AAMUPALAHETKI

8/02/2014

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Aamut ovat aina, jo ennen lapsia, olleet usein hyvin kiireisiä. Aamupala yritetään hoitaa mahdollisimman nopeasti ja sotkuttomasti pois alta. Kuitenkin haluan että lapset syövät aamulla hyvin ja terveellisesti, niin että jaksavat koko päivän. Meillä on ennen syöty puuroa aina aamu -ja iltapalaksi, mutta jossain vaiheessa rupesin säästää aikaa sen keittelemiseltä tarjoamalla jotakin muuta. Kuten jogurttia tai leipää ja hedelmiä. Huomasin kuitenkin nopeasti että tällaiset aamu ja iltapalat tulevat paljon puuroannosta kallimmaaksi, lisäksi ne eivät täyttäneet yhtä pitkäkestoisesti. Mutta kun pojat olivat jo päässeet makeiden jogurttien makuun, ei puuro sen jälkeen enää edes maistunut. Niin paitsi jos siinä on ollut päällä kermavaahtoa ja nompparelleja.

Yhteistyön kautta saimme Elovenalta laajan valikoiman Hetki -annospikapuuroja testattavaksi. Jonkin verran tuttuja ne toki olivat jo entuudestaan, niitä on otettu aina reissuille ja mökille mukaan. Mutta aiemmin ei tullut mieleen että niitähän voisi käyttää ihan arkenakin kotona.  Puuroja on tehty neljään erilaiseen hetkeen ja tapeeseen. Perinteisen aamupalahetken lisäksi puuroja löytyy lounashetkeen, puhtihetkeen sekä herkutteluhetkeen. Pojat innostuivat paketeista heti, eikä tarvinnut paljoakaan suostutella niitä maistamaan. He nimittäin näkivät ensimmäisenä herkutteluun tarkoitetun puuron joka sisältää valkosuklaata. Nyt he luulevat että kaikissa puuroissa on suklaata…

Kiireisinä päiväkotiaamuina ei siis tarvitse enään kun sekoittaa puuron juokkoon kuumaa vettä ja puuro on valmis. Ja se katoaa poikien (ja omaan) suuhun hetkessä. Päivieni pelastus! Ja näin hitaampina viikonloppuaamuina voi sitten herkutella vähän enemmän. Tehdä puurot lämpimään maitoon ja lisätä joukkoon tuoreita marjoja ja hedelmiä. Ja kuitenkin niin ihanan helposti.

Aamuhetken pikapuuroissa on paljon ihania marjaisia ja hedelmäisiä makuja, mutta myös erilaisia maustamattomia versioita. Muunmuassa neljän viljan puuro sekä luomu kaura. Lounas ja puhti pusseja emme ole vielä ehtineet maistaa, mutta ne vaikuttavat mielenkiintoisilta. Niihin on taas muunmuassa lisätty pähkinöitä, siemeniä tai proteiinia. Puuroja löytyy niin kevyesti makeutettuina kun sokeroimattomina versioinakin, mikä on todella hyvä. Sitten kun saan taas nilkkani kuntoon, niin urheilun jälkeen tosi hyvä ja helppo ateria myös.

Tällaiset yhteistyöt ovat aina niin ihania, mistä oikeasti löydän meille uuden ja toimivan tuotteen. Lapsistakin on kiva kun pääsevät vähän osallistumaan puuron tekoon, vaikka se onkin vain pussin sisällön kaataminen lautaselle ja puuron sekoittelu. Ensi viikolla taidamme myös hyödyntää puuroja leivonnassa, mutta siitä sitten myöhemmin lisää.

Mitä te syötte aamuisin, onko pikapuurot tuttuja?

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

21 Responses to “AAMUPALAHETKI”

  1. Hanna sanoo:

    Aivan parhaita! Nopeita, herkullisia ja meillä käytetty jo kauan. Aamuin, illoin, välipalana, dieetin aikana, kipeenä, pulkkamäen jälkeen ja niin moneen hetkeen millon mitenkin tuunattuna. 🙂

  2. Merja sanoo:

    Miulla työeväänä… syön aamupalalla 2. aamupalana kahviaikaan, lisänä vielä jotain muuta, ei täytä meikäläisen mahaa millään tuo pikku pussi, mutta hyviä ovat! 🙂

  3. Kikka sanoo:

    Itse olen taas palannut turkkilaisen jugurttiaamiaskauden jälkeen puuroon. Kaurapuuro maito-veteen keitettynä parasta herkkua. Ihan silleenkin, mutta superhyvää kun kyytipojaksi lisää kasan raejuustoa ja joko hedelmäsosetta tai marjoja.

    Tuleehan sitä toisinaan ateriaksikin puuroa vedettyä. Minä ja teini vedetään, nuoremmat ei. Puurolapsuus liian lähellä vielä 🙂

  4. Janika sanoo:

    Noi on hyviä,mutta arvatkaapas miksi…the sokeri!!!:) Lukaiskaapa paljonko niissä on sokeria=verrattavissa muroihin.Mutta onhan niissä sitä terveellistä kauraa 😉

    • Sanna sanoo:

      Tuo on totta! Itse en päivittäin käytä näitä, koska sisältävät tosi paljon sokeria ja mieluummin syön sokerini jossain herkkumuodossa :). Mutta joo, meillä jää kaupan hyllylle juurikin tuon sokerimäärän vuoksi.

    • Itseasiassa näissä ei kaikissa ole sokeria ollekaan, ja osassa ihan vähän. Kaikki maustamattomat maut ovat täysin sokerittomia ja Elovena Hetki -valikoimassa on tarjolla myös sydänmerkki-tuotteita. Sydänmerkki kertoo tietyssä elintarvikeryhmässä ravitsemuksellisesti paremmasta tuotevalinnasta ts. sokerin ja suolan määrä on maltillisella tasolla. 🙂

      • Janika sanoo:

        Ok, en ole vuosiin ostanut,joten en ole ihan kärryillä. Ja onhan nuo varmaan ( ne sokeriset) aina parempi vaihtis, kuin sokerimurot.

  5. male sanoo:

    kolme minuuttia menee kun tekee neljanviljan hiutaleista puuron mikrossa

    • Mulla menee siinäkin kauemmin, kun mikro on niin hankalassa pikassa, korkealla jääkaapin päällä, ja niitä pitää tehdä kuitenkin sitten x3 = 9 min. Ja mulla ne myös kiehuu usein yli, ja lisäksi vielä yritän välttää mikron käyttöä…

  6. Tuija sanoo:

    Kiitti muistutuksesta 🙂 tuttuja ovat entuudestaan (omana eväänä joskus aikoinaan töissä ollessa..) mutten ole lapselle muistanut tarjota…puuro tosin alkaa tulla välillä korvista. Aamupalana hyviä myös smootiet. Koen että myös nopeat tehdä ja voi versioida. Toki marjat ja hedelmät myös sellaisenaan. Ja unohtamatta puuroista riisi- ja mannapuuroja kiisseleiden kera, taikka väliin niitä muroja, viiliä, jogurttia, leipiä, munakasta…tai kuten tänään, banaanilettuja 😛 Onhan niitä vaihtoehtoja kun aina muistais, jaksas ja ehtis 🙂

  7. Riikka sanoo:

    Varmasti hyviä pika-aamupalaruokia toisinaan.. Mie laitan lapsile puuron mikrossa, menee maks neljä minsaa :). Ja nuo kyllä tulee kalliiksi, jos joka aamu niitä tekee. Plus se sokerin määrä, ei ihme jos maistuuki :D. Mutta kuten sanoin, ihan hyvä varmasti toisinaan käytettäväksi.

    • Pika aamuina ihan tosi hyviä. Itse koen mikropuuron hankalaksi, ja muutenkin vältän mikron käyttöä. Kuten jo ylempänä mainitsin että kaikissa ole sokeria ollekaan, ja osassa ihan vähän. Kaikki maustamattomat maut ovat täysin sokerittomia. Valikoimassa on tarjolla myös sydänmerkki-tuotteita. Sydänmerkki kertoo tietyssä elintarvikeryhmässä ravitsemuksellisesti paremmasta tuotevalinnasta ts. sokerin ja suolan määrä on maltillisella tasolla. 🙂

  8. Joskus olen työeväänä syönyt noita puuroja, mutta peruskaurapuurokin tulee mikrossa varsin nopsaan, siihen marjat/keitto päälle ja eiku syömään. Meillä lapset rakastaa puuroa, etenkin jäisillä mustikoilla. Joskus ripottelen hieman hunajaa päälle, yleensä ei kyllä tarvitse.

    Arkiaamuisin nämä nasut vetävät yleensä ruisleipää päällysteineen ja maitoa ja mielellään jotain hedelmää, puurot ehtii tavallisesti vasta illalla. Ja meillähän aamulla liikkeelle lähtee vain yksi lapsi, eskarilainen.:)

    Äidille tärkein on kahvi, sen jälkeen paahdettu ruisleipä juustolla/avokadolla. Ilman kahvia ei.tule.mitään.

    http://mamainprogess.blogspot.fi/

  9. Venla sanoo:

    On se jo jotain kun pitää yhteistyöpostauksia tehdä kaurapuuroistakin. Ottaa aina vaan päästä ,kun ensin on kauniita kuvia ja sitten tulee joku elovena-mainosteksti…
    kiva blogi tää muuten kuitenkin on, ketuttaa vaan välillä nää 🙂 ja tykkään etenkin sun hienoista kuvista!

    • Hei Venla. Kirjoitan tätä blogia työkseni ja yhteistyöpostaukset ovat elinehtoni. Itse olen erittäin innoissani tästä Elovenan yhteistyöstä sillä se sopii minulle kuin nenä päähän. Tuttu tuote jonka takana voin reilusti seistä, en muunlaisia yhteistöitä teekkään. Ehdotuksia saa kyllä antaa että minkälaiset jutut olisivat sitten mielesiä evätkä ketuttaisi? Ihana kuulla että kuitenkin pidät blogista ja kuvista 🙂

  10. […] alkuvuodesta että olen pitkästä aikaa saanut pojille maistumaan puuroa, yksittäispakattujen puuropussien myötä. Aiemmin puurot oltiin pistetty kokonaan pannaan, ne eivät vaan menneet alas vaikka miten […]

Kommentoi