Tänään piti olla päiväkoti -ja työpäivä. Mutta Kaapon kuume, Elviksen vuotava nenä ja oma kipeä kurkkuni pakotti perumaan sovitut menot ja jäämään poikien kanssa kotiin. Ihanan rauhallinen ja rento päivä kaikesta huolimatta. Harvoin tulee enää leikittyä poikien kanssa, heillä kun on keskenään niin omat juttunsa. Luemme ja piirrämme kyllä paljon yhdessä, mutta leikkeihin harvoin osallistun. Tänään olen kuitenkin rakennellut legoilla, ajellut autoilla sekä pelannut Kimbleä, muistipeliä ja Mustaa Pekkaa.

Elvis olisi hyvin voinut mennä tänään päiväkotiin, siellä kun nyt kaikilla nokka vuotaa muutenkin. Mutten kyllä jaksa lähteä vain viemään toista lasta hoitoon, etenkin kun se kipeäkin pitää ottaa silti mukaan. Viettekö tai veisittekö te terveen lapsen hoitoon jos sisarus jäisi kipeänä kotiin?

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

Entä jos huutaa saako sen myöntää? Saako koko asiasta puhua? Kuuntelin hiljattain radiota, ja haastettelussa olleelle naiselle tuli puheeksi että hän huutaa todella paljon kotona lapsilleen. Kuuntelin suu auki että miten joku voi sanoa moista radiossa. Sitten myös haastattelija myönsi huutavansa. Jos kaksi äitiä julkisesti myöntävät huutavansa kai minäkin sitten voin. Mutta onko se oikein, tai edes jossain rajoissa sallittavaa, en tiedä. Sillä itse ainakin häpeilen asiaa ja koen siitä syyllisyyttä.

En sanoisi huutavani paljon, mutta kyllä ääntä tulee korotettua välillä niin että naapureilla ei ole epäselvyyttä siitä että menikö äidillä nyt hermot. Varsinkin niinä parina päivänä kuukaudessa ei minulla riitä pinna yhtään, tiedättehän. Silloin voi olla mahdollista että huudan kadulla niin että ihmiset kääntyvät katsomaan. ”Polje nyt sitä hiton pyörää, auto tulee, en mä voi sua kokoajan työntää!! Unohda se saakelin torvi ja POLJE!!!!!” Ja voi sitä morkkiksen määrää.

Lapsettomana sitä sopii itsensä kanssa kaikenlaisia perjaatteita, yksi niistä on ollut etten ikinä huuda lapsilleni. Ja kuinkas kävi. Meillä on kyllä kotona sääntö ettei saa huutaa. Onko siis tyhmempää rikkoa sääntöä ja huutaa itse lapsille? Tai huutaa lapsille että ÄLKÄÄ HUUTAKO! No ei kauheasti ole. Pahojen päivien jälkeen olen luvannut itselleni pitäväni täysin huudottoman viikon. En ole varma olenko onnistunut siinä ikinä.

Huutamista pyydän aina anteeksi, mutta silti se jää kalvamaan mieleen. Vahoingoittaako se lasta, saako lapselle huutaa? Siis ei turhasta tietenkään, mutta suurimaksi osaksi kaikki ne tilanteet voisi varmasti käydä myös hiljaisemmalla voluumilla. Mitä te olette mieltä? Tiedättekö jotain tarkemmin tutukittua asiasta? Entä huudatteko te välillä lapsille? Ikävä aihe, mutta kaipaan keskustelua tästä.

ps. Olen vastaillut vähän huonosti viime päivinä kommentteihinne. Palaan illemmalla asiaan, tykkään vastata niihin nimittäin ajatuksella ja ajan kanssa.

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

Ja näin ollen minusta on tullut kuravaatteiden suosija. Minusta, joka olen aina ollut vedenpitävien ulkovaatteiden puolestapuhuja ja hiostavien ja rumien kuravaatteiden vihaaja. Mutta hei mitä vielä, kurahousuthan ovat yksi parhammista keksinnöistä ikinä! Niillä saa myös kivasti väriä ja vaihtelua ulkoleikkeihin.

Helmikuu ja talvi taitaa olla ohi. Vai mitä luulette? Me ei keretty edes kertaakaan pulkkamäkeen! Mikä harmi. Nyt osalla puiston lapsilla on jo välikausivaatteet päällä. Mites teillä? Joko on talvihaalarit viety säilytykseen, entäs onko muita kuravaatteisiin hullaantuneita?

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä

Blogissa on näkynyt paljon meidän kotiamme ja meidän arkeamme täällä meillä, minun kotona. Mutta pojathan viettävät usein lähes puolet viikosta myös toisessa kodissa, isänsä luona. Ja tältä siellä näyttää. Aika kivalta, eikö?

Viikon aikana pojat ovat usein isänsä luona sellaiset 2-3 yötä. Koska asumme todella lähekkäin ovat vaihdot helppoja, ja joskus voin pyytää poikien isää vaikka tulemaan hetkeksi tänne auttamaan jos minun täytyy käydä jossain. Se että kumman luona ja milloin pojat ovat sovitaan joka viikko menojen mukaan. Tämä järjestely on toiminut hyvin molemmille näin, sillä meidän kummankaan elämä ja menot eivät ole kovin säännöllisiä.

Lapset ovat myös sopeutuneet hyvin kahden kodin elämään. Molemmissa kodeissa on omat tutut ja turvalliset asiat, tavarat ja rutiinit.

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

Eilistä saikkupäivää kuvina. Onneksi pojat ovat tänä talvena sairastelleet ennätyksellisen vähän, mutta tulihan se monella kiertänyt kuumetauti lopulta meillekkin. Ensin se iski eilen Elvikseen, jolla on ollut kurkku kipeänä eikä ruoka maistu. Siis ei maistunut edes suklaa! Vähän sain juotettua tuollaista apteekista saatavaa ravintovalmistetta, ja hetken päässä oli sitten sängyllä mansikkapirtelön tuoksuiset huutoyrjöt.

Eihän tämä sairastaminen kivaa ole, mutta huomattavasti vähemmän rankalta se tuntuu kun lapset alkavat olla jo suht isoja, osaavat sanoa mihin sattuu ja kun ei tosiaan enään sairastele niin usein kun ennen. Tietysti sekin helpottaa että tänään he ovat sairastaneet isänsä luona, hehehe.

Mites muilla, onko lapset sairastelleet paljon talvella?

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.