KESÄCROCSIT

7/05/2013

crocs kesä crocs kesäcrocs flipflop heels<br />
berska retrocrocs retro

Saimme Crocsilta matkalle mukaan kesäkengät. Ihastuin etenkin näihin Retro-malliston kenkiin joissa on tuollainen lenkkarimainen pohja. Ja niin sitä on vain mieli vuosien mittaan muuttunut niin, että pojille otin tuollaiset aika perinteiset sandaalit. Kaikenlaisia kenkiä minulta jo löytyykin, mutta tällaisia korkeapohjaisia flipfloppeja en olekkaan ennen omistanut.

Etenkin Kaapo on ollut oikein mielissään keltaisista sandaaleistaan. Ne ovatkin oikeasti todella oivat kesäkengät – helppo itse pukea ja riisua tai tarpeen tullen tyhjentää hiekasta. Elvis nyt on taas sen ikäinen ettei tällä hetkellä muut kuin tiukalle sidotut korkeavartiset Converset pysy jalassa. Elviksen crocsit ovatkin jo nähneet vaikka mitä, tänäänkin ehkä viisi eri ihmistä on juossut peräämme pudonnutta kenkää tuoden + yksi autolla ohi ajava joka tööttäsi kun huomasi kengän perässämme kadulla!

Omat kenkäni ovat nekin oikein hyvät kesäkengät, koron puolesta ne sopivat myös rannan ulkopuolelle. Lisäksi myös näissä on tuttu crocs pohja, eli jalan muotoon muotoiltu pohjallinen jossa on pieniä nystyröitä. Ovat siis mukavat jalassa ja näillä jaksaa tallustella pidempiäkin matkoja.

Tänään ollaan taas vietetty helteistä päivää rannalla ja illalla pihalla uima-altaalla. Kahdeksan aikaan lämpömittari näytti vielä varjossa 27 astetta, kyllä meidän kelpaa!


5 Responses to “KESÄCROCSIT”

  1. KataMeri sanoo:

    Mahtavat ilmat teillä. Aivan ihania kuvia, niitä katselisi vaikka kuinka paljon enemmän:) Onko noi poikien hatut jenni jj:n käsialaa?

    • Kuuma on ja kokojan lämpenee! Ja ihana kuulla, kuvia onkin tullut räpsittyä runsauden pulaan saakka! 😀 Hatut on Alppilalaisen äidin, Katjan tekosia mamigogo.bellablogit.fi/2012/08/16/latsat/ 🙂

  2. Mä tilasin just ittellekki crcsin balleriinat ja P:lle pakko-ostona nahkatennarit. Ne tuli tänään. Pojalle on vielä tulossa crocsin puolesta noi retrot ja mulle yhet korolliset kengät, eli hyvin crocs-voittoista menoa täälläkin. Ja mä niin vannoin etten juntticrocseja jalkaani laita 😀 K:n retrot tulee oleen samanväriset ku sun flipflopit, siniset punasella tehosteella.

    • ja toivon et ne K:n retrot pysyy jalassa, koska viime kesänä ei tosiaan pysynyt edelliset crocsin sandut jalassa. Samoin talvella Teneriffalla ne tippu joka toisen rantakojun eteen. Mut nyt on eri malli!

      • Toi sini-puna yhdistelmä on ihana ja raikas! Toivottavasti pysyy nyt paremmin jalassa! Suomessa tuskin kukaan juoksisi perään tai tekisi uukkaria autolla veraan lapsen tippuneen kengän takia!

Kommentoi