Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Lifen kanssa
Postaus sisältää arvonnan!
Kaupallinen yhteistyö Lifen kanssa
On taas se aika vuodesta, kun moni miettii kuumeisesti, että mitä lahjaksi lapsen opettajalle tai päiväkodin aikuisille. Itse olen löytänyt hyvän kaavan jo vuosia sitten ja mielelläni ottaisin samanlaisen lahjan vastaan itsekin. Nimittäin mikä olisikaan ihanempaa saada pitkille vapaille, raskaan kouluvuoden jälkeen, kun hemmottelupaketti! Karsastan itse kaikkea turhaa krääsää ja siksi myös tykkään antaa muille hyödyllisiä käyttötavaroita.
Kävin viime viikolla Lifen myymälässä ja siellä asiantuntevan myyjän avustuksella kokosin jouluiset hemmottelupaketit lasten opettajille. Lifen laajasta tuotevalikoimasta saatiin koottua tosi kivat lahjat niin sporttiselle mies-opelle kun teatterikerhon ohjaajallekin. Oli muuten kiva oikein ajan kanssa tutkia liikkeessä ja kysellä tuotteista vielä tarkemmin. Myyjillä kun on tuotetuntemuksen ja tiedon lisäksi myös niin omat kun muidenkin asiakkaiden kokemukset tuotteista.
Itse kokosin hemmottelupaketteihin syötäviä terveellisiä herkkuja sekä vähän luonnonmukaista kosmetiikkaa. Opet saavat joulun vapailla herkutella laadukkaalla MokkaMestareiden joulukahvilla, iChocin ja Vivanin erilaisilla raakasuklailla sekä Foodinin pähkinöillä ja marjoilla. Aika varmoja juttuja silloinkin, kun ei kovin hyvin tunne lahjan saajaa.
Näiden lisäksi mukaan laitoin itsellenikin hyvin tutuksi tulleesta Body & Soul- luonnonkosmetiikkasarjasta ihoa hoitavat mantelisen käsisaippuan sekä käsivoiteen, aprikoosilla maustetun huulivoiteen sekä väsynneet jalat elvyttävän jalkavoiteen. Ajattelin opettajien arvostavan etenkin tuota käsivoidetta, sillä koulussa käsiä tulee varmasti pestyä kymmeniä kertoja päivässä. Muistan ainakin itse omista kouluvuosistani sen, että meidän opella oli aina käsivoidepurkki pöydällään.
Hauska lisä pakettiin oli Lifen myyjän suosittelemat Unisukat! Hän kertoi pehmeistä merinovillasukista olleen apua monen asiakkaan uniongelmiin. Ja joululoma onkin opettajilla varmasti isoksi osaksi pyhitetty juurikin lepäämiselle ja voimien keräämiselle. Sehän on ihan klassikko pujahtaa uusissa villasukissa peiton alle kirjan ja suklaalevyn kanssa.
Lahjoja hankkiessa mielestäni on hyvä aina miettiä, että mitä minä itse tykkäisin saada. Itse en juurikaan perusta ylimääräisestä tavarasta, siksi en mielelläni anna etenkään puolitutulle, tuntematta kovin hyvin vaikkapa hänen sisustustyyliään, mitään tuikkukippuja tai vastaavaa. Kauniisti paketoidut syötävät, juotavat ja hyvinvointiin liittyvät käyttötuotteet tuskin jäävät kaapin perälle pölyyntymään. Hätätilanteessa niitä voi antaa edelleen eteenpäin, siinäkään ei mielestäni ole tällaisen lahjan kanssa mitään pahaa.
En tällä kertaa pystynyt ottamaan poikia mukaan myymälään, mutta kotona he hyvillä mielin hyväksyivät valntani ja yhdessä sitten mietittiin, että kuka ope tykkäisi mistäkin joulukahvin- ja suklaan mausta. Oltiin jopa niin tehokkaita, että saatiin ne jo myös valmiiksi pakettiin.
Lifestä löytyy siis paljon ihania hyvinvointiin liittyviä joululahjoja, kuten luomu- ja vegaanisia joulusuklaita, juomia ja muita herkkuja sekä tietysti laajasti hyvinvointiin ja kauneuteen liittyviä tuotteita. Paljon hyviä ja hyvää tekeviä joululahjavinkkejä löytyy Lifen Joulukuvastosta, itseasiassa vielä paljon laajemmin mitä Lifen verkkokaupan valikoimasta. Kannataa siis ehdottomasti mennä tutkailemaan tuotteita ihan kivijalkamyymälään osaavien myyjien avustuksella.
Koska monella varmasti on joulun lahjahankinnat vielä edessä, olisi tosi kiva kuulla omia suosikkejanne! Mitä hyvinvointijuttuja olisi kiva saada tai antaa vaikkapa juuri opettajalle tai päiväkotiin? Kaikkien kommentoijien kesken arvon kolme kappaletta Lifen Body & Soul tuotteista koottua, 50 euron arvoista hemmottelupakettia! Arvonta päättyy 5.12.2018.