KOHTI UUTTA OSA 2

19/11/2014

MG_6545_bw3sMG_6550sMG_6537_1s

Vuosi sitten oli kylmä pakkaspäivä ja maa jäässä. Me hyppäsimme poikien kanssa autoon joka suuntasi Porvoon vanhalle rautatieasemalle. Samassa autossa reissasi myös RAWR Magazinen tekijöitä, siinä samalla matkaa taittaessa juteltiin. Puhuttiin siitä miten samana vuonna tekemäni suuri elämänmuutos, eli ero, oli vaikuttanut elämääni ja ajatuksiini. Tuosta rupattelusta syntyi mielestäni paras haastattelu mitä minusta on ikinä tehty. En ollut lukenut juttua lähes vuoteen, mutta allerkirjoitan edelleen kaiken sanomani. Tajusin taas miten suuren päätöksen tein aikoinaan, pelkkää sydämen ääntä kuuntelemalla. Aika hurjaa. Ja se päätös on edelleen oikea.

Kerron lyhyesti niille jotka ovat alkaneet seuraamaan blogiani vasta hiljattain. Kaksi vuotta sitten sanoin sen ensimmäistä kertaa ääneen ihan tosissani, haluan erota. Halusin erota kahden pienen lapsemme isästä, jonka kanssa olimme olleet yhdessä kuusi vuotta, tunteneet yli kymmenen. Meillä oli koti loppuelämäksi ja hänen nimissään oleva iso asuntolaina. En tiennyt miten selviäisin jatkosta, olin ollut kotiäitinä monta vuotta, eikä mitään tietoa tulevasta, mutta tiesin että minun on tehtävä se.

Päätös ei ollut mikään yhtäkkinen päähänpisto, vaan olin kyllä miettinyt sitä pitkään. Itseasiassa tajusin myöhemmin että olin prosessoinut päätöstä mielessäni varmaan kaksi vuotta. Uskottelin pitkään itselleni että kaikki kyllä palaa joskus entiselleen, rakastinhan puolisoani edelleen. Mutta kun rakastin häntä kuin parasta ystävää, en kuten tyttöystävän tulisi rakastaa poikaystäväänsä. Senkin asian oivaltaminen vaati aikaa.

Ero oli minulle todella kova paikka, vaikka halusinkin sitä. Tunsin itseni kauheaksi ihmiseksi, häpelin asiaa, podin syyllisyyttä ja epätoivoa. Oli epäreilua ettei elämä mennytkään suunnitelmien mukaan. Samaan aikaan löysin itsestäni niin paljon voimaa ja tarmokkuutta, etten tiennyt sellaista olevan edes olemassa. Kuoriuduin panssarista. Samaan aikaan rintaan koski ja oli helppo hengittää, hyvin ristiriistaista. Mutta kokoajan tiesin että tämä on oikea päätös, ja kaikki tuntemukseni vain vahistivat sitä.

Tajusin että elämässä pitää joskus tehdä hyvinkin kiperiä valintoja, itseään kuunnellen ja itsekkäästi. Ja joskus ei voi muuta kun hypätä tuntemattomaan ja toivoa parasta. Kukaan muu ei ole vastuussa onnestasi kuin sinä itse ja sen pohjalta aloinkin elämään elämääni. Päätin että ikävien asioiden tekeminen saa riittää, teen asioita joista minulle tulee hyvä olo, en miellyttääkseni muita.

Kaksi vuotta on mennyt kuin siivillä. Eropäätökseni jälkeen päätimme vielä yrittää kuukauden, Joulun yli, mutta tammikuussa rupesin sitten etsimään uutta asuntoa. Monien kiemuroiden, kuten vesivahingon, takia pääsimme muuttamaan vasta alkukeväästä. Muistan edelleenkin ensimmäisen yöni uudessa kodissa. Lapset olivat vielä vanhassa asunnossa isän kanssa ja minä nukuin lasten patjalla- koska minulla ei ollut sänkyä. Illalla katsoin telkkarista Sinkkulaivaa ja kauhistelin että tuollaistako elämäni tulee nyt olemaan. Uni ei meinannut tulla millään, mutta kun aamulla heräsin tunsin heti että tämä on loppuelämäni ensimmäinen päivä. Tässä vaiheessa kirjoittamista kyyneleet valuvat poskilla. Ja siitä se elämä tosiaan lähti rullaamaan pikkuhiljaa eteenpäin. Tai itseassa neljä päivää muuton jälkeen lähdin lasten kanssa kuukaudeksi Espanjaan, jonka jälkeen se elämä alkoi.

Välillä on ollut vaikeaa, välillä helppoa. Lasten takia välillä surettaa, mutta hei, tällaista elämä on. Ei sen kai kuulukkaan päivästä toiseen soljua mukavasti eteenpäin. Tai silloin se ainakin olisi ihan hiton tylsää.

Sillä jos jotain olen oppinut tässä tämän vuoden aikana on se, ettei elämää voi suunnitella. Rawn haastattelussa tein joitakin uudenvuoden lupauksia, ja myös samoihin aikoihin kirjoittamassani postauksessa suunnitelin tulevaa vuotta. Naurattaa lukea noita, sillä oikeastaan mikään ei ole toteutunut. Mutta asioita on tapahtunut enemmän kun olisin ikinä pystynyt kuvittelemaan! Edelleen löydän itsestäni uusia puolia, ja samalla olen kokoajan enemmän ja enemmän sinut itseni kanssa. Tämän vuoden suurin teema henkilökohtaisessa elämässäni on ollut rakkauden etsiminen. Ja senkin huomaaminen ettei sitä voi etsiä. Se tulee jos on tullakseen. Olen ihastunut, ehkä jopa rakastunut, särkenyt sydämeni ja jatkanut taas elämää. Sitähän tämä on. Olen itkenyt ja surrut, mutta sitäkin enemmän nauranut ja iloinnut. Tämä on mun elämä, tämä yksi ja ainoa, joten aion kyllä jatkossakin elää sen täysillä. Itselleni.

En edelleenkän tiedä mitä tuleva tuo tullessaan, mutta aion yrittää parhaani pysyäkseni mukana kyydissä. En ehkä ole saanut kaikkia niitä asioita joista olen haaveillut, mutta olen varmasti saanut paljon enemmän. Ystävien merkitys on korostunut entisestään. Ja yksi näistä ystävistä on exäni, lasteni isä joka on edelleen hyvin tiiviisti kuvioissa. Hän oli kavereineen se joka muutti tavaramme uuteen kotiin, lähti kanssani sänkyostoksille, se joka kuskaa minua edelleen Ikeaan, lupaa tulla vaihtamaan lamput jos en itse osaa ja käy kastelemassa kukat kun olemme matkoilla.

Jännä miettiä että mitä kaikkea elämällä on vielä annettavana.
Mutta se selviää vaan jatkamalla eteenpäin ja elämällä sitä.

Kuvat: Daniela Talvitie

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

22 Responses to “KOHTI UUTTA OSA 2”

  1. Oot ihana! ❤︎❤︎❤︎

  2. emily sanoo:

    Oho miten tää postaus just nyt..tein päätökseni vain pari pvää sitten. 3-4vuoden miettimisen jälkeen. 2lasta yli 12v parisuhdetta takana. Tarmokas olo..jännää mitä tuleman pitää. Kiitos kirjoituksestasi.

  3. Anna sanoo:

    Kiva, kun jaot tarinasi. Mielestäni on surullista, että tästä eroamisesta ja yh-äitiydestä on nykyään tullut yhdenlainen muoti-ilmiö, josta kirjoitellaan eri lehdissäkin. Omasta mielestäni monet parit eroavat aika heppoisin perustein yrittämättä oikeasti kunnolla loppuun asti. Tärkeintä kuitenkin, että lapsilla olisi molemmat vanhemmat.

    • Minttu MAMI GO GO Minttu MAMI GO GO sanoo:

      Tottakai ero on surullista, ihan kaikille osapuolille. Mutta että joku eroaisi sen takia että se muka olisi muodikasta on kyllä oikeasti todella ikävästi ja loukkaavasti sanottu. Ja mielestäni on hyvä että aiheesta kirjoitetaan ja puhutaan. Jokaisella on omat syynsä eroon, eikä kukaan ulkopuolinen voi sanoa siihen että onko se tarpeeksi hyvä. Ja edelleen meidän lapsilla on kyllä molemmat vanhemmat. Jotka ovat hyvin paljon parempia ja onnellisempia asuessaan erillään.

    • Hellu sanoo:

      Tärkeintä on, että lapsella on turvallinen ja hyvä olla. Mielestäni tämä ei liity siihen, että lapsella olisi molemmat vanhemmat. Usein tilanteessa, jossa yritetään siihen loppuun asti, ei lapsilla todellakaan ole turvallinen kasvuympäristö. Mielestäni se, että sanotaan ihmisten eroavan liian helposti ajaa pahimmillaan ihmiset roikkumaan väkisin huonoissa suhteissa. On todella ikävää yleistystä väittää, että niinkin vakava asia kuin ero olisi jokin muoti-ilmiö. Joskus se voi olla monen ihmisen elämän pelastava päätös.

    • karo sanoo:

      Koskaan, ikinä, milloinkaan ei saisi olla yhdessä vain lasten takia. Se vaan aiheuttaa pahaa kaikille. Lapsistakin se on mukavempaa jos vanhemmat on erossa ja onnellisia kuin yhdessä ja onnettomia. Erossa olo ei tarkoita välttämättä sitä etteikö lapsella olisi molempia vanhempia.

    • neito sanoo:

      Mä en kyllä jaksa uskoa siihen, että joku eroasi sen takia, että se on ”muotia”. Arvelisin kuitenkin suurimman osan pariskunnista menneen yhteen sillä ajatuksella, että nyt ollaan yhdessä. Jos/kun ero tulee, niin vaikea kuvitella sitä tehtävän kovin heppoisten asioiden perusteella.

      Ulkopuolinen ei koskaan voi tietää kaikkea toisen elämästä. Se miltä jonkun elämä näyttää ulospäin, ei ole koko totuus. Harva huutelee ongelmistaan pitkin kyliä, vaan pyrkii pitämään ne poissa muiden silmistä.

      Mikä on lapsille parasta? Se, että vanhemmat ovat yhdessä hinnalla millä hyvänsä vai tilanteen niin vaatiessa eroavat ja ehkä sitä kautta säilyttää kaksi tolkullista vanhempaa, jotka osaavat olla lapselle paras mahdollinen vanhempi?

  4. Linda sanoo:

    ihanasti kirjoitat.
    may all your wishes come true!

  5. Mie sanoo:

    Kiitti Minttu tästä kirjotuksesta. Aukaisee silmiä kummasti pohtimaan omien ongelmien eri ratkaisuita kun mikään ei oikein tunnu hyvältä. Go sä ja jatka samaan malliin :)

  6. kattimatti sanoo:

    Erolapsena ja vanhempien riitoja kuunnellen kasvaneena toivon sydämeni pohjasta että vanhemmat eivät jatkaisi yhdessä ”lasten takia”. Tämä ”lasten takia” ajatus on aivan harhaluulo ja usein siinä pisteessä kun yhdessä ollaan vain pitääkseen perhe kasassa, on peli jo menetetty,
    Niinkuin joku jo aikaisemmin mainitsi, parempi kaksi onnellista vanhempaa erossa toisistaan jos yhteiselo ei suju.
    En koskaan unohda niitä öitä kun syöksyin itkevän 8-vuotiaan pikkuveljeni viereen pyyhkimään kyyneleitä, halimaan ja lohduttamaan tätä vanhempien raivotessa toisilleen läpi monen yön. Onneksi olen saanut käsiteltyä kipeät muistot ja antanut anteeksi henkisen väkivallan. Antanut anteeksi, mutten voi unohtaa..

  7. myy sanoo:

    Jokaisella ihmisellä tulee jossakin elämänvaiheessaan ns. kriisejä, joissa aletaan miettimään ”oliko tämä tässä?” Useimmiten nämä tilat tulevat kun kaikki on ns. hyvin; lapset tehty, koti rakennettu, palikat kasassa…. mitäs sitten seuraavaksi? Näissä tilanteissa hyvätkin ja toimivat asiat käännetään ”huonoiksi” ja niistä koetaan pääsevän eroon vain lähtemällä tai jättämällä ”ei niin hyvin toimiva asia”.
    Ymmärrän edellisen kirjoittajan kommentin ero-trendistä. Ehkä ennemminkin on kyse siitä että erosta on tullut helpompi asia tässä individualistisessa kulttuurissa. Kaikilla on oikeus etsiä jotakin mikä täyttää sen kolon, joka loppujen lopuksi on täytettävissä vain henkilökohtaisella kasvulla, ei lähtemisellä tai vaihtamisella. Olen nähnyt tätä ilmiötä läheltä ja ymmärrän edellisen kommentoijan trendi-ajattelun; ei ole enää kivaa, eroan. Tuo toinen ei anna minulle sitä mitä tarvitsen, eroan. Nämä henkilökohtaiset ongelmat kävelevät vastaan ennemmin tai myöhemmin, jopa siinä uudessa suhteessa. En todellakaan viittaa tällä suhteisiin jossa on väkivaltaa tai alkoholismia tms. Näissä ”ero-trendeissä” puhutaan täysin yksilöiden henkilökohtaisista tunteista ja siitä kun puolisosta tulikin ystävä… yms. Parisuhteet käsittääkseni käy läpi tietyt vaiheet, ennenkuin matka tasaantuu seesteiseksi kumppanuudeksi, ja tämä matka on työläs ja pitkä, ja se käydään läpi jokaisessa suhteessa tavalla tai toisella. Se vaatii antamista ja ottamista, anteeksi antoa ja kompromisseja, sekä ennen kaikkea henkistä kasvua yksilöna parisuhteessa. Haluaisin nähdä sen suhteen, jossa ei olla aaltoitu omien tunteiden ja tarpeiden kanssa, mutta työllä ja sitoutumisella niistä on päästy yli ja hitsauduttu vielä vahvemmaksi pariksi.

    Mielestäni ei ole mitään hienompaa kuin kumppanuus joka kestää elämän kolhut. Kyse on motivaatiosta ja halusta yrittää. Jokainen meistä kaipaa rakastumista ja niitä perhosia jota tuore suhde tuottaa, mutta uudesta ikäväkyllä tulee taas vanhaa… mitäs sitten?
    Itse olen kolhittu ja kasvanut kolhujen myötä ja ennenkaikkea olen äärimmäisen onnellinen, että en elämäni käänteissä luopunut elämäni rakkaudesta, kenen kanssa koko aiukuisiän historia on kirjoitettu ja kirjoitetaan lisää.

    • Sarana sanoo:

      Oon samaa mieltä edellisen kommentin kirjoittajan kanssa. Itsekin arvostan nimenomaan yrittämistä, kumppanuutta, yhdessä kasvamista ja kokemista. Oon myös läheltä katsonut, miten elämän kriisit ja se, että on yritetty täyttää koloa (jota kukaan muu ei voi täyttää, kun ihminen itse) on aiheuttanut tarpeentonta kipua ja tuskaa.

      Tällä hetkellä eletään ihmiskunnan historian yksilökeskeisessä ja se näkyy. Oon lukenut paljon parisuhdekirjoja ja niissä kaikissa on kerrottu sama asia: 80 % eroista on turhia – ihmisenä kasvaminen taas välttämätöntä.

      En ota mitenkään kantaa postauksen eroon, kun en asiasta mitään tiedä, mutta halusin kertoa omat ajatukseni yleisesti eroihin liittyen. Kiitos myylle ajatustesi jakamisesta.

    • Tiina sanoo:

      Hieno kirjoitus Mintulta, mutta tämäkin kyllä kosketti. 13 vuotta parisuhdetta takana, ylä-ja alamäkiä, sitä hetkellistä kipinän katoamista ja uudelleen syttymistä koettu. Tärkeimpänä asiana oon pitänyt mielessä sen, että suhteessakin ollessa pitää osata toteuttaa omia haaveitaan ja näkemyksiään. Ajatuksena elää näin koko loppu elämä.

    • Henna Maria sanoo:

      Tämä oli sellainen kommentti, jonka halusin itsekin kirjoittaa.

      Tuli Minttu sun kirjoitusta lukien mieleen, että tuo pikkulapsivaihe on juuri se vaihe, että moni pari miettii että tässäkö tämän nyt on. On ollut rankkaa, on ollut pettymyksiä, on ollut uhrautumista. Ja tuo sun mainitsema ”ollaan ystäviä, missä se intohimo” on ihan normaali vaihe parisuhteessa. Ei mikään suhde ole jatkuvaa rakastumisen tunteita ja perhosia vatsassai. Siihen kuuluu myös nuo kumppanivaiheet, joista pääsee läpi toivon ja rakkauden avulla. Kaikki ei ole vielä tässä, parempaa on tulossa. Ollaan yhdessä myötä-ja vastamäet.

      Olen itse huomannut myös sen, että jos ei avioliitto ole tuntunut kaikin puolin tyydyttävältä, usein se on oma pusero, jonka sisään katsoa. Toista ihmistä ei voi muuttaa, mutta itse voi päättää rakastaa ja osoittaa rakkautta omalle puolisolle. Uskon myös siihen, että ns. uudelleen rakastuminen omaan puolisoon on mahdollista. Se vain vaatii viitseliäisyyttä ja sitoutumista, ja monelle ei riitä siihen kyvyt eikä halut.

      On myös harhaluulo siitä, että oma onni löytyy, jos sitä kovasti hakee. Tämän valheen vallassa niin moni on jättänyt perheensä ja liihottelee nyt kukasta kukkaan onnea etsimässä. Onnen voi löytää vain päättämällä rakastaa ja palvella omaa, jo siinä elämässä olevaa, perhettään. Jos onni on päämääränä, sitä ei koskaan tavoita. Jos päämääränä on toisten onni, niin huomaakin, että tässähän ollaan ihan onnellisia kaikki.

      Ja ei saa uskotella, että ero on hyvä juttu. Se repii ja rikkoo. Minusta avioliittoa ei saa rikkoa yksinkertaisesti sen lupauksen takia, että olen luvannut sitoutua sinuun loppueläämän ajan. Siinä on hyvä sitten olla, saa välillä riidelläkin kun tietää, että yhdessä pysytään. Ja saa kasvaa ja auttaa puolisoa kasvamaan, kun yhdessä tässä pysytään ja katsotaan mitä meistä vielä tulee! Joskus tsempataan sinua, joskus minua, joskus unelmat tavoitetaan yhdessä.

      Lasten silmissä se ei ole koskaan hyvä (siis jos ei ole tätä väkivaltaa ja jatkuvaa henkistä pahoinvointia, jonka vanhemmat voisi tietenkin lopettaakin). Lapsi aina kaipaa, että omat vanhemmat rakastava toisiaan. Itsekin kärsin, kun vanhempani kamppailevat joskus avioliitossaan ja olen jo yli kolmikymppinen. Se on vain se sisäsyntyinen lapsentarve saada kasvaa vanhempiensa kanssa.

      Toivottavasti et kimpaannu avoimista kommenteista. Olet kuitenkin avoimesti jakanut elämääsi tuntemattomille, joten otathan sitten vastaan myös tuntemattomien kommentteja. Tämä ei ole myöskään suoraa sinun elämäsi kommentointia, mutta tällaisia ajatuksia tästä heräsi näin yleisesti.

  8. Katrusk sanoo:

    Kukaan eronnut ei varmasti ajattele, että pohtimatta tai syyttäsuotta olisi eronnut. Päätös on iso ja todella monesti lasten takia oikea. Noh, lastenetuhan on nykyään muotia! ;) t. realisti kolmen lapsen onnellinen yhäriäiti! :)

  9. kaisaminni sanoo:

    Niiin ihana teksti. Upeaa. <3

  10. erolapsi sanoo:

    Osin melko kapeakatseisia kommentteja yläpuolella.. Niin moni pari jatkaa yhdessä pelkästään lasten takia, ja hukkaa samassa itsensä. Omat vanhempani erosivat vasta oltuani 20v. Olisin toivonut moista päätöstä jo vuosikausia sitten. Meidän kotona ei ollut riitoja, ei väkivaltaa eikä huutoa. Vain se jäätävä välinpitämättömyys joka vallitsi ilmassa, molemmat vanhemmista yrittivät esittää sitä avioliiton kulissia mutta ei se mene lapsellekaan läpi. Vanhempien kesken suukottelu, läheisyys ja hellät sanat puuttuivat ja olin kauan aikaa sitä mieltä että oma parisuhdemallini on ikuisesti pilalla. He olivat aina siinä,, yhdessä meidän lasten kanssa mutta niin etäisiä toisistaan. Asioista ei puhuttu vaan sysättiin sivuun. Itse olen onneksi löytänyt miehen joka on opettanut minulle parisuhteen lämmön ja läheisyyden (vieläkin välillä vanhat tavat nousevat silti esiin). Se että eroaminen olisi trendi-ilmiö..enpä usko. Nykyään vain arvostetaan yksilön vapautta ja koska erot eivät ole harvinaisia ja tuomittavia, ihmiset uskaltautuvat koloistaan elämään omaa elämäänsä, antaen samalla lapsilleen onnellisemman ja näin ollen paremman vanhemman. Itse en ole eronnut lapseni isästä eikä se ole tullut mieleenikään, mutta tiedän mitä huono suhde tekee ihmiselle ja joskus todellakin vaihtamalla paranee! Tsemppiä Minttu ja oot vahva ihminen, hyvä esikuva lapsillesi.

  11. myy sanoo:

    Kun kommentoin en käsitellyt asiaa lasten kannalta. Puhuin parisuhteesta kahden aikuisen ihmisen välillä. Vaikka itsellänikin on lapsia en ajattele kaikkea heidän kauttaan. Edelleenkin painotan että en puhu väkivallasta, alkoholismista yms, kun sanon että mielestäni lasten on myös hyvä nähdä elämän nurjia puolia….kaikki ei ole aina kivaa, mutta yrittämällä ja anteeksiannolla, sitoumuksella ja rakastamalla asioista päästään yli. Muistan myös vanhempieni ruuhkavuodet jolloin en nähnyt heitä miltein koskaan yhdessä, mutta he pääsivät niistä yli ja hitsautuivat vielä tiiviimmäksi pariksi. Opin että aina kaikki ei miellytä mutta kaikesta pystyy rakentamaan uutta. Minä en olisi vain lasten takia yhdessä. Olen yhdessä meidän vuoksi. On kurjaa jos yleis oletus on että oman elämän elämiseen tarvitaan ero jotta voi tulla ulos kolostaan. Voin elää omaa elämääni täysinrinnoin parisuhteessa. Kyse on oman nupin hoitamisesta ja peiliin katsomisesta.

    • erolapsi sanoo:

      Sullahan on sitten asiat hyvin, mahtava homma.. Mun mielestä parisuhteesta ei tule pitää kiinni vain sen takia että ”p*rkele ei sitä ole ennenkään erottu, mehän ei kyllä erota myöskään!” Tottakai päätökset on hyvä tehdä ajan kans ja harkiten mutta rakkaus voi muuttaa muotoaan ajanmyötä pelkäksi ystävyydeksi ja osaan omasta kokemuksesta sanoa että se tunne tukahduttaa niin paljon. Hieman avarakatseisuutta, kun me emme kukaan voi toistemme kengissä kävellä.

      • myy sanoo:

        Miksi hermostut? Tämähän on asioista keskustelua, ei absoluuttisten totuuksien etsintää. Kaikilla on omat kokemuksensa joihin aatteet ja uskomukset nojataan. Täydensin vain edelliseen, että en puhu lapsista ja en ymmärrä sitä että nainen (useimmiten varmastikin tässä keskustelussa) nähdään suhteessa kärsivänä olentona kenen tulee vapautua kahleista jotta voi elää ja kun hän tekee sen hän on rohkea. Feministisesti ajateltuna mielestäni melko vanhanaikaista. Jos eroaminen on jo normi niin silloinhan se on aivan tavallista, ei mullistavaa. Ymmärrän erot ja syyt niihin, mutta on myös muita teitä. Avarakatseisuus on väärää terminologiaa. Kukaanhan edellisistä kommentoijista ei ole tyrmännyt eroja, miettinyt niitä vain eri näkökulmista. Sisälukutaitoa, ymmärtämistä ja rauhaa.

  12. erolapsi sanoo:

    Kyllä, sisälukutaitoa.. En hermostunut. :) Peace and love!

  13. Yonna sanoo:

    Sydäntä lämmittävä postaus <3