EI MITÄÄN KINKUNSULATUSPÄIVIÄ

28/12/2012

Sain eilen sähköpostin jonka lopussa toivoteltiin hyviä kinkunsulatuspäviä. Siis mitä, mikä ihme se sellainen on, mietin suu täynnä suklaata. Facebookissa kaverini satuksessa kerrottiin että, tekipä kahvakuulatreeni hyvää näin joulun mässilyjen jälkeen. Siis häh, joko se joulu muka meni? Ei ainakaan meillä. Nyt syödään ja löhötään.

Vaikka emme viettäneet joulua kotona, emmekä ostaneet yhtäään jouluruokia, on jääkaappi sukulaisilta saatuja herkkuja täynnä. Varsinkin eilinen päivä tuli vietettyä rennosti sohvannurkassa, konvehtirasia tai ruokalautanen kokoajan käden ulottuvilla. Ja täytyy sanoa että nautin tästä joutenolosta ja mässäilystä aikalailla. En tunne asiasta minkäänlaisia tunnontuskia. Vaikka koti on vähän sekaisin ja maha vähän liikaa puollaan, nyt relaan ja palaan arkiseen aherrukseen vasta vähän myöhemmin.

Kaapo lähti eilen isomummilleen Lappeenrantaan muutamaksi yöksi ja Elvis on  kuumeessa, niin mikäs tässä sitten vain kotona ollessa. Nyt levätään, syödään ja ollaan vaan. Joulu loppuu sitten vasta kun ruoat loppuu. Nyt vähän hunaja-taatelikakkua jälkkäriksi.


4 Responses to “EI MITÄÄN KINKUNSULATUSPÄIVIÄ”

  1. komppaan, täällä menossa kai toinen laatikollinen after eight-suklaata :DDD

  2. Satu sanoo:

    Joulun jälkeenhän se mässääminen vasta alkaakin, kun kaikkia ihania jouluherkkuja löytyy kaupoista pilkkahintaan! 😉 Sulatellaan sitten helmikuun puolella! ;D

  3. Merja T. sanoo:

    Hih! Ihana sinä! Mulla kyllä vähän tuppaa tulemaan omantunnontuskia tästä herkuttelusta, mutta itsepä tuskailen. Tänään tyhjensin viimeisen suklaarasian ja huomenna kun juhlitaan isomman neidin 4v- kemut, niin sitten ”helpottaa”. 😉

  4. Pirita sanoo:

    Ihana postaus!! Luin miehelleni ääneen ja lupasin ottaa opikseni – välillä voi IHAN hyvällä omalla tunnolla vaan nauttia löhöelämästä suklaiden kera! Löysin blogisi muutenkin vasta eilen ja luin melkein kannesta kanteen. IHANA!!

Kommentoi