KAIKKI MENEE VIEREEN

14/08/2014

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA

En yleensä valita täällä blogissa. Mutta. Tiedättekö sen tapahtumasarjan, kun jotain menee pieneen niin menee sitten kunnolla? Esimerkiksi että kaikki kodinkoneet hajoavat peräjälkeen ja sitärataa. Onko teille käynyt niin? Meillä tässäkin on ollut epäonnisten asioiden putki päällä, mutta erityisesti viimeisen kahden päivän aikana on jatkuvasti ollut fiilis ettei tiedä itkeä vaikko nauraa.

Tänään piti kirjoittaa uudesta sängystä. Sängystä jonka tilasin jo reilusti yli kuukausi sitten. Mittojen mukaan tilattuun sänkyyn liittyy vaikka mitä mutkia ja pääsinkin vasta eilen sitä kokoamaan. Sitä ennen piti kuitenkin käydä ostamassa uusia työkaluja ja vaikka mitä. Kokoamisen piti olla ihan helppo juttu, jotenkin sain siihen tuhrautumaan ainakin kolme tuntia. Kävi ilmi että osa ruuveista piti kiinnittää poralla. Eivätkä ruuvit edes olleet sellaisia tavallisia, vaan kummallisen kukkasen muotoisia. Taas olisi pitänyt lähteä työkalukauppaan. Kaapista löytyi onneksi tavallisia ruuveja. Kävi myös ilmi ettei ruuveja voi kiinnittää iskuporakoneella. Olkkari oli täynnä metallipölyä. Lopulta ruuvasin käsin niitä ruuveja kiinni. Se oli aika rankkaa kun mitään reikiä ei ollut valmiina. Mitäs nyt parista rakkulasta kämmenissä.

Lopulta sänky oli kasassa. Tässä vaiheessa mietin että okei, olisihan se mies talossa ihan kiva. Sitten alkoi painavan runkopatjan hilaaminen sänkyyn. Mutta kas, sänky joka mittojen mukaan oltiin tilattu, olikin muutaman millin väärän kokoinen. Jos meillä olisi takka, olisin pilkkonut koko höskän ja polttanut. Parvekkeelta en viitsinyt sitä heittää alas. Onneksi onneksi onneksi, pari pommihyppyä patjan päälle se on nyt jotenkuten siellä, ja sängyn saumat pullistelee.

Tänään oli siis tarkoitus kirjoittaa sängystä. Vähän kauniimmin. Sillä onhan se tosi nätti ja ihana että se on nyt tuossa. Mutta kamera hajosi. Sain pari kuvaa otettua. Radiosta soi sopivasti ”viereen viereen, kaikki menee pieleen”.

Tänään piti kuvata kuvat huomiseen, yhteen tosi kivaan juttuun. Tietysti tämä meni nyt näin. En tiedä mitä teen ilman rakasta kameraani. ONNEKSI on suklaata. Vaikea uskoa ettei ole maanantai. Kertokaa nyt edes jotain omia epäonnisia juttujanne.

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

24 Responses to “KAIKKI MENEE VIEREEN”

  1. Voihan kurjuus! Aiotko reklamoida sängystä? Jos yhtään lohduttaa niin kohtahan on viikonloppu eikä varmaan enempää epäonnea keräänny yhdelle ihmiselle, ainakaan samalle viikolle…
    Meitä ei ole sen kummempi epäonni iskenyt kuin flunssa. Kaksi viikkoa Suomessa pärjäsimme terveinä ja nyt nuorin niiskuttaa lämpöisenä.

    • En haluaisi lisätä tuskaasi, mutta kommentointi on pitkään bugittanut iphonella. Kommenttikentät ovat ikäänkuin lukossa eikä niihin pääse lainkaan klikkaamaan tai kirjoittamaan.

    • Sängystä olen jo saanut alennusta, ja onhan se muuten tosi kaunis – toteutus ei vaan ollutkkaan niin iisi kun ajattelin.

      Ja hitsit, olen huomannut saman. Sivusto ei toimi hyvin mobiililaitteella, toivottavasti ainakin blogini kohdalla siihen olisi tulossa pian muutos… 😉

      Niin ja toivottavasti flunssa helpottaisi pian!!

  2. LPP sanoo:

    Meillä oli reilu vuosi sitten sellainen sotku ettei tosikaan!
    Hajosi auto ja rattaat, tuli täitä ja oksennustaudit.
    Enää ei ahista muistella tota 😀

  3. Krisse sanoo:

    I feel you. Tälle viikolle on hajonnut jo pesukone ja puhelin, seuraavaa odotellessa. Mieli tekisi hautautua loppuviikoksi peiton alle, mutta noin tuhat kertaa öisin heräävät ipanat jotka kreisibailaavat silti virkeinä koko päivän, estävät sen.

    Parempi ensi viikko? 😀

  4. Voi ei! Kannattaa nyt ainakin reklamoida sängystä. Ihanat kuvat on kuitenkin, miten noi kikkuratukat on niin vallottavan ihanat!? 🙂
    Mulla hajos myös kesällä kone ja kännykkä samalla viikolla, siinä sitten postauksia tekemään. Muutenkin huomas että on aika kädetön ilman niitä vempaimia 😀

    • Ollaan kyllä oltu sängynvalmistajan kanssa paljon yhteydessä jo ennen sängyn kaskausoperaatiota – olen ”valittanut” jo parista muusta asiasta, enää ei jaksaisi / viitsisi. Niin mukavia ihmisiä kuitenkin siellä päässä..

      Mä kuolisin jos tässä menis vielä puhelin ja kone.. :O

  5. Mysteria sanoo:

    Kyllä! meilläkin on ollut noita epäonnen hetkiä kun tuntuu että kaikki vain hajoaa tai menee pieleen. Mutta asioilla on tapana järjestyä kun ei vain jää murehtimaan mennyttä tai tulevaa vaan keskittyy elämään vain tätä hetkeä 🙂

    Minä myös reklamoisin sängystä, jos on väärissä mitoissa tullut!

    Voimia sinne!

  6. Johna sanoo:

    Niinpä niin, muistatko kun se meidän järkkäri sai kasteen siellä perhejuhlissa?! No, eilen se tippui lattialle ja se sisä linssi on säpäleinä… jopa enemmän kuin mun puhelimen näyttö. Että ei olis mitää alekoodeja elektroniikka kauppaan? )

  7. Bianca** sanoo:

    Otin pitkän tauon jälkeen matkakortin aamulla lipaston laatikosta ja kävin lataamassa sen ennen työkeikkaani kuukaudeksi eteenpäin. Ratikassa tulivat tarkastajat ja ilmenikin, että kortti oli mieheni. Selittely ei auttanut – kortti on henkilökohtainen ja sain 80€ sakot. Hukkaan meni myös korttiin ladattu aika sillä mieheni ei ikinä käytä julkisia..Itkua nieleskellen menin ansaitsemaan sakkorahat koko päiväksi töihin..:( Sympatiaa sinnekin 🙂

    • Siis eiiii, voi eiii. Eikä mitä tuuria 🙁
      Luin tätä just ratikkapysäkillä ja piti heti tarkistaa että lippu on kunnossa, voimassa ja oma.

  8. Jees, tuttua! Kaikki kasaantuu aina, mutta sen jälkeen saa sitten hengähtää hetken, ennen kuin tulee taas seuraava rykelmä 😉 Meillä mahtui juuri viikon sisään vesivahinko, hajonneet vaunut, anopin yllätyskyläily (vaati koko asunnon jynssäämisen lattiasta kattoon), edelliseen kohtaan liittyen jälleen kerran draamaa, lapsi pesi suoristusrautani, hoitopaikkoihin tutustumiset menivät mönkään kiitos jonkun mysteerirokon jne jne 😀 Ja toistan, tämä viikossa… Nyt alan olla pikkuhiljaa palautunut 😀

  9. Mulla on nyt vaan pakkasekaisin kun aloitettiin erityislapsen kanssa pottailu. HUOH! Pashaa joka puolella kun ei ole mitään hajua minne tehdään ja mitä. Niin poika tekee mitä vain minne vain. 🙂 Tsempit viikonloppuun Minttu! xxxxxx

    • Apua tännekkin. Vähän naurattikin. Se sehän tässä onkin se mikä pitää just ja just järjissään tällasten juttujen keskellä 😀
      Isot tsepmpit sinnekkin, kyllä se siitä! 🙂

  10. Nanna sanoo:

    Meillä koululainen jätti helteillä pakastimen oven auki niin että lattia tulvi. Onneksi tämän vuoden sato oli turvassa toisessa pakastimessa ja tyttö joutui lähinnä urakoimaan viime vuotisia mustikoita ja olemaan ilman jätskiä. Oltiin myös taannoin lapsen kanssa menossa leikkaukseen, mutta varattu aika olikin osastonhoitajan puhelinaika.

  11. Kaisa sanoo:

    Jos olisit kuten muut bloggarit (oho, yleistys, sori) olisit kirjottanut näin: Pojat saivat uuden ihanan sängyn. Hehkutihehkutihehkutiheh. Innolla kasasimme poikien kanssa uutta vuodetta, tai oikeastaan se oli niin helppo kasattava että istuin itse viinilasi kourassa sohvalla ja pojat tekivät hymyillen työtään. Liipalaapa ja vielä pari mainoslinkkiä.

    Sori, mutta oli pakko. Nimittäin nuo kuvat oli niin sulosia että en ois voinu tuommosta realistista taistelua kuvitellakaan taustalle. Kiitoshei!

  12. mina sanoo:

    Voi kääk mikä päivä! Miksi muuten tilasit mittatilaustyönä sängyn? Minkä kokonen se on? 🙂

Kommentoi