KESÄPARTSI

21/05/2012
Meidän muutaman neliön kokoinen ja mallinen parveke on etenkin kesällä kovassa käytössä. Jos emme ole ulkona, olemme todennäköisesti aurinkoisella parevekkeellamme. Se toimii siis oleskelu -ja leikkipaikkana, usein myös syömme siellä. Siellä myöskin säilytetään kaikenlaista pientä, kuten ruukkuja, multaa, ulkopelejä ja lasten isompia ulkoleluja.
Parvekkeen sisustus on haalittu sieltä sun täältä. Kaikki tuolit ovat dyykattuja, pöytä saatu, muutkin kausteet ja matot ovat vanhoja ja kierrätettyjä. Ainoastaan lattialaudat olemme sinne erikseen tarkoituksella ostaneet. Lattia, pöytä ja säilystyslaatikko on maalattu kaikki samalla tummalla ulkokäyttöön tarkoitetulla petsillä. 
Haaveni parvekkeen sisustuksesta vaihtelevat päivittäin. Tällä hetkellä tahtoisin ainakin maalata pöydän vaaleansinisellä tai mintunvihreällä miranoolilla, toisaalta tahtoisin eroon koko pöytäryhmästä. Olen miettinyt tilalle säkkituoleja ja riipumattoa. Tai sitten ihanaa isoa valkoista kulmasohvaa, jossa löhöillä illalla viinilasin kanssa, kun lapset ovat meneet nukkumaan… 
 

Parveke on lattiasta kattoon lasia. Paljon ollaan mietietty myös jotain verhoja. Olisi mukava saada välillä suojaa suoraan porottavalta auringolta tai mahdollisilta uteliailta naapureilta. Valkoiset rullaverhot olisivat kivoimmat. Mutta kun kahdelle seinälle tarvitsee yhteensä kaksitoista verhoa ja yhdelle vielä kahdeksan, jotka jokainen täytyy porata metalliin, menee homma turhan hankalaksi ja hintavaksi. Olenpa miettinyt jopa aurinkoisemman puolen alalasien maalaamista valkoisella sormivärillä.

Etenkin Kaapo tykkää leikkiä partsilla tosi paljon. Ja Elvis taas siellä missä isoveli on. Jos parvekkeen ovi jää vahingossa raolleen sujahtaa K heti sinne. Oven edessä on vauvaportti, mutta sitä ei tule käytetyksi. K onneksi leikkii parvekkeella rauhassa, ei revi kukkia (enään) kiipeile tai muuta mistä tämä äiti voisi saada sydärin.

Kesäpartsille kuuluu myös tietysti pikkuinen kasvimaa eikö. Löysin muutama vuosi sitten Anttilan nettikaupasta nuo minikasvihuoneet. Ne on ihanat, niissä voi kasvatella salaatteja ja yrttejä helposti keväästä syksyyn. Kannelliset laatikot ovat puuta ja ikkunat muovipleksiä. Joskus vielä vaihdan ne lasisiksi joilloin niistä tulee vielä ihanemmat.

Olen yleinsä idättänyt salaatit ja yrtit siemenistä, mutta jostain kumman syystä en ole tänä keväänä ehtinyt. Ostinkin basilikan sekä jäävuori-ja lehtisalaatin taimet valmiina. Kasvimaa kaipailee vielä ainakin rucolaa ja ruohosipulia. Heneenversot ovat itämässä. 

 Tällainen on meidän kesäpartsi, millaisia parvekkeita, pihoja tai terasseja teiltä löytyy?

  
Minttu


17 Responses to “KESÄPARTSI”

  1. ihanan nakoista…ja kuinka aurinkoista.
    meilla ei ole parveketta. Piha on yhteinen….harvoin siella viihdymme.
    Oma takapiha onkin haaveenaa ja vaatimuksena seuraavassa kodissa.

  2. Ripu sanoo:

    Kiva! Sama partsiajatus mulla tänään päässä, kun suunnittelin minkälaiset kukat pääsevät sinne kituuttelemaan.. Meillä vielä täysin talviteloilla ja superpölyinen. Heitin vintille kalusteet ja haaveilen myös jostain ihanuudesta.. Katsotaan mitä sinne ilmaantuu vai ilmaantuuko. 😉

    • Partsin siivoaminen talvikuntoon oli jotenkin terapeuttista. Ehkä siksi että sain olla ihan rauhassa enkä (muka) kuullut mitä täällä sisällä samaan aikaan tapahtui 😉 On noiden lasien peseminen kyllä aika hommaa..

  3. Ada sanoo:

    Aivan ihanan näköinen parveke! Juuri tuollaisia pällistelen ja ihailen kun ohi satun kulkemaan 😉

    Parvekkeelle voi niin paljon helpommin laittaa mattoa, pöytäliinaa, istuintyynyä yms. kuin pihalle kun sitä kastumisen vaaraa ei ole. Juuri tänään tuli mietittyä tuota kun en löytänyt vahakankaista ”sateen/iskunkestävää” pöytäliinaa pihapöydälle.

    • Hih kiitos! On se kyllä viihtyisä. Kastumisen varaa tosiaan ei ole, jos vain musitaa sulkea ikkunat… 😉 Joku vanhakankainen pöytäliina kyllä kelpaisi parvekkellekkin. Kankainen likaantuu niin nopeasti, on katupölyä, siitepölyä, ja lapset. Ja eräs huoltomies joka VAHINGOSSA PORASI parvekkeen liinaan reiän viime kesänä! 😀 !

  4. Marika sanoo:

    Kivalta näyttää partsi!Oikein kotoisan oloinen. Meillä on terassien sisutus vähän kesken. Terassi kiertää lähes koko talon, joten hintavaksi tulee täälläkin. Pikkuhiljaa hyvä tulee, sillä sanonnalla on pakko mennä kun matti on kukkarossa 😉

  5. Jonna sanoo:

    Ihana ISO partsi teillä! Meillä on tuohon verrattuna tosi pieni. Mutta mahtuu tänne pieni sohva, pari tuolia ja pöytä 🙂 mun pitääki postata meidän partsista joku päivä!

  6. Iina sanoo:

    mites ois sellanen kalvotarrotus? lidlissä ainekin myytiin just sellasta esim. antais näkö- ja aurinkosuojan

    • Hmmm joo, voisihan sellaista ainakin kokeilla. Kun tahtoisin että sen saa välillä pois ja sitten taas takaisin. Eli verho melkein pitäisi olla. Kiitos vinkistä, täytyy käydä katsomassa tuo kalvohomma kuitenkin!

  7. Anonymous sanoo:

    ihanan näköistä! meillä tosi tylsän mallinen kun on pitkä ja kapee. tuo teiän on ihana. tossa joku kommentoi kalvotarrotuksesta ja olin iteki ehottaassa ikeasta saatavaa kalvoa. läpäsee valon, mutta ulkoapäin ei enää näkis. helppo asentaa ja poistaa. suosittelen! -katri

    • Kiitos! Meni vähän kommentit sekaisin ja vastasinkin tuohon Jonnalle että toi neliön allinen parveke on kyllä tosi toimiva. Mutta pitkä ja kapee on hyvä myös! Sentään on parveke 😉 Täytyypä tuo Ikeakin sitten varmaan katsastaa. Toisaalta sieltä saa myös edullisia rullaverhoja…hmm

  8. Anniina sanoo:

    Meillä mies pisti juurikin auton kalvotusta alalaseihin ettei naapurit nää 😉 Suosittelen 🙂

  9. Piitu sanoo:

    Ihana tuo pieni yrttien kasvihuone! Mistä sellasia saa?

Kommentoi