LASTEN KERROSSÄNKY

18/11/2013

pieni kerrossänky 1pieni kerrossänky 2OLYMPUS DIGITAL CAMERApieni kerrossänky 3

Vihdoin tämä monen pyytämä juttu poikien kerrossängystä!  Noin reilu vuosi sitten tilasin blogiyhteistyön kautta Viroilaiselta Suwemilta pojille tämän sängyn. Olin jo hetken katsellut sillä silmällä valkoisia pienikokoisia kerrossänkyjä ja sellaisen me myös tilasimme. Pienen kerrossängyn halusin no myös tilan takia, mutten ennenkaikkea sen vuoksi ettei mahdollinen putoaminen yläsängystä olisi niin korkea. Sänky menee kuitenkin varmasti pitkään vaikka vähän normaalia pienempi se onkin. Jopa minä ole joskus tuolla nukkunut 😀 !

Meidän sänky on siis nimeltään Liisa 2 ja siihen lisävarusteena otin tuon irroitettavan alalaidan. Laidan voi ruuvata kiinni, mutta itse en ole sitä tehnyt. Se pysyy kuitenkin hyvin paikallaan ja tarvittaessa, kuten vaikka lakanoita vaihdettaessa, sen saa kivasti pois tieltä. Portaita ei myöskään ole laitettu sänkyyn ollenkaan, joten ei tarvitse pelätä että Elvis sinne valvomatta kiipeisi. Kaapo näppäränä poikana pääsee kuitenkin kiipeämään sänkyynsä ilman niitä.

Kaapo meni alasänkyyn nukkumaan heti kun sängyn saimme ja siirtyi nyt loppukesästä ylös kun päätin että nyt Elviksen on aika luopua pinnasängystään. Siityminen kävi tosi kivasti, Kaapo oli saanut aikaa totuttautua ajatukseen ja Elviskin jäi ihan kivasti uuteen sänkyyn nukkumaan. Eli ei mitään sen kummempaa kerrottavaa siitä

Sen verran vielä tuosta sängystä, se on siis valmistetu Virossa ja tehty virolaisesta männystä. Todella tukevan ja laadukkaan oloinen. Eikä hintakaan mielestäni ole paha. Sänkyyn saa erilaisia lisäosia, kuten laitoja ja kaiteita ja jopa liukumäen! Sänkyjä voi päällekkäin laittaa yhteensä kolme ja alimman alle saa vielä vedettävän laatikkosängyn. Siinäpä idea vaikka mökille.. Tämän sängyn viralliset mitat ovat: leveys 79 x korkeus 137 x pituus 164. Sänkyyn sopii patja, joka on mitoillaan 70 x 155 cm.

Vaikka poikien uuteen huoneeseen mahtuisikin kaksi erillistä sänkyä, ei tilaa voi ikinä (aikanaan kaupunkiasunnossa) olla liikaa, joten kerrossänky on ihan ehdoton juttu. Omasta kokemuksesta noin nelivuotias alkaa olla sopivan ikäinen yläsängyssä nukkumaan, toki tämä varmasti vaihtelee kumpaankin suuntaan lapsesta riippuen. Ja ei, kumpikaan ei ole sängystä pudonnut kertaakaan (kop kop), ekoina öinä pidin tuossa lattialla varmuudeksi kuitenkin patjaa..

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista ja Pinterestistä.

30 Responses to “LASTEN KERROSSÄNKY”

  1. sara sanoo:

    Mimmonen tuo päällinen on? onko teetetty vai saako noita jostain? 🙂

  2. M sanoo:

    Meillä on sama sänky, ostettu veken kalusteesta. Todella laadukas ja jämäkkä sänky! Laatikko meillä on kirjoja täynnä. Tuohon tosiaan mahtuu melkein nukkumaan aikuinen, minulla pituutta 166 ja vähän saa jalkoja asetella.

    Oliskohan ollu 10e toimituskulut nettikaupan kautta veken kalusteella 🙂

    • Mä olen myös saman pituinen ja tosiaan itsekkin olen siellä useammin nukkunut – hyvä tekniikka on toisesta kulmasta vastakkaiseen niin mahtuu olemaan ihan suorana ;-D

  3. Amanda! sanoo:

    hei kiva toi teidän lamppu! meillä juurikin ajankohtaisena lastenhuoneen valaisimen uusiminen, joten kiinnostaisi mistä oot löytänyt tuon ihanuuden? 🙂

  4. Meidän kerrossänkypohdinta ei ole vielä edennyt pohdintaa pidemmälle – mutta siitä mä olen nyt aika vakuuttunut, että jos kaksosille hankitaan kerrossänky, niin valkoinen, toi on niin paljon kevyemmän ja raikkaamman näköinen kuin puun värinen.

  5. mangosade sanoo:

    Miksi ihmeessä ette leikkaa poikienne hiuksia. Molemmat näyttävät ihan työtiltä.

  6. Omaar sanoo:

    Minulle tulee väistämättä vaikutelma mieleen, että perheeseen on kaivattu tyttöä kun pojat näyttävät tytöiltä hiuksineen. Oletko kuullut tällaista kommenttia aiemmin? Voisitko tehdä postausta lasten hiuksista, onko noi sit vaikea pitää puhtaana jne. Onko pitkät hiukset pojilla äidin/isän toive vai molempien? Pyytääkö pojat koskaan leikkaamaan tukkaa? Miten muuten pidätte pojilla tukkaa kuin etuhiukset ponnarilla?

    Tosi suloisia poikia tukkiensa alla 🙂

    • No meidän pojat on poikia, ei ne hiukset siihen mitenkään vaikuta 😀 Tai muuta mitään? En muista kuulleeni, enkä oikeaastaan henkilökohtaisesti edes ymmärrä mitenkään päin moista ajattelutapaa.

      Olen joskus tehnyt muutamankin postauksen lasten kosmetiikasta (sis shampoo + hoitoaine) sekä kiharoiden hiusten selvittämisestä. Noin yleensä. Sillä kyllä, niin tytöillä kuin pojillakin on samanlainen hius. Eli en ole kokenut hiusten puhtaana pitämistä vaikeana, varmaan yhtään sen enempääkään kuin tyttölasten vanhemmat.

      Pojilla on pidempi tukka koska se sopii mielestäni/mielestämme heille, itse en tykkään yhtään pojilla esim siilistä. Eli taitaa olla makukysymys. Olen Kaaponkin eri tukkamalleista tehnyt postauksen, Elviksellä olikin melko paljon tukkaa jo syntyessään.

      Hiuksia pidetään milloin mitenkin: auki, kiinni, ponnarilla, nutturalla ja kaikkea siltä väliltä. Joskus jopa ranskanletillä. Kuten myös monet miehet tekevät.

      Minusta he ovat söpöjä tukkiensa kanssa 🙂

      • mr sanoo:

        Voi hyvät hyssykät! Olenkohan elänyt jossain onnellisessa umpiossa, sillä en oikeasti ole tiennyt että ihmiset ajattelevat tyttöjen etuoikeudeksi pitkäntukan ja poikien lyhyen tukan:) Ihanat tukat molemmilla pojilla:)

    • tää on musta hyvä postausidea. saisitkohan blogin kautta lainaan pikkutyttöä, jotta voisit tehdä perusteellisen postauksen tyttöjen ja poikien hiustenpesun eroavaisuuksista? olisi tosi kiinnostava aihe. samalla mietin, että käytättehän planet kidin samppoosta sitä sinistä pulloa missä on lentokoneen kuva, sehän on tarkoitettu pojille?

      • mr sanoo:

        🙂

      • Hmm…Mulla on 2,5 tyttö jota saatte lainata koska vaan hiustenpesutestiin! On meinaan sen verran rassaavaa puuhaa, huutoa ja minä ite -asennetta riittää…Ja on mulla niitä poikiakin, niiden hiustenpesu on sujunut vähemmällä draamalla:) Karkeatukkaista sortimenttia ovat kaikki, kun ovat vauvatukasta luopuneet.

        Mutta juu, onhan se hassua että pojilla pitää olla lyhyt tukka ja tytöillä saparot, joissa pinkit nauhat korsteena. Meillä naust ainakin osaavat ihan itse sanoa mistä tykkäävät ja ovat tarkkoja lookistaan:D Huomattavasti tarkempia kuin äitinsä, omastaan.

        http://mamainprogess.blogspot.fi/

        • Silva sanoo:

          Meillä oli hiustenpesu yhtä tappelua, kunnes meni hermo ja käskin pestä itse. Neitonen tyytyväisenä pesi hiukset ja suihkutti ne suihkun alla (2.5v) ja ei yhtään haitannut silmille ja naamalle tuleva vesi. Sen jälkeen on aina pessyt itse hiukset. On tosi kätevää myös uimahallissa, kun peseen itse itsensä 😀

          Meidän tytöllä on muuten lyhyet hiukset ja vissiin pitäisi kasvattaa hänelle pitkät, kun tekstejä luin 😀

      • Apua me ollaan käytetty sitä PUNAISTA!!!!!! Mitä nyt? Muuttuuko ne tytöiksi?

  7. meiranmaja sanoo:

    Meiltä löytyy sama sänky 3 kerroksisena, ollut käytössä runsaan puoli vuotta ja kyllä on tykätty! Todella tukeva ja pienestä koosta huolimatta 162 cm pitkä minä, mahtuu kohtalaisesti siellä lapsen vieressä nukkumaan. Hinta ja laatu kohtaavat tässä tuotteessa todella hyvin!

  8. Ihan mahdottoman suloisia pikkumiehiä:) Ja kiva tuo kerrossänky, meilläkin pitää yhdistellä nuorimmat lapset (tyttöjä molemmat) jossain vaiheessa yhteen makkariin ja kerrossänky voisi sitten olla hyvä! Nyt nuorin on tosin hieman reilun kuukauden ikäinen, joten ongelma ei ole akuutti:)

    Ihanan valoisa koti teillä, tähän aikaan vuodesta siihen kiinnitää huomiota:)
    http://mamainprogess.blogspot.fi/

    • Kerrossänky on kyllä tosi toimiva 🙂 Teillä on tosin vielä vähän aikaa katsastella vaihtoehtoja 😀

      Ihanaa kun marraskuussa välillä aurinkokin pilkahtelee. Ei täällä muuten kovin valoisaa olisi. Poiken huoneessa on lähes koko seinän levyinen ikkuna ja näkymät pitkälle toiseen kortteliin saakka, joten valo pääsee hyvin sisälle silloin kun sitä vain on 🙂

  9. jope sanoo:

    pakko kommentoida poikien hiuksia et musta ne on ihanat.mulla on 4wee tyttö joka vihaa hiusten pesua ja ponnaria ym..sillä onki vaan polkka pitunen tukka.poika 1,6vee..isi uhkaa aina leikata sille siilin josta suutun koska musta pikkupojilla pitää olla hiuksia.ei tolla edes ole pitkät.ekat pikku kiekurat niskassa ja saa vielä pari vuotta kasvaa ennen ku niitä siistimistä enempää leikataan:)

  10. Sippe sanoo:

    Täytyy kyllä olla suhteellisen huononäköinen, jos luulee teidän poikia tytöiksi 😀 Eihän ne hiukset miestä (tai naista sen enempää) tee.

    Siskonpojalla 7vee oli lapsesta asti pitkät hiukset, mutta kouluun mennessä piti kuulemma omien sanojen mukaan saada ”poikien hiukset” (= lyhyet hiukset) kun koulukaverit olivat naureskelleet 🙁 Kannattaa siis nauttia pitkistä hiuksista niin kauan kuin voi!

  11. Nimetön sanoo:

    Hi my friend! I want to say that this article is awesome, nice written and include almost all significant infos. I’d like to see extra posts like this .

  12. […] Minulta on tovottu postausta siitä että miten pojat asuvat huoneessaan, miten huoneen jakaminen sujuu ja missä lelut säilytetään. Aiemmin poikien huone on ainakin vilahdellut vähän enemmmän täällä ja täällä. […]

Kommentoi