





KAUPALLINEN YHTEISTYÖ SOYAPPÉTIT MEALS
Pääosin kasvissyöjänä kaipaan jatkuvasti uusia ja helppoja tapoja valmistaa koko perheelle maistuvaa ruokaa. En mielelläni viihdy keittiössä yhtään sen kauempaa kuin mitä on tarvis, mutta silti minulle on tärkeää syödä ja tarjota terveellistä ja ennenkaikkea hyvää ruokaa. Tahdon tehdä ruoat mahdollisimman puhtaista raaka-aineista, mutta minua ei myöskään haittaa käyttää osittain apuna vaikkapa jotain puolivalmistetta tai pakastetta – kunhan se on terveellistä ja järkevästi tuotettua.
Moni päättää varmasti näin vuoden vaihtumisen yhteydessä tekevänsä ryhtiliikkeen syömisten kanssa, ja se onkin hienoa, etenkin jos se liittyy terveellisempään ja vastuullisempaan syömiseen. Kasvisruoan suosio onkin kasvanut ihmisten tullessa entistä valveutuneimmiksi. Jo kasvisruoan lisääminen muuten sekaruokavalioon on hyvä suunta. Terveydellisten- ja ympäristövaikutuksien lisäksi se on tietysti myös eettisempää. Pienillä askeleilla on hyvä aloittaa!
Itse tutustuin hijattain Soyappétit Mealseihin, jotka ovat siis soijasta valmisettuja erilaisia helppoja lisiä ateriaan. Ateriat siis valmistetaan itse lähes alusta saakka, mutta näistä saa hyvän korvaajan ateriaan normaalisti laitettalle lihalle. Tuotteita voi käyttää esimerkiksi korvaamaan lihan vaikka kerran viikossa, tai jatkamaan liharuokia siirtyen askel askeleelta kohti kasvisruokapainotteisempaa arkea. Soyappétit Meals -ateriaperheeseen kuuluu tällähetkellä neljä erilaista tummasta soijarouheesta valmistettua ja valmiiksi maustettua tuotetta, Burger Mix, Tex Mex, Falafel ja Bolognese. Annosvaihtoehdot eivät kuitenkaan rajoitu vain näihin, vaan vain mielikuvitus on rajana. Sillä kuka sanoo ettei Burger Mixistä voisi vaikka pyöritellä pullia tai syödä sellaisenaan riisin kanssa tai salaatissa?
Soija on yksi maailman vanhimmista viljelykasveista ja se sisältää enemmän proteiinia kun muut pavut. Proteiinin lisäksi soijassa on lukuisia vitamiineja, hiven- ja kivennäisaineita sekä aminohappoja ja kuitua. Kun soija kuivatetaan soijarouheeksi sen proteeinipitoissus nousee huippukorkeaksi. Lisäksi soijarouhe on edullista, se säilyvy hyvin ja on hyvin riittoisaa – soijan määrä nimittäin tuplaantuu vesiturvottamalla. Jauhelihan lisäksi soijarouheella voi helposti korvata myös vaikkapa kanan tai kananmunan. Soijarouhe on monikäyttöistä, sillä sen maku on neutraali ja sitä voi maustaa myös marinoimalla, liottamalla, keittämällä. Se toimii myös jälkiruoissa, se sopii hyvin jogurtin joukkoon, leivonnaisiin ja muihin jälkiruokiin.
Soijan ympäristövaikutukset huomattavasti pienemmät kun eläinperäisten tuotteiden. Soyappétit tuotteet on valmistettu pääosin Euroopassa, vastuullisesti tuotetusta ja geenimanipuloimattomasta soijasta. Lisäksi se on täysin gluteenitonta ja sopii myös vegaaneille.
Meidän yksi arjen juhlava ruoka on hampurilaiset. Niitä tehdään yleensä silloin, kun ei keksitä mitä syötäisiin tai jakseta mennä kauppaan. Kaapista kun yleensä löytyy aina leipää, salaattia, kurkkua ja juustoa. Hamppareiden kylkeen voi tehdä lisukkeen myös siitä mitä jääkapista löytyy, eli vaikkapa kaaliraasteen,vihreän salaatin tai kuten minä tälläkertaa, peruna -ja bataattiuunilohkoja.
Soyappétit Burger Mix valmistuu ihan älyttömän helposti sekoittamalla soijaseos veteen. Sitten sen annetaan turvota hetki ja tällä aikaa voi vaikka laittaa uunin päälle pilkkoa perunat, bataatit sekä hampparin väliin menevät kasvikset. Pihvit taputellaan käsin ja ne voi joko paistaa pannulla tai uunissa. Pussissa lukee, että se sisältää annoksen kahdelle, mutta siitä saa helposti neljä pihviä, eli hyvin myös isommalle joukolle.
Itse taputtelin pihvit uunipellille ja laitoin mukaan perunat ja bataatit, joiden päälle kaadoin tipan öliiviöljyä sekä ripauksen sormisuolaa. Pihvit paistuivat uunissa kymmenessä minutissa. Jätin juurekset uuniin vielä hetkeksi ja laitoin samalla leivät sinne lämpiämään. Sitten vain nostellaan kaikki ainekset pöytään, jossa jokainen voi koota itselleen mieluisan hampurilaisen. Hyvää, terveellistä ja täyttävää.
Soyappétit Meals tuotteita löytää parhaiten K Citymarketeista, joissa nämä tuotteet ovat tarjouksessa vielä tänään ja huomenna Europäivillä! Lisää inspiraatiota ja reseptejä löytyy Soyappétitin Facebookista.
ARVONTA
Myös teillä on mahdollisuus voittaa terveellinen ja herkullinen Soyappétit Meals -tuotepaketti. Arvon yhteensä viisi tuotepakettia, jotka sisältävät kaikki tuotesarjan makuvariantit. Voit osallistua arvontaan kertomalla kommenttikentässä mitä Soyappétit Meals –tuotetta haluaisit itse testata ja minkälaisen reseptin kanssa. Arvonta päättyy 20.1.
Tuota texmexiä ois kiva testata tortilloihin sen ainaisen jauhelihan tilalle.
Burgermixiä ois kiva testata juuri burgerpäivänä!
Burger Mixiä haluaisin kokeilla.
Tex mex nachovuokaan! 🙂
Testiin lähtevät ainakin falafelit, burger mix ja tex mex. Aion testata lapsiin ensiksi burger mixiä kertomatta että se ei olekaan tehty jauhelihasta 🙂
Tex mex kuulostaa parhaalle!
Falafel kiinnostaa!
Tex mex! Tortilloihin laittaisin 🙂
Falafel kiinnostaa.
Tex mex tacoihin 🙂
Ainakin tuota texmex
Falafelia olisi kiva testata. En ole koskaan niitä tehnyt itse.
Texmeksiä ois mielessä kokeilla.
Texmexiä olisi kiva testata pitaleipien väliin! 🙂
texmexiä nachovuokaan ja tortilloihin✨✨✨
Burgermix burgereihin!
Burgermix olis heti kokeiltava
Tex Mexiä! Toistaiseksi olen käyttänyt nachosalaattiin ainoastaan Mifua, tällä voisin sen koittaa korvata:>
Tortilloihin haluaisin kokeilla tuota texmexiä!
Haluaisin testata falafeleja pitaleipiin tzatzikin ja kasvisten kanssa.
Burgermixistä ruishamppareita!
Burgermixiä ja tehdä hamppareita ja katsoa kelpaako talon miehille
Texmex olisi kiva kokeilla. Toivottavasti onni suosii
BURGERMIXIÄ OLISI KIVA KOKEILLA!
Falafelmix sopisi Fafa’s-tyylisten pitaleipien väliin 🙂
Just tota burgermixiä, omista pihveistä on tähän mennessä tullut ihan surkeita joten olis kiva löytää joku luottotuote burgereihin 🙂
Burger mixia, että sais tehtyä kunnon hampparit!
Voisin kokeilla vegeburgereita!
tuo burger mix kyllä kiinnostaisi eniten 🙂
Burgermix näyttää hyvältä!
Tex mex kiinnostaisi kokeilla tortilloihin!
Bolognese voisi maistua lapsillekin
Tex mex tulis mun burritoon, nam!
Ehdottomasti burger mixiä! Kuulostaa liian helpolta ollakseen totta.
Bolognesea kokeilisin pastan kanssa mielellään.
Koska tortillat ovat meidän lemppareita, niin texmexiä!
En saa tehtyä soijarouheesta pihvejä, jotka pysyis kasassa, joten Burger Mixiä ois kiva testata.
Haluaisin kokeilla falafelejä, sillä en ole koskaan niitä tehnyt itse! Kylkeen vielä hummusta ja salaattia, nam!
Falafeleja olisi kiva testata maukkaan salaatin kanssa tai pitaleipien välissä 🙂
Kotiburgerit best joten burgermix!
Tex mexiä kokeilisin tortilloihin.
BOLOGNESEA JA BURGERMIX OI OI
MUMMO KOKEILISI PAPAN KANSSA 🙂
Burger tai falafel mix en osaa päättää.
En edes osaa päättää, haluaisin kokeilla yhtä paljon kaikkia!
Falafelit! Se on harvemmin ruoka, johonka saa pettyä 🙂 ja uppoaa hyvin muksuille esim riisin ja raikkaan kermaviilikastikkeen kanssa.
Eniten ehkä kiinnostaa falafel
Tex mexin testauksesta olisi varnaan helpoin aloittaa 🙂
Burgermixiä olisi kiva kokeilla! 🙂 Perus kasvispihvit alkaa jo olla aika nähty.
Falafel kiinnostelee eniten, pitaleipiin sujauttaisin.
Falafel kiinnostaa kovasti.
Voisin kokeilla Burger Mixia hampurilaisiin 🙂
Hampurilaiset näyttää hyviltä. Burger mixiä siis.
Texmex kiinnostaisi tortillan väliin 🙂
Texmexiä tortilloihin.
texmexiä nachovuoassa 🙂
Falafel ja tekisin niistä pihvejä hamppareihin
Burger mixiä kokeilisin bataattihamppareihin. Näin vege lapsiperheenä täytyy todeta, että on kyllä kiva, kun markkinoille on tullut tällaisia arjen helpottajia niihin satunnaisiin super hektisiin päiviin 🙂
Falafel kiinnostaa eniten!
Burger mix: ruisleipähampurilainen, salaatin ja bataattitikkujen kanssa!
Burger mixiä testaisin itetehtyjen sämpylöiden ja vihanneslisukkeuden kanssa hampurilaisiin
Falafelia kokeilisin mieluiten!
Kyllä nuo hampparit houkuttelisivat eniten eli burger mix 🙂 Olen viime aikoina siirtynyt enemmän kasvisruokavalioon, joten uudet lihankorvikkeet kiinnostavat aina!
Kaikki kuulostavat ihanille, mutta texmexiä olisi kiva kokeilla tortilloihin!:)
Tex mexiä haluaisin kokeilla tacoihin.
Burger mix hamppareihin!
Ihan ekana testiin lähtisi falafel pullat! Oon tehnyt niitä ennen kikherneistä, mutta tää soijaversio olis mielenkiintoista testata!
Kaikkia haluaisin testata. Kaupassa jo katselinkin falafel pussukkaa,mutta en raskinut ostaa. Oli mielestäni aika tyyris,kun yksi pussi ei meillä varmasti riittäisi.
Oon heikkona tortilloihin joten kyllä se olis toi tex mex! Nammm
Haluaisin testata miten Tex Mex toimisi kasvissyöjän nachopellissä.
Falafel kiinnostaa, herkkua
Texmex on suosikkini, falafel hyvänä kakkosena!
Texmex!
Kokeilisin mielelläni Falafeleja!
Meidän perheessä tykätään tortilloista, joten texmex kokeiluun ehdottomasti