VIIDEN MINUUTIN MINITORTILLAT

12/09/2016

Processed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with f2 presetProcessed with VSCO with f2 preset

Yhteistyössä Old El Pason kanssa ajattelin jakaa teille muutaman helpon ”reseptin” vaikkapa arki-iltoja pelastamaan. Niin minä, kun pojatkin, tykätään tosi paljon mexikolaisesta ruoasta ja etenkin erilaisista tortilloista. Ne ovatkin yleensä meillä sellaista vähän parempaa viikonlopun ruokaa. Ai miksi? No koska niiden tekeminen on niin työlästä. Pitää paistaa ja pilkkoa ja silputa. Tai niin ainakin kuvittelin ennen.

Kunnes tajusin, että tortillojen avulla voi pelastaa kiireisimmänkin päivän. Meiltä kun jääkaapista useasti löytyy edellispäivän pastakastakkeen tai salaatinjämät jääkaapista. Niillä pääsee nimittäin jo pitkälle, vähän salsaa sekaan ja kenties joku jääkaapista löytyvä vihannes paloiksi ja tortillan päälle – illallinen on valmis!

Omaan makuun juurikin tuollainen tulisen kastikkeen ja salaatin kombo on lemppari. Tällä kertaa jääkaapissa oli vain eilisen featsaalatin jämät. Eli salaattia, sipulia, kurkkua ja fetaa sekaisin, jokossa vähän mustapippuria, oliiviöljyä ja balsamicoa. Kastikkeen sitten taas saa tehtyä todella nopeasti soijarouheesta ja valmiista taco-mausteesta. Laitoin muutaman desin soijarouhetta kattilaan, päälle saman verran vettä ja yksi maustepussi joukkoon. Annoin kastikkeen porista viitisen minuuttia ja vetäytyä sen jälkeen toiset viisi minuuttia. Joukkoon voi halutessaan vielä laittaa mitä vaan kaapista löytyy, salsaa, tomaattia, sipulia, paprikaa, juustoa tai vaikka porkkanaraastetta.

Tacoissa ja tortilloissa on vielä se kiva, että jokainen voi kasata itselleen mieleisen annoksen. Lapset etenkin tykkäävät siitä tosi paljon. Nyt testattiin ekan kerran näitä Old El Pason Stand ’N’ Stuff Mini-tortilloita ja olen varma, että jatkossakin syödään niistä. Pikkuisiin torttoilihin mahtuu juuri sopivasti täytettä ja syöminen on paljon siistimpää kun lettu-mallisten tortillojen kanssa. Lastenkin on helppo niitä täyttää, sillä veneen malliset tortillakupposet pysyvät itsekseen pystyssä.

Sen lisäksi, että ruoanlaitto ei voisi tästä helpommaksi ja kivaksi yhdessätekemiseksi mennä, olen tosi iloinen siitä, että näin saa myös jääkapissa olevat, useasti muuten roskikseen päätyvät, ruoantähteet käytettyä. Pastakastike tai linssimuhennos muuttuu helposti vaikkapa papuja, salsaa tai taco-maustetta lisäämällä tex mex teemaan sopivaksi.

Mitä teillä muuten yleensä laitetaan tortilloihin? Onko teilläkin aiemmin mielletty ne enemmän sellaiseksi viikonloppu ruoaksi? Entäs löytyisikö teidän omasta jääkaapista juuri tällä hetkellä täytteet helppoon tortillaan jos aikaa sen tekemiseen olisi maksimissaan 15 minuttia? 😀

unknown

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.