KESTÄVÄT VAATTEET KOULULAISILLE

1/08/2018

Kaupallinen yhteistyö – Lindex

Kaupallinen yhteistyö – Lindex

Pakko se on kai uskoa, että poikien yhdeksän viikon kesälomasta on nyt vietetty kahdeksan ja ensi viikolla molemmilla alkaa koulu! Onneksi nämä pian eka -ja kolmosluokkalaiset odottavat sen alkua jo malttamattamattomasti.

Kuten varmasti monen muunkin lapset, myös meidän lapsilla on tapana venähtää pituutta kesän aikana. Ja mielestäni on muutenkin kiva käydä yhdessä lasten kanssa ostamassa ainakin se yksi uusi vaatekerta koulun aloitusta ajatellen. Sillä on myös sellaista symbolista arvoa, että nyt loman jäljiltä aletaan taas vähän skarpaamaan ja aletaan pikkuhiljaa henkisesti valmistautumaan syksyyn.

Osa teistä ehkä huomasikin instagramin puolella meidän shoppailuretken Lindexille, jonka syysmallistosta pojat saivat valita itselleen mieluisat koulunaloitusvaatteet. Tiesittekö muuten, että Lindexin lastenvaatteista noin 80% on eettisesti tuotettuja? Tämä on itselleni hyvin suuri kriteeri vaatteita valitessa, sillä haluan omalta osaltani toimia oikein edes tällaisilla pienillä teoilla ja fiksuilla valinnoilla.

Lastenvaatteita ostessa (tai oikeastaan mitä vain hankkiessa) kannattaa ostaa vain tarpeeseen ja sellaisia tuotteita jotka voi nähdä käytössä vielä pitkänkin ajan kuluessa. Huomio kannattaa kiinnittää vaatteen laatuun ja materiaaliin sekä missä ja miten se on valmistettu. Lapset kasvavat nopeasti, joten vaatteet kannattaa ostaa pienellä kasvunvaralla. Ei kuitenkaan kannata ostaa niin ylisuuria vaatteita, niin että lapsen on hankala olla niissä ja että ne jäävät sitten käyttämättä.

Lasten täytyy saada leikkiä ja remuta, mikä tarkoittaa sitä että vaatteet saattavat myös kulua tai rikkoutua. Ihan surutta rikkinäisiä vaatteita ei kannata heti heittää roskiin. Meiltä esimerkiksi löytyy monet shortsit, jotka ovat alunperin pitkiä housuja joista on kulunut polvet puhki. Myöskin paitoja, joissa hihat ovat rispaantuneet, löytyy meiltä nykyään t-paitana ja hihattomina.

Kaupasta saa myös paljon kivoja ommeltavia tai silittettäviä paikkoja vaatteisiin. Myöskin vanhasta ja kivakuosiesta vaatteesta voi leikata itse paikkoja. Ja jos taitoa riittää, niin lapsen vanhasta lempipaidasta tai vaikkapa yökkäristä voi ommella simppelin unilelun tai nukelle vaatteen. Ennen kun heität vanhan vaatteen tekstiilikierrätykseen, kannattaa miettiä onko siinä esimerkiksi vetoketjuja, nauhoja tai nappeja jotka kannattaa säästää myöhempää käyttöä varten.

Vaatteita on useinmiten hyvin helppo itse paikkailla, mutta toki se reikä uusissa housuissa harmittaa ja siksi kannattaakin etukäteen oikeasti miettiä että onko hankittava vaate laadukas ja kestävä. Oman kokemukseni mukaan housut hajoavat helpommin kun paidat ja kestävimpiä materiaaleja housuissa on farkku. Myöskin konttaavilla lapsilla ei kokemukseni mukaan kannata käyttää niitä ihan ohuimmasta puuvillasta valmistettuja legginssejä. Tai silloin voi vaikka vanhojen sukkien varsista leikata pikkuiselle polvipaikat siihen housujen päälle.

Vaatteiden paikkaamiseen tarkoitettuja kuvia on muuten hauska käyttää myös ihan vain vaatteiden tuunaamiseen. Meillä lapset tykkäävät kovasti kun saavat koristella blancoja t-paitoja kangastusseilla. Kun lapsi saa ensin kaupasta valita vaatteen ja sen jälkeen vielä tuunata siitä ihan omannäköisen, tulee siitä ihan varmasti lemppari. Tällainen voi myös auttaa koulunaloitusjännitykseen, kun päällä on jotain tärkeää ja rakasta josta tulee hyvä mieli.

Kuvissa näkyvät vaatteet ovat tosiaankin Lindexin uudesta syysmallistosta, jonka valmistamisessa on noudatettu kestävän kehityksen perjaatteita. Molemmilla pojilla on suoran malliset farkkujoggersit, joista löytyy vetoketjulliset taskut sekä kiristysnauha. Kun housuissa on säätövaraa sekä helppo kiristysmahdollisuus, ovat ne toki myös silloin pitkäikäisemmät. Elvis valitsi hauskan keltaisen paidan jossa on koiria (itse luulin niitä vielä eiliseen saakka laamoiksi) ja Kaapo pehmeän musta-valko-sinisen collegen. Näitä molempia kuoseja saa muuten myös legginsseinä.

Koska lasten koulun aloitus ja koulumatkat jännittävät myös itseäni, aijon vähintäänkin koristaa molemmat lapset (tänäkin vuonna) päästä varpaisiin heijastimilla. Siksi olikin iloinen yllätys kun pojat löysivät nuo heijastavat lippikset ja niistä tulikin heti myös molempien suosikit.

Käykää toki osallistumassa myös Lindex-lahjakortin arvontaan Instagramini puolella! Kommentoikaa sinne poikien kuvan alle niin olette mukana arvonnassa.