PUHUTAANKO TISSEISTÄ?

18/10/2013

a-beautiful-body-book-project-jade-beall-87383jade beall breastjade beall breast cancerjade beall zenske-telo-krasa-strie-vaha_jadebeall  breastjade-beall-estrias-sin-complejosbeall2

Kesällä aluilleni pistämäni A Beautiful Body haaste aiheutti paljon keskustelua sekä sai mediahuomiota. Ja sitä se tekee edelleenkin, vaikkakaan ei enään ihan samassa mittakaavassa. Tavalliset naisvartalot puhuttivat paljon ja se kertoo mielestäni siitä ettei aiheesta ole julkisesti puhuttu tarpeeksi. Tai eihän aiheesta tarvitsisi jutella jos se ei olisi ongelma. Mutta valitettvasti ylipäätään jonkinlaisen vartalon omaaminen tuntuu olevan lähes jokaiselle naiselle jonkinmoinen ongelma. Miksi?

Tissit ovat varmaan yksi yleisimmistä kohdista joihin naiset eivät itse itsessään ole tyytyväisiä. Ne ovat usein liian pienet tai liian isot, liian roikkuvat, eripariset tai liian tyhjät. Luin muuten jostain että on enemminkin normaalia että rinnat ovat ns. eriparia kuin että ne olisivat aivan samanlaiset. Erilaisia kauneusleikkauksia tehdään jatkuvasti enemmän ja yhä nuoremmille, leikkaukset ovat nykyisin oikeastaan kaikkien saatavilla ja laskut on mahdollista maksaa osamaksulla.

En täysin teilaa kirurgisia toimenpiteitä kosmeettisista syistä, mutta eikö oikeasti olisi vain niin paljon hienompaa (ja halvempaa) alkaa hyväksymään itseään sellaisena kuin on? Jos itseensä ei ole tyytyväinen ei ne silikonit sitä välttämättä muuta mihinkään. Aina tulee jotain uutta korjattavaa. Me vanhenemme ja eletyn elämän jäljet näyvät kehossa. Se on luonnollista ja kaunista.

YLE:llä on tällä viikolla vietty tissi-viikkoa. Idea lähti, tänään ulos tullessa, Stradan kuvauksissa, joissa tehtiin body paintingia. Juttu käsitteli vartalonmaalausta taiteena, mutta sai niin toimittajan kuin muutkin toimituksen naiset keskustelemaan laajemmin siitä, mikä suomalaisten naisten suhde omaan vartaloon oikein onkaan. Mikä niissä ihan tavallisissa tisseissä oikein mättää?

Kävin tällä viikolla myös juttelemassa samasta aiheesta YLE Puheen radio-ohjelmassa, muutaman teistä lukijoista ehkä kuulivatkin sen? Kanssani naisten kehonkuvasta keskustelemassa oli kehoterapeutti Riitta Saarikko.

Mikä siinä omassa mielessä sitten mättää? Miksi nuoresta saakka olemme usein niin tytyymättömiä omiin itseemme? Tuleeko se median kautta, koulusta, kotoa, mistä? Ja uudestaan, miksi?

Upeat kuvat Jade Beall.

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista ja Pinterestistä.

11 Responses to “PUHUTAANKO TISSEISTÄ?”

  1. Avatar Anette sanoo:

    Mä olen ensimmäistä kertaa elämässäni tyytyväinen mun tisseihin :)

  2. Mä luulen, että jonain päivänä kun lapsiluku on täynnä, lapset imetetty ja se juttu hoidossa niin hankin jotain täytettä näihin hernepusseihin – sitä varten on jo säästötili avattu (joka toki on toistaiseksi tyhjä kun on vähän tärkeämpiäkin säästökohteita). Se ei ole mitään suurta tyytymättömyyttä – pienillä rinnoilla on helpompi urheilla, monet paidatkin istuvat paremmin – vaan ehkä identiteettikysymys; rinnat on aina olleet omasta mielestä yksi parhaita ruumiinosia ja ne on ”kärsineet” lapsista enemmän kuin muu vartalo. Voi olla, että leikkaukseen liittyvien riskien ja komplikaatioiden takia täytteet jää hankkimatta, mutta jos teetätän itselleni c-kupin designpallot niin teen sen lähinnä siksi, että miellän itseni yhä tietyn malliseksi ja se on malli, jossa viihdyn. Ja olet oikeassa, halvemmalla ja helpommalla pääsisi jos vaan opettelisi hyväksymään nykyiset versiot. Toisaalta, jos opettelen elämään kaikkien muiden fibojen kanssa niin saanko edes ostaa uudet tissit? :D Vähän niinkuin palkinnoksi monen vuoden imetyksestä.

  3. Avatar Lindusius sanoo:

    Joo puhutaan tisseistä! Nostat Minttu todella tärkeän aiheen puheeksi. Minun ensimmäiset muistikuvani rintoihin liittyen on alaasteen viimeisiltä luokilta. Muistan kuinka kateudella katsoin niitä tyttöjä joiden muodot olivat jo alkaneet kehittyä, itse kun sain odottaa tisuja vielä muutaman vuoden. Minä olen pienirintainen ja oikeastaan en tarvitsisi rinsikoita ollenkaan, mutta tunnen oloni alastomaksi ilman niitä. Aika vähän on tarjolla ei-topattuja rintaliivejä meille pienirintaisille. Tulee vähän sellainen fiilis että meidän oletetaan haluavan isommat tissit. Itse olen ihan sinut tissieni kanssa. Kun imetin ne olivat valtavat, mutta en minä siitä millään tavalla nauttinut. Isorintaiset ystäväni valittavat usein selkävaivoja ja kokevat harvoin ylpeyttä suuririntaisuudesta. Minä tavallaan vastustan silikooneja koska toivon että edes me naiset voisimme tukea toisiamme siinä että rintoja on erilaisia ja että se on ihan ok. Itselläni on poikalapsia mutta voin kuvitella että tyttölasten vanhemmilla on kova paikka siinä kohtaan kun tytöt alkavat kehittyä, eikä heidän muotonsa vastaakaan ”ihannekuvaa”. Vanhempana en itse halua antaa sitä viestiä omille lapsilleni ettei naisen vartalo ole kaunis sellaisenaan.

  4. Avatar Terhi sanoo:

    Tyytymättömyys juontaa juurensa osittain varmasti median luomista odotuksista, mutta osaltaan myös siitä, ettemme halua muuttua. Takaraivossaan muistaa aina sen kuinka hyvältä näytti nuorempana. Nyt kolmen lapsen ja imetyksen jälkeen näyttää koko lailla erilaiselta. Minulla on aina ollut isot rinnat ja nyt ne ovat kaksi tyhjähköä pussia. Mieheni onneksi pitää niistä vieläkin :D Omalle tyttärelleni en koskaan valita muuttuneesta vartalostani. En halua hänen saavan sellaista kuvaa, että synnyttäneen naisen vartalo ei ole tarpeeksi hyvä. Silikoneja en koskaan edes harkitsisi samasta syystä. Eikä se silikonien laittokaan ole kertaluonteinen juttu, nehän pitää uusia 10-15 vuoden välein. Itse olen suht tyytyväinen vartalooni. Lasten jälkeen olen muuttunut armeliaammaksi itseäni kohtaan. Olenhan saanut aikaiseksi jotain todella hienoa vartalollani! Ollaan, naiset, ylpeitä siitä! JOkainen tulee vanhaksi, mutta se ratkaisee, kuinka sen vanhemisen ottaa vastaan.

  5. Avatar Minnie sanoo:

    Tää on todella tärkeä aihe, hienoa että nostat sen esiin :)
    Itse olen neljän lapsen äiti, imettänyt siis neljä lasta ja voitte kuvitella miltä tyhjät rinnat näyttää.. itsetunto on muutenkin huono ja voin sanoa rehellisesti että tissit pahentavat sitä ja paljon :( Varsinkin kun tiedän sen olevan miehellenikin ”kova paikka”.. mun mielestä on karua, että media luo sellaisen kauneusihanteen että nainen on nainen, vain jos hänellä on pyöreät, isot rinnat. Ja niitä sitten ihannoidaan. Tiedän, että miehenikin vertaa minua niihin.
    Tää on itelle tosi kova pala, kun on odottanut, synnyttänyt ja imettänyt monta lasta ja haluaisi tyytyä siihen vartaloon mikä on. Mut hienoa että nostat tämän asian esille, toivon että se auttaisi meitä monia ajattelemaan terveellä tavalla muuttuneista vartaloistamme ja niistä the tisseistä :D

  6. Avatar Maria sanoo:

    Komppaan kyllä Lindusiusta ihan täysin siinä ettei meille pienirintaisille meinaa löytyä toppaamattomia liivejä! Nyt on pari vuotta mennyt synnytyksestä ja (hyvin paljon haasteesi ansiosta) olen oppinut olemaan sinut tämän vartalon kanssa. Kuitenkin aliusvaatekaupoissa iskee ahdistus kun tuntuu että alle b-kupilla pitäisi olla aina geelityynyä tai kaikenmaailman ilmatäytettä.
    Ainahan sitä vähän kateellisena katsoo isorintaisia, mutta mistään hinnasta en kuitenkaan antaisi itseeni mitään keinotekoista lisätä.
    Kauneus on kuitenkin loppujen lopuksi sisältä kumpuavaa, niin paljon kiinni siitä miten itsensä kantaa!

  7. Avatar onniemilia sanoo:

    Kuuntelin juuri nettiradiosta tuon keskustelun. Kuulostat ihanan aidolta ja herttaiselta ihmiseltä. :) Ja nostat kyllä tosi tärkeän asian esille. Jokaisen tulisi olla onnellinen omassa kehossaan ja osata arvostaa sitä.

  8. Just nyt mulla on ihan hirmuhyvät tissit: ne tuntuvat suorastaan tursuavan maitoa siime sunnuntaina syntyneelle tyttärelleni ja sehän niiden tehtävä ensisijaisesti onkin! Olen siis tyytyväinen tilanteeseen, oikein iloinen siitä!

    Mutta. Olen saanut neljä ihanaa lasta joista jokainen on jostain käsittämättömästä syystä kasvattanut kuppikokoani yhdellä kirjaimella – c:stä jos lähdetään liikkeelle niin nyt ollaan jo aika isossa, eikös? Ja se on vähän hankalaa. Tykkään liikkua paljon: hölkkään, ratsastin aikaisemmin aktiivisesti, hiihdän ja käyn salilla, kaikenlaista muuta satunnaisempaankin. Ainoastaan hiihtäessä hölskyvät munkit eivät haittaa ja hiihtokausi on tällä pohjoisessakin aika lyhyt:D Tällaisesta toiminnallisesta syystä toivoisin, että saisin munkit pienennetyksi jossain vaiheessa, painonpudotus ei ole kokoon merkittävästi vaikuttanut. Ulkonäöllä ei ole ratkaisevaa merkitystä, saahan nämä liiveihin.

    Media tuputtaa epärealistisia kauneusihanteita, naiset itse vaativat itseltään ja toisiltaan kamalan paljon. Muoti suosii pieniä kokoja, epärealistisen kokoisia malleja. Kauneuskäsitys tuntuu olevan aika outo ja me naiset kai itse ruokimme sitä titetyssä mielessä – hyväksymällä ja ostamalla niitä tuotteita joita tikkulaihat teinitytöt meille myyvät mainoksissa. Kyllähän se epävarmuutta ja tyytymättömyyttä aiheuttaa…

    Itse mietin vielä sitä, että onko joskus ihan ok olla tyytymätön, ns. terveellä tavalla? Keräsin jokusen ylimääräisen raskauskilon joista haluan eroon. Lisäksi haluan pikimmin jatkaa kuntosalitreeniä pyöreämpien lihasten toivossa. Syy taustalla on terveys ja hyvinvointi, lisää lihasvoimaa, mutta myös halu näyttää paremmalta. Ei minun tarvitse ola kalifornialainen fitness -äiti esittelemässä vatsalihaksiaan, mutta terveempi versio itsestäni voin olla:)

    Kroppaansa ja itseäänhän voi rakastaa niinkin, että laittaa oman terveytensä ja hyvinvoinnin kärkisijoillle elämässään ja tekee tarvittaviat muutokset. Joillekin se voi tarkoittaa lisääntynyttä liikuntaa ja painonpudostusta ja toiselle taas vaikka ylimääräsitä mansikkajäätelöä, joka päivä:) Tosiasiahan on kuitenkin se, että ikä, raskaudet ja elämäntavat jättävät meihin kaikkiin jälkensä. Elämä on hirveän paljon helpompaa jos itsestään tykkää ja jos elämäntvastaan nauttii. Noihin asioihin meillä on kaikilla oikeus.

    http://mamainprogess.blogspot.fi/

    • Voi onnea uudesta ihanasta perheenjäsenestä!

      Kirjoitit hyvin ja olen ennenkin sanonut että se että arvostaa itseään ei tarkoita sitä että sitten voi heittäytyä vaikka sohvan nurkkaan suklaiden ja sipsien kanssa. Vaan silloin nimenomaan myös haluaa vaalia sitä kallisarvoista vartaloaan. Haasteen myötä kävi myös ilmi että surullisen moni ei vaikka kehtaa lähteä lenkille, mennä uimahalliin tai kuntosalille – asiahan olisi aivan eri jos itseään arvostaisi, jolloin itsestään huolen pitäminen olisi myös helpompaa.

      Eikä se että itseään arvostaa tosiaan tarkoita etteikö voisi kuntoilla ja näyttää mahosllisesti vielä paremmalta. Kuten myöskään kampaajalla käynti, meikkaaminen tai kivat vaatteet eivät ole silloin kiellettyjä :-)

      Kuten hyvin sanoit, elämä on niin paljon helpompaa ja mielekkäämpää jos siitä nauttii. Sitä mitä itsestään ajattelee heijastuu kyllä myös muistakin ihmisistä :-)

  9. Avatar Rouva G sanoo:

    Oma kroppani ei raskaudesta tai synnytyksestä muuttunut lainkaan, mahduin 3 viikkoa synnytyksestä piukimpiinkin farkkuihini. Jotkut ovat kommentoineet jotain hyvistä geeneistä, joskin itse olen sitä mieltä että pitkällä urheilutaustalla ja liikunnallisella elämäntavalla on enemmän asian kanssa tekemistä. Se, mikä sen sijan muuttui äidiksi tulemisessa, oli oma kehonkuva ja itsensä hyväksyminen. Koska nykyään nautin enemmän erilaisista asioista ja tiedän myös paljon täydellinen kroppa vaatii treeniä, valitsen yleensä muuta kun jatkuvan, totaalisen rääkin ja hyväksyn myös kehoni erliaisen koostumuksen. Oman oloni takia en silti halua olla muuta kehossani kun mikä tuntuu hyvältä. Asiat ovat nykyään erilaisessa balanssissa. En ehkä ole supertimmi (jos en superlöysäkään), mutta olen superonnellinen minuna ja elämässäni.

    Omassakin blogissani olen näitä kehonkuvaan ja vartaloon liittyviä juttuja pohtinut. :)

  10. Tuo on aivan luonnollista, koska olen itsekin nähnyt imetystä.