KYLÄSSÄ TURUSSA

6/07/2013

Turku1Turku4Turku2Turku3Turku5Turku6Turku7Turku10Turku11Turku12Turku13Turku14Turku17Turku15

Kävimme poikien kanssa muutaman päivän kylässä ystäväni E:n ja häneen perheensä kauniissa kodissa Turussa. E muutti vuosi sitten Alppilasta Turkuun koulun takia ja ikävä on ollut, vaikka aika silloin tällöin olemmekin nähneet. Kesä-Turku on ihana ja siellä ollessa tulee aina kauhea Turku ja puutalokuume.

Olemme tutustuneet lasten kautta puistossa jo aikaa ennen blogeja. Kun minä aloittelin omaani blogiani ja kerroin tulevasta bugaboo postauksestani, E ihmetteli että miksi helvetissä haluan ostaa rattaisiini jotain erivärisiä kuomuja ja kaiken lisäksi jakaa sen koko maailman kanssa! Myöhemmin E:kin perusti oman, aivan loistavan Taikinananaaman Seikkailut blogin. Niin ja osti bugaboot. Minä taas puolestani tunnen oppineeni E:ltä ainakin jonkinlaista tervettä kriittisyyttä ja asioiden sanomista suoraan. Uskon että ajattelemme monista asioista samalla tavalla, ja joistain asioista taas ei. Hienoa on kuitenkin löytää ystäviä aikuisiällä ja pitää ne, vaikka välissä olisi kymmenen vuoden ikäero ja muutama sata kilometriä. Ystävyyttä haluaa vaalia myös samanikäisen lasten kanssa jotka tulevat ihanasti toimeen. Kaapokin rupesi heti ikävöimään ystäväänsä kun kävelimme juna-asemalle.

Olen muutenkin viime aikoina ikävöinyt hirveästi ystäviäni, tuntuu että puolet heistä seikkailevat ympäri maailmaa. Ja vaikka yhteyttä pidetäänkin netin kautta olisi niin ihana välillä nähdä ihan oikeastikkin. Onneksi kaikki eivät silti ole karanneet Australiaan, Englantiin tai asuisi muuten vaan keskellä metsää. Vaikka välillä haaveilen erakoitumisesta luonnon helmaan ei siitä oikeasti tulisi mitään, en millään pärjäisi ilman päivittäisiä live-ystäväkontakteja.


SKIDIT FESTARIT SUNNUNTAINA

5/07/2013

skidit969075_657095870971062_2072187765_n
skiditfestarit1
skiditfestarit2
skidifestarit3skidit1012323_678407502173232_125392096_n

Me täällä jo kovasti odotellaan tulevaa sunnuntaita ja Skidit Festareita Kallion parhaimmalla sisäpihalla.
Tänäkin vuonna luvassa on paljon kivaa ja ilmaista tekemistä sekä ihmettelemistä ihan parhaalla lasten kaupunkifestivaalilla.

Skidien festaireiden ohjelmassa on tänä vuonna musiikkia (mm Kengurumeininki ja MC Hugo), työpajoja, sirkusta, nukketeatteria, elokuvia, pomppulinna, laatikopyörään tutustumista, tanssikoulu, Pikkukakkosesta tutut Maltti ja Valtti, kirjasto, kaupunkiviljelyä, lapsiystävällinen brunssi, muskaria, kantovälineopastusta, kirppis ja sata muuta juttua. Tapahtuman juontaa Edu Kehäkettunen.

Toivottavasti moni teistäkin pääsee mukaan, tulkaa moikkaamaan! Muutamat ylläolevat kuvat viime vuodelta.

Me oltiin pari yötä Turussa poikien kanssa (kuten osa varmaan instagramista jo huomasikin), joten seuraavaksi tulossa varmaan jonkinlaista reportaasia siitä.


SUOSIKKI EINES

3/07/2013

eines2eines9eines6eines7

Meillä ihan tietoisesti vältellään eineksiä, yritetään syödä mahdollisimman puhtaasti ja tehdä ruoka alusta alken itse. Joskus kuitenkin väsyneensä, kiireisenä tai kovin nälkäisenä tulee turvaudutta puolivalmisiin tai joskus jopa vain lämmitystä vaatiiviin eineksiin.

Suurinosa käyttämistämme eineksistä löytyy kaupan pakstealtaasta. Niistä suosikkini onkin kasvissosekeitto. Kahden jääkalikan sulattamisen jälkeen lisään joukkoon paketillisen Philadelphia tuorejuustoa sekä kourallisen silputtua tuoretta persiljaa.

Tämä eines maistuu hyvin koko perheelle ja samalla voi vähän huijata ja tuntea että tuli itsekkin tehtyä jotain ruoan valmistuksen eteen.

Kuinka paljon te muut käytätte eineksiä ja mitkä niistä ovat suosikkejanne?


PÖYTÄ

1/07/2013

pöytä86pöytä39pöytä91pöytä45pöytä59pöytä65

Uuteen kotiimme halusin ehdottomasti paksusta vanerista ja pukkijaloista koostuvan pöydän. Olin aiemmin nähnyt jossain vanerista tehdyn pöydän ja tykästyin sen reunoissa näkyviin vanerikerroksiin. Keittiöömme mahtuu vain muutaman hengen ns. aamiaispöytä, joten olkkariin piti saada sitten jotain isompaa. Mittailin että tilaan mahtuu noin kuuden hengen pöytä ja sen lopulliset mitat ovat 180x85cm. Sitten alkoi pöytälevyn etsiminen.

Googlailin asiaa aika paljon ja löysinkin muutamasta blogista paljon vinkkejä. Näin ollen minäkin päädyin filmivaneriin. Se on vaneria jonka pinnalla on usein tummanruskea pinnoite – se on erittäin kosteuden ja kulutuksen kestävää. Takoitukseni oli aluksi maalata pinnoite (sillä valkoista ei vain tuntunut löytyvän mistään) ja myöhmmin teettää siihen päälle laminaatista ikipinta.

Vertailin hintoja ja lähetin tarjouspyyntöjä levystä, se piti saada myös kotiinkuljetuksella. Lopulta ykkösvaihtoehdoksi valikoitui Levypalvelu. Juttelin puhelimessa levypalvelun miehen kanssa ja hän suositteli minua ottamaan filmivanerin tilalle koivuvaneria. Olin aluksi hieman epäileväinen, mutta päätin luottaa ammatti-ihmiseen ja vaihtaa koivupintaan.

Kun pöytälevy uuteen kotiimme saapui ihastuin heti sen kauniiseen ja eläväiseen pintaan. Päätin samointein unohtaa pinnan valkoiseksi maalaamisen ja rupesin selvittämään miten levy kannattaisi käsitellä jotta se kestäisi myös pienten tahmatassujen ruokailuhetkiä. Halusin että kaunis ja kuulas, vaalea puupinta näkyy samoin kuin mattainen pinta. Ostin himmeää lakkaa, mutta pelkäsin että pintaa kellastuu lakkaamisesta joten sivelin alle ohuen kerroksen valkoista kuultomaalia.

Pinnassa on nyt yksi kerros lakkaa maalin päällä ja reunoilla kaksi kerrosta pelkkää lakkaa. Levy tuntuu edelleen puiselta, eikä kiillä yhtään. Silti se on kostuden kestävä ja sen ääressä voi rauhassa lapsetkin syödä tomaattipastaa. Koivuvanerista tuleva puinen tuoksu on myös todella ihastuttava. Pöydän ääreen mahtuu tarvittessa kahdeksan tuolia, mutta näin arkena työnnän sen usein seinään kiinni jolloin pöytä muuttuu työpisteekseni.

Pukkijaloiksi minulla oli kaksi vaihtoehtoa, Hay:n valkoiset Loop pukkijalat tai samantyyliset Ikeasta. 150 euron hintaero sai päätymään Ikeaan ja ihan hyviltähän nekin näyttävät. Levy ei ole millään kiinni, mutta koska se on niin painava, pysyy se hyvin jalkojen päällä liikuteltaessakin.

Olen tällähetkellä aivan ihastunut vaaleaan koivuun ja mietin mihin kaikkialle muualle kotiin saisin sitä tungettua.


DAGEN EFTER

30/06/2013

after8after1
after3
after4
after5

Mulla oli eilen täällä viisi ihanaa tyttöä kylässä. Viettiin oikein kunnon tyttöjen iltaa. Tai oikeastaan päivä aloitettiin jo aiemmin shoppailulla Essin ja Riikan kanssa. Haettiin ruokaa mukaan, poksatettiin kuohuviinit auki ja laittauduuttiin iltaa varten. Myöhemmin meille tuli vielä Elsa, Miiu ja Martta. Tanssittiin, kikatettiin, läkytettiin viiniä ja vaihdeltiin vaatteita. Ilta jatkui vielä Kalliossa ja aurinko taisi olla jo noussut kun Essin kanssa lopulta palattiin takaisin kotiin.

Niin hauskaa kun eilen taas olikin, eivät nämä juhlimista seuraavat päivät ole todellakaan mitään herkkua. Tänä aamuna oli kuitenkin kivaa kun kaveri oli heti siinä samoissa tunnelmissa muistelemassa eilistä. Muutia kuvia iilastamme löytyy Instagramista niin omalta tililtäni, kuin Miiulta ja Riikaltakin.

HUOM HUOM – Bloggerin Google Reader toimii tänään viimeistä päivää. Blogeja ei siis jatkossa voi enään seurata sitä kautta. Hyviä tapoja seurata kaikkia blogeja yhdestä paikasta on Blogilista tai Bloglovin. Blogloviniin saat tuotua myös kaikki seuraamasi blogit Bloggerita helposti. Paina yläpalkin sydämestä alas valikko, josta löytyy Import from Google Reader. Bloglovinin kautta voit seuata blogiani myös suoraan tästä (follow), sitä kautta postauksista voi myös tykätä sydäntä painamalla.