Kaupallinen yhteistyö Törsleffsin kanssa
Leipominen voi kuulemma olla tosi hauskaa ja helppoa. En tiedä tästä mitään, sillä en itse ole yhtään leipojatyyppiä. En siis ollenkaan. Saatan noin kerran kolmessa vuodessa paistaa uunissa pannukakun, mutta sekin on jo aika erikoisluokan tapahtuma silloin. Ihailen suunnattomasti muiden leipomuksia, etenkin sellaisia joiden koristeluun on nähty selkeästi vaivaa. Kaupassa jäin ennen kaihoisasti ihastelemaan kaikkia hienoja leivontaan tarkoitteuja koristeita, kunnes kerran oivalsin, että myös kaltaiseni keittiön kauhu voi käyttää niitä omalla tavallani.
Kakkukoristeita ja strösseleitä voi nimittäin laittaa niin valmiisiin leivonnaisiin ja kakkuihin, jäätelön joukkoon ja ompas stösseileiden avulla saatu pari pikkupoikaakin syömään myös aamupuuronsa.
Kauppojen leivontahyllyihin on tullut (ja tulossa) hiljattain uutuuksia, kun Tanskalainen Törsleffs laajensi nyt Suomessakin leivontatuotteisiin ja nimenomaan niiden koristeluun. Tuotteisiin kuuluu erilaisia strösseleitä, isompia sokerikoristeita ja maku-uutteita. Koristeiden käytöllä on tosiaan vain mielikuvitus rajana ja luontaisista aromeista valmistetuilla maku-uutteilla voit maustaa myös juomia. Koristekuviot valmistetaan käsityönä Thaimaassa ja Smiley-tuotteista lahjoitetaan osa tuotoista hyväntekeväisyyteen.
Otettiin poikien kanssa koristeet mukaan kylään ja tehtiin jäätelöannokset Törsleffsin uusilla sokerikoristeilla. Lapset olivat innoissaan kun saivat tehdä juuri omannäiköisensä annokset. Oikeastaan meillä aikuisillakin oli aika hauskaa, kun päätettiin että tässä tapauksessa enemmän on enemmän. Lapset tykästyivät erityisesti hassuihin naamoihin sekä dinosaurus-stösseliin.
Olisi hauska kuulla, että mihin muuhun kuin perinteiseen kakkuun te käyttäisitte Törsleffsin tuotteita? Kommentoikaa alle ja kaikkien vastanneiden kesken arvotaan iso tuotepaketti. Arvonta päättyy 14.5. ja tarkemmat säännöt täällä.