Huomenna alkaa ainakin meillä täällä päin koulut ja sehän vasta jännitäävää onkin! Etenkin jos menee ensimmäistä kertaan kouluun, ekalle luokalle. Meidän perheessä oli tuo jännittävä tilanne vuosi sitten, tänä vuonna perheessä onkin sitten jo kaksi ihan koulukonkaria, kakkos ja nelosluokkalaiset.
Elviksen aloittaessa ekanluokan viime vuonna, koimme koko perhe suuria tunteita ja jännitystä. Koulu oli entuudestaan täysin tuntematon, eikä luokalla ollut yhtäkään tuttua. Pikkupaniikista huolimatta koko koulunaloitus meni lopulta tosi hyvin. Jännitystä oli toki ilmassa ensimmäisinä päivinä, mutta joka päivä meni toista rennommin ja uusia kavereitakin hän sai heti.
Nyt kaikille uusille ekaluokkalaisille (ja heidän vanhemmilleen) Elvis ajattelin jakaa vähän koulunaloitusta helpottavia vinkkejä:
– Kannattaa pyyttää että joku, vaikka oma vanhempi tulee saattamaan kouluun, odottaa pihalla sun kanssa ja hakemaan
– Ruokailu koulussa on mahtavaa
– Ruoka on helppo hakea, kannattaa laittaa tarjotimelle aluksi lautanen, ruoka, haaurukka ja veitsi ja sitten mennä hakemaan juoma erikseen
– Koulussa saa myös koulukummeja jotka on vanhempia ja jotka auttaa ja opettaa ja pitää huolta
– Kannattaa varatua, että kestää joku puoli tuntia kun rehtori puhuu tervetuliaisjuttuja
– Opettajalle kannattaa puhua reippaalla äänellä ja aina viitata
– Koulussa on paljon retkiä ja niissä ei tarvitse kauheasti tehdä mitään
– Kannattaa olla helpot kengät jos ei osaa vielä solmia ja sellainen takki jonka vetskari ei jää jumiin
– Englanti alkoi meillä ekalla ja on mun suosikkiaine
– Koulussa näkee kavereita ja tutustuu uusiin
– Niihin tutustuu kolmantena päivänä viimeistään, sitä ennenkin joihinkin vähän
– Jos ei tunne ketään niin voi vaan mennä kysymään pääskö leikkiin mukaan heti kun vaan näkee että jotkut leikkii
– Siinä tutustuu, eikä aluksi tarvitse edes jutella mitään, kunhan vaan on siinä leikissä mukana
– Jos ei osaa vielä lukea niin se ei haittaa, ei kaikki vielä osaa, ne sitten harjoittelee
– Oma nimi pitää osata kirjoittaa uuteen tehtäväkirjaan
– Aluksi koulupäivät on tosi lyhyitä
– Jos koulupäivän jälkeen on ip niin se on tosi hauskaa, siellä tutustuu vielä paremmin kavereihin
– Reppuun voi ottaa mukaan pehmolelun tuomaan turvaa
– Koulussa voi hävitä tavarat helposti, ei kannata ottaa mitään liian tärkeää mukaan
Ihanaa koulun aloitusta kaikille pikkuisille ja vähän isommillekin!