RIPSILLÄ VAI ILMAN?

9/11/2016

Processed with VSCO with 5 presetProcessed with VSCO with 5 presetProcessed with VSCO with 5 preset

Kaverini kyseli eilen kokemuksiani ripisienpidennyksistä. Hänellä ei ole ennen moisia ollut, mutta nyt hän oli vakavasti alkanut harkitsemaan niitä. Itse otin pitkän pitkän tauon jälkeen pidennykset elokuussa. Itselläni on niihin viha-rakkaussuhde. Välillä ne ovat päivän pelastus ja välillä, kuten tänään, ne saavat minut lähes hulluuden partaalle. Parhaimpana päivinä ripset asettuvat täydellisesti ja saavat sinut näyttämään heti herättyäsi, näin vaatimattomasti sanottuna, ihan helvetin hyvältä. Pahimpina päivinä ne eivät oikene millään, ovat klöntissä, takussa ja roikkuvat saavan sinut näyttämään väsyneeltä ja humalaiselta eikä kenellekkään jää epäselväksi että silmissäsi roikkuu muovisia feikkiripisiä. Niinä päivinä edes näyttävä huulipuna ei auta vievään huomiota naamastasi törröttävistä hämähäkinkoivista. Tai siltä minusta ainakin tuntui.

Huonosta ripsipäivästä huolimatta, niistä oli tänään kuitenkin myös hyötyä. Meinasin myöhästyä koulusta, enkä olisi ehtinyt meikata. Mutta ripsien kanssa ei edes tarvinnut. Ja jos minulla olisikin ollut aikaa moiseen hemmotteluun, olisivat ripsivärit valuneet poskilla paljon ennen kouluun pääsyä tuon lumituiskun läpi rämpiessäni.

Inspiroituneena eilisestä ripsikeskustelusta, ajattelin koota ripsipidennysten plussia ja miinuksia. Jatkakaa ihmeessä listaa alle kommentteihin!

+ hyvin tehtyinä kauniit
+ ei tarvitse meikata
+ nopeuttaa aamuja
+ näytät ihan hyvältä darrassakin
+ saatat saada uuden ystävän ripsien tekijästäsi
+ ripsien laiton aikana voi nukkua

– huonosti tehtyinä kauhean näköiset
– huonosti tehtyinä vahingoittavat omia ripsiäsi
– näytät oudolta suihkunraikkaana
– ei voi hieroa silmiä vaikka kuinka joskus tekisi mieli
– meikki, kuten eyelineri, takertuu väleihin ja on vaikea poistaa
– niihin jää koukkuun
– silmäsi näyttävät kaljuilta ilman
– pitää huoltaa usein
– rahaa kuluu
– ripsien tekijäsi saattaa olla raivostuttava ja joudut kuuntelemaan hänen juttujaan puolitoista tuntia

Sanoisin silti että plussat voittavat miinukset. Vai mitä olette mieltä?

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.

LEMPPARIPUNANI

26/05/2015

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tänään on vietetty huulipunavallankumous-päivää. Itseasiassa sain itse tietää asiasta vasta muutama tunti sitten instagramin kautta. Samalla minulle selvisi päivän perimmäinen merkitys, eli jakamalla kuva punatuista huulista ja tätä kautta siis edistää naisten sydän -ja hengistysterveyttä. Samalla tästä tuli oivallinen aasinsilta esitellä uudet ja vanhat huulipunalempparini.

Kuten moni on ehkä huomannut, tai blogini esittelytekstistä lukenut, rakastan huulipunaa. Punatut huulet tuovat heti koko kasvoille eloa. Kesäheteellä en usein muuta meikkiä käytäkkään. Tässä aika monta eri punaa testatessa voin sen ainakin sanoa, ettei punan hinta merkitse laatua. Mutta kai sekin vähän riippuu, että mitä punaltaan hakee. Minä pidän voimakkaasta pigmentistä sekä siitä että puna pysyy huulilla vaikka seuraavaan aamuun saakka. Myös mattapintaiset punat ovat olleet jo pitkään suosikkiöistan ykköspäässä.

Muutama vuosi sitten lainasin kaveriltani baarin vessassa huulipunaa. Sen jälkeen samaa punaa olen ostanut aina ulkomailla ollessani, nimittäin Sephoraa. Jostain syystä ko. merkkiä ei edellenkään saa suomesta, ei edes heidän nettikaupastaan tilattua. Eniten tykkään tuosta puikkomaisesta matasta punasta. Espanjasta taas tarttui matkaan muutama uusi sävy sekä tuollainen uusi Graig&Karl yhteistyön spesiaalipuna. Sitä olen laittanut nyt melkein joka päivä ja valmiiksi jo surettaa kun se joskus loppuu. Nämä Sephoran puikot maksavat vain noin 12 euroa, ovat kestäviä ja riittoisia, joten ei mielestäni lainkaan paha hinta.

Kivoja huulipunia tulee myös MACilta. Huulipunatelineen ohi kulkiessa on hyvin vaikea olla ostamatta uutta sävyä. Näissä en kuitenkaan itse henkilökohtaisesti ole ihan 100% tyytyväinen punan pysymiseen, mutta tiedän monta kaveria jotka vannovat vain ja ainoastaan näiden nimeen. Kolmas, ja hyvin yllättävä, suosikkipunani tulee massavaateketjulta Gina Tricolilta. Punissa on erittäin hyvä hinta-laatusuhde ja vaikkei värivaihtoehtoja ole muistaakseni kuin viisi, löytyy sieltä itselleni täydellinen luumu sekä pinkki. Paljon muitakin punia on tultu testailtua ja löytyy käytöstä, mutta näistä kolmesta on eniten kokemusta.

Ja koska jotakuta varmasti kiinnostaa, tässä vielä punien merkit ja sävyt vasemmasta yläkulmasta aloitettuna:
-Sivanna Colors / 05
-Sephora Color Lip Last / N20
-Sephora Graig&karl special editon / West End Swirl
-Sephora Color Lip Last / N12
-Sephora Color Lip Last / N23
-Zuii Flora  Sheerlips / Lily
-Sephora Color Lip Last / N19
-Loreal Paris Color Riche / 136 Flamingo
-Loreal Paris Color Riche / 330 Cocoricio
-Glominerals / Wixen
-GOSH Velvet Touch / 153 Fruity Orange
-Gina Tricot / 16 Sheer Plum
-MAC Satin / RED
-Gina Tricot / 04 Sweet Kiss
-Gina Tricot / Plum
-MS CHIC / RED SET GO

Osallistuitteko te muut tänään huulipunavallankumoukseen somessa?

Seuraa blogiani Blogilistalla, Bloglovinissa ja Facebookissa.
Löydät minut myös Instagramista, Twitteristä ja Pinterestistä.