IPANAPAA BASSORADIOSTA

21/11/2013

ipanapa-rap-kaapo-mic-mamigogobassoradio lapsetipananapa-rap-cd-sony-music-mamigogoipana-rap-mamigogo-mic

Meillä kuunnellaan paljon musiikkia, lähinnä aikuisten musiikkia koska minä päätän. Yleinsä aamuista iltapäivään arkiaskareiden taustalla kotona soi Bassoradio. Tällä hetkellä tykkään kuunella radiota enemmän kuin levyjä, siksi että sitä kautta kuulee ja löytää uusia artisteja. Unohtamatta tietenkään juontajia, jotka saavat jutuillaan nauramaan. Kaapo yleinsä kommentoikin aamupuuroa keitellessäni joko että: äiti älä tanssi, äiti älä laula tai äiti mille sä naurat? Radio onkin meillä isossa roolissa kotona, juuri viikonloppuna sanoin kavereille että perjantai ei olisi perjnatai ilman Työn alla ohjelmaa. Keittiössä meillä soi perinteinen radio ja olkkarissa sitä kuunnellaan netin kautta.

Kirjoittelin syksyllä uudesta Ipanapa Rap levystä. Meillä kun ei juuri lastenmusiikkia kuunnella sen ärsyttävyyden takia. Mutta tuo levy tuntuu olevan monen muunkin vanhemman mieleen. Kerroin silloin lempikappaaleeni levyltä olevan Asan Nukkumasa ja sitä se edelleen onkin. Biisi löytyy nykyisin myös omalta soittolistaltani ja kaverit tietää että olen muutenkin salaisesti (en kai enään tämän jälkeen) ihastunut Asaan. Enkä muuten ole ainut äitibloggaaja joka on rakastunut räppäriin.

Mutta tämän postauksen tarkoitus oli nyt kuitenkin kertoa että Bassoradiolta alkaa jatkossa tulla myös oma ohjelma lapsille! Tosi kivaa! Bassoradio aloittaa lastenohjelman yhdessä Emma-palkitun levymerkki Ipanapan kanssa lauantaina 07. joulukuuta.  Ohjelma sisältää lasten musiikin lisäksi muita lasten juttuja, kuten satuja sekä peli- ja leffa-arvosteluja. Lisäksi luvassa on kilpailuja ja tehtäviä, jotka kannustavat lapsia luovuuteen ja kaupungin luonnon tarkkailuun. Ohjelmaa juontaa Reetta Ranta, joka on työskennellyt mm. Ylen lasten ohjelmien nettisisältöjen parissa.

Bassolta kerrotaan että monet kuulijat ovat toivoneet jo pidempään tämän kaltaista ohjelmaa. Sekä kuuntelijakunnanalla että radion tekijöillä kun alkaa itselläänkin olla jo omia lapsia. Ohjelmassa ei ole pelkästään Ipanapa-levyiltä tuttuja biisejä, mutta sama laatulupaus ja ideologia kuin Ipanapa-levyillä. On kivaa että lapset pääsevät itse vaikuttamaan ohjelman sisältöön ja osallistumaan jopa sen tekoon. Myös luovuuden ja luonnon läsnäolo on ohjelman ytimessä. Kantavana teemana on tuoda monipuolisesti nykyaikaista lastenkulttuuria esiin lasten omien kokemusten kautta.

Ipanapa-radio lauantaina 7.12 alkaen klo 8-10 ja uusinta sunnuntaisin. Basson taajuudelta: Pääkaupunkiseutu 102,4, Tampere 103,1, Turku 101,9, Jyväskylä 99,7 ja Oulu 105,4 Mhz tai nettiradiosta.

Kuunnellaanko teillä kotona radiota ja mitä tykkäätte tällaisista lapsille suunnatusta ohjelmasta?

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista ja Pinterestistä.

PIENI SHOPPAILUKARTTA HELSINKIIN

20/11/2013

kartta formverkkartta helsinkikartta ziccokartta nudgekartta pinoshoppailu kartta

Kuinka moni on käynyt jo joululahjaostoksilla? Me tapasimme tänään Kaisun kanssa ja päätimme käyttää käytössämme olleen parituntisen tehokkaasti kauppoja kierrellen ennen lounasta. Kierros alkoi ydinkeskustasta, keskittyi Punavuoreen ja päättyi takaisin keskustaan. Reittimme oli todella toimiva ja tehokas, joten ajattelin jakaa sen vinkiksi teillekkin.

1 OMBRELLINO
Laadukkaita lastentarvikkeita, kauniita leluja ja sistustusesineitä, mahtavia lahjaisoita lapsille.
Pohjois Esplanadi 37

2 DESIGN FORUM SHOP
Suomalaiseen nykymuotoiluun keskittyvä myymälä joka tarjoaa monipuolisen ja jatkuvasti uudistuvan valikoiman uutuuksista klassikoihin ja teollisesta muotoilusta käsintehtyihin uniikkituotteisiin. Vaatteita, asusteita, sistusta ja kaikkea muuta tärkeää lapsille ja aikuisille.
Erottajankatu 7 A

3 PUNAVUOREN PEIKKO
Tyylikkäisiin lastenvaatteisiin ja tarvikkeisiin erikoistunut liike. Merkkejä mm Mini Rodini, Gugguu, Småfolk, Bugaboo.
Uudenmaankatu 15

4 FORMVERK
500 neliöisessä myymälässä on kaikki sisustusesineet, huonekalut ja valaisimet joista olet ikinä haaveillut. Design klassikoita ja mielenkiintoisia uutuuksia. Muuto, HAY, Norman Copenhagen, Eero Aarnio..
Annankatu 5, käynti Annankadun ja Iso Robertinkadun kulma

5 OVVN
Nuorten suomalaisten suunnittelijoiden tuotteita, vaatteita, koruja ja muita asusteita
Iso Robertinkatu 17-19

6 ZICCO
Kauniita ja erikoisia leluja, lahjaideoita, sisutusjuttuja sekä lastenvaatteita.
Fredrikinkatu 18

7 PINO
Pino tarjoaa piristäviä käyttötuotteita, joissa yhdistyy persoonallisuus, käytännöllisyys ja design.
Fredrikinkatu 22

8 NUDGE
Nudge on ekologinen ja eettinen kauppapaikka. Aikuisten vaatteita ja asusteita, luomupuuvillaisia lastenvaatteita, luonnonkosmetiikkaa, sisustus- ja lahjatavaroita sekä leluja. Nudgessa toimii myös Ravintola Rulla.
Yrjönkatu 30

Linkittäkää toki omia suosikkikauppojanne! Myös Tampereen liikkeet kiinnostavat ainakin itseäni, olen nimittäin ensi viikolla suuntaamassa sinne!

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista ja Pinterestistä.

LASTEN KERROSSÄNKY

18/11/2013

pieni kerrossänky 1pieni kerrossänky 2OLYMPUS DIGITAL CAMERApieni kerrossänky 3

Vihdoin tämä monen pyytämä juttu poikien kerrossängystä!  Noin reilu vuosi sitten tilasin blogiyhteistyön kautta Viroilaiselta Suwemilta pojille tämän sängyn. Olin jo hetken katsellut sillä silmällä valkoisia pienikokoisia kerrossänkyjä ja sellaisen me myös tilasimme. Pienen kerrossängyn halusin no myös tilan takia, mutten ennenkaikkea sen vuoksi ettei mahdollinen putoaminen yläsängystä olisi niin korkea. Sänky menee kuitenkin varmasti pitkään vaikka vähän normaalia pienempi se onkin. Jopa minä ole joskus tuolla nukkunut 😀 !

Meidän sänky on siis nimeltään Liisa 2 ja siihen lisävarusteena otin tuon irroitettavan alalaidan. Laidan voi ruuvata kiinni, mutta itse en ole sitä tehnyt. Se pysyy kuitenkin hyvin paikallaan ja tarvittaessa, kuten vaikka lakanoita vaihdettaessa, sen saa kivasti pois tieltä. Portaita ei myöskään ole laitettu sänkyyn ollenkaan, joten ei tarvitse pelätä että Elvis sinne valvomatta kiipeisi. Kaapo näppäränä poikana pääsee kuitenkin kiipeämään sänkyynsä ilman niitä.

Kaapo meni alasänkyyn nukkumaan heti kun sängyn saimme ja siirtyi nyt loppukesästä ylös kun päätin että nyt Elviksen on aika luopua pinnasängystään. Siityminen kävi tosi kivasti, Kaapo oli saanut aikaa totuttautua ajatukseen ja Elviskin jäi ihan kivasti uuteen sänkyyn nukkumaan. Eli ei mitään sen kummempaa kerrottavaa siitä

Sen verran vielä tuosta sängystä, se on siis valmistetu Virossa ja tehty virolaisesta männystä. Todella tukevan ja laadukkaan oloinen. Eikä hintakaan mielestäni ole paha. Sänkyyn saa erilaisia lisäosia, kuten laitoja ja kaiteita ja jopa liukumäen! Sänkyjä voi päällekkäin laittaa yhteensä kolme ja alimman alle saa vielä vedettävän laatikkosängyn. Siinäpä idea vaikka mökille.. Tämän sängyn viralliset mitat ovat: leveys 79 x korkeus 137 x pituus 164. Sänkyyn sopii patja, joka on mitoillaan 70 x 155 cm.

Vaikka poikien uuteen huoneeseen mahtuisikin kaksi erillistä sänkyä, ei tilaa voi ikinä (aikanaan kaupunkiasunnossa) olla liikaa, joten kerrossänky on ihan ehdoton juttu. Omasta kokemuksesta noin nelivuotias alkaa olla sopivan ikäinen yläsängyssä nukkumaan, toki tämä varmasti vaihtelee kumpaankin suuntaan lapsesta riippuen. Ja ei, kumpikaan ei ole sängystä pudonnut kertaakaan (kop kop), ekoina öinä pidin tuossa lattialla varmuudeksi kuitenkin patjaa..

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista ja Pinterestistä.

LAUANTAIN ASU

17/11/2013

poolakataryna meteor tunicpoolakataryna korvakorutpoola kengät kiilakorkopoolakataryna tunic mamigogopoolakataryna korvakorut hapsut

Eilen juhlittiin ihan huipussa porukassa muunmuassa kaverini synttäreitä sekä Indiedays blogigaalassa. Olipa hauskaa nähdä ihania kavereita blogien takaa. Kaikki olivat laittautuneet niin näteiksi!

Itselläni oli päällä kierrätysmateriaaleista tehty musta Meteor-tunika Poola Katarynan uudesta syysmallistosta. Myös näyttävät bambusta tehdyt korvakorut ovat Poola Katarynan. En oikein osaa käyttää (kävellä) koroilla, mutta nuo h&m kiilakorkoiset kengät ovat kyllä hyvät jalassa. Vaikka gaalan jälkeen ne tosin vaihtuivat Vanseihin.

Muutamia kuvia asusta ja bilekynsistä löytyy myös instagramin puolelta.

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista ja Pinterestistä.

AARREKID JOULUKALENTERI

16/11/2013

aarrekid joulukalenteriaarrekid elvisaarrekid joulukalenteri 4aarrekid joulukalenteri 2aarekid 5arrekid joulukalenteriaarrekid joulukalenteri 7aarrwkid joulukalenteri 6

Vaikka vielä ei ole joulukuu, laitoimme tämän Aarrekidin joulukalenterin esille heti kun saimme sen. Aarrekid valmistaa taas muutaman vuoden tauon jälkeen tätä kaunista kalenteria pienen erikoiserän. Joulukanterissa seikkailee Aarekkidin kuoseista tuttuja hahmoja, joiden suunnittelijoita ovat mm Piia Keto.

Monivuotinen kestokalenteri mielestäni paljon ihanempi kuin suklaa tai pikkukrääsä-kalenterit. Kalenteriin aion itse ainakin piilottaa seuraavaa:

– muutama toivottu pikkulelu
– pieniä herkkuja, kuten rusinoita ja purkkaa
– heijastimet
– retki uimahalliin ja pulkkamäkeen
– kolikoita possuun laitettavaksi
– leffaliput (kivan leffaillan voi järjestää myös kotona)
– tarroja / kiiltokuvia
– uudet hammasharjat
– saippuakuplia

Yllätykset voi sujauttaa taskuihin sellaisinaan tai paketoida. Jos kotoa ei löydy paketointimateriaalia voi esimerkiksi TÄSTÄ linkistä tulostaa kauniita kuvioita paperille.

Aarrekidin kalenteria on siis myynnissä on erittäin rajattu erä, joten nopeus on valttia, mikäli kalenterin itselleen haluaa. Kalenteria ei laiteta myyntiin ollenkaan verkkokauppaan, vaan sen voi varata itselleen osoitteesta webshop@aarrekid.fi. Kalenterin hinta on 64,50€ ja se on 100% puuvillaa sekä valmistettu Suomessa. Myös Aarrekidin Facebooksivuilla on joulukuun ajan joulukalenteri, joka on täynnä mukavia yllätyksiä.

Olisi kiva kuulla että mitä te olette laitaneet tai laittaisitte ylläriksi joulukalenteriin!

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista ja Pinterestistä.