OPETELLAAN LUKEMAAN

20/03/2016

aku ankka junior 3aku ankka junior 1aku ankka junior 5aku ankka junior 2aku ankka junior 4aku ankka junior 6aku ankka junior 7aku ankka junior 8aku ankka junior 10aku ankka junior 9aku ankka junior 12aku ankka junior 13

Muistan vieläkin keskiviikot, kun tulin koulusta kotiin, tein välipalaksi voilevän ja lasin kaakota. Istuin keittiönpöydän ääreen syömään ja luin samalla postiluukusta tipahtanutta Aku Ankkaa. On edelleen ihan hullua ajatella, että oma esikoiseni on pian samassa tilanteessa. Syksyllä alkaa koulu!

K ei vielä ole oppinut lukemaan, mutta hilkulla on. Mikä parasta, lukemisen opettelu ja matikkajutut kiinnostavat tosi paljon. Kirjaimet ja osa äänteistä ovat jo tuttuja, jotain sanoja hän jo tunnistaa ja osaa kirjoittaa. Eskarissa tietysti näitä asioita kokoajan opetetaan, mutta mielestäni on myös tärkeä kotona edistää lukutaitoa ja kehittää rikasta kielen käyttämistä, etenkin jos lasta se näin paljon kiinnostaa. Nyt löysinkin siihen oivan tavan Indiedaysin ja Aku Ankan yhteistyökampanjan myötä.

Tykkään lukea lapsille ja yhteiset lukuhetket ovatkin meille kaikille tärkeitä. Kielellisen kehityksen lisäksi lukiessa ja satuja kuunnellessa tietysti myös oppii hirveästi uusia asioita. Tarinat ovat yleensä hyvinkin opettavaisia ja saavat aiheita mietiskelyyn ja asioiden pohtimiseen.

Tuo Aku Ankka Juniori lehti on suunnattu leikki-ikäisille lapsille. Kuukausittain ilmestyvä lehti sekä viikoittain päivittyvä digipalvelu muodostavat tuotepaketin, joka on lasten ikioma juttu. Aku Ankka Juniori -lehden sarjakuvat ovat napakan lyhyitä, mutta kieleltään yhtä rikkaita kuin Aku Ankassa – lisäksi jokainen niistä on kuunneltavissa digipalvelusta ääneenluettuna. Jokaisesta lehdestä löytyy myös aina muutama puuhatehtävä. Sarjikset ovat nyt meillä poikien keskuudessa kova juttu, mutta omasta mielestäni niitä on hankala lukea ääneen. Digipalvelun kautta pojat voivatkin lukea lehtiä vaikka samalla kun minä teen ruokaa.

K innostui tuosta digipalvelusta muutenkin tosi paljon. Se on pullollaan erilaisia lukemista tukemia ja treenaavia kivoja tehtäviä. Tehtävät ovat kannustavia ja niitä tehdessä omaan virtuaaliseen palkinokaappiin kerääntyy erilaisia mitaleja. Mielestäni tämä on tosi mukava ja monipuolinen sekä hyödyllinen lisä omaan arkeemme. Muistan että oma äitini opetti minua lukemaan kirjoittamalla tavuja pahvilapuille, joita minä sitten yhdistelin. Mikä hauskaa, palvelussa on ihan samanlainen peli!

Miten teillä ollaan opittu lukemaan? Olisi kiva kulla! Arvon kaikkien vastannaiden kesken Ankka -kirjat: Ankat mailman ympäri 3, Barksin parhaat sarjat 5 ja Kadonneen Kirjaston vartijat, juhla-edition. Arvonta päättyy 23.3.

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.