Ensi vuodelle on tiedossa muutama reissu. Heti alkuvuodesta lähden viikoksi moikkaamaan kavereita Lontooseen, keväälle on kaavailtu myös parin päivän pyrähdystä Saksaan ja kesällä on taas tiedossa perhereissu Espanjaan. Mutta nälkä kasvaa syödessä ja kaipaan myös kauheasti jotain pidempää reissua, seikkailua ei niin tutussa kohteessa ja ei niin lähellä.

Puhuttiin kaverin kanssa että San Francisco, tai Kalifornia ylipäätään, olisi aika ihana kohde. Olen ollut siellä pari kertaa, mutta yli 20 vuotta sitten lapsena. Nyt kiinnostaisi kovasti kaupungilla ja rantakadulla pyöriminen, surffaus ja rannalla lököily. Mutta ainiin, oliko mulla jotain lapsia vai? 2 ja 4-vuotiaden kanssa ei hirveästi surffailla, ajella katto auki ja katsella päivät pitkät hyvänäköisiä skeittareita.

Lasten kanssa matkustaminen ja jopa siitä nauttiminen tai irti saaminen voi välillä onnistua, mutta onhan se oikeasti aikamoista. Suurimmaksi osaksi pienten lasten kanssa matkaaminen on kuitenkin vain sen arjen siirtämistä uuteen ympäristöön. Samat leikkipuistossa leikkimiset, aamupuuron keittelyt ja vaipanvaihdot siellä matkakohteessakin on edessä. Silti haluan matkustella, myös lasten kanssa. Haluan tarjota lapsille elämyksiä, muistoja ja kaikkea mitä sitä eri maissa ja kulttureissa reissaamisesta nyt saakaan. Sillä vaikka se on usein aika rankkaa niin onhan se tosi kivaakin.

Mutta haluan matkustella myös ilman lapsia. Se on niin erilaista. Enkä halua odotella siihen saakka että lapset muuttavat pois kotoa, vaan tahdon mennä heti. Ja se on ongelmallista. Sain kehiteltyä jo itselleni aikamoiset paska mutsi-fiilikset kun rupesin vähänkään vakavissaani suunnitelevani parin viikon lomaa kaverin kanssa toiselle puolelle maailmaa. Lisäksi on tietysti kaikki käytännön järjestelyt. Aika vaikea yhtälö, mutta ei tosin mahdoton. Vaikka useamman viikon reissut ilman lapsia taidan vielä muutamaksi vuodeksi unohtaa. Nyt olisi ollut vain hyvä sauma lähteä duunien puolesta.

Kun Kaapo oli vauva, kävimme kauempana lomalla vain kerran. Jos nyt tekisin jotain toisin niin matkustelisin paljon enemmän. Yhden vauvan kanssa kun se on niin helppoa ja halpaa. Nyt kun olen ainut aikuinen ja vilkkaita lapsia on kaksi, vaatii se jo aika paljon enemmän hermoja, suunnittelua ja rahaa. Myös kohteet ja maijoitusjutut pitää miettiä tarkemmin ja paljon paljon etukäteen.

Onneksi hyvällä suunnittelulla ja rennolla asenteella pientenkin lasten kanssa matkustaminen onnistuu. Etukäteen kun varautuu siihen että lapset oksentavat päällesi ja kaatuvat päänsä verille heti menomatkalla lentokoneessa, liukastelevat pää edellä uima-altaaseen, katoavat ihmisvilinään, tekevät kokoajan jotain kiellettyä – ylipäätään sellaiseen jatkuvaan yleiseen säätöön, niin sillä pärjää jo pitkälle. Ja tätä kirjoittaessa matkakuume vain kasvaa!

Postauksen kuvat instagramista, Etelä-Espanjasta jossa oltiin poikien kanssa keväällä kuukausi ja myöhemmin kesällä minä yksin vielä viikon. Oli ihanaa – ainakin näin jälkeenpäin mietittynä.

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.