Lukiolaisten alulle panema #kutsumua, kiusaamista vastustava kampanja, on levinnyt todella laajasti ympäri nettiä ja mediaa sekä toki myös blogeihin. Kiusaaminen on ollut ajankohtainen aihe juuri minullekkin, joten myös minä halusin ottaa osaa haasteeseen. Koska yksinkertaisesti kiusaaminen on mielestäni täysin väärin.

Ala ja ylä-asteella pientä kiusaamista oli puolin ja toisin. Mielestäni luokallamme oli aina hyvä ryhmähenki, vaikka jakaannuimme tavallisesti kahteen leiriin. Oltiin meidän villi ja menevä porukka, jotka mielummin kikatteimme takapultetissa tunneilla, ja sitten oli rauhallisempi ja opiskelusta oikeasti kiinnostunut porukka. Mutta oli meillä yhdessäkin hauskaa. Vaikka en ikinä ajattellut kiusaavani ketään, tottakai olen jälkeenpäin ymmärtänyt että kiusoittelu ja nörtiksi kutsuminen ei varmastikkaan ole tuntunut ollenkaan hyvältä. Eilen näin facebookissa yhden vanhan luokkatoverini ottaneen myös osaa haasteeseen. Hänen lapussaan oli ylivaavattu sana hikke. Tunsin piston sydämmessäni. Sen verran haluan kuitenkin myös antaa itselleni anteeeksi, että tiedän etten ikinä oikeasti ole halunnut olla kenellekkään oikeasti ilkeä tai kiusannut kiusaaminen vuoksi – oikeastaan se on enemmän ollut sellaista ajattelemattomuutta. Siltikkään en edelleenkään hyväksy minkäänlaista kiusaamista, edes tahatonta.

Ylä-asteella sain sitten enemmän tuntea itse miltä tuntuu olla jonkun silmätikkuna. Lähinnä vuotta vanhempian tyttöjen. Vaikka olen todella kiltti ja herkkä, olen onneksi myös osannut aina pitää puoleni ja olla ainakin osittain välittämättä kiusaajien puheista. Ylä-asteella olen kuullut olevani muunmuassa huora, ihan sen takia että minulla oli tissit ja pojat olivat kiinnostuneita minusta. Tissien takia olin myös läski. Olin myös kuulemma liian outo, eli erotuin Espoolaiskoulun beigestä massasta. Listaa nyt voisi jatkaa loputtomiin. Hakkumista, fyysistä vakivaltaa ja muunmuassa omaisuuden tärvelemistä vielä kestin leuka pystyssä, mutta se että jossain vaiheessa minut jätettiin ulos porukasta sattui eniten. Onneksi en silloinkaan jäänyt yksin, vaan minulla oli silti kavereita. Oli se kuitenkin kova paikka. Sitäkään ei onneksi kestänyt kauaa, vaan siinä vaiheessa kiusaajatkin olivat sen verran fiksuja että osasivat pyytää anteeksi.

Ylä-asteen jälkeen kiusaaminen loppui. Kunnes se myöhemmin alkoi taas, työpaikalla. Itse en sinäsä ollut kiusaamisessa osallisena, mutta oli järkyttävä huomata miten huonosti aikuiset ihmiset työkavereitaan kohtelevat. Se oli ihan samanlaista kiusaamista mitä koulussa ja satutti ihan yhtä paljon. Lisäksi se myrkytti koko työyhteisömme ilmapiirin. Kiusaamiseen onneksi puututtiin ylemmältä taholta melko nopeasti, mutta sitä samaa yhteishenkeä ei enää saatu entiselleen.

Kuten myös vähän aikaa sitten vähän paljastin, koin kiusaamista myös viimeisemmässä ”työpaikassani”. Se alkoi yhtäkkiä viime keväänä. Toki aiemmin olin kuullut juoruja että minusta puhuttiin pahaa selkäni takana, mutten jaksanut välittää sellaisista huhupuheista. Kestin kaltoinkohtelua varmaankin niin kauan kun kestin, koska sen takana oli ihminen jota olin aiemmin pitänyt hyvänä ystävänäni. Myös pomoni salli tämän käytöksen ja teki loppuvaiheessa itsekkin tahallista kiusaa ja mielipahaa minulle. Pienestä pitäen minulle on opetettu, kuten minäkin lapsilleni, että pitää pyytää anteeksi. Luulisi aikuisten osaavan tehdä niin, mutta tässä tapauksessa ei. Se on hirmu surullista.

Minulla on ollut onnea että en ole saanut traumoja kiusaamisesta, olen pystynyt jatkamaan elämääni ja tavallista arkeani siitä huolimatta, ja ennenkaikkea että puolellani ja tukenani on aina ollut edes joku. Todellakaan kaikki eivät ole näin onnekkaita ja joillekkin kiusaaminen jättää pahat jäljet koko loppuelämäksi. On järkyttävää miten jotkut joutuvat sietämään kiusaamista, henkistä ja fyysistä, vuosia.

Toivon että kiusaamiseen puututtaisiin päiväkodeissa ja kouluissa heti varhaisessa vaiheessa ja tiukasti. Kenelläkään ei ole oikeutta kiusata ketään tai joutua kiusatuksi. Yksi mielestäni tärkein asia on opettaa omille lapsille on toisen arvostus. Kohtele muita kun tahtoisit itseäsi kohdeltavan. Älä ole hiljainen sivustaseuraaja. Kutsu oikealla nimellä.

Oletteko osallistuneet haasteeseen? Linkittäkää postaus / instagram jos olette, kävisin mielelläni lukemassa niitä.

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.