ÄIDIN JA POJAN PÄIVÄ

23/09/2012

Vaikka tyttäriä ei minulla olekkaan, voi pojankin kanssa viettää (molempien mielestä) hauskaa hemmottelupäivää. Meidän päiväämme kuului käynti kampaajalla ja (äidin) kynsihuollossa, kävelyllä kirpeässä syyssäässä, eksoottinen lounas sekä kiertelyä kirppiksellä ja levykaupassa.

Vaikka pojat tulevat hyvin juttuun kekskenään ja ovat toisilleen tärkeitä ja rakkaita, niin on mukava viettää välillä kummankin kanssa myös kaksinkeskistä aikaa. Mukavuuden lisäksi se on varmasti äiti-lapsi suhteen kannalta tärkeää.

Hemmotteluhoitoa saimme jo vuonna -79 Punavuoreen perustetussa kampaamo katjamariateamissa. Hiljattain remontoidussa liikkeessä on hyvien parturi -ja kampaampopalveluiden lisäksi saatavilla kosmetologi, kauneus ja meikkauspalveluja. Katjamariateamistä saa kuulemani mukaan myös suomen parhaat hiustenpidennykset.
Kaapo pääsi pitkästä aikaa ammattilaisen parturikäsitelyyn. Kyllä niistä lasten hiuksista tulee vaan niin paljon siistimmät kun joku oikeasti osaava ne leikkaa, kunnolla hiustenleikkuuseen tarkoitetulla koneella ja terävillä saksilla… Kaapon hiukset ollaan käyty nyt muutaman kerran leikkauttamassa kampaamossa, olisikohan tämä ollut nyt kolmas tai neljäs, ja suosittelen sitä lämpimästi kaikille. Kotona on hiuksia tullut leikeltyä milloin partakoneella, fiskarsseilla ja tylsillä kampaamosaksilla. Aina on mennyt jotain vikaan. Parturissa käynti on nopeampaa ja siistimpää, paljon siistimpää. Hyviä vinkkejä lapsen hetkelliseen paikallapysymiseen on se, että lapsi istuu leikkaushetkellä vanhemman sylissä, tikkari sekä iphone (ja sieltä yleareenan lastenohjelmat). K oli selvästi tyytyväinen uusiin siisteihin, edellistä mallia mukaillen leikattuihin hiuksiinsa. 
Omiin hiuksiini sain toivomani vähän tummemman värin tyveen. Värjäykseen käytettiin Lorealin inoa värejä. Tykästyin inoaan muutama vuosi sitten, heti kun se tuli suomeen. Inoan kestovärit ovat öljypohjaisia ja täysin hajusteettomia sekä ammoniakittomia. Täysin luonnonmukaisia tai kasvipohjasia värit eivät tosin ole, mutta olen niillä värjännyt hiuksiani ilman omantunnontuskia tai pelkoja myös raskaana ollessani. Inoalla värjätessä saa myös tuplapäähieronnan, sillä väri pitää hieroa kunnolla päähän vielä ennen pesua 😉
Sain hiuksiini myös ihanan Kerastesen Chemistry- hoidon. Siinä hiuksiin hierotaan hoitoainetta joka sisältää sisältäpäin vahvistavaa proteiinia sekä kosteuttavaa arganiaöljyä. Lopuksi hiuksiin suihkutetaan vielä sulkeva hoito, joka sulkee siis hiuksen pinnan jättäen hiukset ihanan sileiksi ja kiiltäviksi, samalla kuin alla oleva hoito vaikuttaa hiuksessa kymmenen pesun ajan. Hoito tuli kyllä juuri oikeaan paikkaan, mulla on tosi pörröiset ja kiharat hiukset, lisäksi niitä on vaalennettu kaksi kertaa kuluvan vuoden aikana. Nyt ne ovat aivan ihanan tuntuiset, sileät muttei litteät.
Tässä kohdin on varmaan pakko myöntää, että äitiä hemmoteltiin kyllä vähän enemmäin kuin lasta. Sain nimittäin vielä kynsiini geelilakkaukset! Tällaiselle tosi huonosti kynsiään hoitavalle (ja pureksivalle) nämä ovat mahtavat. Eipä tarvitse viikkoihin miettiä mitään lakkauksia, tai vanhojen halkeilleiden lakkojen postamista sillä kynnet pysyvät siisteinä pitkään. Testattu on jo kotiäiden arjessa, saunassa ja lapsia kylvettäessä. Edelleen yhtä hienot.
Geelilakkaus tehdään siis oman kynnen päälle ja lakka kovetetaan uv-valon avulla, samoin kuin vaikka rakennekynnet. Lakkaus ei kuitenkaan vaurioita omaa kynttä mitenkään tai muuta sitä kivikovaksi. Kynnet ovat siis täysin luonnoliset, mutta siistit ja kauniin kiiltävät. Lakkauksia ja kuvioita voi teisty tehdä erilaisia, sekä lisätä kynsiin tarroja tai muita koristeita. Sormien kynsissä lakka pysyy siistinä noin kuukauden ja vapaissa jopa pari-kolme kuukautta. Kynttä voi viilata normaalisti ja sen päälle voi myös lakata tavallisella lakalla.

Onkohan täällä linjoilla lukijoita jotka kaipaisivat samanlaista hemmottelua mitä me saimme? Jos on, niin ilokseni saan kertoa teille hienosta lukija-alennuksesta katjamariateamin osaaviin käsiin! Lokakuun loppuun saakka teilläkin on mahdollisuus ihaniin hemmotteluihin:

Hiusten leikkauksen ja värjäyksen yhteydessä:
ripsien ja kulmien värjäys ja muotoilu sekä hiusten tehohoito
tai
alle 7v. lapsen hiustenleikkaus veloituksetta 
(arvo 27-36e)
——
Kynsien geelilakkaus
sormet 44e
varpaat 53e
molemmat 95e (norm 122e)

Nämä kivat edut ja tarjoushinnat ovat siis voimassa 31.10.12 saakka kun mainitset aikaa varatessa koodin mamigogo10. Katjamariateamin tarkemman yhteystiedot löydät täältä, sekä Facebookista. Ja muuten, kun 200 tykkääjää tulee täyteen katjamariateamin fb-sivuilla arvotaan tykänneiden kesken hieno Kerastase-tuotepaketti 😉 !

Kattokaa nyt kuinka ihanan iloisia ja läheisiä meistä heti tuli! Hih!

Minttu

Muuten, on jo pitkään ollut mielessä säätää kuvat yhtä leveiksi teksin kanssa. Montahan pixeliä niiden silloin pitäisi olla leveät? Osaako joku auttaa? Sitä odotellessa, kuvat saa klikattua isommiksi ja ovat tarkasteltavissa toistaiseksi paremmin niin 🙂


21 Responses to “ÄIDIN JA POJAN PÄIVÄ”

  1. Anonymous sanoo:

    Miten sää lapselle tollaset lakat laitoit? Siis eikö noi ole pojan kynnet nuo keltaset?

    Ihan kiva tukka tuli pojalle,mutta kyllä meän pojat pysyy ilman sylissä pitämisiä ja tikkareita parturin tuolissa. Mitä se tikkarin lötky auttaa oikein? Olenkohan vähän tyhmä vai miten en tajua?

    Oliko kampaamossa isompi leikkipaikka vai miten poika viihtyi sun geelauksien ajan ittekseen?

    Sori, paljon kysymyksiä, mutta meillä mennään kampaamo/perturireissut ihan normaalisti että leikkuutetaan tukat vierekkäisissä penkeissä ja sitten mennään kotiin 🙂

    • Kaikki lapset ovat erilaisia, tuossa jotain vinkkejä vilkkaan tai pelokkaan lapsen viihtymiseen ja leikkauksen onnistumuseen. Ja hän kyllä istui itse nyt tuolissa, mutta viimeksi sylissä, 1 ja 2 vuotiaana kun oli vimmeksi parturissa.

    • Iina sanoo:

      voi veljet mikä kommentti >D
      kiva jos teila tehdaan toizin..

      toi on mahti toi tukka, mein pojalla on kans mulletti hehee parasta! ja en kesta miten sopo toi pikku kikkarapaa on. ja en kesta ko a’a’kkoset havis

      hauskaa viikkoa!

    • :-DDD
      Ja joo, mulletti on super karsee että se on jo magee!! :)) Eikun on se pojilla söpö.
      Kivaa viikkoa sinnekkin!!

    • Anonymous sanoo:

      Anteeksi jo etukäteen, nyt on pakko kommentoida ja sanoa suoraan.

      Uskoisin että nuo kynnet ovat äidin.
      Tyhmäksi en uskalla haukkua mutta et sinä Anonyymi kyllä mikään penaalin terävinkään kynä ole kun tuollaisia kommentteja jakelet.

  2. Musta sun ei tarvitsisi leventää kuvia vaan jos haluut samankokoisia tekstin kanssa, kavenna mieluummin tekstiä. Isot kuvat on tosi hankalia kun joutuu skrollaamaan nähdäkseen koko kuvan ja ei siis tule kuva kerralla ruutuun. Mun kuvat on liian pieniä, niitä sais vähän isontaa mutta itte laittasin sun kuvien kokoisiksi omat kuvat jos vaan jaksasin.

    Inoa on hyvä väri, se ei haisekaan pahalle. Nyt vain oon menossa joskus taas wellalle värjäykseen, sielläkin oli uusi just markkinoille tullut hyvä kestoväri, en muista nimee.

    • No se on totta, kai se sitten riippuu näytöstä? Tai siis joudutko skrolaamaan nyt tekstejä? Ajattelin vain nykyisen teksin levysiksi. Mutta lisätyötä se teettäisi kun pitäisi kuvankäsitelyllä aina joka kuvan koon muuttaa.

      Inoa on hyvä, varmaan noita hajuttomia alkaa nyt tulemaan kaikille. Samoin kun esim BB-voide.

  3. Geelikynnet piinaa minua. Luin kesän loppupuoliskolla niistä ja tajusin että miksen ottanut kesän aluksi varpaisiin geelikynsiä… Hih, ensi kesänä sitten.

    Ihana hemmottelupäivä teillä ollut, ihanat kuvat ja laatuaika ♥

    • Hehe, apua mikä piina! Mutta mämä ei tosiaan ole geelikynnet, eli mitään ylimääräisiä kynsiä ei laiteta. Vaan geelimäinen lakka joka kovetetaan uv-valola samaan tapaan vain kun rakennkynnet.
      Ota ihmeessä talveksikin jo lakkaus jos siltä tuntuu, mä toivon (ja luulen) että tää kestäisi mulla varpaissa kevääseen saakka 🙂
      Ihanaa olikin <3 !

  4. Valeäiti sanoo:

    Jes, ihan mahtavaan väliin tuli tämä, kiitos! Nyt on varattu mutsille eka leikkaus sitten Kakkosen ja Ykköselle eka leikkaus ikinä 🙂

  5. Daniela sanoo:

    Ompas teillä ollut kiva päivä :). Kiva postaus, mukavaa luettavaa!

  6. Riina sanoo:

    Mulla on ollut kahdet ammattilaisen tehdyt geelikynnet ja nyt teen niitä itse itselleni. Varpaisiin en ole laittanut kun kerran, sillä musta varpaissa pysyy muutenkin hyvin tavallinen lakka, ja se on kuitenkin helpompi poistaa.

    Mitä tohon viilaamiseen tulee niin en suosittele, jos viilailet niin geelistä lähtee se pinta ja sit kyllä menee kärjet huonoksi. Toisaalta en tykkää noita geelejä muutenkaan pitää kuin viikon, sillä kynsi kasvaa ja se kasvuraja näyttää aika kurjalta kun lakka on kuitenkin paksumpaa kuin mikään muu lakka..

    • Kiva kuulla koemuksiasi! Mä itse on niin laiska, etenkin vasrpaiden kysnsien laittaja että tämä geelilakkaus on ihan huippujutu mulle. Mulla usein onkin ne samat vanhat lakat varpaissa koko talven, mutta ei ne mitenkään nätisti pysy. Tämän uskoisin pysyvän.
      Mulla kasvaa kynnet niin hitaasti, joten saa nähdä milloin se karvuraja sitten alkaa näkymään 🙂

  7. Tarkkasilmä sanoo:

    Tuo geelilakkaus olis niin kiva!
    Ja voi kun meidänki poika kasvaa, niin vien sen kampaajalle. Vaihtoehtoina kun on joko mummun saksi-leikkaus tai isi vetää koneella siilin 😀

    • Kannattaa kokeilla sitä! Mä tykkään! Kynnet näyttää kokoajan siltä kun ne olisi just lakattu, vähän pitää vielä opetella ettei varo niitä kokoajan ;-D
      Ja EIIIIII siiliä!!

  8. Taikinanaama sanoo:

    Ooh, ollapa helsinkiläinen! Ihana juttu!

Kommentoi