EIHÄN TÄLLE VOI KUN NAURAA

10/05/2017

Vielä yksi tiukka mielipide liittyen säähän ja valittamiseen. Eli siihen, että asioista joihin ei millään voi vaikuttaa, on mielestäni aivan turha valittaa. Mikä ihme saa ihmisen levittämään negatiivista fiilistä ympärilleen valittaessaan säästä? Vaikea uskoa, että se ainakaan helopottaisi oloa?

Kyllähän minäkin mielummin istuisin vaikkapa rannalla siemailemassa kuohuviiniä kun toppatakista huolimatta jäädyttäisin perseeni vielä toukokuussa ulkoillessa.

Keskitän huomioni kuitenkin mielummin siihen, miten kauniilta hiljaa alas leijailevat isot lumihiutaleet näyttävät. Siihen kuinka siistiä ja ihmeellistä on, kun sää muuttuu hetkessä. Sitä kuinka hienolta näyttää kun taivas on puoliksi musta ja puoliksi täysin kirkas. Sitä kuinka saan katsoa lapsen onnea, hänen nähdessään ensi kerran kunnon raekuuron. Sitä millaista on juosta melkein pissat housussa nauraen suojaan niskaan putoavaa taivasta. Huomatakseen taas hetken päästä, että aurinko paistaa taas.

Ei negatiivisus auta asioissa joille emme voi yhtään mitään. Silloin voi korkeintaan nauraa, kuten Pekka Pouta.