Terve vaan! Blogissa on pientä hiljaiseloa. Pääsäiäinen on mennyt aikalailla flunssaisena. Nyt tulimme muutamaksi päiväksi lepuuttamaan mieltä saaristoon. Muutaman viikon päästä on muutto. Piti olla jo kuukausi sitten, vesivahinko muutti suunnitelmia. Asunnossa on edelleen remppa päällä ja muuttostressikin alkaa hiipiä niskan päälle. Pieni hermoloma tekee siis terää.
Läppäriä en ottanut mukaan, jotain kuvia on kamerassa tosin. Eli ehkä saan postattua jotain tai sitten en. Mutta ajattelin nyt tulla kertomaan pikaisesti kuulumisia jos joku ihmettelee hiljaisuutta.
TUKHOLMA-TYYLI
Alkuviikon Tukholma-tyyli näytti tältä. Olin saanut aiemmin Takinanaaman blogin innoittamana hirveän hingun uusiin lenkkareihin, myöskin reilunkokoinen ja tarpeeksi pitkä, vihreä tai maastokuviollinen parka on ollut pitkään ostoslistalla.
Niken lenkkarit löytivätkin alesta Stadiumista, ne jalassa oli hyvä tallustella aurinkoisen Tukholman katuja. Vihreä, polviin saakka ulottuva kevätparka on taas Lindexiltä. Ja muuten tuon vihreän, julkkistenkin suosiman Envirosax kestokassin sain matkakumppaniltani Oi mutsi mutsilta, ja se on alunperin Ipanaisesta.
Vaikka rakastan ihania ja hienostelevia vintegetakkeja, haaveilen Minna Parikoista ja muista näteistä ja naisellisista koroista, liehuvista kellohelmoista ja nätisti kiharretusta tukasta ja punatuista huulista on tämä tällainen rento ja huoleton ”tyyli” se mihin yleinsä aina lopulta päädyn.
KOKO PERHEEN TRETORN GORETEX-TENNARIT
Kaapolla oli viime syksynä Tretornin goretex tarralenkkarit, tykkäsin niistä niin paljon että tahdoin samanlaiset keväällekkin. Ja itselleni myös! Tretornin hokeyboot kengissä tykkään siistin ja rennon ulkonäön lisäksi niiden laadukkaista ominaisuuksista. Ne ovat kulutusta ja käyttöä kestävät, sopivat niin nolla -kuin plussakeleillekkin ja mikä parasta ne pitävät vettä! Tennarit siis ihan totta kestävät vähän syvempäänkin lammikkoon pludauksen. Eivät ne toki kumisaapasta korvaa, mutta ovat loistokengät myös hieman kosteimmille puistoreissuille.
Omat harmaat tennarini sain blogin kautta testiin jo talvella, mutta otin ne käyttöön vasta nyt lumien hieman sulettua. Yllätyin kuitenkin miten lämmin kengissä oleva ohut, ns. välikausi vuori onkaan. Kyllä näillä pärjää siis ihan pikkupakkasillakin. Kaapolle minun oli tarkoitus ostaa samanlaiset tarralliset versiot, kuin viime vuonnakin. Eteen tuli kuitenkin niin hyvä tarjous (-70%) näistä nauhallisista etten vain millään voinut jättää sitä väliin.
Ruotsalaiselta Tretornilta löytyy myös paljon muitankin laadukkaita kenkiä, paljon erilaisia kumisaappaita, kenkiä vapaa-aikaan sekä urheiluun, lisäksi ratsastussappaaita, ulkolutakkeja ja tennistarvikkeita.
Näissä Tretorn hokeyboot GTX kengissä koot alkavat valitettavasti vasta koosta 27 ylöspäin, mielelläni nimittäin ottaisin Elviksellekkin tennarit nyt välikauteen käyttöön. Meillä muuten taitaa olla yksiä rukkasia lukuunottamatta nyt lasten (sekä äidin!) välikausivermeet koossa, vielä ei kuitenkaan olla tarettu niihin vaihtaa.
PALJONKO HIPSTERI PAINAA?
No yhden instagramman verran tietysti.
Meitä voi seurata taas myös Instagramin kautta! Löydyn sieltä mamigogominttu nimellä. Viime vuoden lokakuussa ipuhelimeni hajosi, se ei jostain syystä kestänyt suihkussa käymistä. Siitä saakka olen pähkäillyt, vienkö puhelimen huoltoon, ostanko uuden, miten mistä milloin ja mitä. Käytössäni on ollut lainapuhelin jolla pääsee korkeintaan webin kautta googlen etusivulle. Muuten älypuhelimeton elämä on sujunut yllättävän hyvin, ratikassa on taas aikaa katsella maisemia eikä nukkumaanmeno veny puhelimen rämpläämisen takia. Mutta instagramia olen oikeasti kaivannut. On kiva inspiroitua, seurata muiden tekemisiä ja elämänmakuisia kuvia usein reaaliajassa.
Sunnuntai-iltana päätin testata aiemmin kosteusvaurion saanutta puhelinta, ja sehän yllättäen toimi! Varoittelin jo heti, että nyt on luvassa ihan greisiä instagrmantykitystä. Jokunen uusi kuva siellä onkin jo meidän Tukholmanreissulta.
Matka meni hyvin, kaikenlaisia sattumuksia tosin sattui, mutta yhtenä kappaleena ollaan nyt kotona. Tukholma oli ihana ja aikaa taas tälläkin kertaa ihan liian vähän. Palaan siihen pian!
VIRVOTTU JA VARVOTTU
Tänään mekin olemme käyneet virpomassa. Ja ihan ensimmäistä kertaa. Edellisvuosina on aina ollut jotain muuta. Kävimme muutamilla tutuilla naapureilla, ja voi kuinka Kaapoa silti jännitti. Jännityksestä huolimatta kaikilla oli hauskaa ja herkkusaalis oli valtava.
Nyt olen ihan pulassa noiden suklaiden ja karkkien kanssa. Niiden lisäksi meillä on kulho muille virpojille varattuja suklaamunia. Äiti joutuu kai uhrautumaan, eihän lapsille voi noin paljon herkkuja antaa!
Huomenna me lähdetään laivalle, tai kuten Kaapo sanoo: Heviristeilylle! Siellä nimittäin esintyy Hevisaurus! Tätä on kuulkaas odotettu! Mukaan Siljan tarjoamalle Muksumaanantai-nimiselle risteilylle Tukholmaan lähtee myös Elsa poikansa kanssa. Joten tästä reissusta tulette vielä varmasti kuulemaan enemmän!
Minulla olisi vielä muutama postaus odottamassa, mutta nähtäväksi jää ehdinkö niitä julkaisemaan ennen huomista lähtöä. Jos en, niin keskiviikkoon!
Niin ja tänään kellon löydessä puolenyön päättyy myös mahtava Nokian kumisaapas arvonta!! Käykäähän nyt vielä viimeisetkin osallistumassa!




































