UUSI ILME PIILAREILLA

11/05/2017

Tykkään leikitellä ulkonäöllä, vaatteilla, hiuksilla ja meikillä. En kuitenkaan ole mikään ihan hirveän taidokas meikkaaja. Mitä vähemmän meikkaan, sitä kivemmalta se näyttää. Mielestäni minulle kuitenkin sopii myös vahvemmat silmät, en itse vain osaa tehdä niitä kovinkaan siististi, näyttämältä suttuiselta.

Näyttävän meikin sijaan päätinkin kokeilla jotain muuta, nimittäin piilareita. Enkä mitä tahansa piilareita, vaan tuollaisia hieman silmää suurentavia linssejä. Lolita-muoti ei ole juttuni (vaikka siltä nämä piilarit taitavat käsitykseni mukaan alunperin olevan), mutta seuraan instagramissa yhtä streetvaatteisiin pukeutuvaa tyttöä, jonka tyylin kruunaavat aina anime-piilarit. Siitä erikoisesta (ja tosi mageesta) tyylistä inspiroituneena, minäkin päätin kokeilla.

Olen aina miettinyt, että olisi hauska kokeilla miltä näyttäisin vaikkapa sini -tai vihreäsilmäisenä, mutta koska tykkään eniten kuitenkin näistä ruskeistani, päätin pitäytyä ainakin näin alkuun siinä värissä. Kuitenkin omat silmäni ovat sen verran tummat, ettei yhtä tummanruskeita piilareita löytänyt. Niinpä ostin sitten mustat.

Normaaleista piilolensseistä poiketen, nämä suurentavat Circle-linssit ovat hieman isompia kun tavalliset. Suurentavia linssejä ei ole värjätty vain silmän iiriksen peittävältä alueelta, vaan myös linssin ulkokehältä. Linssin värjäys saa iiriksen näyttämään isommalta ja luo vaikutelman suurista, anime-tyylisistä, silmistä. Linssin keskiosa on yleensä läpinäkyvä ja tarpeeksi suuri, jotta näkö pysyy terävänä.

Näissä minun linsseissäni värjätty on ainoastaan tuo ulkoreuna, joten se oma ruskeakin näkyy sieltä keskeltä, etenkin kuvissa tuossa valoisan ikkunan äärellä. Pimeässä silmät kylläkin näyttävät lähes kokonaan mustilta. Suurentavat linssit ovat useinmiten pelkästään kosmeettiset ja niiden käyttöä kannattaa harkita tarkkaan. Piilolinssien käyttäminen väärin voi aiheuttaa vakavaa haittaa, kuten pysyvää näön heikkenemistä. Suurentavien piilolinssien osalta ongelmat liittyvät usein linssien sopivuuteen silmille. Monet tilaavat piilolinssit netistä, eikä niiden laadusta voi silloin aina olla takeita. Piilolinssien sopivuus pitäisi aina ensin tarkistaa optikolla.

Itse en ole käyttänyt aiemmin piilareita ja näiden laittamisen kanssa onkin vielä opettelemista. Joka kertaa menee kyllä vähän paremmin. Aikaa siihen kannattaa varata kuitenkin paljon ja meikata ehdottomasti vasta kun linssit on saatu silmiin ja vuotaminen sekä inhottava tunne kadonnut. Aluksi minusta aina tuntuu, kun silmissä olisi roska, mutta se menee onneksi hetkessä ohi. En missään nimessä käyttäisi näitä kuitenkaan päivittäin. Jossain erityistilanteissa, kuten juhlissa, näillä saa kuitenkin aika hauskan ja erilaisen lookin. Vai mitä olette mieltä?


LUONNOLLISET RÄPSYRIPSET

26/04/2015

OLYMPUS DIGITAL CAMERApitkät ripset 1pitkät ripset 2pitkät ripset 3OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Laitatin ensimmäisen kerran ripsienpidennykset viitisen vuotta sitten, ja huollatin niitä lähes vuoden ajan. Toki pitkät ripset olivat ihanat, eikä ensimmäisenä vauvavuotena tarvinnut miettiä meikkamista, mutta suurin syy ripisen pitämiseen oli se että omat ripseni katkesivat ihan tyngiksi melkein heti. Ne eivät kestäneet tujuja liimoja eikä tekoripisen painoa. Lopulta kuitenkin oli ripsistä luovuttava, sillä silmäni muuttuivat liimahuurujen takia todella aroiksi. Edelleen ne ovat herkät, valolle arat sekä vuotavat todella helposti. Joudun kesäisisin pilviselläkin säällä pitämään aurinkolaseja. Jos nyt voisin valita, en olisi koskaan pidennyksiä ottanut. Muutaman kerran olen sen jälkeen pidennyksiä kokeillut, huomataakseni heti että ei ne vain ole juttuni. Olivathan ne tosi kivat esimerksi nyt viimeksi muutaman viikon Thaimaan lomalla, mutta sen jälkeen kun puolet ripsistä oli taas lähtenyt ja omat ripset katkeilleet tyngiksi, rupesin miettimään että olisiko mitään muuta vaihtoehtoa jos pitkät ripset haluaisi.

Olin toki kuullut erilaisista seerumeista, osa ei kuulemma toiminut ja osa sitten sisältää voimakkaita kemikaaleja, jotka voivat aiheuttaa hyvin vakavia sisäänpäin kasvaneita ripsiä ja muuta ei niin kivan kuuloisia juttuja. Hypin lähes riemusta, kun Indiedaysin kautta sain testiin SWISS Lashes ripsiseerumin. Olin nimittäin kuullut hyvin positiivisia tuloksia heidän muista tuotteistaan, joten ajattelin tämänkin voivan olla toimiva.

Seerumin kerrotaan koostuvan ainutlaatuisesta yhdistelmästä vitamiineja, proteiineja ja mineraaleja, jotka pidentävät huomattavasti ripsien elinikää. Tuote on luonnonmukainen, eikä sitä ole testattu eläimillä. Se on tuoksuton, väritön, eikä ärsytä herkkiäkään silmiä. Ei edes minun! Se levitetään eyelineriä muistuttavalla siveltimellä luomelle, ripsen tyveen, mielellään aamuin illoin. Itse käytin sitä ohjeesta poiketen myös alaripsille. Seerumi kuivuu hetkessä ja sen levittämisen jälkeen voi oikeastaan heti meikata ihan normaalisti. Ripsiseerumi parantaa ripsien kuntoa tehden niistä pidemmät, täyteläisemmät ja kuulemma jopa myös tummemmat. Tuloksia luvataan 3–6 viikossa. Mutta arvatkaapas mitä, nämä kuvissa näkyvät tulokset syntyivät vain VIIKOSSA!

Yhteensä käytin seerumia kaksi viikkoa, mutta koska kävin värjäämässä viikon käytön jälkeen ripseni, halusin kuvata ne ennen sitä, jotta saisin kuvattua teille mahdollisimman rehellisen muutoksen. Värjättyinä kun ne näyttävät vieläkin pidemmiltä ja paksummilta. Pituus toisen viikon jälkeen kasvoi vielä vähän, mutta etenkin ripsien vahvistumisen huomasi selkeämmin sen jälkeen. Myös paljon uusia ripsiä on kasvanut, ripset ovat paksummat, jatkuvat pidemmälle sisänurkkaan, eikä niitä irtoa meikkiä poistettaessa. Alaripsiin seerumin levittämisen lopetin, sillä ne kasvoivat melkein liian pitkiksi 😀

En millään meinaa uskoa miten tehokkaasti seerumi minulla toimi ja että ripset myös pysyivät pitkinä ja vahvoina vielä pitkään lopettamisen jälkeen. Nyt kuukauden ensimmäisen kaksiviikkoisen testikerran jälkeen aloitin kuurin uudestaan, ihan vaan koska nälkä kasvaa syödessä. Jospa niistä saisi niin pitkät ja paksut että ripsivärille voisi kokonaan heittää hyvästit? 5 ml seerumi tuntuu olevan myös hyvin riittoisa, eikä merkkejä loppumisesta ole, vaikka melko reilulla kädellä olenkin sitä levitellyt. Valmistaja lupaa sen kestävän 4-5 kk.

Voin siis erittäin hyvillä mielin suositella SWISS LASHES seerumia. Sitä kannattaa käyttää myös jos sinulla on jo pidennykset, se suojaa ja auttaa pitämään omat ripset ehjinä ja vahvoina niidenkin aikana. Seerumi on tällähetkellä pienessä alessa, ja sen lisäksi sain teille myös alekoodin. Koodilla BLOGINDIE10 saa 10,90 eur alennuksen kaikista 40 euroa ylittävistä ostoksista SWISS CLINICIN verkkokaupasta. Sitä voi siis käyttää muihikin tuotteisiin, mutta tuolla koodilla tilatessa seerumille jää siis hintaa 88 euroa. Kun miettii mikä raha luonnottomiin ripsipidennyksiin ja niiden huoltamiseen menee, puhumattakaan katkeilevista ripsistä ja silmäoireista, ei tuo hinta olekkaan yhtään paha. Tällä kun saa pitkäksi ajaksi terveet ja luonnolliset räpsyripset, ilman kemikaaleja.

Onko teillä muilla ripsienpidennykset aiheuttaneet samanlaisia oireita? Entä oletteko kokeilleet jotain ripsiseerumeita aikaisemmin? Pitääkin laittaa teille vielä myöhemmin kuva että mitä ripset näyttävät nyt pidemmän käytön ja värjäyksen jälkeen <3

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.