KUTSUMUA

2/09/2014

kutsumua minttu mamigogo

Lukiolaisten alulle panema #kutsumua, kiusaamista vastustava kampanja, on levinnyt todella laajasti ympäri nettiä ja mediaa sekä toki myös blogeihin. Kiusaaminen on ollut ajankohtainen aihe juuri minullekkin, joten myös minä halusin ottaa osaa haasteeseen. Koska yksinkertaisesti kiusaaminen on mielestäni täysin väärin.

Ala ja ylä-asteella pientä kiusaamista oli puolin ja toisin. Mielestäni luokallamme oli aina hyvä ryhmähenki, vaikka jakaannuimme tavallisesti kahteen leiriin. Oltiin meidän villi ja menevä porukka, jotka mielummin kikatteimme takapultetissa tunneilla, ja sitten oli rauhallisempi ja opiskelusta oikeasti kiinnostunut porukka. Mutta oli meillä yhdessäkin hauskaa. Vaikka en ikinä ajattellut kiusaavani ketään, tottakai olen jälkeenpäin ymmärtänyt että kiusoittelu ja nörtiksi kutsuminen ei varmastikkaan ole tuntunut ollenkaan hyvältä. Eilen näin facebookissa yhden vanhan luokkatoverini ottaneen myös osaa haasteeseen. Hänen lapussaan oli ylivaavattu sana hikke. Tunsin piston sydämmessäni. Sen verran haluan kuitenkin myös antaa itselleni anteeeksi, että tiedän etten ikinä oikeasti ole halunnut olla kenellekkään oikeasti ilkeä tai kiusannut kiusaaminen vuoksi – oikeastaan se on enemmän ollut sellaista ajattelemattomuutta. Siltikkään en edelleenkään hyväksy minkäänlaista kiusaamista, edes tahatonta.

Ylä-asteella sain sitten enemmän tuntea itse miltä tuntuu olla jonkun silmätikkuna. Lähinnä vuotta vanhempian tyttöjen. Vaikka olen todella kiltti ja herkkä, olen onneksi myös osannut aina pitää puoleni ja olla ainakin osittain välittämättä kiusaajien puheista. Ylä-asteella olen kuullut olevani muunmuassa huora, ihan sen takia että minulla oli tissit ja pojat olivat kiinnostuneita minusta. Tissien takia olin myös läski. Olin myös kuulemma liian outo, eli erotuin Espoolaiskoulun beigestä massasta. Listaa nyt voisi jatkaa loputtomiin. Hakkumista, fyysistä vakivaltaa ja muunmuassa omaisuuden tärvelemistä vielä kestin leuka pystyssä, mutta se että jossain vaiheessa minut jätettiin ulos porukasta sattui eniten. Onneksi en silloinkaan jäänyt yksin, vaan minulla oli silti kavereita. Oli se kuitenkin kova paikka. Sitäkään ei onneksi kestänyt kauaa, vaan siinä vaiheessa kiusaajatkin olivat sen verran fiksuja että osasivat pyytää anteeksi.

Ylä-asteen jälkeen kiusaaminen loppui. Kunnes se myöhemmin alkoi taas, työpaikalla. Itse en sinäsä ollut kiusaamisessa osallisena, mutta oli järkyttävä huomata miten huonosti aikuiset ihmiset työkavereitaan kohtelevat. Se oli ihan samanlaista kiusaamista mitä koulussa ja satutti ihan yhtä paljon. Lisäksi se myrkytti koko työyhteisömme ilmapiirin. Kiusaamiseen onneksi puututtiin ylemmältä taholta melko nopeasti, mutta sitä samaa yhteishenkeä ei enää saatu entiselleen.

Kuten myös vähän aikaa sitten vähän paljastin, koin kiusaamista myös viimeisemmässä ”työpaikassani”. Se alkoi yhtäkkiä viime keväänä. Toki aiemmin olin kuullut juoruja että minusta puhuttiin pahaa selkäni takana, mutten jaksanut välittää sellaisista huhupuheista. Kestin kaltoinkohtelua varmaankin niin kauan kun kestin, koska sen takana oli ihminen jota olin aiemmin pitänyt hyvänä ystävänäni. Myös pomoni salli tämän käytöksen ja teki loppuvaiheessa itsekkin tahallista kiusaa ja mielipahaa minulle. Pienestä pitäen minulle on opetettu, kuten minäkin lapsilleni, että pitää pyytää anteeksi. Luulisi aikuisten osaavan tehdä niin, mutta tässä tapauksessa ei. Se on hirmu surullista.

Minulla on ollut onnea että en ole saanut traumoja kiusaamisesta, olen pystynyt jatkamaan elämääni ja tavallista arkeani siitä huolimatta, ja ennenkaikkea että puolellani ja tukenani on aina ollut edes joku. Todellakaan kaikki eivät ole näin onnekkaita ja joillekkin kiusaaminen jättää pahat jäljet koko loppuelämäksi. On järkyttävää miten jotkut joutuvat sietämään kiusaamista, henkistä ja fyysistä, vuosia.

Toivon että kiusaamiseen puututtaisiin päiväkodeissa ja kouluissa heti varhaisessa vaiheessa ja tiukasti. Kenelläkään ei ole oikeutta kiusata ketään tai joutua kiusatuksi. Yksi mielestäni tärkein asia on opettaa omille lapsille on toisen arvostus. Kohtele muita kun tahtoisit itseäsi kohdeltavan. Älä ole hiljainen sivustaseuraaja. Kutsu oikealla nimellä.

Oletteko osallistuneet haasteeseen? Linkittäkää postaus / instagram jos olette, kävisin mielelläni lukemassa niitä.

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

16 Responses to “KUTSUMUA”

  1. http://hunajaista.com/2014/09/01/ajatuksia-meikkaamisesta-kutsumua/

    Täällä tämä mun ;)

    Ja edelleen, olen niin tyytyväinen, että nyt olet vihdoin kiusaamisen ulottumattomissa :)

    Kohti uusia tuulia, pus pus…pian nähdään taas!

  2. Empatia- ja eläytymistaisot ja kyky kunnioittaa ja arvostaa toisia: Jos ne valmiudet löytyisivät vanhemmilta ja nämä osaisivat ne siirtää lapsilleen, kiusaaminen häviäisi lähes kokonaan. Mutta se tuskin toteutuu koskaan täysin. Valitettavasti.

    Täällä on mun ajatuksia kiusaamiseen ja kampanjaan liittyen.
    http://kideblogi.fi/ilmansinuaolenlyijya/2014/08/29/ala-hyvaksy-hiljaa/

  3. Nanna sanoo:

    Entisenä kiusattuna seuraan mielelläni mitä aiheesta puhutaan. En olisi varmasti nyt tällainen kuin olen ilman kiusaajia. Jotain on siis tullut vaikeista vuosista opittua, mutta enemmän jäi niitä syviä haavoja. Toivonkin aiheen esillä olon herättävän lasten vanhempia opettamaan enemmän lapsiaan ja puuttumaan kiusaamiseen.

  4. Hieno teksti :) mä olisin sen verran ujo avaamaan asiaa mutta kuvina kutsu mua- kampanjaan otin osaa!

  5. neito sanoo:

    Mua kiusattiin ylä-asteella yhden pojan toimesta, joka sitten ”värväsi” muutaman muunkin mukaan. Epäilin jo silloin ja edelleenkin, että ko. poika oli ihastunut muhun ja jostain idioottimaisesta syystä päätti sitten haukkua mua. Kerroin opettajalle asiasta ja tyypille huomautettiin asiasta muutamaan kertaan, mutta se ei auttanut. Sanoin tyypille hanttiikin, mutta jatkoi vain haukkumista. Muutama tyttö taasen puhui pahaa selkäni takana minusta, kun eivät pitäneet minusta. Tätä asiaa mun on ollut tosi vaikea aina ymmärtää. Sen ymmärrän, että kaikista ihmisistä ei voi pitää, enhän minäkään nyt kaikista pidä, mutta miksi ihmeessä ei voi sitten käyttäytyä neutraalisti ko. ihmistä kohtaan? Jos ei pidä, niin ei sitten pidä, mutta ei siihen tunteeseen kannata jäädä vellomaan. Jos ko. ihmisen kanssa tarvitsee jotain asioita tehdä (esim. työasioita) hoitaa ne työasiat sellaisina kuin ne on ja sitten seuraavaan asiaan. Lapset ja nuoret voivat välillä olla ajattelemattomia ja silloin on aikuisten tehtävä puuttua asiaan ja tehdä selväksi, ettei kiusaamista hyväksytä. Aikuiset ihmiset voisivat katsoa itseään peiliin ja miettiä kahdesti sanomisiaan ja tekemisiään. Onko ne pahat sanat oikeasti sen arvoisia? Mitä haluat elämältäsi, jakaa pahaa mieltä muille? Mikä siinä on niin vaikeata suhtauta positiivisesti ja/tai neutraalisti muihin ihmisiin?

  6. Salla sanoo:

    Kiusaamista (tahallista tai tahatonta) esiintyy todellakin kaikissa ikäluokissa. Ilkeät kommentit kuitataan sanomalla ”no se oli läppä”, tai ”älä oo tollanen herkkis”. Kiusaamisesta voi myös lapselle kasvaa tahaton käyttäytymismalli, ellemme me aikuiset ole näyttämässä oikeaa ja väärää tapaa ilmaista tunteita ja toimia yhdessä toisten kanssa, kunnioittavasti. Hiljainen hyväksyminen on mielenkiintoinen termi mutta samalla pelottava totuus siitä, kuinka moni meistä toimii kiusaamistilanteissa. Kun emme sano mitään emmekä puutu, samalla hyväksymme.

    Hienoa, että näin moni on mukana rakentamassa toisenlaista suhtautumista! Oma kannanottoni löytyy täältä:

    http://happy-heels.blogspot.fi/2014/09/kutsumua.html

  7. http://instagram.com/p/sMyhj-AUFP/?modal=true

    Osallistuin Instagrammissa ja Facebookissa. Mulla on kokemus koulukiusaamisesta (toiseet oppilaat ja jopa opettaja).

  8. sara sanoo:

    Mä niiiin toivon, että tää kampanja herättää KAIKKI! Lapset,nuoret ja myös aikuiset!! Itse olen sellaseen ammattiin valmistumassa, että töitä pitäisi löytyä ympäri Suomen. En aio kyllä hetkeäkään kestää minkäänlaista kiusaamista tai huonoa ilmapiiriä, vaan haluaisin puuttua asiaan ja sanoa pomolle ja jos se ei auta , niin lähteä sitten pois! Tämä ei tietenkään tule onnistumaan sitten välttämättä, jos on perhe ja talo tietyllä paikkakunnalla.. Nyt voin vielä vaihdella paikkakuntiakin jos niikseen tulee. Tottakai toivon, että työpaikan vaihto tilannetta ei tule kenellekään varsinkaan kiusaamisen takia, mutta haluan rohkaista heitä ,joita työpaikalla kiusataan, puhumaan pomolle ja jos se ei auta niin lähteä yksinkertaisesti pois. Jos se edes herättäisi työyhteisön!! Itse en ole koskaan missään työpaikassani kokenut kiusaamista, joten siitä ei ole kokemusta itsellä ja toivotavasti tietenkään ei tulekaan.

    Toivon myös opettajille voimia puuttua kiusaamiseen KUNNOLLA! Niin, ettei kiusattujen tarvitse vaihtaa luokkaa/koulua , vaan KIUSAAJAT lähtevät!! Toivon kampanjan herättävän ennenkaikkea niitä yläastelaisia nuoria, jotka kiusaavat ja nimittelevät toisiaan. Tai haukkuvat verkossa. Kiusaaminen on raukkamaista ja sitä varmaan suurin osa katuu jälkeenpäin aikuisena, joten toivottavasti kiusaajat tajuavat sen mahd.aikaisin ja lopettavat kiusaamisen.

  9. riikkajohanna sanoo:

    Löysin sun blogin eilen yöllä, kun olisi pitänyt nukkua. Jäin selaamaan ja luin vanhoja postauksia, susta sai ihanan ja jotenki rennon ja huolehtivan kuvan. Vaikutat vahvalta ja upeelta naiselta, sekä äidiltä! Jotenki rupesin kadehtimaan ja ihailemaan sua!! Löysin myös sun instagramin ja selasin sitä siihen asti kunnes instagram pisti pelin poikki ja kaatu:’D tästä kommentista tuli nyt jotenki tosi sekava ja epäselvä, mut halusin vaan sanoo et joskus haluun joskus omistaa samanlaisen elämänasenteen !

  10. Heidi sanoo:

    Hyvä Minttu! :)
    Nyt oli pakko ottaa osaa: http://www.vauva.fi/artikkeli/blogit/eppusen_kaapilla/kutsumua
    Tärkeä asia!

  11. Tässäpä minun:

    http://tassakaupungissatuuleeaina.blogspot.fi/2014/08/kutsumua.html

    On ollut mahtava huomata, kuinka moni on lähtenyt tärkeään asiaan mukaan. Jospa tällä saataisiin yleistä kiusaamisen vastustusta ja kollektiivista huolehtimista edes vähän lisättyä.

  12. Jonna sanoo:

    http://suloista.blogspot.fi/2014/09/sano-ei-kiusaamiselle.html

    Kampanjaan liittyen täältäkin löytyy kirjoitus. :)

  13. Hanna sanoo:

    Hyvä Minttu!
    Oot mun idoli, rohkea ja kaunis! Tärkeää asiaa ja herkällä korvalla luin myös rivien välistä. Jotkut asiat vaan aistii mutta tärkeää on nostaa kissa välillä pöydälle! Ihanaa syksyä!

  14. kirsikka sanoo:

    Kaunis teksti ja tärkeä aihe. Itse olen ollut kiusattu ala-asteelta lukioon. Työelämässä pärjäsin ja olin hyväksytty mutta kun aloin opiskella uudestaan 26 vuotiaana en olisi voinut uskoakkaan, että kiusaaminen jatkuisi. Olen onneksi sen verran vahva ja luoran itseeni, että olen päättänyt olla kiusaantumatta kiusaamisesta. Onneksi valmistun ensikuussa. Kyllä minä kestän. Mutta sitä minä en kestä, että tyttäreni on joutunut kohtaamaan kiusaamista ja syrjintää tänä syksynä kolme vuotiaana tarhassa. KOLME VUOTIAANA! Hänellä on ollut pipo sellaisina päivinä kuin muilla on ollut lippis ja toisin päin ja se on muiden mielestä noloo. On vaikea yrittää saada lasta ymmärtämään asioita joitamielestäni kolmivuotiaan ei tarvisi ymmärtääkkään. Tuntuu pahalta katsoa aamulla tarhaan lähtevää kolmivuotiasta, joka eteisessä arpoo pipon ja lippiksen väliltä ja lopulta kysyy minulta, että voiko ottaa molemmat, ettei vaan valitse väärin. Tottakai voit. Iltapäivällä saan kuulla, että se oli vielä nolompaa. Toki olen rohkaissut häntä olemaan oma itsensä ja viis veisaamaan moisista kommenteista ja täten haen iltapäivällä tarhan pihan nurkassa yksin leikkivän tyttäreni. Hän on myös joutunut kokemaan tönimistä ja pipon silmille vetämisiä, johon hänen reaktionsa nostatti minulla suurta äidillistä ylpeyytä ”Mä nauroin niille päin naamaa, näin: ”Hahahahahahaha!!!”. Kengätkin ovat kuulemma väärän väriset, sanoi Tuulia ja minä kun olisin vain halunnut leikkiä sen kanssa, vaikka sitten ilman kenkiä.

Kommentoi