Aamupuuro, leikkiä, ulkoilua, elispäivän soijarouhepastaa, muumeja, kotitöitä ja koko porukan yhteiset päikkärit.
Melko normia. Arkea.

Miten teidän normaalit päivät menee?


Minttu

Rivi sinistä sujahtaa parempiin suihin ennekuin kukaan ehtii edes kissa sanoa. Ja kun sitä ei saa tulee paha mieli. Äidin poika.

Minttu

Taloyhtiömme vesimaksu on 17 euroa henkilöltä. Myös lapsilta. Kostoksi tästä hirveästi kiskonnasta lotraamme joka ilta kuumassa suihkussa. Siitä on tullut tapa. Huono tapa, tiedän. Mutta kaikki hyöty on revittävä irti tästä järkyttävän hintaisesta vedestä.

Hyvää yötä!

Minttu

Muutama viikko sitten muutettiin olkkarissa sohvan paikkaa jonka seurauksena vanha työpöytä ei enään istukkaan kokonaiskuvaan. Ja eihän siihen kuvaan sitten käynytkään mikään muu kuin valkoinen String.
Kuinka ollakaan, viikko sitten ihanat postin miehet kantoivat meille sellaisen kotiin.

MUTTA siellä se tönöttää edelleen osissa paketissa lastenhuoneen nurkassa. Tarkkasilmäiset saattavat huomata samaisessa nurkassa myös kasan kirjoja. Tarttis poran. Ja aikaa. Ajattelin myös joskos maalattaisiin seinä ennen asennusta. Olisi pari reikää kitattavana. Ei oo maalia, eikä kittiä. Kattellaan.

Mutta on se vaan niin ihana. Olen onnellinen Sting hyllyn omistaja! Seuraavaksi pitää varmaan ostaa blogimatto. Lastenhuoneeseen haaveilen mistäs muustakaan kuin pocketista.

Minttu

Mä en kuulu niihin jotka ihnoavat maanataita, niille joille se on viikon kamalin ja paskin päivä. Tuntuu että monelle sattuu tapahtuu aina jotain kurjaa juurikin maanantaisin. Silloin ei herätyskello ei soi, bussi ajaa päälle, avain katkeaa lukkoon, töistä tulee potkut,  kengästä irtoaa pohja ja seteli karkaa tuulen mukana. Ja sitä rataa.

Tämä maanantai on ollut ihan peruspäivä. Tavallinen mutta mukava. Olen kulkenut aamusta saakka kamera kaulassa ja harjoitellut kuvaamista. Tehtiin ihana aamupala, lapset leikki suloisesti keskenään, kotitöitä, ruokaa, päikkäreitä, ulkoilua.. Ja sain aaaaaaivan upeita ja ihania kuvia pojista. Parhaita ikinä. Ihan sydän pakahtui niitä katsellessa.

No kuinkas sitten kävikään. Muistikortti täyttyi iltapäivällä, latasin kuvat koneelle ja poistin kamerasta. Äsken rupesin katsomaan niitä. Mutta niitä ei ole missään. Ovat kadonneet taivaan tuuliin. Ei ne tainneet ikinä koneelle saakka päätyäkkään. Harmitti niin paljon että meinasin saada sydänkohtauksen. Tekisi mieli itkeä ja kiukuta.

Eihän tää nyt ole verrattavissa vaikka bussin alle jäämiseen mutta jäi silti aika huono maku nyt tästä maanantaista.

Ehkä lohduttaisi jos kertoisitte pahimpia epäonnenpäivä joita tiellenne on sattunut.

Kuvan dinosaurus saattaa liittyä tapaukseen.

Minttu