ILTAKYLPY

7/02/2013

Niin kauan kuin muistan, meidän lasten iltarutineihin on kuulut kylpy. Talvisin ei ehkä ihan joka ilta, mutta usein kuitenkin. Elviksen ollessa vauva iltakylpy oli Kaapon kanssa sellaista kahdenkeskistä aikaa. Nykyään molempien on luonnollisesti saata ahtautua samaan ammeeseen. Vaikka molemmille olisikin omat.

Yritämme parhaamme mukaan rauhoittaa illat, jotta nukkumaan meneminen kävisi helpommin ja nopeammin. Kylpyiltoina se vain on sula mahdottomuus, sillä nuo innostuvat vedestä aina hurjasti. Ja omasta puolestani saavatkin usein riehua, loiskuttaa ja ruiksuttaa niin paljon kuin jaksavat. Sillä tuollaisten kylpyjen jälkee uni tulee silti nopeasti. Kai se vesi elementtinä vaan väsyttää jotenkin erilailla kun vaikka puoli tuntia sängyllä pomppiminen ja riehuminen.

Kun lapset olivat pieniä, teimme molemmille iltaisin vauvahierontaa, mutta se on jäänyt. Lasten iltarutiini taitaa meillä olla kovin samanlainen kun muillakin. Eli iltapuuro, iltapesu/kylpy, hammaspesu, yöpukujen laitto, marssiminen omaan huoneeseen (tämä on tärkeää ja samalla kuuluu laulaa marssilaulua), pusut, halit ja hyvän yön toivotukset, iltasatu/laulu ja uudet pusut, halit ja hyvän yön toivotukset. Edelleenkin Kaapon vierelle täytyy jäädä kunnes hän nukahtaa. Tästä toivosin pääsevämme pian eroon. Niin ja Elvis (kohta 16kk) nukahtaa maitopullon kanssa.. kröhöm..


20 Responses to “ILTAKYLPY”

  1. Ansku sanoo:

    Meillä on iltakylvyt vähentyneet juniorin tulon ja kuivan ihon myötä. Ainakin nyt talvella. Luulen kyllä, että pienemmän kasvaessa kylvyt tulevat taas enemmän mukaan kuvioihin. Kesää odotellessa..
    Nukkumaanmeno on oma juttunsa, meidän 2veen vieressä pitää olla että uni tulee. Meinaa itsekin nukahtaa siinä touhussa. Pienempi (8kk) tyytyy nukahtamaan itse kunhan on saanut kunnon satsin maitoa. Mutta härdelliä illat kyllä ovat.

  2. Jennijee sanoo:

    Voi miten hauskat loiskuttelukuvat! 🙂 Täytyypä täälläkin ottaa kunnon kylpy kokeiluun, aikamoista hulinaa ollut jo monta yötä… zzzz!

  3. Teija sanoo:

    Meillä ollaan lasten vieressä joka ilta siihen asti että pienempi (3v) nukahtaa. Sen jälkeen isommalle (jos ei ole nukahtanut) hyvät yöt ja oma aika alkaa. Kello on silloin noin 22-22.30. Noin 1,5-2 tuntia omaa aikaa ja nukkumaan.

    Meillä hoidetaan tuo lasten vieressä oleminen vuoroilloin. Mies kuuntelee omalla vuorollaan kuulokkeilla levyjä ja venyttelee, itse katselen yleensä läppäriltä jotain tai selailen nettiä.

    Olisihan se kivaa jos lapset jäisivät keskenään nukkumaan ja nukahtaisivat hetkessä, mutta en koe tätäkään erityisen raskaaksi. Tuskin niiden vieressä enää teininä tarvitsee odotella nukahtamista (toivottavasti). Toki jos pitää esim. maata lapsen vieressä nukahtamiseen asti niin sitten se on jo eri asia, meillä tosiaan riittää että olemme samassa huoneessa/ovenpielessä.

    • Meillä saman kuuloista. PAITSI ihan turha kuvitellakkaan tekevän mitään. Kännykän loiste = heti +30 min kauempi nukutusaika jne.. Pitää vain istua hiljaa ja SILITTÄÄ!! aaargh.

  4. Mama D sanoo:

    Sulosia kuvia! Meilla on niin iso kylpyamme, etta sita ei tayteta kuin joka toinen paiva ja silloinkin me melkeen kaikki kaydaan siella kylvyssa. Vetta taytyy saastaa 🙂 Mulla saattas kylla tulla kova ikava meidan kylpyammetta, jos tulisi muutto taloon, jossa sellaista ei ole.

    • Hyvä että säästätte, me lotrataan ihan luvattoman paljon… :/ Meilläkin oli lapsuuden kodissa iso kylpyamme ja kyllä kieltämättä kesti aika pitkään tottua elämiseen ilman sitä.

  5. Mimi sanoo:

    Jännä miten on niin isoja eroja. Meillä kylpy on aina kerran viikossa, jos niinkään usein. Tiedän että näin on muillakin, mutta tämä tuntuu jotenkin nololta 🙂

  6. Marjo sanoo:

    En kestä noita kuvia! :’D Ihanat 🙂

  7. Onneli sanoo:

    Meillä on jo melkein pari kuukautta ollut joku vesikammo. Suihkuun pitää pakottaa ja se on kauheeta huutoa. Kylpyammeen näkeminenkin saa juoksemaan pakoon. Totesin pari päivää sitten että korvantaustat on hinkattava sanoi mitä sanoi, sinne oli kertynyt sellasta scheißea että huhhuh 😀 Toivottavasti se taas joskus innostuu, aiemmin oli todella innokas kylpijä ja polskuttelija.

    • Voi ei!! :/ Noh, vaiheita riittää ja kyllä se varmaan siitä! Meillä toisin päin, oven takana hakatan ja itketään jos joku kehtaa mennä suihkuun ilman heitä.. 😀 Uimakammo tosin oli kaapolla vuosi sitten. Mutta ei siis ammeessa vaan altaassa 😀

  8. Mrs KS sanoo:

    Tuttua touhua – meilläkin kylvetään joka ilta. Ja kylpyammeessa on mukana ihan hirveä määrä kylpyleluja 🙂

  9. Marika sanoo:

    Meillä tyttö kylvetetään kerran viikossa, on kylvetetty vauvasta saakka. On nyt talviaikaan niin kuiva ihoinen, että ei ole ollu tarpeellista kylvettää useammin. Jos tytöltä kysyttäisiin se varmasti haluais kylpyyn joka ilta, niin hauskaa siellä on! Uimahalliin menoa ollaan usein mietitty, mutta vaan kerran ollaan sinne päästy tytön 1,5v elämän aikana… Täytyisi reipastua ja alkaa käymään säännöllisesti.

    • Talvisaikaan ei tosiaan kannata liian usein kylpyeä, etenkin jos on kuiva iho! Uimahallissa käyminen on hauska harrastus, meilläkin usein jää vaikka aina ajattelen että nyt ruvetaan käymään säännöllisesti..

  10. Ihanat pojat! Vitsi näitä kuvia katsellessa tekee mieli hommata parempi kamera, hyviä kuvia 🙂

Kommentoi