IHAN YKSIN

1/03/2019

Vauvavuosi on ollut paikoitellen aika rankka ihan vain univajeen ja pätkissä nukuttujen öiden takia. Tämän kuuden kuukauden aikana on todella käynyt selväksi miten tärkeää uni on. Se vaikuttaa ihan kaikkeen.

Saatiin yhdessä vaiheessa mielestäni tilannetta jo vähän tasattua, mutta salakavalasti se univelkataakka taas kasvoi ja huomasimme pian olevamme molemmat taas ihan äärettömän väsyneitä. Nukumme aina välillä eri huoneissa, mutta siltikään se ei ihan riitä kattamaan niitä kaikkia tsiljoonia yöherätyksiä.

Viime viikolla Osku ehdotti, että mitä jos molemmat saisivat levätä pari päivää ihan kunnolla – ihan yksin, ilman mitään häiriötekijöitä. Kerrassaan houkutteleva ajatus, joka sitten pistettiinkin pian käytäntöön. Osku ja Myy lähtisivät kahdeksi yöksi muualle, minä saisin levätä, olla, hoitaa rauhassa työjuttuja, nukkua ja nauttia – ja sitten toisinpäin.

Jäin siis yksin kotiin, mielssäni kiireetön oleminen ja rentoutuminen. Suunnitlmat menivät kuitenkin hyvin pian uusiksi, kun sainkin odottamattoman vieraan – noroviruksen! Myy oli aiemmin ollut kipeänä ja luulin taudin kevyen verison vain käväiseen meillä, mutta toisin kävi. Ehdin ehkä olla puolituntia yksin kotona, kun aloin oksentamaan, ahahhaa, mikä (paska) tuuri! Eipä siinä, myös muutamaa tuntia myöhemmin tauti alkoi siellä toisessa päässä. Onneksi oli hoitoapua.

Se siitä voimien keräämisestä sitten. En nyt mene enempää yksityiskohtiin, mutta aivan kammottavan järkyttävä tauti. Ensimmäisenä yönä en pystynyt nukkumaan oikeastaan yhtään, mutta eipä pystytty siellä hoitavassakaan päässä. Siitäkin huolimatta sain sitten lopulta kuitenkin viettää yksin kotona ei vain kaksi, vaan kolme ruhtinaalista yötä. Jos siis jotain hyvää pitää keksiä sairastumisesta, niin se tavallaan osui kuitenkin juuri oikeaan aikaan, vaikka alkuperäinen suunnitelma olikin jotain vähän muuta.

En ole aiemmin ollut yhtä pitkään erossa vauvasta. Ikävä kyllä oli, mutta siinä kunnossa olin silti mielummin yksin. Toisessa tilanteessa en ehkä olisi pystynyt samaan erossaoloon ja olisin vaatinut Myyn aiemmin jo kotiin. Tavallaan ihan hyvää treeniä, olen nimittäin lähössä muutaman viikon päästä neljäksi yöksi (!!??!!) reissuun. Olen murehtinut matkaa pitkään juurikin tuon pitkän erossaolon vuoksi – sättinyt itseäni, että miten saatoinkaan tehdä tällaisen kamalan päätöksen ja uskoa muiden vakuutteluita siitä, että tottakai voin matkalle lähteä. Tämä kolmen yön beikki oli hyvä osoitus siitä, että ikävästä huolimatta kaikki tulee menemään hyvin ja vauva muistaa minut vielä muutamankin päivän päästä.

Oma aika on ihan hirvittävän tärkeää, heti unen jälkeen, vaikka onkin ihanaa elää myös symbioosissa puolison ja lasten kanssa. Minä ainakin tarvitsen välillä kiireetöntä aikaa ihan vain itsekseni, vaikka sitten läpi yön yrjöten ja sen jälkeen kuumeessa ja migreenissä peiton alla – myöhemmin vessaa pesten (mutta silti yksin ja rauhassa!).


One Response to “IHAN YKSIN”

  1. Sari sanoo:

    Voi ei mikä tuuri sairastumisen ajankohdalla!
    Mutta unesta olen niin samaa mieltä. Meillä myös puoli vuotta nukuttu pätkissä ja miehen kanssa vaihdellen eri huoneissa. Univelka on välillä kaamea ja pää ihan pumpulissa. Tsemppiä ja kyllä se vielä helpottaa. Tämä vauva on meillä kolmas lapsi ja esikoisen kanssa kävin läpi todella karun unettomuusjakson ja siitäkin selvisin, joten uskallan luvata, että joskus teillä ja meilläkin vielä nukutaan 🙂

Kommentoi