MAANANTAI-ANGSTI

9/07/2013

maanantai1maanantai2maanantai8maanantai4maanantai3

Monta vuotta vuorotyötä tehneenä ja nyt kohta neljä vuotta kotona lasten kanssa ollessa en ole pitänyt maanantaita mitenkään erityisen ikävänä päivänä. Ainakaan niin ikävänä kuin monen muun mielestä se tunnetusti on. Viikonpäivät ovat usein sekaisin eivätkä viikonloput välttämättä eroa kovinkaan paljoa arkipäivistä.

Tänään, maanantaina, kaikki oli kuitenkin toisin. Takana oli kiva ja tapahtumarikas viikonloppu ja sitten se maanantai alkoi sillä että kaikki heräsivät väärällä jalalla. Mitään ei huvittanut tai oikeastaan jaksanut tehdä, ulos lähtö kesti tuntikausia ja puoleen päivään mennessä Elviskin oli vetänyt jo kahdet ”Damien raivarit”. Edes lempikahvi lempimukista ei auttanut. Ei en kestä enään-hokeminen tai aikuismaisesti kaikkien puisotossa olijoiden nähden lapsen ruokalapun paiskaaminen maahan, ei. Ei myöskään auttanut yrittää miettiä positiivisia voimalauseita, nyt vaan on näin, ei mikään. Vitutti vaan ihan suunnattoman paljon, enkä keksi syynä olleen mikään muu kuin se että sattui olemaan maanantai.

Tätä samaa tunnetta kesti pitkälle iltaan – en tykännyt yhtään! Toivottavasti tästä ei tule viikottaista tapaa. Inohan itsessäni yli kaiken sitä, että hermostun liian nopeasti ja raivoan lapsille. Se käytös saa tuntemaan itseni niin tyhmäksi ja huonoksi että suutun entistä enemmän – ja noidankehä on valmis. Vihaisena näytän muutenkin rumalta ja ryppyiseltä.

Käytiin me sentään iltapalan aikaan vielä metroretkellä ja iltakävelyllä, hassuteltiin, otettiin kuvia ja kuvattiin poikein kanssa videoita. Silti on tosi kurja fiilis tästä maanantaista – hyi yök mikä päivä! Onko joskus muillakin?


17 Responses to “MAANANTAI-ANGSTI”

  1. Meilläkin oli eilen kiukkupäivä! Olikohan tähtien asennossa jotain kiukkua aiheuttavaa?! Meilläkään kun ei ole totuttu erityisiin maanantaikiukkuihin. Minäkin olen ollut monta vuotta kotona ja tehnyt vain lyhyen aikaa vuorotöitä lasten välissä. Toivottavasti yöstä

  2. Siis piti jatkaa, että toivottavasti tästä päivästä tulee paljon parempi! Minä ja turvonneet raskaussormet..
    Ihania mutrukuvia olit laittanut! 🙂 Vaikka ei sais hymyillä toisten kiukulle..

  3. L sanoo:

    Jos yhtään lohduttaa niin et ollut ainut. Tänään on ehdottomasti parempi päivä. 🙂

  4. Kaikilla niitä on, itse olen kyllä niin nollasta sataan räjähtävää tyyppiä että purkauksen jälkeen olen koko loppupäivän lauhkea lammas 😀 Eli parempi ottaa kierroksia aamulla heti niin koko päivä sujuu paremmin, ainakin itsellä 😀 Hauska toi pyllykuva <3

    • hehehe, joo eli ihan hirveet itkupotkukilarit heti aamusta ja loppupäivä sujuu sitten paremmin? Pitää koittaa ens kerralla 😀 Pyllykuva on vähän niinkun ”tässä sulle maanantai” 😀

  5. Mulla oli eilen niin kova vitutus et oisin voinu hypätä partsilta ellei se ois ollu liian matalalla.

  6. Laura sanoo:

    Meilläkin oli eilen ihan kamala kiukkumaanantai, lapset tappelivat keskenään ja äidin kanssa. Sitten ne vielä kukkuivat melkein yhteentoista hereillä ja mä olin niiiiiin valmis… No, ehkä tänään on parempi päivä? 🙂 Olisin kyllä toivonut että olisin saanut mennä tänään töihin enkä olla lomalla… 😉

  7. Danone sanoo:

    JEP! Pojalle on tulossa hampaita ja ei olla juhannuksen jälkeen nukuttu kunnolla… + Hän on päättänyt olla syömättä eli kaikki ruoka, minkä saan huijattua suuhun asti syljeskellään lattialle. Oh ihanaa! Kauankohan tää vaihe kestää?!?!

    • KataMeri sanoo:

      Voih,kestää valitettavasti siihen asti kun alkaa jokin muu samankaltainen vaiheilu:( joku sellainen, mikä äitiä saattaa vituttaa (muulloinkin kun maanantaina) tsemppiä sulle ja Mintulle tietty. Kivat hetket tuntuu vähän mukavimmilta kun on välillä ns. vähä kyrpä ottas…

  8. Kaisa sanoo:

    Mulla oli tuollainen päivä tänään. Lapsilla myös. En yhtään tiiä mistä johtui, todellakin toivon, että huomenna menee paremmin.. Kaiken huipuksi kehitin itselleni ahdistuksen lähestyvästä syksystä – tosi hienoa. Parempi painua nyt unille. Hyvät yöt!

Kommentoi