Kaksi vuotta sitten oli yhtä kaunis ja aurinkoinen syysaamu kuin tänäänkin. Elvis oli syntynyt aikaisin edellisenä aamuna ja odottelin jo kovasti lääkärin lupaa lähteä sairaalasta kotiin uuden perheenjäsenemme kanssa.

Tänään Elvis on tyypillinen kaksivuotias. Utelias, itsepäinen ja kova menemään. Tempperamenttia on löytynyt syntymästä saakka. Jo sairaalassa mietin että tämä tyyppi kyllä antaa kuulua kun jotain haluaa. Ja näin on edelleen.

Isoveli on Elvikselle roolimalli, paras kaveri ja rakas ihminen. Riidoiltakaan ei ole vältytty. Se että perheessä on isompi sisarus näkyy paljon etenkin leikeissä. Kovinkaan paljoa Elvis ei vielä puhu, se tulee sitten omalla ajallaan. Hyvin liikunnallinen Elvis on myös, kuten veljensäkkin. Jo reippaasti alle vuoden ikäisenä Elvis alkoi kiipeilemään kaikkialle ja edelleenkin yllätän hänet usein milloin mistäkin lipaston tai pöydän päältä. Musikaalisuus tuntuu myös periytyvän.

Elviksen lempiasioita tällä hetkellä ovat ainakin kylpeminen, keinuminen, Toy Story ja tornien rakentelu. Lempiruoka taitaa olla jauhelihakeitto (koska Happy Mealia ei lasketa) ja etenkin porkkanat. Kovin paljoa makean perään Elvis ole, kuten taas veljensä (ja äitinsä).

Elviksen ensimmäisenä vuotena kirjoittelin blogiin joka kuukausipäivä ainakin pienen postauksen kehitysaskeleista. Tuntuu ihan uskomattomalta että viimeisestä tällaisesta postuksesta on jo vuosi. Aiemmat, Kasvu & Kehitys tägillä kulkevat postaukset pääset halutetessa lukemaan tästä: 1kk, 2kk, 3kk, 4kk, 5kk, 6kk, 7kk, 8kk, 9kk, 10kk, 11kk, 12kk.

Nyt kaksivuotiaana Elvis pääsee myös kerhoon. Ensimmäinen kerhopäivä onkin heti maanantaina, jännää!

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista ja Pinterestistä.

Synttäriputki jatkuu, tänään juhlitaan 4-vuotiasta Kaapoa! Onnea muru! Neljään vuoteen äitinä on mahtunut jos jonkin moista. Ja voin vain yrittää kuvitella mitä kaikkea ihmeellistä on pieni poika saanut kokea elämänsä ensimmäisten neljän vuoden aikana.

Jos olet syntynyt syksyn kuussa,
niin killut ja keikut omenapuussa.
Poskillasi on ompun puna,
tuotapa katselen lumottuna.
-Elina Karjalainen / Uppo-Nalle

Minulla on pieni ongelma. Mitä tehdä melkein kaksivuotiaan uhmakkaan lapsen kanssa joka ei vielä kunnolla puhu? Noh, tapella ja kiristellä vaikka hampaita, kuten tähän saakka? Vai mitä kummaa te olette tehneet?

Tämä on TAAS joku vaihe numero miljoona, kohta se jo puhua pälättää ja sitten on taas uudet systeemit. Mutta nyt alkaa jo vähän rassaamaan tämä elo, kun vastaus kaikkeen on huutoa, kiljumista ja sitä ei ei ei ei eitä.

Ja ongelmahan on tuon jo valmiiksi tempperamenttisen uhman lisäksi on oikeasti se, että en ymmärrä mitä lapsi yrittää sanoa. Sillä menee sitten tietysti itsellään vielä enempi hermo. Ja sitten taas huudetaan. Mutsi sä et tajuu!!! Ja hän kutsuu itseään isoveljensä nimellä – ota siitä nyt sitten selvä..

Eihän tuo lapsikaan ei aina taida itse tietää mitä haluaa, joten niitä kommunikaatio-ongelmia on kyllä suuntaan jos toiseenkin. Suureen ääneen ja reippaasti draamalla maustettuna nämä haluamiset aina annetaan kuulua. Voi meidän naapuri-parkoja (itseni lisäksi siis).

Kyllähän Elvis paljon sanoja jo sanoo, nykyisin muutamia peräkanaa. Mutta myös monet sanat ovat vielä vain ensimmäinen tai viimeinen tavu tai jotain sinnepäin. Pitäisi myös itse yritää rauhottaa tätä arkista sirkusta ja hiljentää tahtia, sammuttaa radio, sulkea sähköposti ja pysähtyä kuuntelemaan entistä takermmin. Että ai mitä, äti me ää os kengä e isiin? Ai joo, äiti mennään ulos, kengät ja rattaisiin – joo mennään vaan.

Tämän syksyn ensimmäinen kerhoviikko on takanapäin. Vaikka Kaapo aloitti kerhon jo vuosi sitten, sain taas kokea sitä tietynlaista äidin yllpeyttä ja samalla haikeutta, kun lapsi jäi kerhoon leikkimään.

Kaapo aloitti kerhoilun viime syksynä kapungin kerhossa. Melkein heti saimme toisesta kerhosta paikan jonka otimme, sillä se on vähän lähempänä kotiamme ja kerhoiluakin on muutaman tunnin enemmän viikossa. Kaapo on viihtynyt kerhossa hyvin, siellä on paljon tuttuja ja mukava ohjaaja. Pitkin kesää on kavereita ja kerhoa ja kaipailtukkin.

Kerhoa on kolme kertaa viikossa, aina kolmen tunnin ajan. Tähän aikaan kuuluu paljon leikkimistä, maalausta, askartelua, eväiden syöntiä ja jumppasalissa temppuilua. Ulkoilu ei tässä kerhossa ole mahdollista, mutta ainakaan minä en ole kokenut sitä huonoksi asiaksi. Ehtiihän sitä puistoilla kerhon jälkeen vielä hyvin, tai jopa ennen jos aikaisin herää.

Mitään erityisiä kerhovaatteita tai muita tavaroita meillä ei ole. Reppu on edelleen se sama vanha, jonka tilalle suunnittelin jo viime syksynä hankkivani mini kånkenin. Eväsrasiakin oli hukkunut muutossa, mutta hyvin ne (aamuisin ennen kerhoa hätäpäissä Alepasta haetut) eväät kulkevat minigrip-pussissakin. Ja vaatteita ei todellakaan ole kerhoa varten nimikoitu. Hienosti sujuu näinkin.

Elvis on ollut hieman näreissään siitä että hän ei saa jäädä myös kerhoon. Olemmekin yrittäneet touhuta paljon kaikenlaista sillä aikaa, ja joka kerta Elvis on nukahtanut rattaisiin ennen lounasta. Kaapo on ollut myöskin aivan loppu kerhopäivien jälkeen, pientä totuttelua siis vaatii tämä alkanut arki heidän osaltaan. Kerhoilu on kuitenkin tosi kivaa ja olen tosi iloinen siitä. Ja ihan loistava homma tässä väsyttävässä kerhoilussa on myös se, että molemmat pojat ovat simahtaneet hetkessä nyt joka ilta puoli kahdeksan-kahdeksan aikaan. Ehkä siitä ja muutenkin uusista nukkumisjärjestelyistämme myöhemmin lisää…

Onko siellä teillä paljon kerholaisia ja millaisia kerhoja teillä on? Minkälaiset ikärajat niissä on?

Ei, ei, ei, ei, ei huusi Elvis-raasu kun äidin kanssa kaupungille joutui.

Jos liikutte huomenna keskustassa niin tulkaa moikkamaan minua Kampin Polarn O. Pyretiin! Kampissa vietetään Syksyn Avaus-tapahtumaa, itse olen PO.Pin myymälässä stailaamassa ja antamassa vinkkejä sekä uusia ideoita lasten pukeutumiseen. Stailausaikojen välissä ehdin varmasti vaihtamaan ainakin muutaman sanan kanssanne. Kauppakeskusessa esiintyy myös mm. Antti Tuisku, iiih! Nähdäänkö huomenna?