MEIDÄN UUSI SOHVA

30/01/2016

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Meidän uudesta sohvasta on kyselty paljon niin blogissa kun instassa ja snäpissäkin. Ymmärrän että ihmisiä kiinnostaa kovasti tällaiset jutut, sillä itsekkin metsästin täydellistä sohvaa pitkään.

Halusin uuteen kotiin ison lököttelysohvan, johan mahtuisi helposti koko perhe kerralla vaikkapa leffaa katsomaan. Ilmeeltään sohvan piti kuitenkin olla todella simppeli ja keveä. Lapsi -ja koiraperheeseen irrotettavat ja vesipestävät päälliset olivat myös ihan must.

Lopulta sitten kriteerit täyttävä sohva löytyi kotimaiselta Hakolalta. Hakolan cosy sohvaa olin katsellut jo aiemmin, mutta päästyäni koeistumaan sitä syksyllä Habitaressa päätin että tämä se nyt on. Pähkäilin tosin pitkään koon ja divaanin suhteen. Koska tilaa kuitenkin on, tilasin sitten lopulta tuon neljän istuttavan sohvan. Kiinteään divaaniin rahin sijasta päädyin, koska ajattelin sen olevan lapsiperheessä käytännöllisempi. Meidän lapset kun jostain syystä putoavat aina sinne sohvan ja rahin väliin.

Sohva tehtiin käsityönä pohjanmaalla ja saimme sen vähän ennen joulua. Sohva on todella kaunis, mutta en voi väittää etteikö uuteen sohvaan olisi tarvinnut silti vähän totutella. Totuttelua on vaatinut lähinnä iso koko sekä vaalea väri. Sohva tottakai myös tuntuu hyvin erilaiselta istua, verrattuna vanhaan sohvamme. Tähän ei olekkaan painunut sitä tuttua kuoppaa sinne nurkkaan, heh. Ison sohvan myötä koko olkkarin ilme muuttui, ja sinne pitäisi nyt vihdoin hommata myös uusi matto, sohvapöytä tai pöytiä sekä lisää juttuja seinälle. Mutta kyllähän se sitten alkaakin jo asettua.

Uuden sohvan hankkiminen on iso päätös, sitä kun ei ihan joka vuosi halua pistää vaihtoon. Uutta sohvaa suunnitellessa onkin hyvä miettiä millaiseen tarkoitukseen se tulee. Lisäksi laatuun kannattaa ehdottomasti panostaa. Vaihdettavien päällisen ansiosta sohvaan saa myös uutta ilmettä paljon edullisemmin kun koko sohvan vaihtamalla.

Mitäs te tykkäätte? Onko Hakolan sohvat entuudestaan tuttuja?

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.