Muutamaa päivää ennen raskaustestin tekoa Osku vitsiaili että olekohan raskaana, kun himoitsin kaupassa ihan ihmeellisiä juttuja. Olin itse aivan varma etten voisi olla, olihan lääkäri sanonut että tässä voi kestää pitkään ja olimme vasta ihan hiljattaen jättäneet ehkäisyn pois. En halunnut luoda itselleni yhtään liikoja toivonkipinöitä sen suhteen, että vauvasta kuuluisi vielä moneen kuukauteen mitään.

Luulin myöskin etteivät kuukautiseni olleet vielä edes myöhässä, sillä olin unohtanut että ne olivat alkaneet viime kuussa muutamaa päivää aikaisemmin. Kaiken piti olla siis ihan normaalisti.

Lauantaina 9.12 lähdin käymään aamusta kaupungilla hoitamassa yhtä työasiaa. Ratikassa matkalla keskustaan minulle tuli tosi outo huimaava olo. Sen jälkeen vatsani kiljui minulle että RUOKAA, NYT HETI! Jäin ratikasta ulos ja menin syömään lähimpään kahvilaan. Tämä oli vähän erikoista, sillä pystyn yleensä olla syömättä pitkiäkin aikoja.

Kahvilassa istuin ikkunapöydässä ja katselin ohi käveleviä ihmisiä. Raskaana olevia naisia, rattaita työntäviä naisia – joka kerta mieleeni hiipi Oskun heitto siitä, että olisiko raskaana. Ja joka ikinen kerta työnsin sen ajatuksen pois. Yrtin järkeillä että minullahan oli ollut ihan järkyttävät pms-oireet koko viikonkin, olin ollut ihan uskommattoman kiukkuinen, eihän nyt sellaisia tule raskaana ollessa.

Samalla reissulla minun piti käydä myös apteekissa. Muutaman sadan metrin matkalla kahvilasta apteekkiin bongasin kahdeksan raskausvatsaa. Apteekissa kävelin puolivahingossa raskaustestihyllylle. Pysähdyin siihen hetkeksi arpomaan, mutta taas yritin järkeillä että ei, en mä voi olla vielä raskaana, ja menin reseptitiskille.

Matkalla kassalle kävelin taas raskaustestihyllyn ohi. Ajattelin, että ehkä minun olisi parasta tehdä sitten testi, niin pääisisin näistä hölmöistä ajatuksista. Päädyin ostamaan tuplapakkauksen, sillä ajattelin näitä tilanteita tulevan jatkossa joka kuukausi. Niin olisi sitten kotona testi valmiina.

Päästyäni takaisin kotiin menin suoraan vessaan tekemään testin, en sanonut Oskulle vielä mitään. Pissasin tikkuun ja siihen piirtyi heti tarkastusviiva, mutta ei muuta. En siis ollut raskaana. Kuvittelin olevani helpottunut, mutta huomasinkin valtavan pettymyksen ja pienen surunkin leviävän kehoon.

Osku oli keittiössä ja kävelin häneen luokseen näyttämään negatiivista testiä. Kuitenkin matkalla huomasin että siihen alkoi imestymään haalealla myös toinen vaaleanpunainen viiva. En ollut muistanut että tulostahan täytyy odottaa hetki. Kysyin häneltä että monta viivaa hän testissä näkee. Kaksi, ihan selvästi kaksi.

Aloimme nauraa ja halasimme toisiamme. Osku oli niiiin onnellinen ja niin minäkin. Hetken päästä aloin kuitenkin itkemään. Itkin sitä miten kaikki oli käynyt niin nopeasti, eihän tämän pitänyt tapahtua vielä. Itkin koska pelkäsin mitä raskaus tekisi vastaleikatuille tisseilleni, itkin sitä miten onnellinen olin ja miten onnellinen tiesin Oskun olevan. Ja itkin jo valmiiksi sitä, miten nopeasti koko raskausaika menisi ja kohta se vauva jo menisi kouluun.

En tiedä kauanko me seisoimme keittiössä sylikkäin, ehkä puolituntia, ehkä tunnin. Puhuimme vauvasta ja tulevaisuudesta ja kaikesta. Pikkuhiljaa aloin uskoa sen todeksi. Meille tosiaan tulee vauva. Vauva jota olimme molemmat halunneet ihan hirveästi. Huh, sen tunteen ajatteleminen saa vieläkin ihoni kananlihalle ja kyyneleet nousevat silmiin.

Vauvapäissämme kerroimme uutisesta heti muutamalle lähimmälle ihmisillemme ja lähdimme juhlistamaan tätä vielä kahdestaan lemppariravintolaamme. Ainakaan lähipöytien muille asiakkaille ei voinut jäädä epäselväksi mitä olimme juhlimassa, niin innoissamme me olimme.

Seuraavana iltana tein vielä toisen testin. Koska varmimman tuloksen saa tekemällä testin aamulla, ajattelimme että jos illalla tehty testi näyttää myös positiivista niin raskaudesta ei olisi mitään epäilystä. Ja niinhän se näytti. Aika uskomatonta.

Olisi ihana kuulla myös teidän tarinoita siitä, miten olette saaneet tietää olevanne raskaana ja minkälaisia tunteita se herätti?