KOKO PERHEEN NETTIPELIT

20/12/2013

nettipelit 1

Kun älypuhelimet ja tabit valtaavat perheiden kodit, ja tietokoneista on tullut huomattavasti helppokäyttöisempiä uusien kosketusnäyttöjen ansiosta, on tuloksena se että kaikki pikkulapsista isovanhempiin osaavat käyttää niitä. Nykyään on enemmän sääntö kun poikkeus, että kaksivuotias osaa avata puhelimen ja valita sieltä lempipelinsä ja alkaa pelaamaan. Eilen junassa molemmilla puolillani, sekä vastapäätä, istui koululaisia jotka pelasivat joko puhelimillaan tai tableteilla. Jos pelaaminen pysyy kohtuudessa, sitä on mielestäni turha päivitellä – se on tätä päivää ja kymmenen vuoden päästä ehkä taas jotain muuta.

Meillä lapset saavat pelata jonkun verran, joko puhelimella tai tabletilla. Kaapo on nyt myös harjoitellut muutamia kertoja tietokoneella pelaamista ja etenkin hiiren käyttöä. Parhaimmassa tapauksessa nettipelit ovat kehittivä ja pistävät lapsen mielikuvituksen liikkeelle positiivisessa mielessä. Erilaisia pelejä on vaikka kuinka, mutta annan lasten pelata vain sellaisia jotka olen itsekkin katsonut läpi. Motoriikkaa, tilan hahmotusta, sanavarastoa, engannin kieltä, värejä, numeroita, kirjaimia, ihmiskehon toimintaa, käyöstapoja – näitä ja paljon muuta lapset oppivat pelatessaan laadukkaita pelejä. Ja vaikka haluan pelien olevan laadukkaita ja sisällöltään turvallisia, niin toki suurin syy näitä pelata on ihan puhdas viihde. Sillä sitähän nämä pelit oikeasti ovat. Viihdettä lapsille ja hetki omaa aikaa äidille. Vaikka kyllä me välillä pelaillaan yhdessäkin (ja joskus yksinkin).

nettipelit 2

Kokoajan tulee yhä enemmän pienille lapsille suunnattuja opetuspelejä, joista erityisesti itse pidän, mutta niin myös pojat. Yksi suosikki on Kids Piano Lite, joka on kauniisti suunniteltu musiikki-mobiiliohjelmisto, joka tarjoaa kahdeksan eri pelimuotoa. Siinä voi esimerkiksi jahdata hiirtä juustopalan ympäri tai pelata ksylofonia kosketusnäytöllä. Peliä voi myös käyttää soittorasiana, ja se opettaa musiikkiteorian perusteet. Toinen meillä hyvin suosittu on Lego Duplon pelit. Ihan pikkuisille suunnatussa appsissa etsitään tuttuja eläinhahmoja piiloistaan ja yli kolmevuotiaille suunnatuissa peleissä sitten rakennellaan erilaisia autoja ja junia. Monelle lukijalle tuttu on varmasti myös Pikku Kakkosen ohjelmisto, josta löytyy paljon kaikenlaista puuhaa – poikien suosikki on ehdottomasti Hertan mustikkaretki.

Kaapoa on alkanut kiinnostamaan myös jo enemmän kouluikäisille suunnatut pelit,
 erityisesti Lego Movie Maker. Nerokas, pieni mobiiliohjelmisto mahdollistaa ”stop motion” elokuvien teon Lego-hahmoilla. Kokoajan näytöllä pyörivät ohjeet opastavat kuinka kuvata ja editoida elokuva, jonka jälkeen siihen voi lisätä taustamusiikin sekä otsikot. Myönnettäköön että vanhemmatkin voivat nauttia tästä pelistä ja kuluttaa siihen välillä vähän liikaakin aikaa..

nettipelit 3

Toki siis aikuisetkin pelaavat ja aikuisille suunnattuja pelejä löytyykin varmaan eniten ja joka lähtöön; erilaiset pelikonsolipelit, online ruletti, pokeri, blackjack ja hedelmäpelit muunmuassa. Nettipelin lisäksi pelikonsolit, kuten PlayStation 4 ja Xbox One, ovat edelleen teini-ikäisten ja nuorten aikuisten joululahjalistan kärjessä ja niitä saattaa kuulemma olla jopa hankala löytää kaikista kaupoista nyt joulun alla. Tähänkin maailmaan olen saanut tutustua aika hyvin, kiitos viiden veljeni. Tietysti pelikonsolitkin saa nykyään yhdistettyä nettiin, josta löytyy erilaisa lisäosia ja extramateriaalia todella laadukkailla, onneksi niiden aika ei vielä meillä ole.

nettipelit 4

Itse ainakin pidän hieman rauhallisemmista peleistä. Älypelit, kuten esimerkiksi Aapelin tarjoama sanapeli, sekä nettibingot ovat kuulemma erityisen suosittuja myös vanhusten kesken. Tämä mummo saattaa siis välillä tylsällä ratikkamatkalla ratkoa nettisudokua tai jahdata samanvärisiä timantteja.

Kivointa on kuitenkin viettää aikaa yhdessä, vaikka välillä vähän pelaillen. Applen storesta löysin koko perheelle suunniteltun GameRoom ohjeman iPadille, jossa on viisi klassista lautapeliä useammalle pelaajalle. Siihen tarvitsee siis vain yhden iPadin, joka toimii pelilautana ja se tuo koko perheen yhteen yhden laiteen ääreen. Meidän pojat ovat tähän vielä vähän liian pieniä (äläkää nyt sanoko että teidän taaperot pelaavat jo shakkia tai tammea), mutta ajatuksena tämä on mielestäni kiva ja odottelenkin tästä perheen pienimmillekkin sopivaa versiota. Hauska idea, ilman jatkuvasti hukassa olevia nappuloita ja noppaa.

nettipelit 5

Mielenkiintoista olisi kuulla ajatuksianne niin lasten kuin vanhempienkin pelaamisesta. Entäs mitä olette mieltä siitä jos nettipelit syrjäyttävät perinteiset lautapelit? Onko teillä tapana pelailla perheen kesken vaikka joulupyhinä? Niin ja onko vinkkaamani pelit teille entuudestaan tuttuja ja olisiko teillä vinkata meidän pojille jotain uusia kivoja pelejä?

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.