ARSKAT

25/02/2013

Aurinko se vain jaksaa porottaa päivästä toiseen, miten ihanaa! Kaduilla kuuluu keväinen lorina kun lumet lähtevät sulamaan ja pian se virallisesti onkin, kevät! Kevätaurinkohan, vielä ydistettynä valkoisiin hankiin on tunnetusti erittäin voimakaasti säteilevä ja iholle sekä silmille jopa vaarallinen. Siksi ihon suojaaminen suojakeroimilla sekä silmien suojaaminen aurinkolaisella on tärkeää. Itse ainakin huomaan että jopa muutaman puistoilun jälkeen nenänpäähän ilmestyi kevään ensimmäiset pisamat. Silmät rupevat myös helposti vuotamaan kirkaalla säällä, joten arskat on oltava.

Vuosia olen ostanut halpoja muovisia laseja, ja niitä onkin kulunut useampia yhden kesän aikana. Lisähaastetta hommaan on myös tuonut nuo lapset, joita äidin aurinkolasit ja niiden irtoavat sangat kovasti kiinnostavat. Pari kesää sitten sain Lasselta lahjaksi VANSin lasit, jotka eivät nyt sinällään kovin kaliit olleet, mutta tunne-arvoa niillä on sitäkin enemmän. Huomasin että ehkä niistä laseista sitten kuitenkin tulee pidettyä paremmin huolta, jos ne ovat oikeasti mieluiset eikä takarauvossa ole tieto siitä että rikkimenevien tilalle saa parilla eurolla uudet. Niinpä ajattelin olevi nyt tarpeeksi aikuinen ostamaan vähän paremmat aurinkolasit. Kuvassa näkyvät mustat Ray Ban Meteorit. Ei nuokaan mitään satoja euroja maksaneet, mutta reilu satasen kuitenkin. Tykkään!

Lasten aurinkolasi-tilanne ei taas ole kovin hyvällä mallilla. Etenkin noiden pienen silmien suojaaminen on tosi tärkeää. Luin hiljattain jonkun jutun, jossa kerrottiin suomalaisten suojaavan lasten ihon hyvin auringolta, mutta silmien suojaaminen on retuperällä. Lasten laseja valiteaasa kannataakin huomioida se, että lasit suojaavat myös sivultapäin. Tällaisia hyviä laseja myyvät pääosin vain lastentarvikeliikkeet sekä optikot. Vaatekapoista ja marketeista löytyy pääosin söpöjä, aikuistenmalleista tehtyjä laseja lapsille. Ne näyttävät kivalta, mutta eivät suojaa kunnolla. Tietenkin parempi sellaiset kun ei mitään.

Elvis on joutunut tyytymään ikivanhoihin vauvakokoisiin BabyBanzeihin. Mielestäni ne ovat susirumat. Isoveljeltä saisi perintönä opiikkoliikkeestä aikoinaan osteutut Cebet. Eivät nekään mitään kauniit ole, mutta harvoin muuten ovat. Niin ja ne ovat nyt jossain hukassa hyvässä jemmassa. Muistan kun noita Ceben laseja ostettiin, vaihtoehdot olivat sini-vihreät, vaalensini-siniset tai vaalenpuna-lilat tai vaalenpuna-valkoiset-limet. Ja hintaa 50 eurolla, sillä summalla voisi mielestäni panostaa vähän ulkonäköönkin.

Kaapolla ei ole tällähetkellä kunnollisia laseja. Ainoat ovat nuo päässä olevat Samama McQueen prillit. Ne toki ovat hänelle erittäin mieluiset, äidille ei niinkään… Onpahan edes jotkut!

Muutama viikko sitten postasin blogin Facebook sivulla Suomeen pian tulevista Babiatorsin vauvojen ja lasten aurinkolaseista. Ne ovat täysin BPA-vapaat ja mikä parasta, niissä on vuoden Lost and Found takuu! Mahtava juttu lasten ulkona käytettävälle tuotteelle.

Menen huomenna, monen muun bloggarin tavoin, tutustumaan Babiatorsin laseihin jotka siis rantautuvat pian Eurooppaan. Engannissa ne pääsevät myyntiin Harlloldsille, Suomessa Bebesiin. Lasit näyttävät minusta ihan kivoilta ja voisin hyvin sellaiset lapsilleni ostaa. Etenkin kun Sahah Jessica Parerinkin tytöillä on samanlaiset, he heh. Näistä siis varmasti juttua enemmän myöhemmin.


13 Responses to “ARSKAT”

  1. Katja sanoo:

    Vaikutti nuo Babiatorsit hyviltä. Meillä vaan on aina semmoinen tappelu aurinkolasien laittamisesta…..mutta jos tytön kanssa yhdessä käytäisiin lasit ostamassa ja hän saisi itse valita mieleiset, niin jos sit tulis käytettyäkin….Koska ne tulee Bebesille myyntiin, tiedätkö vielä?

    • Käytiin äsken tutustumassa niihin lähemmin ja oikein hyviltä valikuttivat, ovat kestävää ja joustavaa kumiseosta ja linssit laadukkaat. Paljon värejä! Bebesiin tulevat ensimmäisinä myyntiin 1.3 🙂

  2. piia sanoo:

    Tulin sanomaan virtuaalimoikat! Näin teidät tänään Kampissa.. Tosin tajusin vasta vähän myöhemmin, että teidän porukkahan siinä hissin edustalla odotteli hissiä kun me sieltä lasten kanssa pölähdimme. No vaikka olisinkin tajunnut samantien niin en varmaan olisi uskaltanut sanoa mitään. 😀

  3. Johanna sanoo:

    Meillä on pojalla julbot. Ei nekään nyt mitään ihan kukkasia ole mutta onpa ainakin kivasti väriä ja hyvin istuva malli! Ei saranoita ja menee kummin päin vain. Aika hyvä sitten kun haluaa itse pukea! Ja mun mielestä ihan hyvin muotoiltu kun lapsilla tuo nenä ei ole yleensä kovin korkeaa mallia vielä.

    Olen optikko ja haluaisin antaa kaikille vanhemmille yhden asian jota voisi miettiä… Lasten laseissa on usein kuminauhat jonka saa pään taakse ja lasit pysyvät ”tukevasti”… Mutta aika usein näkee että nauha on säädetty ihan tosi tiukalle ja lasit oikeen uppoaa lapsen naamaan… Ja sitten ihmetellään kun ei lapsi halua niitä pitää. Kannattaa kokeille itselle onko kovin kivan tuntuista. Kyllä, ne sattuu!

    Mä uskon siihen että lapset on kyllä fiksuja kunhan hoksaavat mitä iloa niistä laseista on.

    Ja tarkoitus ei nyt ole kumpparinauhallisia laseja ja niiden käyttäjiä kritisoida vaan antaa pieni ajatus jota kannattaa vähän pyöritellä.

    • Moi! Kiitos hyvästä kommentista ja vinkistä! Lasien ei tosiaan kuulu olla liian kireällä ja sattua! Kun lapsi huomaa mikä tarkoitus laisella on, niitä varmasti halutaan käyttää, niin ainakin myös meillä! Ja välillä ne on pakko saada päähän ihan muuten vaan 😀

  4. Johanna sanoo:

    Sehän mun piti vielä lisäämäni että on tosi hienot sun uudet lasit!

    • Ja KIITOS 🙂 !

      • Johanna sanoo:

        Ja pakkohan mun on jatkaa…

        Merkkilasit (etenkin aurinkolasit) on mun mielestä aina hyvä sijoitus! Ne on muodikkaat nyt mutta mallista riippuen (tai riippumatta) niitä voi ilolla käyttää todella pitkään ja aina ottaa esille kun sille tuntuu! Rayban on ehdottomasti mun mielestä klassikko mallista riippumatta. Itse olen aina rakastanut aurinkolaseja ja edelleen aina kun sille tuntuu kaivan kaapista dior windshield 2 lasit ja ihan onnellisena kävelen tuolla kaupungilla ne päässä. Juuri eilen mallailin taas mun wayfarereita jotka olen saanut noin 13 vuotiaana, tosi retrot siis…

  5. Taikinanaama sanoo:

    Hei ihanaa toi sun oranssi huulipuna! Sä oot niin tyylikkään näkönen!

  6. Saija sanoo:

    Heippa,

    Babiatorsit vaikuttaa kivoilta. Osaatko antaa vinkkiä koon valintaan? Olisin hankkimassa noita tytölle, joka on kesällä 2,5 vuotias ja mietin, kumpi koko olisi parempi. Tuota pienempää kokoa ostavat kai ihan vauvoillekin, joten tuumailin itse, että se saattaa olla meille liian pieni. Oletko sovittanut näitä omille lapsillesi?

    • Joo, oli livenä tosi kivat ja kestävän/joustavan oliset! Kokeilin molemmille, koot menevät 0-3v ja 3-7 vuotta. Pojat ovat 1,5 ja 3,5, ja pienemmälle otin siis pienemmät ja isommalle isommat.
      Nythän noita on tästä päivästä alkaen tuolla Bebesissä, jos pääsette sovittamaan. Mutta jos ette niin neuvoisin ehkä ottamaan tuon isomman koon. Menee sitten myös pidempään 🙂

  7. […] jo alkukeväästä lasten aurinkolaseista ja silmien suojaamisesta (täällä). Nyt muutama sana hetken trendikkäimmistä lasten aurinkolaseista – […]

Kommentoi