastenpäivät herneralli lastenruokalistamartina lastenpäivät jäätelöannosmartina lastenpäivät lapsiYhteistyössä Bella-blogit ja Martina-Ravintolat

Koska pojat viettävät Pääsiäispyhät mummon kanssa mökillä, kävimme jo vähän etuajassa tekemässä pääsiäisajan lempipuuhaamme. Eli syömässä hyvin. Päiväkotipäivän jälkeen suuntasimme kolmistaan Ruoholahden Martinaan, jossa sopivasti käynnissä ovat nyt Lastenpäivät.

Martinat ovat muutenkin erittäin lapsiystävällisiä, on kivat leikkipaikat leikkikeittöineen ja leluineen, lasten ruokalistat, reilusti syöttötuoleja, tilaa liikkua, tekemistä pöydässä ollessa ja lapset huomioiva henkilökunta. Käynnissä on juuri nyt Unelmien annos –kilpailu, jossa lapset saavat päästää mielikuvituksensa valloilleen ja luoda oman unelmiensa annoksen. Paras annos palkitaan vuoden VIP-passilla, jolla voi syödä ja juoda niin paljon kuin haluaa, kaikissa Martinoissa, kokonaisen vuoden ajan. Lisäksi Lastenpäivien ajan kaikki lasten ateriat maksavat Ykkösbonus -ja Plussakorteilla viisi euroa. Lapsettomien ei kuitenkaan kannata karttaa ravintolaa, viihtyisistä ja tyylikkäistä ravintoloista löytyy varmasti tilaa ja rauhaa kaikille.

Ruokalista oli todella laaja, ja itselleni meinasikin iskeä valinnan vaikeus. Myös lasten listalta löytyy paljon erilaisia annoksia. Molemmat pojat ilmoittivat jo matkalla ravintolaan tahtovansa ranskalaisia, itse olin viime päivinä syönyt todella kasvispainotteisesti ja listalta valikoitukin sitten lopulta klassikko, pippuripihvi.

Vaikka Martinat ovat menuiltaan Italiastyylisiä, tulee suurinosa ruoasta Suomesta. Ravintoloissa käytetään kotimaista Atrian sopimusviljelmien broileria ja pihviliha on myöskin kotimaista, Atrian Takuumureaa naudanlihaa. Kotimaisia raaka-aineita suositaan ylipäätään, pois lukien luonnollisesti sellaiset raaka-aineet, joiden tulee olla nimenomaan italialaisia, kuten esimerkiksi parmesaani ja mascarpone. Ruokaa tehdään omassa keittiössä alusta asti, esimerkiksi pesto tehdään itse tuoreesta, ravintolassa itse kasvatustusta, basilikasta ja aidosta parmesaanista. Martinassa tietää mitä syö ja ruokien alkuperä lukee selkeästi ruokalistassa.

Pari tuntia vierähti nopeasti ravintolassa ja näin sitä kahden villikon kanssa pärjää hyvin kun perusasiat on kunnossa. Eli viihtyisä leikkipaikka, hyvää ruokaa ja ystävällinen henkilökunta.

Lupasin jo pojille että mennään pian uudestaan taas ravintolaan. Ruoholahden Martinassa Lastepäivät huipentuvat keskiviikkona 23.4 Spesiaalipäivään kun paikalla on kasvomaalausta esiintymässä Cirkus Helsinki (klo 18).

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.