Olen tutustunut tässä reilun parin vuoden aikana aika moneen asuinalueemme äitiin ja muutamaan isiinkin. Koska omassa vanhassa kaveripiirissäni ei ole muita perheellisiä kuin minä, on tosi kiva että uudet tuttavuudet ovat samassa jamassa kuin minä. Parasta on se että asuinalueemme on melko yhteisöllinen. Erilaisia tapahtumia lapsiperheille on paljon ja puistossa käydessä useinmiten jokaisen naama on vähintääkin edes vähän tuttu.
Viimevuosina ainakin täällä itäisessä etelä-helsingissä on havaittavissa selvästi se ettei lapsien saaminen tarkoita muuttamista lähiöön, itään, espooseen tai muualle maalle. Yhä useampi jää tänne lapsineen tai kuten me, muuttavat lähempää keskustasta tänne rauhaan. Kovin isoja asuntoja kulmilta on vaikea löytää ja täällä rakennetaankin nyt paljon lisää uusia taloja. Räjähdysmäinen lapsiperheiden kasvu näkyy myös neuvolassa jossa töitä on enemmän kuin tekijöitä ja aikoja.
Vietämme päivämme usinmeiten muualla kuin kotona, eli puistossa tai ystävillä kyläillen ja väillä kaupungilla. Kesällä olemme kokoajan menossa ja nyt talven, sairasteluiden ja vauvan myötä vähän vähemmän. Parasta tässä kotiäitiydessä lasten jälkeen on juurikin ollut kaikki uusi tekeminen ja ihmiset. Tykkään tosi paljon olla kotiäitinä, ulkoilla, käydä puistoissa, muskarissa, kerhoissa jne. Mutta olen ihan varma että tämä ei olisi yhtään näin kivaa, perseestä suoraan sanottuna, jos asuisimme jossain keskellä ei mitään ja ulkolisimme lasten kanssa päivittäin vain omalla pihalla ilman päivittäisiä ihmis/aikuiskontakteja.
Luulen että tämäkin riippuu kaupunginosasta ja kaupungista, mutta täällä meillä päin asuu paljon hauskaa ja samanhenkistä porukkaa. Rentoja, suvaitsevaisia ja fiksuja äitejä ja isiä. Erilaisia perheitä kuitenkin. Yhden, kahden, kolmen ja neljänkin lapsen talouksia. On eko-äitiä, materialisti-äitiä, yh-äitiä, julkkis-äitiä, tavis-äitiä, burberry-äitiä, rokkari-äitiä, liinailu-äitiä, kasvissyöjä-äitiä, lihansyöjä-äitiä, uskis-äitiä, hippi-äitiä, sportti-äitiä, työssäkäyviä-äitejä, koti-isiä, eko-isiä, nuorta ja vanhaa yms yms yms. Suurinosa kuitenkin porukkaa joiden kanssa tulee hyvin juttuun ja on rento olla. Reilun vuoden olemme myös kokoontuneet sekalaisella porukalla kerran kuussa kuohuviinin merkeissä. Eli ei siis vain hiekkalaatikolla.
Itse en ole kuitenkaan mikään ulkoilija henkeen ja vereen, säässä kuin säässä-tyyppi. Ulkoilemme useinmiten kotiamme lähinnä olevassa pikkupuistossa. Se on mukavan lähellä ja siellä tapaa lähes aina tuttuja kavereita. Siellä on lapsille kaikki tarvittava ulkoleluista lähtien, kaikki paitsi aidat. Välillä jäämme myös oman talomme sisäpihalle leikkimään. Valitettavasti kuitenkin lähes kaikki pihamme lapset ovat päiväkodissa tai vielä ihan vauvoja, joten päiväsaikaan harvoin siinä saa seuraa. Paras paikka seuran, tekemisen ja välineistön kannalta on suuri asukaspuistomme. Iso aidattu piha, leluja, pyöriä, kesällä puistorokailu sekä kahluuallas ja mikä parasta: kahvia! No ei, paras juttu on oikeasti se, että puistossa on myös sisätilat ja ohjattua toimintaa ja henkilökuntaa joka päivä. Ja seuraa niin lapsille kuin aikuisillekkin.
Käymme siellä erilaisissa kerhoissa ja välillä muuten vaan. On mahtavaa että itse voi istua sohvalla, rupatella muiden vanhempien kanssa kahvia hörppien, lukea hesaria pullaa mutustaen. Ja samaan aikaan lapset leikkivät, useinmiten ihan nätisti keskenään. Päivästä riippuen siellä on sitten pientä ohjattua toimintaa, laululeikkejä, askartelua, milloin mitäkin. Syömme usein myös siellä, joten hoppua kotiin ei ole. Lapset nukahtavat usein rattaisiin kotimatkalla ja jatkavat sitten uniaan kotona parvekkeella.
Itse olen kokenut tuolla puistossa käymisen pienenä hengähdystaukona. Ainoastaan alusyksystä K:lla oli muutaman vkon vaihe, jolloin hän koetteli rajojaan, töni muita ja heitteli leluja. Onneksi se meni pian ohi ja olen taas päässyt nauttimaan kahvinjuonnista rennosti sivusilmällä leikkejä seuraten.
Jokaista puistossa olevaa vanhempaa tulee vähintään moikattua mutta luonnollisesti kaikkien kanssa ei juttu luista niin kuin joidenkin. Selvästi tietyt ihmiset hakeutuvat aina toistensa seuraan, ymmärettävää jos on saman kiinnostuksen kohteet tai samanikäiset lapset. Muutamassa vuodessa moni äiti lapsineen on tullut tutuksi. Vaikka emme olisikaan nähneet muualla kuin puistossa tiedän missä he asuvat, kuinka monta neliötä, millaisita vaatteista he pitävät, ammatit, sisarukset, miehen nimen, kaiken anopista, mitä harrastavat, nukkumisjärjestelyt, ruokailutottumukset ja poliittisen kannan. Puhumme siis paljolti muustakin kuin kakkavaipoista ja eroahdistuksesta. Mutta tunnustettakoon, joskus varmasti myös niistäkin. Olen saanut myös muutaman ihan aidosti oikean ja ihanan ystävän. Upeita ja ihania tyyppejä.
Olen tosi tyytyväinen asuinpaikkaamme ja siihen mitä kaikkea tämä tarjoaa lapsiperheille. Toki olisi mahtavaa jos saisimme tänne vielä lisää palveluita, muutaman kotoisan ja lapsiystävällisen kahvilan vaikkapa. Uskon että olisin melko onneton ilman näitä muita äitejä päiväseuranani. Ja välillä myös iltaseurana.
Kaikille jotka miettivät tai jännittävät asukaspuistoon, perhekerhoon/kahvilaan yms menoa tahdon sanoa että menkää! Toki jos ystäväpiirissä on jo valmiiksi muita lapsellisia ja päivisin myös aikuisn seuraa niin tarvetta sellaiseen ei ehkä ole. Mutta jos vaihtoehtona on omalla takapihalla kökkimien päivästä toiseen niin mene jo. Se tekee hyvää, vaikka parilla ekalla kerralla et pääsisikään juttuihin mukaan niin jatka käymistä. Se tekee tosi hyvää myös lapsille. Ja se on sitten jo ihan oma juttunsa se.
Minttu
