Minulla on ollut tapana antaa tyttärelle lahjaksi vanhoja korujani, jotka sitten ollaan vain syntymäpäivisin kaivettu esiin. Korut ovat tallessa pienessä rasiassa, mutta jo pitkään olen miettinyt, että haluaisin löytää niille soman soivan korurasian.
Itseasiassa aloin etsimään vanhaa rasiaa käytettynä jo viime jouluksi, mutta etsinnäistä huolimatta sellaista ei osunut kohdalle. Nyt syntymäpäivien lähestyessä muistin asian uudestaan ja päädyin ostamaan söpön Bambi-korurasian uutena. Ihana kun löytyi juuri mieluinen.
Koruja lapsi on saanut antamieni vanhojeni lisäksi myös paljon lahjaksi muita, kuten kummeilta. Koska itse en käytä juuri koruja ollenkaan, omistaa kolmevuotias jo nyt enemmän erilaisia riipuksia ja muita aarteita kun minä itse.
Aina syntymäpäivisin meillä on ollut tapana laittaa antamani korut lapselle päälle hetkeksi juhlien ajaksi. Nyt kolmevuotiaana hän oli niistä hurjan haltioitunut ja osasi pitää koruja varovasti. Haltioitunut hän oli myös lahjasta, eli soivasta rasiasta. Voi, olisittepa nähneet sen ilmeen, kun hän nosti rasian kannen ja sen alta alta ilmestyi musiikin tahtiin pyörivä bambi. Pakahduttavan liikuttavaa.
Koruja ei tosin olla päädytty tässä vieläkään säilyttämään, sillä rasiasta tuli niin rakas, että sitä pitää saada ihailla pitkin päivää ja iltaisin laittaa sängyn viereen soimaan. Korut kun eivät saisi olla siellä tallessa, vaan toki niitä pitäisi saada käyttää ja ihailla. Ei ihan vielä.
Syntymäpäivälahjatoive lapsella oli muuten hyvin tarkka, hän halusi vaalenpunaisen tai liilan numero 3 ilmapallon – jollaisen kummitäti toimittikin oven taakse. Isovanhemmilta toivottiin piirustusvihkoa sekä sisätossuja päiväkotiin, isomummilta tilattiin itse kudottu villapaita talveksi.