PARAS CAESARSALAATTI IKINÄ

22/10/2020

Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Naturlin kanssa

Caesarsalaatti on yksinkertainen klassikko, joka löytyy monen ravintolan listalta. Hyvä caesar on taivaallista, eikä sen tekemisessä kai voi kovin pahasti mennä edes vikaan, ainakaan omalle kohdalleni ei ole koskaan huonoa salaattia osunut. Jostain syystä (tai ehkä juuri tästä) en ole kuitenkaan koskaan tehnyt caesarsalaattia itse kotona. Hyvän caesarin salaisuushan piilee sen kastikkeessa, johon normaalisti tulee muun muassa anjovista sekä kananmunaa. Sen lisäksi, että tein ensi kertaa caesarin itse kotona, päätin tehdä myös salaatin tärkeimmän osan, eli sen kastikkeen, vegaanisena – netistä löytämäni ohjetta mukaillen.

Itseasiassa koko salaatin tekeminen lähti pakkasestamme löytyvistä Naturlin Chick Free Nuggetseista, eli herneproteiinipohjaisista rapeakuorisista nugeteista. Arkena ne ovat maistuneet meillä useimmiten lohkopottujen ja kevyen dipin kanssa, mutta tällä kertaa halusin testata niitä vähän erikoisemmalla tavalla.

Ravintoloissa kun ceasarin kanssa voi yleensä myös valita jonkin ylimäärisen lisukkeen, kuten vaikka paistetun kanan. Halusin testata, että voiko yhtä hyvän annoksen toteuttaa myös ilman eläinperäisiä tuotteita. No kuulkaa, kyllä voi (ja kannattaa)! Tästä tulikin helposti paras syömäni caesar ja tuota kastiketta söin myöhemmin vielä leivän välissäkin (ja dippasimme nugetteja suoraan siihen).

Ihan täysin perinteinen tästä salaatista ei toki tullut, sillä lisäsin joukkoon myös lehtikaalia että porkkanaa lisää rapeutta antamaan – mutta ehkä juuri siksi siitä tuli niiiiin hyvä. Klassikko pienellä twistillä. Suosittelen testaamaan!

EHKÄ MAAILMAN PARAS CAESARSALAATTI (3 hlö)

1/2 pussia Naturli Chick Free Nuggetseja
1 ruukku romainesalaattia
100 g lehtikaalia
1 iso porkkana
2 palaa vaaleaa leipää (krutongeiksi)
4 valkosipulin kynttä
oliiviöljyä
suolaa
(vegaanista) parmesaania

Kastikkeeseen:
1/2 dl kikherneiden säilykelientä
2,5 dl rypsiöljyä
1 tl valkoviinietikkaa
1 tl dijon sinappia
1 valkosipulinkynsi hienonnettuna
1 tl kapristen säilykelientä (ota talteen jos kokeilet myös edellistä reseptiä!)
1 tl misotahnaa

Tee ensin kastike, tarvitset sen valmistamiseen mieluiten sauvasekoittimen, mutta blenderi sopii myös. Siivilöi kikhernesäilykepurkista 1/2 dl lientä korkeaan kapeaan kulhoon / isoon lasiin. Lisää joukkoon öljy, viinietikka ja sinappi. Laske sauvasekoittimen pää kulhon pohjalle ja käynnistä, hurisuta ja nosta terää muutamia kertoja ylös alas, kunnes majoneesi paksuuntuu. Lisää joukkoon hienonnettu valkosipulinkynsi, kapristen liemi, misotanha ja sekoita hyvin.

Lämmitä uuni 220 asteeseen. Leikkaa leipä kuutioiksi ja levitä palat toiselle puolelle uunipeltiä, leivinpaperin päälle. Heitä joukkoon kuoritut valkosipulin kynnet makua antamaan, pirskottele päälle oliiviöljyä ja halutessasi ripaus suolaa, sekoita. Asettele nugetit toiselle puolelle uunipeltiä. Paista aluksi noin 10 minuuttia (tai vähemmän, jos leivät näyttävät paahtuvan liikaa), nosta pelti uunista, ota valmiit krutongit pois, käännä nugetit ympäri ja paista vielä noin 10 minuuttia. Leikkaa valmiit nugetit pituussuunnassa suikaleiksi.

Revi pestyt ja kuivatut salaatinlehdet sekä lehtikaali (käytä vain lehtiosaa, ei kovaa keskellä olevaa rankaa) laakeaan tarjoiluastiaan. Lisää joukkoon noin 3 rkl kastiketta ja sekoita. Pese ja pilko porkkana ohuiksi tikuiksi ja nostele sekaan. Ripottele päälle krutongit, nugetit sekä halutessasi vielä lisää kastiketta ja parmesaanityylistä juustoa. Nauti!

Vinkkinä, voit tehdä salaatinkastikkeen jo vaikka päivää ennen, se säilyy jääkaapissa 3-4 päivää tavallisen majoneesin tapaan.

Tulkaa ihmeessä kertomaan mitä tykkäsitte, jos testaatte ohjetta!


Kommentoi